Georg Haggrén, Mankbyn keskiaikainen kylätontti

Ensimmäisellä viikolla Espoon Mankbyn kylän kaivauksilla apunamme oli lukiolaisia, yhtenä päivänä Kauniaisista, toisena Pohjois-Tapiolasta.

Toisella kaivausviikolla alkoivat Espoon kaupunginmuseon järjestämät kaivauskurssit, joita on kesäkuun aikana kaikkiaan neljä. Joka viikko maanantaista torstaihin tusinan verran arkeologian harrastajia on mukana kaivauksilla. Osa joukosta on ollut kaivauksilla ennenkin, osa on saanut kipinän vasta äskettäin. Tutkijoille harrastajien työpanos on tärkeä apu, harrastajat taas saavat mahdollisuuden syventyä arkeologian saloihin ja kokea löytämisen iloa.

Mankbyssä oli keskiajalla ollut kahdeksan taloa. Kylä kuului Raaseporin läänin suurimpiin. Helsingin kuninkaankartanon vouti Anders Korp sai vuonna 1556 kuningas Kustaa Vaasalta tehtäväkseen perustaa uusi kuninkaankartano Espoon pitäjän alueelle. Voudin valinta kohdistui Esbobyn ja Mankbyn kyliin, joilla oli viljavat pellot ja laajat niityt. Kylät sijaitsivat lisäksi meren tuntumassa ja eteläisen Suomen tärkeimmän maantien, Turusta Viipurin vieneen Suuren rantatien varrella.

Elokuun 27. päivänä Esbobyn ja Mankbyn asukkaat saivat kuninkaalta tarjouksen, josta he eivät voineet kieltäytyä. Kylien tilukset otettiin kuninkaankartanon käyttöön,  ja asukkaat saivat vastineeksi autiotiloja ja muita tiluksia lähikylistä. Kaksi suurta kyläyhteisöä hajosi. Kuninkaankartanon keskukseksi perustettiin Espoonkartano, Mankbyn tonttimaa jäi sen sijaan tyhjilleen.

Yksi mankbyläinen, Vincentius Jacobsson, ja kaksi Esbobyn isäntää saivat jäädä kotikyläänsä, mutta he joutuivat siirtymään ulkopeltojen äärelle. Vincentius Jacobssonin nimi on jäänyt elämään talonnimenä Finns. Nykyisin Vincentiuksen talon paikalla Mankbyn vieressä olevan mäen takarinteessä on Finnsin kansanopisto.

Ensimmäisellä kaivausviikolla löytöjä tuli harvakseltaan, toisen viikon alussa talteen saatiin keramiikkaa, lasia ja pieniä metalliesineitä, erityisesti veitsiä ja niiden katkelmia. Täysin yllättäen maasta paljastui nahkahihnan pala ja nahalla päällystetty sormustin.

Keskiaikaisia nahkalöytöjä ei Suomen maaseudulta tunneta, vaan ne ovat normaalisti maatuneet jo kauan sitten. Kuparihome saattaa kuitenkin säilyttää orgaanisia materiaaleja. Näin näyttää käyneen myös Mankbyssä.

Tällaiset löydöt ovat maasta nostettuina hyvin alttiita tuhoutumaan. Itse olen ensi kertaa tilanteessa, jossa vastaan tulee löytöjä, jotka vaativat näin akuuttia hoitoa. Onneksi apu löytyy läheltä eli Kansallismuseon konservointilaitokselta, jonne päätimme viedä löydöt mahdollisimman pian.

Ammattitaitoisten konservaattorien avulla hauras nahkahihna pienine pronssiniitteineen saadaan säilymään hamaan tulevaisuuteen asti. Samaan kyytiin mahtui myös pari hienoa pöytäveistä kahvoineen. Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä niistä pian otettavat röntgenkuvat paljastavat.