Palmun alla: Kun öljyrahat loppuvat

Öljyn hinta on ollut nousussa, mutta maailman suurin öljynviejämaa Saudi-Arabia kurkottaa jo öljyn jälkeiseen aikaan. Maassa on meneillään lukuisia projekteja elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi ja työn takaamiseksi valtavalle saudinuorisolle. Saudi-Arabian väestöstä yli puolet on alle 25-vuotiaita.

Osa tulevaisuusprojektia on kotiyliopistomme KAUST. Yliopiston visio ja missio korostavat kumpikin vastuuta Saudi-Arabian talouden monipuolistamisesta ja vahvistamisesta. KAUST tuo maahan kovasti kaivattua ja hulppeasti resursoitua luonnontieteiden ja teknillisten tieteiden osaamista, vaikka yliopistoja täällä on toki ollut ennenkin.

Haasteena on kantaväestön pohjakoulutus. Lasten kouluopetus maassa on erittäin vanhanaikaista ja uskonnollista, eikä tyypillinen kandidaatintutkinto islamilaisesta filosofiasta valmista nykyaikaisiin ammatteihin. Suoraan maisteri- ja tohtoriopintoihin rekrytoiva KAUST saakin ylivoimaisen enemmistön opiskelijoistaan muualta maailmasta.

Tulevaisuudessa saudien on tarkoitus ottaa suurempi vastuu yliopistosta ja koko maastaan. Edessä on kuitenkin pitkä tie. Suoraan beduiiniteltasta öljyvaurauteen hypännyt kansakunta ei ole tottunut työntekoon, vaan se on aina ostanut koulutusta vaativan osaamisen samoin kuin halpatyövoiman ulkomailta. Maa työllistää tällä hetkellä kahdeksan miljoonaa ulkomaalaista, mutta kantaväestöstä vain viidenneksellä on työpaikka.

Tätä rakenteellista ongelmaa ja kantaväestön uhkaavaa suurtyöttömyyttä on torjuttu kansallisella saudisaatio-projektilla, jonka tarkoituksena on korvata vierastyövoimaa saudien omalla työpanoksella. Vallitsevaa kulttuuria on kuitenkin vaikea muuttaa, ja ohjelma on takellellut pahasti.


Bensalitra maksaa Saudi-Arabiassa reilut kymmenen eurosenttiä.

Lue lisää:
Arab News: Saudization through new eyes…
Arab News: ‘KAUST is not a castle, but an open university’

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *