Category: Opiskelu

Posted on

Hiljaiseloa Viikissä

Valon lisääntyessä alkaa yleinen aktiivisuuskin taas kasvaa, toivon. Joulukuun viimeisten opiskelurutistusten jälkeen oli ihanaa pitää hetki taukoa ja lukea hyviä romaaneja, erityisesti joululahjaksi saatu Margaret Atwoodin Herran tarhurit vei mukanaan. Atwood on yksi lempikirjailijoistani, ja aihe tässä uusimmassa romaanissa herätti taas paljon ajatuksia. Tammikuussa aloitin hiljaisen palaamisen normaalielämän rytmiin, kun jumpat ja muut harrastukset alkoivat vähitellen tauon jälkeen. Tosin erittäin sitkeä flunssa ja uuteen asuntoon muuttaminen kaikkine pakkaus- ja purkuruljansseineen veivät aikaa täysipainoiselta aktivoitumiselta.

Mutta helmikuun koittaessa hiljaiselo opiskelun saralla näytti vihdoin päättyneen, kun odottamani luento alkoi. Johdatus etiikkaan -kurssi on osa elämänkatsomustiedon opintoja. Todella mielenkiintoinen kurssi, mutta vaatii kyllä paljon keskittymistä, kun en ole lukion filosofian peruskurssin jälkeen lukenut lainkaan filosofiaa. Ehkä aivot muutenkin olivat tahmeat pitkän joulutauon jälkeen tai ainahan kai voi syyttää flunssaa.

Uusi aloitukseni uhkasi jäädä puolitiehen, kun huomasin, etteivät tunnukseni yliopiston verkkopalveluihin enää toimineet enkä siis päässyt kirjoittamaan blogia enkä käsiksi etiikan kurssin verkkoaineistoihin! Hetken asiaa selviteltyäni eri tahojen kanssa tunnukset alkoivat taas toimia uuden salasanan voimin. Helpotuksesta huokaisten pääsin käsiksi kirjastojen aineistoihin ja nyt taas tänne blogiinkin. Uudessa asunnossa uusi työhuonekin odottaa ahkeraa opiskelijaa. Tosin tätä kirjoittaessani lapsi on vallannut työhuoneen leikkipaikakseen, ja itse istun olohuoneen sohvalla ja ihailen iltapäivän auringossa kaukana siintävää kaupungin siluettia, josta Johanneksen kirkon tornit erottuvat udun keskellä.

Posted on

Tyhjää tuijottaen

Tyhjää näyttöä tuijottaen eli mitään sellaista ei tule mieleen minkä kelpuuttaisi julkaistavaksi. Blogiahdistus on on tuttu. Olen yrittänyt useasti rimpuilla jotain sanottavaa, jota en ole kehdannut julkaista. Mielestäni ne ovat olleet hajanaisia höpinöitä ummista ja lammista. Eivät ole auenneet oikein itsellenikään.

Muistuttelen itselleni ettei blogi ole essee, josta saa sen erinomaisuudesta kiitettävän. Ja kukaan ei voi pamauttaa blogiasi korjailtavaksi. Kuitenkin kynnys mitä julkaisee nousee ajoittain korkeaksi.

Meille kaikille sattuu ja tapahtuu. Mielestäni voitaisiin kirjoittaa enemmän elämästä opiskelujen lomassa.  Joskus taas elämään ei mahdu muuta kuin opiskelu. Ukot, koirat, ruuanlaitto hoituvat miettiessä jotain tehtävänantoa.  Tai sitten suututtaa  joutuessaan keskeyttämään lukemisen, koska joku muu on riippuvainen minusta. Eli normaalia naisihmisen elämää.

Että eläppä huoli ystävä hyvä, blogiahdistus on hyvin, kuten alussa mainitsin, tuttu tila.

Posted on

Olipa kerran bloggausahdistus

Äsken vielä ahdisti. Vaan eipä ahdista enää.

Mistä moinen mielialan muutos? No siitä, että aloitin vihdoin tämän kirjoittamisen.

