Marraskuun Tutkijan aamukahvit, viikko 3: Hanna Isolammi

Hanna Isolammi tutkii säveltäjä Väinö Raition tuotantoa ja tarkastelee kriittisesti suomalaisen modernistisen säveltaiteen historiankirjoitusta

Kuva Music Finland.

Hanna Isolammi vaihtoi kymmenen vuotta sitten soitonopettajan työn musiikkijournalismiin ja musiikintutkimukseen taidemusiikin marginaaligenren parissa. Nyt hän viimeistelee musiikkitieteen väitöskirjaa Helsingin yliopistossa, ja Eteläsalin tutkijapaikalla hän on työskennellyt syksystä 2017 alkaen. Isolammin tutkimusaihe on ”Väinö Raition orkesteriteosten modernismi ja sen vastaanotto 1920-luvun Suomessa”. Ensimmäisen kosketuksen Raitioon (1891-1945) Isolammi sai yläasteikäisenä, kun hän huilistina pääsi soittamaan ensi kerran ammattiopiskelijoiden orkesterin kanssa Raition Joutsenet-teosta vuodelta 1919.

Väinö Raitio nousi Isolammin tutkimusaiheeksi jo musiikkitieteen proseminaarissa, ja on seurannut häntä siitä lähtien. Raitiolla on maine eksentrisenä, syrjään vetäytyvänä ja ehdottomana luonteena, ja hänen sävellyksiään pidetään epätavallisen kansainvälisesti ja modernistisesti suuntautuneina. Suomalainen musiikkihistoriankirjoitus on Isolammin mukaan hellinyt Raitiota aikaansa edellä olevana marttyyrinä, jonka sävellykset eivät omana aikanaan saaneet ymmärrystä, kun suomalaista identiteettiä rakennettiin kansallisia aiheita suosivan taiteen avulla. Isolammi tarkastelee tutkimuksessaan kriittisesti tätä historiakuvaa ja kysyy, kuinka väärinymmärretty Raitio loppujen lopuksi olikaan 1920-luvulla.

Väinö Raitio ja modernismi

Väinö Raition kansainvälinen modernismi sai kylläkin aikalaiskriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Säveltäjän vuonna 1922 kantaesitetty kolmiosainen orkesterisävellys Antigone kirvoitti orkesterimuusikolta ironisen vision ammattilehden mielipidekirjoituksessa. Sen mukaan esitys muistutti pikemminkin rautatieonnettomuuden äänimaisemaa, joka voitaisiin tulevaisuudessa esittää soittimien sijaan erilaisilla työkaluilla. Teosta pro gradussaan tutkinut Isolammi kertoo, miten 1960-luvun niin kutsutuissa lastenkamarikonserteissa visio tavallaan toteutui, ja toisaalta, miten rautatie-estetiikkaa musiikissa edusti Raition aikalainen Arthur Honegger säveltämällään Pasific 231 -teoksella, jonka tarkoitus oli kuvailla höyryveturia.

Raitio ei itse kuitenkaan ollut urbaani modernisti vaan pikemminkin luonnosta innostuva, romanttinenkin synkistelijä. Musiikinhistorian marttyyritarinaan kuuluvat toimeentulovaikeudetkaan eivät Raitioon aivan istu, sillä hän eli kohtalaisesti apurahoilla ja radio-orkesterin tilaustöillä hammaslääkärivaimon rinnalla. Lisäksi hän sai 1930-luvulta lähtien valtion taitelijaeläkettä.

Radio-orkesterin tilaustöiden lisäksi erityisesti Raition myöhäinen tuotanto sisältää pääasiassa oopperoita ja baletteja, ja hän oli tinkimätön idealisti säveltäessään suurille orkestereille. Teokset on sävelletty keskieurooppalaiselle 100-henkiselle orkesterille, kun esitykset Raition aikaan toteutti 70 muusikosta koostunut Helsingin kaupunginorkesteri. Näin Isolammi kuvaa kenties yhtä keskeisimmistä ristiriitatekijöistä, joka liittyy niin ajan olosuhteisiin, Raition persoonaan ja ihanteisiin kuin itse teosten vastaanottoonkin.

