Koolla ei ole väliä – mutta ei ole määrälläkään eli mistä puhumme kun puhumme pienpainatteista?

pieni
Pienpainate-sana johtaa helposti ajatukset ihan ulapalle. Onko se semmoinen hyvin pienikokoinen kirja? Vai kenties vähäinen sivumäärä onkin se ratkaiseva tekijä? Ah, mutta toisaalta kyse voikin olla painosmäärästä? Tai kenties kyse on siitä, että painetaan teksti oikein pienellä? Tai kaikki nämä yhdessä ja samassa julkaisussa? Totuus on, että koolla ei ole väliä. Ei myöskään muilla yllä mainituilla tekijöillä. Mutta miksi sitten puhumme pienpainatteista, jos sillä koolla ei ole väliä?

 

 

Ephämääräiset ephemerat

Selvyyden vuoksi olisi ehkä syytä käyttää jotain ihan muuta sanaa kuin pienpainate. Maailmalla käytetään paljon käsitettä ephemera. Se tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa suunnilleen aineistoa, jota ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Ephemera-sana ei vaan suomenkieliselle avaa asiaa yhtään vaan asia säilyy ephämääräisenä. Ruotsissa käytettiin pitkään (ja Suomessa yhä toisella kotimaisella) sanaa småtryck, mistä luultavasti pienpainate-sana on meille käännetty. Sittemmin Ruotsissa Kungliga Biblioteketissä on siirrytty puhumaan vardagstryckistä, siis arkipainatteista.

Mielestäni voisimme ottaa jälleen mallia vanhasta emomaastamme Ruotsista, ja vaihtaa käsitteeksi arkipainate. Sillä sitä pienpainatteet oikeastaan ovat. Arkisia painatteita, joiden informaatioarvo sinänsä voi olla hyvinkin lyhytaikainen. Kollegani puhuu usein pienpainatteista ”arjen aarteina” ja sitä ne kieltämättä parhaimmillaan ovatkin, kauniita kuvastoja, esitteitä, postikortteja jne. Totuuden nimissä kaikki pienpainatteet eivät tunnu aarteilta, mutta säilytämme toki nekin.

Koska laki sanoo niin

Kulttuuriaineistolain mukaan pienpainatteita ovat mm. mainokset, esitteet ja hinnastot sekä muut niihin verrattavat painotuotteet. Edelleen lain mukaan pienpainatteita tulee luovuttaa Kansalliskirjaston vapaakappaletoimistolle 2 kappaletta (Kansalliskirjaston lisäksi pienpainatteita säilytetään Turun yliopiston kirjastossa), kun kirjoja, lehtiä, nuotteja ja karttoja ja muita vastaavia julkaisuja tulee luovuttaa 6 kpl. Käytännössä vapaakappaletoimistoon tulee usein pienpainatteitakin 6 kpl, sillä jos meillekin on ajoittain vaikeaa erottaa mikä on pienpainate ja mikä ei, ei ole mikään ihme sen olevan hankalaa painopaikoille ja julkaisijoillekin. Pienpainatteita ovat mm.:

pienpainate

Romaani/novellikokoelma/väitöskirja/jne ei ole koskaan pienpainate. Ei vaikka siitä olisi painettu vain 100 kappaleen painos. Ei vaikka se olisi painettu minikirjaksi. Ei vaikka sen tekstiä voisi lukea vain suurennuslasilla. Painomäärältään vähäisiin julkaisuihin on mahdollista hakea luovutusmäärän pienennystä, mutta pienpainatteiksi ne eivät sillä muutu.

Mitä ei tarvitse luovuttaa – eli tietomäärältä vähäiset

Lain mukaan vapaakappaleiden luovutusvelvollisuus ei koske pienpainatteita, joiden tiedollinen tai kuvallinen ”sisältö on erityisen vähäinen”. Esimerkiksi vain tyhjiä sivuja sisältävät muistikirjat ovat tällaisia, samoin lomakkeet, kirjepaperit ja -kuoret ja käyntikortit. Näitäkin meille kyllä luovutetaan tasaiseen tahtiin paperinkeräysastiamme täytteeksi. Tarroja ei tarvitse luovuttaa, sillä ne eivät säily, mikä on harmi. Etikettejä, käärepapereita ja pakkausmateriaaleja ei tarvitse luovuttaa, koska ne eivät ole julkaisuja (tiedollisen ja kuvallisen sisällön määräkin lienee vähäinen). Perhejuhlien kutsuja (häät, hautajaiset, syntymäpäivät jne) valmistutetaan yhä useammin digipainoissa, mutta ne eivät kuulu vapaakappalevelvollisuuden piiriin, koska ne eivät ole julkaisuja. Epäilemättä näitä perhejuhlien kutsuja joku tulevaisuudessa haluaisi tutkia ja siksipä kinastelemme kollegan kanssa niiden säilyttämisestä luultavasti vielä muutaman vuoden…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *