Hyvää uutta vuotta 2019!

Aina vuoden vaihtuessa toivotetaan hyvää uutta vuotta. Niin teen minäkin. Mielestäni se on erittäin myönteinen ele, joka kertoo hyvästä tahdosta muita kohtaan. Hyväntahtoisuus ei ole keneltäkään pois, vaan se luo positiivista ilmapiiriä.

Positiivista ilmapiiriä minulle luo myös opinnoissa menestyminen. Kerroinkin edellisessä blogikirjoituksessani sen, että osallistuin Johdatus vammaistutkimukseen -tenttiin. Sain siitä tentistä kiitettävän arvosanan, johon olen erittäin tyytyväinen. Kyseinen kurssi menee minulla yhteiskuntapolitiikan perusopintoihin, joita suoritan loppuun näin siirtymäajalla. Ihan täyttä varmuutta minulla ei ole siitä, mihin tutkintoon sijoitan tuon opintokokonaisuuteni, mutta johonkin sen kyllä saan. Kasvatustieteiden maisterin tutkinto lienee tällä hetkellä ehkä sen vahvin ehdokas.

Koska olen elinikäisen oppimisen kannalla ja haluan jakaa oppimisen tuottamaa iloa, päätin antaa eräälle läheiselle ihmiselle joululahjaksi Helsingin yliopiston avoimen yliopiston lahjakortin. Hän saa valita itselleen mieluisan kurssin ja kehittää itseänsä niin kuin haluaa. Toki annan hänelle tiettyjä suosituksia, sillä minulla on näkemyksiä hänen tilanteeseensa liittyen.

Olen tässä paininut itseni kanssa sitäkin, mikä olisi mieluisinta työelämässä itselleni. Se onkin sitä, mitä haaveilin jo vuonna 1990-luvun puolivälissä. Olen saanut tehdä sitä työtä ollessani työharjoittelussa Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opintoasiainhallinnossa ja lisäksi tuutorina. Kyseessä on siis opinnoissa neuvominen. Osaan etsiä henkilön mielenkiinnon kohteita ja auttaa eteenpäin. Katsotaan, kuinka tulen onnistumaan tässä haaveessani. Luonnollisesti minulla on useita muitakin varavaihtoehtoja, kuten tuo kahden tutkinnon opiskelu varmasti osoittaakin.

Tuleva kevät on itselläni varsin työntäyteinen. Täällä Helsingin avoimessa yliopistossa näyttäisi olevan lähinnä examinarium-tenttejä keväällä. Alun perin tarkoitukseni oli suorittaa kriminologian kurssi, mutta valitettavasti sen osallistujamäärä täyttyi ja toiseksi minulle tuli aikataulullisesti päällekkäinen kurssi Turun yliopistossa.

Katsotaan, mitä minulle tulee eteen opinnoissa. Joka tapauksessa tulen kirjoittamaan tänne ainakin kahdesta aiheesta, jotka varmasti herättävät monissa ihmisissä ajatuksia. Kuitenkin katson, että lukijoille tämä voi olla mahdollisuus jonkin uuden oivalluksen oppimiseen.

Hyvää alkanutta vuotta 2019 kaikille siis!

t. Jukka