Tuomas Kankaanpää, Madagaskar
ValBion biologisen aseman alimmassa kerroksessa leijuu piinaavan voimakas tuoksu. Nenäänsä seuraamalla löytää ryhmän opiskelijoita kyykkimässä piirissä näpräämässä jotakin epämääräistä. Mätää kalaa taiteillaan harsonyytteihin, jotka sidotaan pieniin puukeppeihin. Teon alla on satakunta lantakuoriaissyöttiä.
Koska Madagaskarilla ei esiinny lainkaan aitoja raatokuoriaisia, lantakuoriaiset ovat kehittyneet huolehtimaan paitsi makien ulosteista myös raadoista. Niinpä kuoppapyydyksen ylle ripustettu kalanpala on oiva houkutin.
Yhtenä kurssityönämme on tutkia lantakuoriaisten esiintymistä metsän reuna-alueilla. Pyydykset asetetaan linjoihin jotka alkavat avoimilta alueilta ja ulottuvat melko syvään metsään. Toisin kuin Suomessa, täällä kuoppapyydysten asentaminen on astetta työläämpää. Rinteiden jyrkkyys on keskimäärin 60 astetta, eikä mudan päälle ripoteltu lehtikarike tarjoa kovin tukevia jalansijoja. Raajoihin ja varusteisiin takertuvia köynnöksiä sekä liaaneja riittää, joista piikikkäimmät repivät paljaan lihan verille. Maastobiologin verta kärkkyvät myös kaikkialla läsnä olevat juotikkaat.
Vaivannäkö onneksi palkitaan, kun upeilla lantakuoriaisilla täyttyneet pyydykset kerätään. Kahden yön jälkeen metsässä olleista pyydyksistä löytyy lähemmäs 100 kuoriaista 5 kuoppapyydyksen pyyntiasemaa kohden, joskin suurin osa yksilöistä on alueen yleisintä, mustaa pallomaista lajia, Nanos vietteitä. Toisaalta esimerkiksi Epilissus –suvun lantakuoriaiset ovat keskikokoisia ja kiiltävän metallinvihreitä, kuin smaragdeja.
Toistaiseksi olemme tehneet linjoja vain aseman läheisyyteen, mutta pyyntejä jatketaan viikon kuluttua Ranomafan ja Andringitran suojelualueita yhdistävällä käytäväalueella. Metsäkäytävän luonne uhanalaisena ja ekologisesti tärkeänä alueena tekee tulevista pyynneistä erityisen mielekkäitä, etenkin kun aikaisempaa dataa paikan lantakuoriaisista ei ole.
Kuoppapyydyksiin voi siis lentää vaikka ketä. Madagaskarilla lantakuoriaisille ja monille muillekin taksoneille on tyypillistä mikroendemismin yleisyys. Toisin sanoen paikallinen diversiteetti (α-diversiteetti) ei niinkään säväytä, mutta lajit muuttuvat toisiksi jo pienien etäisyyksien päässä, joten laajempien alueiden lajirunsaus (β-diversiteetti) on suurta. Myös akatemianprofessori Ilkka Hanski on paraikaa Madagaskarilla etsimässä selityksiä mikroendemismin mysteeriin.
Manonbon retkellämme yritimme muun humpuukin ohella pyydystää Ilkalle joitakin Nanos manomboensistä tutkimuksia varten. Koppiaispyynti kohtasi taas uudenlaisia haasteita. Rannikolta on varsin hankala löytää makeanveden kalaa eikä erityissuojelualueen metsiin saa ex tempore -lupia pyydysten laittamiseen, ainakaan jos paikallisen ANGAP-suojelualueorganisaation johtaja ei ole paikalla. Niinpä konkreettiset tulokset jäivät laihoiksi. Projekti oli silti oiva oppitunti tropiikin lantakuoriaisten pyynnin tärkeästä taidosta.
Tämän merkinnän kirjoitti Tuomas Kankaanpää, ekologian ja evoluutiobiologian opiskelija, yksi kurssilaisista.