Kuluvan vuosituhannen alusta alkaen maailma on kauhistellut Etelä-Afrikasta kantautuneita uutisia lastenraiskauksista, sitruunoista, punajuurista ja suihkuista hiv:n ja aidsin hoito- ja parannuskeinoina. Etelä-Afrikassa on noin 50 miljoonaa asukasta. Lähes kuuden miljoonan arvioidaan olevan hiv-positiivisia. Suuri osa heistä asuu townshipeissä eli lähinnä mustien asuttamissa slummeissa.

Olen Kapkaupungissa toista kertaa niin sanotulla kenttäyö- tai aineistonkeruumatkalla. Käytännössä teen haastatteluja ja havainnoin kaikin mahdollisin keinoin niitä aidsiin liittyviä kulttuurisia ilmiöitä, jotka ovat kiinnostavia folkloristikaan eli henkisen kansanperinteen tutkimuksen näkökulmasta. Osan työstäni teen yhteistyössä aidsin kanssa työskentelevien kansalaisjärjestöjen kanssa. Mutta mahdollisimman paljon yritän tehdä yksin tai paikallisen oppaani kanssa ”ihan tavallisten” township-asukkaiden keskuudessa.

Osa eteläafrikkalaisista aids-uskomuksista on paikallisia versioita ympäri maailmaa esiintyvistä nykytarinoista eli urbaaneista legendoista. Varsinkin nykyään, kun maailmasta on tullut pieni sähköinen kylä, ei ole yhtään tavatonta, että kuulee lähes saman huhun kerrottavan vastakkaisella puolella maapalloa. Se on vain sopeutunut paikalliseen ympäristöön. Salaliittoteoriat kukoistavat täälläkin.

Osa uskomuksista taas ammentaa vahvasti paikallisesta xhosa-kulttuurista, jossa esimerkiksi linnuilla ja käärmeillä on tarkasti määritellyt roolinsa. Myös kansanparantajilla on omat, vahvat näkemyksensä taudista ja sen hoidosta.

Mutta eivät paikalliset nyt ihan pihalla ole! Suuri osa ihmisistä, joiden kanssa olen puhunut, ovat hyvin valveutuneita ja kriittisiä. Ja kansalaisjärjestöjen aktiivisen tiedotus- ja koulutustoiminnan johdosta monet täällä tietävät hiv:stä ja aidsista todennäköisesti paljon enemmän kuin muualla.