Todistan parhaillaan, kuinka tekemättömän työn stressi poistuu vain ja ainoastaan työ aloittamalla. Se pätee nähtävästi myös bloggaamiseen. Ihminen muuten kuluttaa huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa tekemättömien töiden pohtimiseen kuin niiden töiden tekemiseen.

Jälleen kerran huomaan, että pitää vain kirjoittaa, mitä päässä pyörii ja muokata vasta sitten, kun on saanut tekstiä aikaiseksi. Jos miettii joka lauseen valmiiksi, kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Ja luojalle sekä insinööritieteille kiitos tekstinkäsittelyn kehityksestä –  kyllä copy-paste ja delete helpottavat elämää!

Mikä muu tekee bloggaamisesta haasteellista paitsi aloittaminen? No, aiheen valinta ainakin. Aiheita on maailma täynnä, ja on vaikeaa päättää, minkä valitsee.

Myös pelko itsensä nolaamisesta ja omien ajatusten tyrmäämisestä ovat bloggaajan mörköjä. Ei ole ihan helppoa alistaa ajatuksiaan julkiselle keskustelulle – vaikka eipä minulla vielä miljoonayleisöä ole näitä lukemassa. Eikä näin säyseillä teksteillä taida tullakaan. Pitäisi kai uskaltaa olla räväkämpi ja provosoivampi. Vaan kun ei ole nyt mitään erityisiä agressioita mielessä.

Yksi syy bloggausmotivaation heikkenemiseen on myös vähäinen palautteen määrä. Vaikka ihmiset tuntuvat blogeja lukevan, harva niitä kommentoi. On epämotivoivaa huutaa, kun ei tiedä, kuuleeko kukaan.

Antakaa hei palautetta ja kertokaa, millaisia kokemuksia teillä on bloggaamisesta!

Posted on

Loppusuoralla

Huomenna on Kaiken maailman työ -kurssin viimeisen esseen deadline. Sain esseen kasaan tänä aamuna. Aiheeksi valitsin nuorisotyöttömyyden maailmalla ja Pohjois-Afrikan tapahtumat olivat niin mielenkiintoisia, että odottelin jonkinlaista “loppuratkaisua” ennen viimeistä silausta esseeseeni. Sellaisen sainkin, vaikka tilanne edelleen sekava. Todella jännitysnäytelmiä poliittisella näyttämöllä ollut tarjolla viime aikoina; ei ole tarvinnut rientää kulttuurikemuissa, kun kuultavaa ja katsottavaa on tullut monesta tuutista ilmankin.

Esseetäni kirjoittaessa huomasin kuinka vähän maailma oikeastaan on muuttunut. Sain vetää vertailuja Taiping-kapinan ja Mohammed Bouazizin protestikuoleman välille. On mukavaa kirjoittaa aiheesta, joka tempaa mukaansa ja josta janoaa oppia lisää. Silloin tietää olevansa oikeassa paikassa haistelemassa informaatiota.

Kevääksi ei ilmaantunut mitään minulle sopivaa kurssia avoimeen, joten jään taustalle hengailemaan ja odottamaan kesää/syksyä, josko jostain lempiaiheestani tulisi uusia kursseja noukittavaksi. Päätin kokeilla myös vielä kerran valtsikkaan, vaikka tässä jo alkaa ollakin kolme korkeakoulututkintoa jo plakkarissa. Eipä lisäopinnoista koskaan haittaa ole. Pääainetta ajattelin vaan vaihtaa kokonaan! Saas nähdä kuinka likan käy. Heippatirallaa lukijoille, ainakin siksi aikaa, kunnes tarpeeksi herkullisia valtiotieteellisiä kursseja tulee valittavaksi Avoimen kautta.

Posted on

Päätöksiä, taas kerran

Oikeustieteellinen koulutusala tuo opeteltavaksi täysin uusia termejä. Olen hidas lukija muutenkin, joten aikaa onnistuneille opinnoille eli lukemiselle on varattava reilusti menneeseen verrattuna aikaa. Aikataulut tehtävien palauttamisiin ovat joustavat, onneksi. 

