Kaskuja Kapista: Puhetta aidsista

Ylihuomenna matkustamme takaisin kotiin. Vaikka syksy on tulossa Etelä-Afrikkaan, ovat säät täällä olleet vielä varsin helteiset. Sipoossa on kuulemma vielä yli puoli metriä lunta.

Tämä oli toinen matkani Kapkaupunkiin. Ensimmäisellä kerralla halusin selvittää, oliko suunnittelemani lähestymistapa ylipäätään mahdollinen.

Lue loppuun

Kaskuja Kapista: Taksilakko

Viime viikolla kenttätyönteostani ei oikein tullut mitään. En päässyt suorituspaikalle, kun taksilakko lamautti lähes kaiken liikenteen townshipeihin ja townshipeista.

Hyvin suuri osa liikenteestä townshipien ja muun Kapkaupungin välillä toimii taksien välityksellä. Taksit eivät ole vanhoja tai uusia henkilöautoja, vaan tavallisia, valkoisiksi maalattuja pakettiautoja, joihin sovitetaan kerrallaan kevyesti yli kymmenen matkustajaa. Lue loppuun

Kaskuja Kapista: Ihmeparannus!

Asuinpaikkamme lähellä on Masiphumelele-niminen township. Se on erittäin pieni townshipiksi. Siellä asuu vain noin reilut kolmekymmentä tuhatta ihmistä.

Juuri pienuutensa tähden moni kansalaisjärjestö on aloittanut hankkeensa Masiphumelelessa. Pienessä yhteisössä on mahdollista saada homma toimimaan paremmin, ja tuloksia on helpompi arvioida. Sen jälkeen toimintamallin voi viedä muualle.

Saman on ymmärtänyt muuan yritteliäs vapaakirkkopastori. Lue loppuun

Kaskuja Kapista: Painukaa sinne, missä pippuri kasvaa!

Apartheidin aikana Etelä-Afrikan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, värillisiin ja intialaisiin. Mitä vähemmän pigmenttiä, sen enemmän sinulla oli oikeuksia ja sen paremmat olivat sinun mahdollisuudet hyvään elämään.

Rotuerottelun aikana määriteltiin esimerkiksi tarkkaan, missä mihinkin etniseen ryhmään kuuluva sai asua. Vuonna 1950 astui voimaan Group Areas Act eli ryhmäaluelaki. Sen tuella ihmisiä pakkosiirrettiin pois kodeistaan townshipeihin ja muille, ei-valkoisille tarkoitetuille asuinalueille. Mitä tummempi olit, sen kauemmaksi ja sen kurjempaan paikkaan jouduit -periaatteen mukaisesti.

Lue loppuun

Kaskuja Kapista: Miesten vuoro

Sanotaan, ettei suomalainen mies puhu. Tai jos puhuu, niin mahdollisimman vähän, pelkkää asiaa eikä silloinkaan mielellään. No, sama pätee osittain eteläafrikkalaisiin miehiin.

Haastattelut, joita teen Kapkaupungin townshipeissä asuvien ihmisten parissa, ovat tärkeä osa kenttätyötäni. Haastattelujen kieli on useimmiten jotain englannin ja paikallisen xhosan väliltä. Xhosaa en valitettavasti osaa kuin muutamia sanoja ja fraaseja. Siksi minulla on avustaja, joka tulkkaamisen lisäksi auttaa minua esimerkiksi järjestämään haastatteluja. Paikalliset avustajat – jotkut kutsuvat heitä Himalajan vuorioppaiden mukaan sherpoiksi – ovat monesti korvaamaton apu vieraassa paikassa.

Lue loppuun