Demokratiaa vai yksityisyyden riistoa?
Neljännen viikon blogitehtävänä tehdään SWOT-analyysi New York Timesin tarjoamasta paikkatietopalvelusta. SWOT-analyysi on niin kuin kurssitoveri Viljami Ruohonen oli ottanut selville tutkimus missä pohditaan objektin vahvuudet (Strenghts), heikkoudet (Weeknesses), mahdollisuudet (Opportunities) ja uhat (Threats). Käänellään ja väänellään siis. Verrataan samalla myös Suomen ja Yhdysvaltojen näkökantoja siihen kuinka tarkka paikkatietoa saa kerätä, mitä sitä suojellaan ja pitäisikö kerätty tieto olla maksullinen vai ei.
New York Timesin paikkatietopalvelu Mapping America; Every City, Every Block on helppokäyttöinen ja tyyllikkäästi viimeistelty interaktiivinen kartta koko USA:sta. Kartasta saadaan pisteinfona tietoa neljästä eri aiheesta ;Race & Ethnicity, Income, Housing & Families, Education. Karttaa voidaan suurentaa ja pienentää ja pisteiden suuruus muuttuu sen mukaan kun karttaa piennenetään/suurennetaan. Pienin pistekoko vastaa kuitenkin 25 henkilöä, eli ei sen yksityiskohtaisempaa. Muuten näppärästä kartasta puuttuu kuitenkin niin kuin kurssitoveri Timo Säyrinen huomioi analyysityökaluja kokonaan, esimerkiksi työkalu etäisyyden mittaamseen olisi ollut kätevä. Kartasta puuttuu myös mittakaava ja pohjoisnuoli. Legendat ja paikkatiedot esitetäät kuitenkin fiksusti ja selkeästi. Pieni ikkuna seuraa nuolta jatkuvasti ja kertoo alueen yksityiskohdista.
Karttapalvelu on yksityishenkilölle on mielenkiintoisa ja helppoa selailla mutta niin kuin Timo Säyrinen blogissaan huomioi, sivuston todellinen käyttöarvo paikkatietopalveluna varsin pieni. Tietoa ei saada millään kopioitu tai muokattu omia analyyseja varten ja tiedot ovat epätarkkoja.
Huomaa että palvelu on uutislehden tekemä, sillä luulen että se on tehty juuri ainostaan lukijoiden mielenkiinnon herättämiseen. Miksi esimerkiksi tarvittais kartta josta selviää missä asuu homo-pariskuntia? Toinen asia on etten ole mielestäni ennen Suomessa törmäännyt siihen että tietokannoissa luokiteltais ihmisiä ihovärin mukaan, vaan enemminkin niiden kansallisuuden pohjalta. Esimerkiksi Tahitin ja Nigerian kansalaisia laitetaan saman ryhmän alle New York Timesin palvelussa. Toisaalta kartastahan selviää selviä yhtenäisyyksiä ja ryhmittymiä etenkin suurissa kaupungeissa. Taitaa jenkeissä ryhmittyminen tapahtua ihovärin perusteella arjessakin.
Mielestäni on vaikeaa verrata New York Timesin palvelua Suomen paikkatietopalveluihin, koska USA:n muut paikkatietopalvelut eivät ole minulle lainkaan tuttuja. Tiedot karttapalveluun on saatu American Census Bureau’sta. The Census Bureau näyttää olevan hyvä esimerkki järjestöisä joka kerää paikkatietoa Yhdysvalloista, eli perustan tämän vertailun sen palvelun perusteella. The Census bureau kerää tietoja kaavakkeiden avulla ja näytteiden otolla jotka suoritetaan tasain vuosivälein. The Census bureau pitävät erittäin trakkaa huolta sitä että näytteiden antajien henkilöllisyydet pidetään salassa eikä ne julkaise yksittäisiä vastauksia. Niin kuin Jenni Elonen on myös huomioinut blogissaan, sivulla kerrotaan tosi tarkasti keräily menetelmistä ja miten ysityisyyttä suojataan. Kun keräsin materiaalia tähän blogitehtävään yritin kopioida tekstiä sivulta minulta kysyttiin lupaa siihen että saavat täyden pääsyn leikepöydälleni, mikä oli melko yllättävää. Kyllä pystyin materiaalia kopioimaan sitten ilman tämän luvan antamista, mutta melko erikoista kuitenkin. Taitavat oikeasti olla kiinnostuneita ja tarkkoja siitä kuka vie tietoja minnekin. Ykityisyyshän pidetään niin kuin kurssitoveri Viljami Ruohonen kirjoittaa blogissaan erittäin tarkkana asiana Yhdysvalloissa. Laki kieltää tarkan paikantideon kerääminen sillä se katotaan rikkovan ihmisten yksityisyyttä. Täytyy myöntää että tuntui minulta oudolta kun saimme neljännellä kurssikerralla tarkkailla tietoja jokaisen pääkaupunkiseululla olevan asunnoksen asukkaista suoraan tietopankista. Jos pieni perhe asuu omakotitalossa pystyy helposti selittämään jonkun tietyn henkilön äidinkieltä, kansalaisuutta ja ikää. Ei se nyt maailmaa kaada, mutta entäs jos Rouva Johansson on valehdellut rakastajalleen että on 34 vuotta vanha ja sitten herra tutkija aka rakastaja saa käsiinsä nämä tiedot ja selviää että rouva onkin 52 vuotias. Voisihan se sen ihmisen elämää vaikeuttaa…
Niin kuin Viljami Ruohonen myös ottaa esille blogissaan on myös kyse demokratiasta kun puhutaan kerättyjen tietojen saatavuudesta. Ei ole oikein että valtio salaa tietoa kansalaisilta demokraattisessa yhteiskunnassa. Mutta toisaalta, onko sitten oikein yksityishenkilöitä kohtaan jakaa niiden tietoja… hankalia kysymyksiä.
