Sain viimein proseminaarini kasaan (tähän voin laittaa sulkeisiin helpottuneen huokaisun). Puskin sitä tehokkaasti kuin pieni peura ja lopulta voin sanoa olevani tulokseen tyytyväinen. Huomenna saan siitä opettajan arvion ja viilausten jälkeen jään odottamaan opponoijan kirpsakkaa kieltä. Hyvä kun sain viimein opponoijan ylipäätään. Minulla on sen verran kummallinen aihe.
Tutkin kolmea alkemistista teosta, Ramon Lullin De nova logicaa, Agrippa von Nettesheimin Scala del numero dieciä sekä J. Browningin First Degree Boardia. Työt ovat keskenään muutoin täysin erilaiset, mutta niissä kaikissa teemana on askelmat. Askelmat ovat osa alkemistien Opus Magnumia, suurta teosta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa sellaiset teemat kuin Aatamin lankeemus, kaaos, suihkulähde, tuli, käärme, linnoitus, aamurusko, kaaos ja synkkä yö. Tarkoituksenani on selvittää, millä tavoin mystiikan maailmankuva ilmenee näennäisesti hyvin erilaisissa teoksissa.
Joten kun kyselin opponoijia, yleisin vastaus oli: “Mutta en minä tiedä mitään alkemiasta!” No, tuskin suurin osa Suomesta tietääkään. Niinpä suhtauduin työhöni eräänlaisena sivistystehtävänä ja suurella intohimolla. Onhan jonkun kerrottava eksyneille lampaille siitä kuinka homma oikeasti makaa.
Tällaisen suuren työn vääntäminen työn ohella on rassaavaa. Ajatusten on pysyttävä kasassa, jottei unohda tärkeitä ideoita, mieleen tulvahtaneita tulkintoja ja sitä mitä yleensäkin on aikaisemmin kirjoittanut kuusi sivua sitten. Tällaiseen moodiin ei ole helppo päästä, kun pää on ollut hetkeä aikaisemmin työasioissa.
Kaikista vaikeinta proseminaarissani oli sanojen suomentaminen. Alkemistinen kuvasto vilisee latinan ja heprean kielen sanoja, joista kaikki mahdollinen oli suomennettava, jotta kuvia pystyi ylipäätään tulkitsemaan. Niinpä istuin nenä kiinni Kabbalan elämänpuussa ja sormet hypistellen latinan sanakirjaa. Voinkin sanoa muodostaneeni erittäin symbioottisen suhteen kummankin kanssa niin, että hoen oppimiani sanoja jopa suihkussa. Kether, Hokhmah, Binah, Gevura, Hesed, Tif’eret, Hod, Netsah, Jesod, Shekhina…
Vedin syvään helpotuksen henkeä saadessani laittaa paperikasan nippuun, kunnes seuraavalla tunnilla hoksasin, että viikon päästä on tentti. Olen juossut maratonin ja heti perään pitäisi pyrähtää sadan metrin lenkki. Ja arvatkaa, mitä aihealuetta tentti koskee. Kirkkoja.