Isolammi muistuttaa myös, että Raitio ei ole unohdettu tai väärinymmärretty marttyyri, vaikka hänen sävellyksensä eivät suurelle yleisölle olekaan tunnettuja. Ammattipiireissä hänet on muistettu vuosikymmenten ajan, ja esityksiä lienee tulossa lähivuosina lisää jo pelkästään käytännöllisistä syistä: Raition teoksiin kohdistuva tekijänoikeussuoja on rauennut, ja hänen sävellyksiään on julkaistu ja nuottejaan digitoitu.

Kansalliskirjaston aineistot ja tutkimuksen prosessi

”Me saavumme Väinö Raition luo, säveltäjän, joka ei suostu sanomaan sanaakaan omista, uusista oopperoistaan, vaan joista on urkittava Martti Similältä, jolla on ollut ne partituurit huostassaan jo jonkin aikaa.” Uusi Suomi, 02.06.1937, nro 145, s. 1. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1802242?page=1 Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Väinö Raitio oli maineensa veroinen erikoislaatuisuudessaan, ja toimittajille melkoinen haaste. Hän puhui vähän itsestään tai teoksistaan. Kansalliskirjastossa säilytettävässä Väinö Raition henkilökohtaisessa arkistossa kirjeet morsiamelle muodostavat suurimman yksittäisen kokonaisuuden sävellysten lisäksi. Käsikirjoituksista sävellykset on digitoitu, ja ne löytyvät kirjaston julkaisuarkistosta, joka on käytettävissä avoimessa verkossa.

Raition oman arkiston sekä sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleiden lisäksi Isolammille tärkeä lähdeaineisto onkin Raition lähipiirin kirjeenvaihto. Hänen tuttavapiiriinsä kuului muun muassa Aarre Merikanto, jonka äidilleen lähettämistä kirjeistä löytyy runsaasti tietoa myös Raitiosta. Myös nämä löytyvät kirjaston käsikirjoituskokoelmasta.

Musiikkitieteellistä tutkimusta voidaan tehdä monenlaisista lähtökohdista, ja Isolammille tärkeitä ovat reseptio-, henkilö- ja aatehistorian näkökulmat. Hän hyödyntää lisäksi myös perinteistä musiikkianalyysiä sekä käsiteanalyysiä, joka on tärkeä työkalu varsinkin musiikkiteoksen reseptiohistorian tutkimuksessa. Isolammin tutkimusaineistoon kuuluu myös haastattelumateriaalia, sillä hän kohtasi Väinö Raition veljentyttären sattumalta, kun Helsingin juhlaviikoilla esitettiin vuoden 2017 syksyllä Raition ooppera Prinsessa Cecilia (1933), jonka yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa tutkija puhui. Iäkäs veljentytär oli saapunut kotimaastaan Sveitsistä kuuntelemaan setänsä säveltaidetta, ja tämän kuultuaan Isolammi sopi haastattelusta ja keräsi näin veljentyttären omakohtaisia muistoja säveltäjästä nuoruusvuosiltaan.

Hanna Isolammin oma suosikki Väinö Raition tuotannossa on orkesteriteos Kuutamo Jupiterissa vuodelta 1922. Sen pysähtynyt tunnelma saa aikaan kokemuksen ajasta ja paikasta irtautumisesta, hän kuvaa. Otsikko ja omistuskirjoitus antavat nekin mielikuvitukselle vauhtia, sillä säveltäjä omisti teoksen Korsosta kotoisin olevalle kissalleen. Radion sinfoniaorkesterin viimevuotinen esitys tästä on mahdollista kuunnella Yle Areenasta.

”Tämän sävelrunoelman omistan kissalleni, joka oli Korsosta kotoisin. Lähetin hänet Jupiteriin lokakuussa 1922. V.R.” Kuutamo Jupiterissa -sävellyksen käsikirjoituspartituurin takasivu. HKO:n käsikirjoituskokoelma, Helsingin kaupunginarkisto.

Hanna Isolammi jättää väitöskirjansa esitarkastukseen joulukuussa, mutta jatkaa Väinö Raition parissa kirjoittamalla säveltäjän elämäkertaa. Hän kertoo tutkimusprosessistaan ensi tiistaina 20.11. otsikolla ”Käsikirjoitukset, kirjeenvaihto ja sanomalehtiarkistot elämäkerran lähdeaineistona: tapaus Väinö Raitio”. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Kuutamo Jupiterissa -taltio: https://areena.yle.fi/1-4053612?autoplay=true

Sävellyskäsikirjoituksia: http://www.doria.fi/handle/10024/120790

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tapahtumat/tutkijan-aamukahvit-marraskuussa