Suomen ja USA:n paikkatietokantojen pähkinäkuoressa ovat että Suomella on erittäin tarkat tiedot kaikista kansalaisista mutta se on hankalasti saatavilla ja maksaa, USA:lla taas rajoitetusti tietoa mutta helposti saatavilla, ja ilmaiseksi. Niin kuin Ainokaisa Tarnanen toteaa blogissaan tiedon helppo saatavuus voi olla sekä “threat” että “possibility”. Se että tieto on helposti saatavilla voi johtaa siihen että kokemattomat tiedonkäsittelijät tekevät väärät päätökset saamansa tietojen perusteella, tai tekevät tahalleen väärää niillä. Mutta paikkatietoja vääristetään kyllä mediassa joka puolella maapalloa. Hyvänä puolena tietysti taas se että kaikki asiasta kiinnostuneet saavat tiedot helposti ja haluavat.
Jyrki Kasvin(2011) mukaan “paikkatiedon panttaamiseen ei ole enää varaa.” Se että Suomessa paikkatieto on usein maksullista hidastaa paikktietojen hyöyntämisen sekä kehityksessä että kaupallisessa merkityksessä. Tutkijat valitsevat Kasvin mukaan usein jopa sen vaihtoehdon että keräävät tiedot uudestaan sen sijaan että “ostaisivat” valmista tietoa koska se on niin kallista. Tämä hidastaa hyödynnöllisen tutkimuksien edistymistä. Kasvi on sitä mieltä että Suomi tässä mielessä pitäisi seuraa Yhdysvaltojen esimerkkiä ja pitää kaikki paikkatietopankit maksuttomana.
Entäs New York Timesin palvelun vaikutus sen lukioihin? Tuli mieleen että tällaisen karttapalvelun julkaiseminen voi johtaa siihen että jo segregaatioitunut Amerikka tekee sen entistä enemmän. Ihmiset voivat etukäteen ottaa selvää kortteleissa asuvien keskipalkat, velat, etniset taustat ja sexuaaliset suuntatumiset. Kun ihmiset muuttavat valitsevat helposti sitten alueen jossa jo asuu samankaltaisia kansalaisia.
Jos haluaa perehtyä enemmän paikkatietojen yksityisyyskysymyksiin ja oikeusasioihin kannattaa lukea Tiina Junnilaisen (2001) diplomityö aiheesta. Siinä kattavasti lisätietoa aiheesta!
Lähteet:
Ruohonen, Viljami. Ruohosen tvt3-blogi. 08.02.2012 https://blogs.helsinki.fi/viljamir/
Elonen, Jenni. Jenni ja Geoinformatiikka. 09.02.2012 https://blogs.helsinki.fi/jennielo/
Tarnanen, AinoKaisa. Tvt3-blogi. Ainokaisa Tarnanen. 09.02.2012 https://blogs.helsinki.fi/atarnane/
Mapping Every City, Every Block (2011). American Census Bureau. 08.02.2012 http://projects.nytimes.com/census/2010/explorer
Kasvi, Jyrki. (2009) Täysistunto – 25/2009. 09.02.2012. http://www.kansanmuisti.fi/session/25-2009/statements/4/
Junnilainen, Tiina. 2011. Paikkatietojen käyttöön liittyvät oikeudelliset kysymykset. Kuntaliitto 2001. http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/yty/verkko-oppaat/paikkatiedon-opas/paikkatieto-lainsaadanto/Documents/Paikkatietojen%20käyttöön%20liittyvät%20oikeudelliset%20kysymykset.pdf