Vuosi 2020 alkaa TUM-digihankkeessa

Käytännöllistä teologiaa ja kirjahistoriaa

Yksi tiedekuntamme osastoista, käytännöllinen teologia, ravisteli omaa maisteriopetustaan digihankkeen rahoituksella. Syyslukukaudelle toteutettiin ensimmäistä kertaa kaikille osaston maisteriopiskelijoille pakollinen johdantokurssi Käytännöllisen teologian perspektiivejä kokonaan etäopetuksena. Kurssin suunnitteli ja toteutti yliopistonlehtori Maija Penttilä. Tästä lähtien kurssi järjestetään vuosittain ainoastaan verkkototeutuksena.

Kurssi antaa opiskelijoille käsityksen käytännöllisen teologian oppialoista ja verkkokurssia varten on tuotettu mm. osaston opettajien ja tutkijoiden opetusvideoita.

Kirkkohistorian osastolla lähtökohta oli toisenlainen. Osastolla tarjottiin verkkokurssina Kirjat ja kristinuskon historia, joka ei ole pakollinen, mutta jonka osaston maisteriopiskelijat voivat sisällyttää oman oppialansa opintohin. Kurssille ovat toki tervetulleita myös kaikki muut kiinnostuneet. Kurssin suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi alan asiantuntija, dosentti Tuija Laine.

Kirjahistoria soveltuu hyvin verkkokurssimuotoon, koska materiaalia, niin lähteitä kuin kirjallisuutta ja erilaisia kirjahistoriaan liittyviä tietokantoja on paljon saatavilla verkossa. Maisterikurssi jatkaa ja syventää niinikään verkkokurssina jo aiemmin tarjottua kirjahistorian kandikurssia, jolla on ollut varsin paljon suorittajia. Monet opiskelijat olivat myös toivoneet kandikurssille jatkoa, mikä näin toteutui. Kurssilla oli mahdollisuus edetä pitkälti omien aikataulujen mukaisesti, vaikka kurssille oli suunniteltukin eteneväksi viikoittain toisen periodin aikana. Tämä antoi lisää joustavuutta suorittamiseen. Ainoastaan verkkokeskustelut edellytettiin tehtäviksi tiettyinä ajankohtina, jotta yhteinen keskustelu olisi mahdollista. Saatu palaute oli myönteistä ja rohkaisi jatkamaan (kirjahistorian) verkkokurssien järjestämistä myös jatkossa. Jotkut opiskelijat ehdottivat, että kurssi voisi olla tarjolla myös avoimen yliopiston kesäopetuksena.

Kevään kursseista

Kolmannessa periodissa alkoi heti suuren suosion saanut kurssi argumentaatiotaitojen kurssi, joka suunnitteli ja toteuttaa prof. Jaana Hallamaa. Loppukevään ohjelmassa ovat Uskontoperinteet tutkimuksen kohteina, sekä Avoimen yliopiston kautta tarjottavat Kontekstuaalinen teologia ja Kaupungistuminen, uskonto ja sosiaaliset ongelmat.

Opettajille tarjotaan loppukeväästä mahdollisuus esitellä omaa verkkokurssiaan toisilleen sekä tiedekuntamme muille opettajille.

Yksi vastaus artikkeliin “Vuosi 2020 alkaa TUM-digihankkeessa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *