Suomen eduskuntavaalien alla jäin miettimään Hesarin uutista, jonka mukaan perussuomalainen kansanedustajaehdokas pelotteli helsinkiläisiä tekaistuilla moskeijatyömaakylteillä.

Uutisessa on montakin kuohuttavaa ulottuvuutta, mutta itse mietin, miksi islamin väläyttäminen koetaan erityisen pelottavana. Käsite on niin voimakas, että ehdokkaan kannattaa ryhtyä kylttitempaukseen ja lehti saa uutiseensa herkullisen vastakkainasettelun. Kyse on äärimmäisen syvistä ennakkoluuloista ja stereotypioista.

Huijari käytti tempauksissa osin arabiankielistä tekstiä, ilmeisesti vahvistamaan vierautta ja pelottavuutta. Nyt kun olen opiskellut arabian alkeita, minusta on ollut huojentavaa oppia ymmärtämään sanojen merkityksiä. Esimerkiksi Taliban tarkoittaa ”opiskelijat” ja Al Jazeera merkitsee saarta.

Hieman toisentyyppiseen vahvoilla käsitteillä leikittelyyn törmäsin vieraskynäkirjoituksessa Diktatuurien raha kelpaa lännen yliopistoille. Siinä kerrotaan yliopistojen saamien lahjoitusten ongelmista ja maalaillaan uhkakuvia iskusanoilla, kuten epädemokraattinen, veriraha, korruptio ja rikas hallitsijasuku.

En ajattele, että kirjoittaja olisi erityisen tarkoitushakuinen tai etteikö rahalähteitä saisi arvostella. Ihmettelen vain, miten kritiikittömästi ja itsestään selvästi jaamme käsitteet uhkaaviin (islam, diktatuuri) ja turvallisiin (demokratia, länsimainen). Sanojen latautuneisuus ja niiden stereotypioita vahvistava yhdistely tekevät tekstin näkökulmasta meille ymmärrettävän.

Toisenlaisessa kulttuurissa kasvanut ei välttämättä ymmärtäisi näiden lehtijuttujen sanomaa lainkaan. Onko demokratia jonkinlainen edellytys onnelliselle elämälle? Onko rikas paha (eikö vaurautta yleensä tavoitella)? Mitä vitsiä on moskeijakylteissä?

On varmasti ihmisiä, joiden mielestä asuminen ja tutkimuksen tekeminen Saudi-Arabian kaltaisessa maassa on moraalitonta. Onhan tässä ongelmia, kuten halpatyövoiman ja eliitin syvät elintasoerot, joista mekin hyödymme. Emme ole kuitenkaan vielä törmänneet esimerkiksi minkäänlaiseen tutkimuksen vapauden rajoittamiseen.

Ainahan sitä voi jäädä Suomeen paheksumaan ja jakamaan maailmaa kahteen leiriin. Toisessa päässä ovat pahat ja toivottomat ja toisessa – omasta mielestään paremmat.