”Pakolaiskriisistä” ja asiantuntijahatuista

Maahanmuutto on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen ja tunteita herättävä aihe, ja liikkeellä on myös paljon huhuja ja luuloja. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten maahanmuutosta keskustellaan. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun keskusteluun osallistuvat asiantuntijat, kuten Poliisiammattikorkeakoulun sivuilla 8.12.2015 julkaistussa kansainvälisen politiikan dosentti Kari Laitisen ja dosentti Pirjo Jukaraisen kirjoituksessa. Kun itse kukin laittaa asiantuntijahatun päähänsä, sanoilla on enemmän painoarvoa, ja siksi myös sanojan vastuu on vastaavasti suurempi. Tästä syystä haluaisinkin kiinnittää huomiota muutamiin kirjoituksessa esiintyviin kohtiin.

Millä perusteella?
Alussa kirjoitus toteaa turvattomuuden tunteen lisääntyneen ja liittää tämän kehityksen muun muassa ”Euroopan pakolaiskriisiin”. Teksti myös lisää Pariisin terrori-iskujen voimistaneen turvattomuutta. Tekstissä ei kuitenkaan oikein perustella näitä väitteitä. Koska turvapaikan hakijoiden määrän lisääntyminen on vielä varsin tuore ilmiö, Pariisin terrori-iskuista puhumattakaan, on vaikea kuvitella, että näiden vaikutuksista turvattomuuden tunteeseen olisi vielä olemassa tutkimusta. Syy-seuraus-suhteiden osoittaminen tällaisissa tapauksissa voi myös olla ylipäätään vaikeaa. Toki on niin, että tutkijat monesti kommentoivat ajankohtaisia asioita, joista tutkimusta ei vielä ole. Tällöinkin on kuitenkin tärkeää, että lukija ymmärtää, millä perusteella asiantuntija kommenttinsa antaa. On esimerkiksi mahdollista, että tutkijan kommentti perustuu omiin tai lähipiirin kokemuksiin, mutta silloin tämä on syytä tuoda avoimesti esille.

Kenen mukaan?
Myöhemmin teksti vetoaa asiantuntijatietoon sekä mahdollisesti tilastotietoon: ”Olemme asiantuntijoiden mukaan myös hoivanneet liikaa; viranomaislähtöinen kotouttaminen ja vastikkeeton sosiaaliturva ovat vieneet monelta toimintakyvyn ja motivaation menestyä yhteiskunnassa. Lisäksi maahanmuuttajaryhmät ovat Suomessa hyvin eriarvoisia: Suomessa ulkomailla syntyneiden maahanmuuttajien väliset tuloerot ovat OECD-maiden suurimmat.” Erikoista on kuitenkin, että näihin tietoihin ei anneta mitään lähdeviitteitä. Lähdeviittaukset kuuluvat yleisesti hyvään tutkimustapaan, ja niitä on tapana käyttää myös tiedettä yleistajuistavissa teksteissä kuten blogeissa. Yksi lähdeviittausten tärkeä tehtävä on, että tarjottua tietoa ja sen antajaa voidaan tarvittaessa arvioida. Tämä on erityisen tärkeää esitettäessä mahdollisesti kiistanalaisia väitteitä, jollaiseksi esimerkiksi väite vastikkeettoman sosiaaliturvan passivoivasta vaikutuksesta voitaneen lukea.

(Sivuhuomautuksena: kahteen kirjoituksessa esitettyyn väitteeseen on alkuperäisen julkaisun jälkeen lisätty alaviitteenä perusteluja ja viitteitä. Tämä on mahdollisesti ollut reaktio kirjoitusta kohtaan Voimassa esitettyyn kritiikkiin.)

