Category Archives: Yleinen

Piilopuisto & Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssi kiittävät

uudettoimijat2014 108_kuvaaja_DanielDonner

Kuva: Daniel Donner

Kiitokset kaikille teille, jotka mahdollistitte hienon Piilopuisto -tapahtuman ja olitte mukana Helsingin yliopiston Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssilla.

Lauantaina 11.10.2014 kulttuuri- ja kaupunkimaantieteen, sosiologian sekä arkkitehtuurin opiskelijoiden Jätkäsaaren L3-makasiinissa järjestämään Piilopuisto-kaupunkitapahtumaan osallistui 854 kävijää, sekä noin 100 järjestäjää ja ohjelmantuottajaa. Iltaklubilla kävijöitä oli noin 900. Ohjelma oli sisällöltään monipuolinen, aina kaupunkia ja sen kehitystä käsittelevästä paneelikeskustelusta lapsiperheille suunnattuihin työpajoihin ja taiteisiin.

Tapahtuma sai runsaasti medianäkyvyyttä: esimerkiksi Huvudstadsbladet, Helsingin Sanomien Nyt-liite ja YLE kirjoittivat Piilopuistosta. Myös Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa oli paljon positiivista viestiliikennettä. Kävijäpalautteessa toistui toive tapahtuman pysyvyydestä: luovaan toimintaan kannustavalle kaupunkipuistolle nähtiin tarvetta Jätkäsaaressa ja yleisemminkin Helsingissä. Piilopuistosta muodostui yhdeksi päiväksi kaupunkilaisten yhteinen olohuone. Tapahtuma kokosi yhteen lapsiperheitä, nuoria aikuisia ja eläkeikäisiä.

Yhteistyökumppaneina oli suuri joukko paikallisia toimijoita, kuten Helsingin kaupungin Tilakeskus, Hytky ry & UPM11 -tuotantoryhmä, Galleria Huuto, Galleria SIC, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus (Happi) ja kulttuurikeskus (Annantalo, Kulttuurikeskus Caisa), Tiedekulma, Buza Restaurant & Bar, Fargo Vintage & Music, K-market Jätkäsaari, K-Rauta Ruoholahti, Maulito Real German Food, Soul Mama’s Kitchen, Elävän musiikin yhdistys ELMU ry, Shakta joogakoulu, Granit, Taitoliikuntakeskus, Lasipalatsi, Entropy ry, Geopiste (LUMA-keskus Suomi), Otavamedia, A-lehdet, Suomalainen Kirjakauppa, Raikastamo, PilailuPuoti, Yhteismaa ry ja Sound Development City.

PIILOPUISTO KUVISSA JA SOSIAALISESSA MEDIASSA

Valokuvaaja Niclas Mäkelän kuvaama ja leikkaama Piilopuisto -video: http://vimeo.com/109672696

Valokuvia Piilopuistosta sekä Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssilta:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10152476141865975.1073741834.579515974&type=1&l=e8b1728b6b

Tuuli Lehtosen (Ylioppilaskamerat) valokuvia Piilopuistosta: https://www.dropbox.com/sh/beiw5gjzzobz2or/AACu1upURCu38rSLkYchaYKVa?dl=0

Piilopuiston some-tilit:
https://blogs.helsinki.fi/uudettoimijat/
https://twitter.com/piilopuisto
http://instagram.com/piilopuisto
https://www.facebook.com/uudettoimijat
https://www.facebook.com/events/770548473001384/

Piilopuiston ohjelmaposteri:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/viikko6-tuotantoviikko/printattavaa-valmis/valmiit-printit-piilopuisto/piilopuisto-ohjelmaposteri.pdf

Joukko lehtiartikkeleita sekä koonti viesteistä sosiaalisessa mediassa löytyvät tämän viestin lopusta.

KAUPUNKIKULTTUURI JA UUDET TOIMIJAT -KURSSI

Piilopuisto järjestettiin osana Helsingin yliopiston Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssia. Kurssilla perehdyttiin tilojen väliaikaiskäyttöön, kaupunkikulttuuriin ja kaupunkirakenteen kehitykseen niin teorioiden kuin oman toiminnan kautta. Kaupunkikulttuuri-ilmiöistä esillä olivat muun muassa uudet kaupunkiliikkeet, varjokaavoitus ja kokeellinen kaupunkisuunnittelu. Case-esimerkit vaihtelivat Vantaan Myyrmäestä Nevadan autiomaahan rakennettavaan väliaikaiskaupunki Black Rock Cityyn.