Silmäilin ensimmäistä tehtävää, jossa tehtävänannon lisäksi kehotettiin lukemaan uudestaan kolme kirjaa plus perehtymään kahteen täysin uuteen opukseen. Kääk! Toisaalta, miksi aidan pitäisi olla matalalla. Mielestäni nykyajan, joskus kiireettömänkin kiireeksi saava vouhotus, saa uskomaan, että kaiken pitäisi tapahtua nopeasti, tehokkaasti ja vaivatta. Minä kun en ole mikään luojan täysosuma opiskelijana, vaikka sitä olen pitkään harrastanut. Usein on vaikea keskittyä. Olen perusluonteeltani laiska. Teen mielelläni sitä mikä eniten huvittaa. Enkä ole nopea, tehokas ja vailla vaivaa. Kuitenkin arvosanat merkitsevät minulle paljon, ei pelkästään se, että läpi meni. 

Olenko siis koskaan tehnyt kaikkeni opiskelun eteen. En perusteellisesti. Muistan kuinka sosiaalipsykassa samassa ryhmässä opiskellut sanoi lukeneensa takakannen ja soittaneensa muina naisina ennen tenttiä kurssimme älypäälle saaden yhteenvedon kirjasta ja mahdollisista tärpeistä. Hieman mieltä kirveli. Toisaalta toinen oli kaikin puoli minua kyvykkäämpi, arvosana sinällään on lahjomaton, ei se kuinka paljon tai vähän on tehnyt töitä sen eteen. 

Nyt olen siis päättänyt antaa kaikkeni. Määrätyt arjen asiat on tietenkin hoidettava, mutta…Olen tehnyt listan mitä katson teeveestä. En edes unissani kuvittele lukevani muuta kuin opintokirjallisuutta. En aloita uutta kudinta, paitsi yhdet miesten sukat on tilattu. Luen keskeytyksettä sen ajan minkä olen päättänyt, en hyppää alakerrassa keittämässä kahvia, katsomassa kirja kädessä tuota ja tätä.  En ole koskaan onnistunut edellisen kaltaisissa päätöksissä, nyt aioin katsoa mikä olen naisiani. 

Yksi juttu vielä. Olen polttanut yli neljäkymmentä vuotta. Pikkusikareita viimeiset runsaat kymmenen vuotta. Onko järkeä yrittää lopettaa aloittaessaan uuden koulutusalan? Olen kyllä muutaman vuoden harkinnut vakavasti lopettamista, koska keuhkoni toimivat vajaateholla ja pakkasella ei tahdo henki kulkea. Eli on oikeastaan pakko yrittää lopettaa riippumatta muusta elämäntilanteesta. Keskittyminen lukemisen ymmärtämiseen on välillä hukassa. Lopettamisessa olen lipsunut. Polttelen puolittain poskisauhuin tavallista tupakkaa, joka maistuu pahalle ja haisee kauhealle. Sikareihin en ole puoleentoista viikkoon koskenut. Hyvä minä! 

 

 

  

 

Posted on

Jotain loppui, jotain alkaa

Jouduin orientoimaan opiskelijaidentiteettini uudestaan, kun selaimeen tallentamani linkki opintosivulle ei enää toiminutkaan. Opinto-oikeutesi on päättynyt, sivusto ilmoitti tyynesti. Niin tietenkin: kehitysmaatutkimuksen opinto-oikeus tosiaan päättyi 31.12.2010, ja nyt on jo ihan uusi vuosi. Avoimen yliopiston pääsivulta löytyi sitten linkki, josta pääsin tarkistamaan, milloin viestinnän opintojen käyttöoikeus oikein alkaakaan. Vasta ensi viikolla näköjään.

Olen siis välitilassa. Vanhat opinnot ovat päättyneet ja uusien verkkosivut eivät ole vielä avautuneet. Millainen identiteetti tässä tilassa täytyisi pystyttää? Ehkä siitä ei tarvitse huolehtia vaan nauttia hetkellisestä vapaudesta ilman kurssikirjojen kahleita. Tai lumoa.