Kriisi, sankarit ja viholliset?
Tekstissä käytetään sanoja kuten ”pakolaiskriisi”, ”kansallismieliset” ja ”anarkistit”. Jälkimmäiset kaksi viittaavat itsenäisyyspäivänä mieltään osoittaneisiin ryhmiin. Näitä termejä on käytetty myös esimerkiksi mediassa. On kuitenkin tärkeä huomata, että nämä käsitteet eivät ole neutraaleja tai arvovapaita. ”Pakolaiskriisi” paitsi viittaa siihen, että Eurooppaan on viime aikoina tullut enemmän turvapaikanhakijoita kuin aikaisemmin, myös määrittelee tämän prosessin kriisiksi ja siis joksikin epätoivotuksi ja hallitsemattomaksi. ”Kansallismielisten” ja ”anarkistien” osalta taas voidaan nähdä kysymyksen olevan se, kenellä on valta määritellä ja nimetä ryhmät. ”Kansallismielisten” tapauksessa nimeäminen myötäilee ryhmän omaa määrittelyä ”isänmaallinen”, kun taas ”anarkistien” tapauksessa määrittely on ilmeisesti tehty ulkopuolelta, koska yhteisö ei itse tätä nimitystä käytä. Tämä asettaa kyseiset ryhmät eriarvoiseen asemaan, ja voisi jopa väittää, että tällaisella nimeämiskäytännöllä ryhmistä rakennetaan klassisesti sankareita ja vihollisia. Nimityksillä, jotka ryhmille ja tapahtumille annetaan, on merkitystä, varsinkin kun tämä tapahtuu asiantuntijoiden toimesta. Nimitysten sisältämiä merkityksiä ja arvoja onkin mahdollisuuksien mukaan vastuullista pohtia ja tehdä näkyviksi myös asiantuntijatekstien lukijoille.

Pakolainen vai maahanmuuttaja?
Tekstin ensimmäisessä kappaleessa puhutaan ”pakolaiskriisistä” ja yhdeksännessä puolestaan ”maahanmuuttokriisistä”. Molemmat ilmaisut näyttävät kuitenkin viittaavan Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoiden määrän viimeiaikaiseen kasvuun. Näin teksti tuntuu rinnastavan pakolaiset ja maahanmuuttajat sekä käyttävän näitä ilmaisuja ikään kuin ne tarkoittaisivat samaa asiaa. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka niiden voidaankin nähdä osittain limittyvän. Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty pakolaisstatus, ja näin ollen viimeaikaisten tapahtumien osalta olisikin oikeampi puhua turvapaikanhakijoista. Maahanmuuttaja puolestaan viittaa henkilöön, joka saapuu maahan moninaisista syistä, esimerkiksi työn, opiskelun tai perheen vuoksi. Näiden käsitteiden merkitykset ja erot saattavat olla tavallisille lukijoille epäselviä. Käsitteiden tarkka ja johdonmukainen käyttö onkin yksi tapa osoittaa asiantuntijuutta. Tämä myös helpottaa dialogia – kun sanojen merkityksistä on yhteinen ymmärrys, on helpompi puhua samasta asiasta.

Pyhä yksinkertaisuus?
Teksti tuntuu esittävän muuttoliikkeen ja siihen liittyvät prosessit varsin yksinkertaisina ja jopa helposti ratkaistavissa olevina asioina. Teksti esimerkiksi toteaa maahanmuuttopolitiikan puutteen näkyvän huono-osaisuuden sekä ”ulkomaalaistaustaisten” keskittymisenä tietyille asuinalueille ja kouluihin. Tämän teksti viittaa johtavan kielteisiin kehiin, jotka taas aiheutuvat ”etenkin nuoren, toisen maahanmuuttajasukupolven integroitumiseen liittyvistä ongelmista”. Ratkaisuksi teksti ehdottaa ”ennalta estävää” ja ”hallittua” maahanmuuttopolitiikkaa, mutta siitä ei käy ilmi, mitä tämä käytännössä tarkoittaa – tehokkaampaa rajavalvontaa, turvapaikanhakuprosessia, kotouttamista, tai ehkä jotain ihan muuta? Muuttoliikkeet eivät myöskään ole yksinkertaisia asioita, vaan ne kietoutuvat esimerkiksi kansainvälisiin sopimuksiin ja valtasuhteisiin. Osa asiantuntijuutta on tutkittavien ilmiöiden monimutkaisuuden hahmottaminen, vaikka lyhyet ja nopealla syklillä tuotetut uutiset eivät aina anna mahdollisuutta niiden esiintuomiseen. On kuitenkin varsin ongelmallista esittää monimutkaiset asiat yksinkertaisina, sillä tämä peittää helposti alleen epäsymmetriset valtasuhteet, inhimillisen kärsimyksen sekä sen, että ”kriisi” ei ehkä olekaan Suomen poliisin ja maahanmuuttoviranomaisten kuormittuminen, vaan ehkä se on jossain ihan muualla.

Suomen yliopistojärjestelmä on viime aikoina ollut poliittiselta taholta tulleen kritiikin kohteena. Tieteen yleistajuistaminen on tärkeää, mutta erityisesti tässä tilanteessa meidän tutkijanhattua käyttävien on syytä kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla me asiantuntijuuttamme tuomme esiin. Valta tuo vastuuta.

__________________________________________________________________________
Erna Bodström

Kirjoittaja on tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa maahanmuuttoon ja kansalaisuuteen liittyvistä teksteistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.