Kurssi kytki yhteen keskeisiä kaupunkikulttuurin asiantuntijoita ja tutkijoita, ja opettajina kurssilla olivat muiden muassa:

Stuba Nikula, kulttuurijohtaja, Helsingin kaupunki
Sampo Ruoppila, tutkimusjohtaja, Turun yliopisto
Pasi Mäenpää, dosentti, Helsingin yliopisto
Vesa Peipinen, tutkija, Arkkitehtitoimisto Livady Oy
Veikko Eranti, tutkija, sosiaalitieteiden laitos, HY
Arto Sivonen, yhteiskunnallisen markkinoinnin asiantuntija, Måndag
Tuomas Siitonen, arkkitehti, Tuomas Siitonen Office, Aalto
Hannu Kurki, kehityspäällikkö, Helsingin kaupungin Tilakeskus
Timo Hämäläinen, Niilo Tenkanen & Miika Norppa, Urban Helsinki -ryhmä
Pauliina Seppälä, yhteiskuntatieteilijä ja sosiaalisen median asiantuntija, Yhteismaa ry, Mesenaatti.me
Petteri Niskanen, kaupunginosa-aktiivi, Myyrmäki-liike
Tuomas Ilmavirta, yliopisto-opettaja, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä, Aalto
Teemu Lehto, aikatutkija, Aikatutkimusinstituutti
Anssi Laurila, Burning Man Festival Regional representative, Aalto
Rami Ratvio, kulttuurimaantieteen yliopistonlehtori, geotieteiden ja maantieteen laitos, HY
Aino Kuusimäki, geotieteiden ja maantieteen laitos, HY
Lasse Tarkiainen, tutkija, sosiaalitieteiden laitos, HY

PIILOPUISTON MEDIASEURANTA

Hufvudstadsbladet 10.10:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/kuvia/Kaupunkikulttuuri-ja-uudet-toimijat-2014-Piilopuisto-Terminaali-kuvia/uudettoimijat2014%2024_kuvaaja_RamiRatvio.jpg
http://hbl.fi/feature/2014-10-10/666651/overgivna-lokaler-far-nytt-liv

HS Nyt-liite 10.10
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/viikko7-paatosviikko/valokuvia/media/piilopuisto%20nyt%20liite.PNG

Helsingin Uutiset 30.9:
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/241258-jatkasaaren-sonckin-makasiini-muuttuu-puistoksi
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/kuvia/Kaupunkikulttuuri-ja-uudet-toimijat-2014-Piilopuisto-Terminaali-kuvia/uudettoimijat2014%2026_kuvaaja_RamiRatvio.jpg

YLE x3m 10.10:
http://svenska.yle.fi/artikel/2014/10/10/den-hemliga-parken

Metrolehti 10.10:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/kuvia/Kaupunkikulttuuri-ja-uudet-toimijat-2014-Piilopuisto-Terminaali-kuvia/uudettoimijat2014%2027_kuvaaja_RamiRatvio.jpg

Kiinteistöposti 30.9:
http://www.kiinteistoposti.fi/uutiset/piilopuisto-elavoittaa-vanhaan-satamamakasiiniin-jatkasaaressa/

Puoli Kaupunkia 2.10:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/kuvia/Kaupunkikulttuuri-ja-uudet-toimijat-2014-Piilopuisto-Terminaali-kuvia/uudettoimijat2014%2028_kuvaaja_RamiRatvio.jpg

Helsingin yliopisto 10.10:
https://university.helsinki.fi/fi/ajankohtaista/piilopuisto-kaupunkitapahtuma-kutsuu-lauantaina

Studentbladet: Tulossa
Tuima.fi (Haaga-Helian toimittajaopiskelijoiden verkkolehti): Tulossa

Twitter-koonti:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/viikko7-paatosviikko/valokuvia/piilopuisto%20-%20Twitter%20Photos%20Search.pdf
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/viikko7-paatosviikko/valokuvia/piilopuisto%20-%20Twitter%20Search.pdf

Facebook-koonti:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/viikko7-paatosviikko/valokuvia/PIILOPUISTO%20%28Hemliga%20Parken%20-%20Hide%20Park%29.pdf

Instagram-koonti:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/kuma-kaupunkikulttuuri-2014/viikko7-paatosviikko/valokuvia/Instagram-piilopuisto.pdf

Paljon kiitoksia kaikille yhteistyöstä!