Posted on

Päätöksiä

Vuosi on melkein lopussaan ja opinnotkin tältä syksyltä. Uskontotieteen esseestä sain hyvän palautteen, oli mukavaa saada ihan sanallinen arvio pelkän numeron lisäksi. Toivottavasti vielä joskus pääsen opiskelemaan lisää uskontotiedettä, yksi tutkimusaihekin tuon esseen pohjalta muhii mielessä. Olisi mahtavaa päästä toteuttamaan se joskus!

Viimeinen tentti tältä vuodelta oli viikko sitten, tuloksia vielä odottelen. Tenttikirjojen pohjalta ja kurssin nimen perusteella odotin ihmeissäni tenttiä: mitä siinä oikein voidaan kysyä? Onneksi kysymykset olivat ihan selkeitä ja yksi niistä jopa innosti todella. Kirjoittaminen oli silti hieman hankalaa, liekö jo vanha vuosi painanut päälle tentissäkin. Odotan silti innolla elämänkatsomustiedon opintojen jatkumista keväällä, silloin on luvassa luentojakin!

Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoisten opintojen aikaa, uusien päätösten ja niiden pitämisen aikaa. Sitä samaa toivon ja odotan myös tulevalta vuodelta. Jouluna on toivottavasti myös aikaa rauhoittua hyvän romaanin kanssa sohvan nurkassa jouluherkkuja mutustaen. Rauhallista joulua ja innostavaa uutta vuotta kaikille!

Posted on

Deadline lähestyy!

Olen aina ajatellut, että kiire saa esiin parhaat puoleni, ainakin työntekijänä. Ja ehkä opiskelijanakin, vaikka sitä olen viime päivien aikana jo alkanut epäilemään.

On ihan totta, että jos on tiukka deadline, onnistuu joskus tekemään parempaa työtä, kun ei jää liikaa viilaamaan yksityiskohtia ja luottaa intuitioon. Toisaalta jos on kauhea kiire, on uuden asian aloittamiseen vieläkin suurempi kynnys. Siltä ainakin tuntuu juuri nyt, kun niin ei pitäisi päästä käymään.

Pitäisi nimittäin kirjoittaa vielä 5 sivun essee, jonka jälkeen kehitysmaatutkimuksen perusopinnot ovat vihdoinkin kasassa. Kiirettä pitää töissä ja muutenkin. Miksi juuri nyt uhkaa writer’s block esseen suhteen?

Komennan itseäni: aloita kirjoittaminen. Siitä se teksti muotoutuu!

Posted on

Muistoja

Sain vanhan LP-levystä tallenetun CD:n, jossa on kappale jota olen metsästänyt pitkään. Soitin sitä heti kotiin päästyäni monta kertaa, ensin kuulokkeilla kovaa, tietenkin. Rytmimusiikista jää nyansseja pimentoon hiljaa soitettuna.  Muistoja  tulvi mieleen missä, kenen kanssa kuuntelin. Vanhoja juttuja 25 vuoden takaa.

Sosiaalipsykologian johdantokurssilla yhtaikaa opiskellut ystäväkseni vuosien mitaan tullut on aikeissa irtisanoa itsensä haluten jatkaa sosiaalipsykologian aineopintoja. Ensin tietenkin, kuten kumma kyllä on tapana, kysyin  oletko nyt ihan varma, eikö mitään intressiä löydy jatkamaan vakituisessa työsuhteessa. Eräänlaista toisen kyseenalaistamista! Vastaus oli, ettei löydy mitään syytä jatkaa työssä jossa  ei viihdy. Olin häpeissäni ja tovin hiljaa .Olen itsekin tehnyt saman repäisyn ajatuksella, että tämä on yksi elämä, on uskallettava tehdä siltä miltä tuntuu. Miksi sitten ikäänkuin estelen muita tekemästä samoin?

Toinen muistojen esiinmarssi. Sosiaalipsykologiaa opiskeltiin myös ryhmissä ja osa oli itsenäistä työskentelyä. Kuinka ikävä tuli keskusteluja, väittelyä, uusia ahaa- elämyksiä. Toiset osanottajat muistaa koko ajan äänessä olevina, joku terävänä kommentaattorina, eräs taas kertoi käsiteltävään asiaan liittyviä tarinoita ( se olin minä). Muistan tehneeni erään esseen erään määrätyn CD:n soidessa. Esseen aihetta en kylläkään muista.

