Ylihuomenna matkustamme takaisin kotiin. Vaikka syksy on tulossa Etelä-Afrikkaan, ovat säät täällä olleet vielä varsin helteiset. Sipoossa on kuulemma vielä yli puoli metriä lunta.

Tämä oli toinen matkani Kapkaupunkiin. Ensimmäisellä kerralla halusin selvittää, oliko suunnittelemani lähestymistapa ylipäätään mahdollinen.

Tällä kertaa olen parhaani mukaan yrittänyt oppia Kapkaupungin townshipeissä elävien Xhosa-heimoon kuuluvien ihmisten tavasta ajatella ja puhua hiv/aidsista. Käytännössä olen tehnyt tuntikaupalla haastatteluja.

Vaikka järjestetyt haastattelut voivat tarjota paljon materiaalia lyhyessä ajassa, ovat vähemmän muodolliset keskustelut ihmisten kanssa usein tuntuneet arvokkaammilta. Niissä dialogi on luontevampi ja vastaukset spontaaneja.

Miehiä ja naisia on ollut vaikea haastatella samaan aikaan. Etenkin miehet ovat arastelleet puhua seksuaalisuuteen liittyvästä aiheesta naisten seurassa. Ratkaisuni tähän oli haastatella miehiä ja naisia erikseen. Muuten nauhalla olisi ollut puheen sijasta tuntikaupalla hiljaisuutta.

”Tutkimus aidsiin liittyvästä hiljaisuudesta Etelä-Afrikassa”.

No, tällainen otsikko ei missään nimessä vastaisi totuutta. Sillä aidsista puhutaan paljon Etelä-Afrikassa. Sekä townshipeissä että niiden ulkopuolella. Jalkapallokentillä. Baareissa. Kodeissa. Joka puolella.

Mutta myönnän, että se, miten lähden tätä puhetta jäsentämään, on vielä osittain auki.

Joskus jutut ovat silkkaa magiaa, joskus länsimaista lääketiedettä, usein huhuja ja useimmiten tietysti aivan puhdasta faktaa. Mutta lähes aina kaikkea tätä samaan aikaan, värikkäässä ja monimuotoisessa paketissa.

”En minä tiedä, mutta niin kuulin viime viikolla. Huomenna on tietysti taas taas joku uusi juttu”