Terveisin
Rami Ratvio, Aino Kuusimäki, Lasse Tarkiainen & Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat 2014 -kurssilaiset

Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitos & sosiaalitieteiden laitos

Piilopuiston ohjelma!

Huomenna Piilopuisto avautuu! Jippii! Olemme saaneet puistoomme monia lahjakkaita tyyppejä vetämään ohjelmaa tai esiintymään. Tässä ohjelma-aikataulua ja  samalla vähän lisätietoa ohjelmanumeroista. Aikataulutetun ohjelman lisäksi puistosta löytyy monenlaista tekemistä koko päivän ajan, klo 11-18.

Continue reading

Jännitys tiivistyy

Viimeinen viikko ennen Piilopuiston ovien avautumista on käynnistynyt! Julisteita on alkanut näkyä katukuvassa, ohjelmarunko tarkentua ja makasiini näyttää urbaanilta puistolta.

julistepiilossaJulisteita kaduilla. Kuvaaja Rami Ratvio.

Piilopuiston esiintyjäkaartiin on kiinnitetty esimerkiksi Salsa de Pato -ryhmä, jonka sanotaan olevan Suomen valkoisin latino-bändi. Huhtikuussa 2014 kokeilun kautta syntynyt ryhmä koostuu opiskelijoista ja opiskelijamielisistä nuorukaisista, jotka haluavat nostattaa hymyn kuulijoiden kasvoille. Mahtavaa meininkiä varmasti siis luvassa!

salsa kuvaSalsa de Pato. Kuva Olli Paukkerilta.

Naurujooga on yksi joogamuodoista, joita Piilopuistossa pääsee harrastamaan. Joogaa tulee ohjaamaan Hazel Salminen, joka on sertifoitu naurujoogakouluttaja. Hän on ohjannut naurujoogaa yli neljä vuotta ja kouluttautunut ohjaajaksi Intiassa, naurujoogan kehittäjä Madan Katarin ohjauksessa. Naurujoogatunnin aikana tehdään alkulämmittelyjä, nauru- ja hengitysharjoituksia ja lopuksi rentoudutaan. Joogatunti rentouttaa, virkistää sekä toivon mukaan myös naurattaa! Mukaan ei tarvita muuta kuin lämpimät vaatteet ja vesipullo. Piilopuistosta löytyy joogamattoja lainaksi, mutta jos oma matto löytyy, nappaa sekin mukaan. Lisätietoja Salmisesta ja naurujoogasta voi lukea tästä.

Lisää tietoa ohjelmanumeroista ja esiintyjistä tulossa tällä viikolla!

Piilopuistoa rakennetaan!

Piilopuistoon on aikaa 16 päivää! Puisto rakentuu siis vanhan satamamakasiinin sisään, ja sekä tila että sieltä avautuvat maisemat ovat todella upeita (katso edellisen blogitekstin kuvat). Piilopuisto tarjoaa kävijälle ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua tähän mahtavaan tilaan, johon tavallisesti ei ole pääsyä. Tila on pitkään seisonut tyhjillään, mutta käyttöä sille mietitään parhaimillaan.

Hihat ovat jo pistetty heilumaan, kun tilaryhmä vahvistuksineen käynnisti tilarakentelut alkuviikosta. Piilopuisto rakentuu kahteen kerrokseen, ja käytössämme on myös upea terassi merinäköalalla. Piilopuiston idea ei ole jäljitellä aivan perinteistä puistoa. Monet ideat kohtaavat täällä ja muodostavat visualisuudeltaan näyttävän kokonaisuuden. Rakenteluun ja tilaan tarvittavat materiaalit ja tavarat hankitaan lahjoitusten kautta ja käytössä on paljon kierrätysmateriaalia.

Piilopuisto_rakentelu Piilopuisto_rakentelu2Rakentelut meneillään!

Olemme saanet lisäksi hienon logon ja tapahtuma löytyy nyt myös Facebookista. Käy siis klikkailemassa osallistumisesi täällä!  Myös kurssin sivua kannattaa seurata, niin pysyt ajan tasalla.

logo

Talkooavuksi Piilopuistoon?