Moni on näissä blogeissa käsitellyt ryhmässä saadun tuen ja yhdessä tekemisen tärkeyttä. Olen monta vuotta opiskellut ilman ryhmää. Opintoihin liittyvät verkkokeskustelut olen kokenut piristävinä. Vaikka ihmisestä on vain nimi, hän on kuitenkin olemassa jossain. Ja kuinka ihmisestä muodostaa kuvaa itselleen hänen kommenttisensa perusteella. Kuinka jonkun voi luokitella kaupungissa asuvaksi nuoreksi viherpipertäjäksi, koska hän vastuustaa hirvien metsästystä.  Jonkun äidinvaistot herahtavat esiin puhuttaessa varusmiespalvelusta. Kuvittelen hänet, sterotypioiden tietty, muhevaksi pullanpaistotaitoseksi vähän pyöreähköksi ihmiseksi.

Kerroin huolenani edellä mainitulle ystävälleni, että olen hieman huolestunut siitä ettei muistini ole enää terässä. Olen tullut hajamieliseksi  ja unohtelen. Liikenteessä olen muuttunut varovaisemmaksi etenkin risteyksissä. No, lääkäri voisi suositella alkavaa dementiaa. Luulen kuitenkin, että ajatukseni työskentelevät kudinmallien ja värien plus muuta suunnittelua  kaipaavan kimpussa ja ikä tekee omaa työtään muistin suhteen. Rikos- ja prosessioikeuden perusopinnot/opinnot aion aloittaa heti vuodenvaihteen jälkeen. En ole koskaan opiskellut ns. nippelitietoutta täynnä olevaa, kuten tyttäreni oikeustieteestä totesi. Jos ei tunnu muistiin heti asiat syöpyvän, luen uudestaan.

 Se soi taas, John Mayall`n Marsha`s Mood, nappaako kellään.

Posted on

Mikä on paras tenttiinlukupaikka?

Viime kesän helteillä yksi minun lempilukupaikoistani oli oman pihan suojaisa kulma puun varjossa, jossa aurinko lämmitti mukavasti ja jalat voi nostaa seinää vasten. Siinä tenttikirjankin lukeminen sujui kuin itsestään.

Kylmemmällä säällä houkuttelevin lukupaikka taitaa olla se perinteinen pehmeä sohvannurkka, jossa käden ulottuvilla on oltava höyryävä kuppi maitokahvia tai hunajalla makeutettua teetä.

Hiljattaiseen kirjatenttiin valmistautuessani päätin kuitenkin kokeilla, kuinka opiskelu yleisessä kirjastossa sujuisi. Ja sujuihan se. Ystävälliset kirjastovirkailijat opastivat minut asiallisesti sisustettuun lukusaliin, jossa istui jo muutamia eri ikäisiä ja kokoisia ihmisiä syventyneinä kirjoihin tai nenä kiinni läppärin näytössä. Itsekin purin kasseistani tietokoneen, kasan kirjoja, muistiinpanovälineitä ja vielä vesipullon, ja asetuin aloilleni. Lukusalissa vallitsi ihana hiljaisuus, jonka katkaisivat vain satunnaiset askeleet. Hassua kyllä, oikein ihmettelin, miten hiljaa kaikki osasivat olla – vaikka niinhän oli tarkoituskin. Ehkä olin tiedostamattani ajatellut, että yleisen kirjaston hälinä ulottuu sen kaikkiin huoneisiin.

Myös työpaikalla olen kurssikirjoja lukenut, pienissä ja suurissa kokoushuoneissa. Kahvikuppi ja vesipulllo vieressä tai janoisena sinnitellen, kunnes olen saanut luettua loppuun jonkun tietyn kokonaisuuden.

Tärkeintä on löytää sellainen paikka, jossa voi rauhassa keskittyä juuri sillä hetkellä, kun muulta elämältä löytää aikaa opiskelua varten.