Toinen kurssikerta lähti käyntiin rajapintoihin tutustumisen merkeissä. Haimme tarvitsemamme aineiston, tässä tapauksessa Suomen kunnat WFS- eli Web Feature Service -palvelun kautta. Ensin harjoittelimme hetken polygonien valitsemista erilaisin työkaluin. Suhtauduin tehtävään asianmukaisella vakavuudella (kuva 1).
Seuraavaksi tarkastelimme Mercator-projektion Suomen kartalle aiheuttamia pinta-alan vääristymiä. Suomi-neidon siluetin ollessa varsin tuttu näkyi vääristymä paljaalla silmälläkin. Laskimme Mercator-projektion aikaansaaman vääristymän käyttäen vertailukohtana pinta-alat todenmukaisemmin esittävää ETRS-TM35 -projektiota ja loimme havainnollistavan kartan. Aluksi yritin hienoa liukuväriä, mutta se idea meni mönkään siinä vaiheessa, kun karttaan olisi pitänyt lisätä legenda, josta tuli varsin hämmentävä ja käyttökelvoton. Päädyin siten lopulta kuvan 2 kaltaiseen koropleettikarttaan.
Monien muiden kurssitovereiden, kuten Tiina Aallon ja Paula Allisen kartoissa oli pohjana Mercator-projektio eikä ETRS-TM35 kuten minulla. Tämä ratkaisu sopii mielestäni tarkoitukseen paremmin kuin omani. Kartastani käy kuitenkin loppupeleissä ilmi olennaisin: Mercator vääristää Suomen pinta-aloja sitä enemmän, mitä pohjoisemmassa ollaan.
Kaksi viikkoa myöhemmin ryhdyin tekemään samaa hommaa uudestaan eri projektioilla, eikä siitä tietenkään tullut yhtikäs mitään. En enää muistanut enää edes sitä miten rajapintaa hyödynnettiin. Yrityksen, erehdyksen sekä ohjetiedoston epätoivoisen tihrustamisen jälkeen sain lopulta jotakin aikaiseksi. Lopputulos on kuvan 3 kammotus.
Kartan mukaan oikeakeskipituinen tasoprojektio vääristää Suomen kuntien pinta-aloja huomattavasti vähemmän kuin Mercator. En kuitenkaan ole ihan varma, kuvaako kartta todella sitä, mitä sen pitäisi.
Kertaus on opintojen äiti, mutta tällä kertaa toistoja tuli niin tolkuton määrä, etten enää muista, mitkä yrittämistäni asioista lopulta toimivat. Jos nyt pitäisi tehdä samankaltainen tehtävä uudestaan, en luultavasti onnistuisi siinä yhtään nopeammin tai muutoinkaan paremmin. Suuntaan siis kohti tulevia koitoksia hitusen lannistunein mielin. Tarkoitukseni on seuraavien kahden viikon aikana varata kunnolla aikaa kurssitehtäviin ja perusteiden kertaamiseen, että saan kirittyä muuta ryhmää kiinni. Ehkä tämä tästä!
Lähteet:
Paula Allinen: Syvemmälle Qgis:n maailmaan, viitattu 5.2.2020
Tiina Aalto: Rajapinnalta pinta-alaksi, viitattu 5.2.2020