Mut kato me tehtiin tää! -Motivaatiosafka

Motivaatiosafkalla on pitkään odotettu tutkijatentti takanapäin! Huojentunein, mutta myös haikein fiiliksin kurssi alkaa pikkuhiljaa olla ohitse.

Tuttuun tapaan jännitimme tätäkin tehtävää ja eilen illalla kävimmekin Whatsapp-ryhmässämme kiivaat keskustelut kysymyksistä ja tutkijatentin kulusta. Onneksi olimme kuitenkin valmistautuneet hyvin jo etukäteen ja kaikilla oli jollain tapaa luotettava olo tentistä. Aamulla kuitenkin jännitystä oli ilmassa.

Toimimme Juànittelijoille ja Luonnonväri-tiimille varjoryhmänä. Ryhmien tutkimukset olivat aivan erilaisia kuin meidän. Muiden ryhmien esityksiä oli mukava seurata ja välillä myös haastavaa. Molemmat ryhmät hoitivat hommansa kuitenkin hyvin ja varjoryhmänä pyrimme keksiä parannusehdotuksia mahdollista seuraavaa tutkijatenttiä tai muuta vastaavaa varten. 😉 Jäimme pohtimaan, että varjoryhmää varten olisi voinut olla jokin valmis arvostelulomake, jonka avulla olisi ehkä ollut selkeämpää ja helpompaa arvioida ryhmiä. Olisi kiva kuulla mitä muut varjoryhmät ovat tästä mieltä?

Oma tutkijatenttimme meni mielestämme erittäin hyvin. Jokainen sai puheenvuoronsa ja haastattelun rakenne oli luonteva. Pystyimme käyttämään hyvin kurssilla opittuja tutkijan “taikasanoja” ja saimme aikaan kriittistä keskustelua. Olisimme jatkaneet tenttiä mielellämme pidempään, mutta valitettavasti aikataulu ei antanut myöden. Jälkeenpäin on muodostunut uusia kysymyksiä mihin olisi ollut mielenkiintoista saada vastaus. Nyt, kun tutkijatentti on ohi, niin jännitys siirtyy arvosanan saantiin. Saatiinkohan tarpeeksi tieteellisesti kysyttyä kysymyksiä? Oliko haastattelu juuri sellainen, mitä meiltä haettiin? Mitä olisi pitänyt parantaa? Varjoryhmiltä  saimme rakentavaa palautetta ja se auttaa meitä kehittymään tulevaisuudessa. Meille jäi kaikinpuolin hyvä fiilis tämän päiväisestä. Toivottavasti teillekin!

Millaisia fiiliksiä muilla heräsi? Miten teidän tutkijatentti meni?

Saitteko te kysyttyä kaikki kysymyksenne tutkijalta vai oliko aikataulu liian suppea? Huomasitteko jotain oleellista joka jäi puuttumaan? Onnistuitteko osoittamaan tieteellisen ajattelun kehittymistä?

♫ Ne sano, et upottais, mut pysyttiin pinnal, saatiin mitä haluttiin, mut kovalla hinnalla. Tänhän piti olla mahdotonta. Kiitän sitä mitä me saatiin, mut nyt meil ei oo tarjoo yhtään enempää. Mikä paljon antaa, paljon myös vaatii. Mikään ei oo kestävää, enkä vaihtais hetkeekään. ME TEHTIIN TÄÄ! ♫ -Robbari

Terkuin,

Tessy, Janette ja Milla / Motivaatiosafka

ps. Suuret  kiitokset tutkijallemme Kristiina Janhoselle osallistumisesta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *