***Jatkoa edelliselle blogaukselle ***

2.Luulo, että ”oikeiden” sosiaali- ja käyttäytymistieteiden kuuluu olla lähinnä deskriptiivistä ja sovellukset ovat muualla

Olen kuullut joskus ajatuksen, että yliopistolla tehdään perustutkimusta ja soveltamista sitten ammattikorkeakouluissa ja yrityksissä. Tämä on väärinymmärrys ja loogisesti virheellinen dikotomia (ks. myös blogaukseni Pasteurin kvadrantista).

Käyttäytymistieteellinen interventiotutkimus on erinomainen mahdollisuus kerätä arvokasta dataa ja löytää perustutkimuksellisia oivalluksia käyttäytymismuutoksen ilmiöistä. Ei ole niin, että havainnoivat tai laboratoriotutkimukset olisivat perustutkimusta, ja käytännön kannalta hyödyllisiä sovelluksia sitten olisivat ne muut ja tapahtuisi akateemisen tutkimuksen ulkopuolella. Interventiot (esim. elintapamuutoksen tukemiseen pyrkivä mobiili-app tai ohjattu tukiryhmä) voisi jaotella seuraavanlaisesti: Interventio…

1. … on keksitty päästä, ja joka voi olla yhteensopiva käyttäytymistieteen kanssa (”behaviourally aligned” Euroopan komission termein) tai ei.
   (Toteutus pääosin: Yritykset ja järjestöt)
2. … perustuu käyttäytymistieteelliseen teoriaan ja näyttöön, ja toteutetaan käytännössä (Euroopan komission termein ”behaviourally-informed”).
   (Pääosin: yritykset ja järjestöt, joissa on itse kehitetty ohjelma – tai toteutetaan/levitetään esim. ammattikorkeakouluhankkeessa tai tieteellisen tutkimuksen piirissä kehitettyä ratkaisua)
3. …perustuu käyttäytymistieteelliseen teoriaan ja näyttöön, joka toteutetaan, ja myös arvioidaan.
   (Pääosin: Yritykset ja järjestöt. Arviointi on käytännönläheistä.)
4. … perustuu käyttäytymistieteelliseen teoriaan ja näyttöön, joka toteutetaan, ja josta kerätään monipuolista aineistoa tieteellistä tutkimusta varten (vastaa Euroopan komission termiä ”behaviourally-tested”, mutta tieteellinen tutkimus interventioista sisältää myös laajemman fokuksen kuin pelkän ”vaikuttiko vai ei”-kysymyksen testin).
   (Pääosin: Yliopistot, useimmiten tiiviissä yhteistyössä käytännön toimijoiden kanssa.)

Kuten Louis Pasteur sanoi: SEKÄ käytäntö ETTÄ teoria ovat tärkeitä. Näytön tukemat teoriat ovat parhaita tiivistyksiä ns. todellisen elämän ja käytännön syy-seuraus-mekanismeista – eivät erillisiä siitä. Teoriat tietysti ovat jatkuvasti täsmennykselle ja korjaamiselle avoimia ja alttiita.

Ns. puhdas perustutkimus on toki tärkeää, mutta tieteen tehtävä on auttaa myös etsimään ratkaisuja. Ratkaisuja etsivä tutkimus voi jopa tuottaa tärkeitä oivalluksia perustutkimukselle. Viime aikoina eräs LSE-blogi esitti, että jos tieteenalat perustettaisiin nyt, sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä ei välttämättä edes tehtäisi jaottelua basic ja applied. Arvostetun Nature Human Behaviour -lehden viime vuoden luetuimpia artikkeleita on sosiologi Wattsin kirjoitus, joka väittää, että sosiaalitieteiden kehitys junnaa paikoillaan, koska teorioita kehitetään liikaa ERILLÄÄN käytännön toiminnasta ja ratkaisuista. Hän väittää, että ratkaisuorientoitunut tutkimus parantaisi oleellisesti sosiaalitieteiden ongelmallista, keskenään ristiriitaisten teorioiden ja jargonviidakon leimaamaa tilannetta. (En ole kaikesta täysin samaa mieltä, mutta Watts on oikeilla jäljillä.)

Vaikka olenkin promonnut ratkaisuhakuisen interventiotutkimuksen osuuden lisäämisen puolesta, en tietystikään näe, että olisi tarkoituksenmukaista valjastaa 100% tieteestä ratkaisuhakuisuuden alle. Puhdas perustutkimus on tärkeää turvata. Suomalainen akateeminen yhteisö ymmärrettävästi kavahti viime vuonna Tampere3:n hallituksen vahvasti missiolähtöisestä visio- ja strategia-työstä kuullessaan.

3.Luulo, että interventiotutkimus onnistuu silloin, kun ne pystyvät tuottamaan mullistavia muutoksia pikavauhdilla

Strategisen tutkimuksen rahoituksen lisääntyessä monissa maissa tutkijoille kuulee tulleen harmaita hiuksia poliitikkojen tai muiden tilaajien yleisistä epärealistisista odotuksista: Usein ei tunnu olevan hajuakaan siitä, kuinka kauan ratkaisuhakuinen tutkimus kestää. ”We want this solution YESTERDAY!”

Epärealistiset odotukset johtuvat osin myös siitä, miten sekä lehdistö että tutkijat itse ovat aiemmin tottuneet viestimään tuloksistaan. Me tutkijatkin olemme ehkä välillä antaneet suhteettoman suurta painoarvoa tutkimuksille, joissa on löytynyt ”tilastollisesti merkitsevä yhteys”, ja tuloksia on puffattu ”mullistavina” tai muuten ylisanoilla – osin ehkä johtuen paineista rahoittajaan päin. Epäonnista ja epäsopivaa on myös dikotominen tapa kirjoittaa käyttäytymistieteen löydöksistä, jotka ovat oikeasti enemmänkin todennäköisyyksiä ja tendenssejä. Tämä liittyy 1. luuloon: Kukaan ei väitä, että jokin interventiotutkimus, koe tai piirre ratkaisisi koko asian koko väestössä, vaan tarvitaan monen eri tekijän ja useiden interventioiden (useilla tasoilla) yhteistyötä.

