Talvi alkaa lähestyä, yöllä pakastaa ja kukkarossa ammottaa reikä. Kesä todella on ohi. Kaukana jurnuttavat joutilaat iltapäivät Helsingin puistoissa. Joku on hassannut viimeiset roponi yhden talven kestävään takkiin ja tekisi mieli treffata kavereita sumpilla. Kahvihammasta kolottaa, sokerinhimo tykyttää kielenkannoissa. Pariisittaret eivät kuulemma koskaan joudu siivoamaan kotejaan vieraitaan varten, vaan tapaavat toisiaan kantakaupungin kulturelleissa kahviloissa. Täällä maitokahvista lämpimässä joutuu varmasti maksamaan vähintään kolme euroa.  Täytyy miettiä uudelleen.  Tekisi mieli piknikille, mutta elohopea on jämähtänyt yhden plussa-asteen kohdalle.

Helsinki on täynnä sisätiloja, toki, mutta kuvitelkaapa, missä niissä saa rauhassa syödä omia eväitään, hölöttää ja naureskella, viipyä monta tuntia kenenkään hengittämättä niskaan. Kampin nuorilta hengaajilta lähti penkit alta, kirjasto ei ole itsensä kestitsemistä varten ja julkisissakin kailottamista karsastetaan. Onko tosiaan pakko joko maksaa itsensä kipeäksi tai tavata niissä samoissa kerrostalokämpissä, joissa muutenkin saa näinä pimeinä vuodenaikoina viettää tarpeeksi aikaa?

Löimme muutaman kurssilaisen ja kaverin kanssa hytisevät hynttyymme yhteen ja kokeilimme, missä täällä saa pysähtyä ja vähän levittäytyä ja toteuttaa itseään. Heini teki kakun, Ainot toivat kalusteet, Gerrit keitti kahvit, Jenni hankki keksit, Suski toi kupit, Katri viritti stimmungin ja Kari kuvasi. Viivyimme Kompassitasanteella kenenkään häiritsemättä melkein tunnin, jonka aikana olo alkoi tuntua kumman kotoisalta. Sivussa jaoimme flyereita ja tarjosimme ohikulkijoille makiaa. Ei hullumpaa! Ehdottomasti kulturellia, eikä ollut paikkakaan kälysempi.