Nimikkotutkijamme Pirita Seitamaa-Hakkarainen on kvalitatiivinen tutkija, jolle empiirinen aineisto ja sen kerääminen aina ollut tärkeää tutkimuksen tekemisessä. Tutkimuksen tekemiseen osallistuivat nimikkotutkijamme lisäksi Sini Riikonen ja Kai Hakkarainen Helsingin Yliopistolta. Tutkimusartikkeli oli heidän ensimmäinen projektinsa Aurinkolahden koulusta ja siihen on vaikuttanut saatu rahoitus, videoaineiston keräämisen merkitys, digitaalisuus, keksiminen, monimateriaalisuus, opettajien kanssa yhdessä kehittäminen ja yhteisöllinen toiminta. Tutkimuksen aineisto on kerätty havainnoimalla ja videoimalla.
Aurinkolahden koulu on ollut tutkimushetkellä pääkaupunkiseudulla keväällä 2017 teknologiapainotteinen peruskoulu. Tutkimuskohteena on ollut 7-luokkalaisia opiskelijoita, viisi eri ryhmää, joissa jokaisessa ryhmässä 3-7 henkilöä. Opiskelijat käyttivät perinteisiä ja digitaalisia valmistustekniikoita esineiden keksimiseksi, suunnittelemiksi ja tekemiseksi. Tutkimuksen aineistoa on kerätty 8-9 viikon ajan ja kukin työskentelykerta kesti 2-3 tuntia.
Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida yhteistyön ja tekemisen prosesseja ja tutkijat kehittivät “Making-Process-Rug” -videoanalyysimenetelmän, “räsymaton”, jonka avulla pystyttiin havainnoimaan toisiinsa sosiaalisesti diskursiivisia ja materiaan liittyviä päätöksentekoprosesseja ja joukkueiden pyrkimyksiä organisoida yhteistyöprosessinsa. Tutkimustulokset osoittivat, että neljä viidestä joukkueesta pystyivät vastaamaan monipuolisiin valmistukseen liittyviin ja episteemisiin haasteisiin ja tekivät uusia keksintöjä. Tutkijat ovat valinneet aineistohankinnan menetelmäksi videoaineiston, koska videoita on mahdollista katsoa ja analysoida myöhemminkin.
Tutkimuksen tarkoituksena on ollut kehittää digitaalisuutta opetuksessa ja tutkia ryhmän sisäistä vuorovaikutusta käsityöprosessissa. Konkreettisena aineistona toimi tutkimukseen kehitetty visuaalinen “räsymatto”, jonka avulla päästiin tarkastelemaan tapahtumia. Videoiden analysointi tapahtui jokaisen ryhmän jäsenen kohdalla kolmen minuutin pätkissä, joista on laadittu taulukko, jossa ryhmän jäsenten toiminnat on luokiteltu ja merkitty värikoodein. Videoita analysoi useampi tutkija, jolloin ei tullut pelkästään yhden henkilön näkemyksiä datasta. Muita tutkimuksen aineistonhankintainstrumentteja videoaineiston lisäksi oli muistiinpanot, valokuvat prototyypeistä ja valmiista tuotteista. Eettisyys ja lupa-asiat oli huomioitu aineistoa kerättäessä ja oli hyväksyttävä, ettei kaikkia saanut välttämättä kuvata ja vanhemmilta oli kysyttävä lupa osallistumiseen.
Digitaalisuutta on päästy hyödyntämään kiinnostavasti tutkimuksessa ja sen avulla päästy käsiksi tutkittavaan ilmiöön mm. “räsymaton” avulla. “Räsymatto” on mielenkiintoinen ja hyvin havainnoiva työkalu, joka sopii hyvin erilaisten toimintojen tarkasteluun, kuten vuorovaikutus, tekeminen ja oppiminen.
Pohdimme ryhmässämme, että vuorovaikutusta tutkittaessa olisi ollut mielenkiintoista jakaa ryhmät satunnaisesti, eikä antaa nuorten itse ryhmäytyä. Ryhmäjaolla on paljon vaikutusta esimerkiksi ryhmädynamiikkaan ja ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen, joten voidaan pohtia, olisiko tutkimuksen lopputulokset olleet täysin erilaiset, jos oppilaat olisi jaettu satunnaisesti eri ryhmiin? Videoita tarkastellessa yksilöiden väliset suhteet, ajatukset ja taustat eivät tule ilmi ja osa näistä on täysin tutkijan tulkinnan varassa. Videoiden katsomiseen käytetty aika ja analysointi on ajallisesti rajoitettu, jolloin tutkija joutuu päättelemään videon avulla mitä on tapahtunut. Tämä saattaa johtaa siihen, että tutkimustulos saattaa jättää jotain lopputuloksen kannalta tärkeää pois, jos kolmessa minuutissa tapahtuu useita asioita. Edellä mainittuja asioita on syytä ottaa huomioon hankitun aineiston ja tutkittavan ilmiön suhdetta arvioitaessa. Olisi mielenkiintoista toteuttaa sama tutkimus uudelleen, jakaa ryhmät eri tavalla ja katsoa, millaisia tuloksia tulisi.
-Kässäkeksijät
LIITTEENÄ ”Making-Process-Rug” -“Räsymatto” (Sini Riikonen, Pirita Seitamaa-Hakkarainen & Kai Hakkarainen; Bringing maker practices to school: tracing discursive and materially mediated aspects of student teams’ collaborative making processes, 2020)