Onneksi replikaatiokriisi on saanut tolkkua tutkijoiden tapaan kirjoittaa sekä omiin julkaisuihinsa että pressitiedotteisiin, vaikka ylilyöntejä esiintyy vielä. Enää pitäisi saada suuri yleisö ja lehdistö havahtumaan siihen, että valtaosa tutkimuksesta ON tylsää. Suuresta osasta tutkimuksesta EI saa revittyä ”groundbreaking!”-shokkiotsikoita. Arvokasta tutkimusta ovat myös ns. tylsät replikaatiotutkimukset tai interventiotutkimukset, joissa ei näy mullistavaa muutosta – tällaisistakin tutkimusta kertyy arvokasta tietoa monin tavoin, joka ei kuitenkaan maallikolle välttämättä heti aukene.

Käyttäytymisen muutos on erittäin vaikeaa (ainakin useimmiten saatavilla olevilla keinoilla): Siksi käyttäytymismuutostutkimus pureutuukin usein pähkinään, miten saada muutos aikaan / tukea ihmisten muutosta niukoilla resursseilla kustannusvaikuttavasti. (Nykyisellä käyttäytymismuutostieteellä pystyttäisiin luomaan aivan varmasti merkittäviä tuloksia saavia ohjelmia, jos resursseja ja skaalautuvuuden mahdollisuuksia ei tarvitsisi ajatella! Esimerkiksi Let’s Move It -interventiokokonaisuus toisen asteen opiskelijoiden liikuttamiseksi näyttäisi aivan erilaiselta, jos ei olisi lähdetty optimoimaan mahdollisimman halpaa mutta samalla vaikuttavaa ratkaisua.) Tämä on todellinen älyllinen pähkinä.

Jos muutos tapahtuisi ja kestävä tottumusten luominen syntyisi käskyttämällä tai pelkästään tietoa jakamalla, käyttäytymismuutostiedettä tuskin olisi syntynyt.

Se, miten käyttäytymismuutostiede kontribuoi ongelmien ymmärtämiseen ja ratkaisuun – osana monitieteellisiä tiimejä – on periaatteessa sama kuin monesti tieteellisen ymmärryksen kontribuutio: Tarjoamalla struktuurin, viitekehyksen, metodin ja teoreettisen käsitteistön ongelman jäsentämiseen ja siten parempaan hallitsemiseen, ja sen pohjalta systemaattisten ratkaisuvaihtoehtojen tuottamiseen.

Euroopan komission raportti (2016) toteaa käyttäytymistieteiden hyödyistä julkishallinnolle:
“Overall, the evidence shows that insights from behavioural sciences are contributing to reshaping public policy in a wide range of domains, in particular employment, consumer protection, health, taxation, environment and transport. Furthermore, some successful behavioural initiatives seem to be replicated or adapted across countries, and this includes well-known examples (e.g. receipt-based tax lotteries) but also less obvious ones (e.g. the penalty points system for driving offences).”

Monissa maissa on perustettu valtionhallinnon piiriin kokonaisia yksikköjä käyttäytymistiedon sekä kenttäkokeiden hyödyntämiseksi julkishallinnon parantamisessa.

Monissa maissa – mm. Britanniassa, Saksassa, Ranskassa – on perustettu valtionhallinnon piiriin kokonaisia yksikköjä käyttäytymistiedon sekä kenttäkokeiden hyödyntämiseksi julkishallinnon parantamisessa. Suomessa asian edistämiselle on Valtioneuvoston kansliassa toistaiseksi hieman pienempi porukka. Sektoritutkimuslaitoksissa tunnutaan havahdutun siihen, että nykyajan viheliäisten ongelmien ytimessä on käyttäytymisen muutos – joko kansalaisten tai ylemmän tason organisaatioiden toimijoiden. Esimerkiksi Luonnonvarakeskukseen on perustettu käyttäytymismuutoksen ryhmä.

Vaikka käyttäytymismuutoksen tutkimus on tällä hetkellä hajaantunut useaan eri alaan ja käyttäytymismuutoksen ongelmaan, on ennakoitu, että Suomeenkin perustetaan lähitulevaisuudessa käyttäytymismuutoksen teoriaan ja metodologiaan keskittyvä tutkimuskeskus. Se vauhdittaisi sekä käyttäytymismuutoksen perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen että yhteiskunnallisten sovellusten etenemistä.

Tulevaisuus on valoisa!

Lähteitä ja lisälukemistoa:

• European Commission: Behavioural Insights Applied to Policy – European Report 2016
• Annala & Hankonen (2016): Viisaisiin vaikuttamassa? – 4 vahvuutta, joiden vuoksi Suomi voi hyödyntää käyttäytymistieteitä politiikkatoimien valmistelussa
• Watts (2017): Should social science be more solution-oriented? Nature Human Behaviour.
• Is it fair to say that most social programmes don’t work? https://80000hours.org/articles/effective-social-program/
• Hankonen (2017): Käyttäytymistieteen mukainen vai siihen perustuva vaikuttaminen – mitä väliä?
• Hankonen (2019): Perus- vai soveltavaa tiedettä? Virheellinen vastakkainasettelu
• Käyttäytymistieteet ja päätöksenteko kohtaavat: Kokeilukulttuuri muutoksen mahdollistajana? Vuorovaikutusseminaari 26.10.2016