Toisen viikon jälkeen QGIS-ohjelmiston käyttäminen tuntuu jo hieman tutummalta, ja yksinkertaisemmat komennot, kuten kartan väriskaalan muuttaminen, käyvät jo rutiinista. Toisaalta jotkin toiminnot vaikuttavat toimivan eri tavalla jokaisella kerralla, joten haluttuun lopputulokseen pääsee tämänhetkisillä taidoillani varsin usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Vaaditut tehtävät onnistuivat kuitenkin sujuvammin kuin ensimmäisellä kerralla, eikä kyse toivottavasti ole ainoastaan hyvästä tuurista.
Tällä kertaa latasimme ohjelmistoon aineistoa rajapinnan kautta – tietokoneelle ladatun paketin sijaan. “Rajapinta” on ollut itselleni varsinainen paikkatiedon peikko, ja olikin huojentavaa saada vihdoin jonkinlainen konkreettinen käsitys tästä käsitteestä. Rajapinnan avulla haimme URL-osoitteella WFS- eli Web Feature Service -hausta Tilastokeskuksen vektorimuotoista aineistoa sen sijaan, että olisimme ladanneet suoraan vektorimuotoisen kohteen. URL-linkki avasi mahdollisuuden lukuisiin paikkatietoaineistoihin, joista valitsimme työstettäväksi Suomen kunnat.
Tässä kohtaa tapahtui taas jotain hieman vaikeaselkoista, jonka onneksi tajusin kirjoittaa muistiin. Tilastokeskuksen aineisto vietiin uudelle tasolle, jotta pääsimme muokkaamaan attribuuttitaulukkoa. Laskimme käytössä olevan, pinta-aloja Suomessa mahdollisimman vähän vääristävän ETRS89-TM35FIN -projektiossa olevien kuntien pinta-alat. Tarkoituksena oli havainnollistaa toisten projektioiden kuvaamia vääristymiä, joten veimme karttamme nyt uuteen QGIS-ikkunaan Mercatorin projektiossa, jossa jatkoimme laskukaavojen luomista.
Laskutoimitusten jälkeen väritimme vääristymiä kartalle, jolloin päiväntasaajaa hipovan Mercatorin pohjoisia alueita suurentava vaikutus oli yhä havainnollistavampi.
Vaikka hillitty määrä luokkia on usein koropleettikartalla kaikkein selkein, oli tässä kohtaa tasaisesti etelä-pohjoissuunnassa kasvavien vääristymien vuoksi suurempi luokkamäärä kuvaava. Oikeastaan vieläkin runsaampi luokkamäärä olisi kuvannut liukuvaa muutosta paremmin, mutta olisi jo tehnyt legendasta epäsiistin.
Mercatorin projektio on oikeakulmainen, joten halusin kokeilla miten pinta-alat vääristyvät oikeapituisella projektiolla. Muutin projektion oikeakeskipituiseksi tasoprojektioksi ja suoritin vaadittavat laskutoimitukset. Oli hieman yllättävää huomata kuinka paljon pienempi vääristymä oli verrattuna Mercatorin projektioon. Sama luokkajako ja värit hämäävät hieman, mutta ero näkyy kartan selitteessä.
Oikeapituisessa projektiossa etäisyydet kuvautuvat oikein projektiokeskuksesta. Yllä olevaa karttaa tovin työstettyäni tajusin, että projektiokeskus ei olekaan pohjoisnavalla, kuten kyseisenlaisessa projektiossa olen tottunut näkemään. Pinta-alojen vääristymien suunnan vuoksi keskus onkin luultavasti 0-meridiaanin ja päiväntasaajan leikkauspisteessä. Päätin GIS-huumassa vielä muuttaa saman projektion keskustan pohjoisnavalle, ja nyt vääristymät kasvoivatkin olettamallani tavalla pohjoisesta etelään. Lisäksi ne olivat niin pieniä, että selitteeseen täytyi lisätä yksi desimaali, jotta ei syntyisi luokkia esimerkiksi arvoilla 4-4.
Erilaisia ilmiöitä kuvaavia karttoja näkee valtavasti, eikä ilman tiedostavaa kritiikkiä niiden antamaa, monesti vääristelevää kuvaa useinkaan huomaa. Kuten Jonna Kääriäinen pohtii blogikirjoituksessaan Dataa rajapinnasta kartalle, kartan tekijä saattaa joko tahallaan tai tahattomasti johtaa lukijoita harhaan. Pinta-alojen lisäksi projektiot saattavat vääristää esimerkiksi etäisyyksiä tai kartalle laskettuja ja siinä esitettäviä tietoja.
Lähteet:
Kääriäinen, J. (2020). Dataa rajapinnasta kartalle. 26.1.2020. <https://blogs.helsinki.fi/kaarijon/2020/01/25/dataarajapinnasta/>
One Reply to “Rajapinnalta pinta-alaksi”