Tasan kolmen viikon kuluttua Piilopuistoon pääsee! Jos haluat olla mukana tapahtuman järjestämisessä, kokoamisessa ja/tai purkamisessa, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin. Mahdollisia ohjelmaideoita kuuntelemme mielellämme, sponsorit olisivat iso etu ja talkooapu tapahtumaviikonloppuna olisi loistavaa. Mikäli kiinnostuit, voit olla yhteydessä viestintätiimimme yhteyshenkilöön Johannaan (johanna.jantunen@helsinki.fi).

Pääsimme muuten tällä viikolla käymään Piilopuiston tapahtumapaikkana toimivassa L3-makasiinissa Jätkäsaaressa. Mahtava tila ja hulppeat näköalat, katso kuvat!

L3-makasiini Milla Kallio5 L3-makasiini Milla Kallio3 L3-makasiini Milla Kallio

kuvaaja Milla Kallio

Kurssi ja kaupunkitapahtuman suunnittelu käynnistyivät

Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssi on nyt käynnistynyt! Poikkitieteellisen kurssimme avasi kulttuurijohtaja Stuba Nikula, jonka lisäksi meille on tähän mennessä ehtinyt myös luennoida Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella tutkijana toimiva Veikko Eranti. Mielenkiintoisten luentojen innoittamina olemme alkaneet suunnitella Jätkäsaaren L3-makasiinissa lauantaina 11.10.2014 järjestettävää kaupunkikulttuuritapahtumaa.

Tapahtuman suunnittelu lähti liikkeelle kurssin ennakkotehtävissä olleista ideoista ja tapahtumakonseptiksi valittiin Piilopuisto-niminen kaupunkikulttuuritapahtuma. Tapahtumassa luonto kohtaa urbaanin tilan, kun puisto rakentuu vanhan satamamakasiinin sisälle. Luvassa on muun muassa kohtaamisia puiston penkeillä, taide-elämyksiä sekä pysähtymistä kiireen keskellä. Ja jos puistojooga jäi kesällä kokematta, niin vielä ehtii! Luonnollisesti puistossa vietettyyn päivään kuuluvat myös hyvät eväät, jotka voi napata mukaansa ruokakojuista makasiinin pihalta. Lisää tietoa Piilopuistosta on luvassa kurssin ja suunnitelmien edetessä, joten pysykää kuulolla!

P.S. Tässä me ollaan, kippis!

uudet-toimijat-IMG_9208

P.S.2: Tapahtumalla on nyt myös oma Twitter- ja Instagram-tilinsä! Seuraa meitä Twitterissä tästä, tai hyppää matkaamme Instagramiin tästä.

Opiskelijat suunnittelevat väliaikaiskäyttöä vanhaan satamamakasiiniin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Kaupunkitapahtuma Helsingin Jätkäsaaressa la 11.10 on avoin kaikille.

kaupunkikulttuuri-aloituskuva-l3-makasiini-draft3x

Noin 25 kaupunki- ja kulttuurimaantieteen, sosiologian ja arkkitehtuurin opiskelijaa Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta ideoivat tapahtumaa kaupunkikehityksen polttopisteessä olevaan vanhaan satamamakasiiniin Jätkäsaaressa.

Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitos sekä sosiaalitieteiden laitos järjestävät syyskuussa 2014 kaupunkikulttuuria ja sen uusia toimijoita käsittelevän syventävien opintojen kurssin. Sille osallistuu noin 25 kaupunki- ja kulttuurimaantieteen, sosiologian ja arkkitehtuurin opiskelijaa. Kurssilla perehdytään tilojen väliaikaiskäyttöön, kaupunkikulttuuriin ja kaupunkirakenteen kehitykseen niin teorioiden kuin oman toiminnan kautta.

Kaupunkikulttuuri-ilmiöistä esillä ovat muun muassa uudet kaupunkiliikkeet, varjokaavoitus ja kokeellinen kaupunkisuunnittelu. Case-esimerkit vaihtelevat Helsingistä Nevadan autiomaahan rakennettavaan väliaikaiskaupunki Black Rock Cityyn.

Kurssi järjestetään yhteistyössä Helsingin kaupungin Tilakeskuksen kanssa. Se kytkee yhteen keskeisiä kaupunkikulttuurin asiantuntijoita ja tutkijoita, ja opettajina kurssilla ovat muiden muassa:

  • Stuba Nikula, kulttuurijohtaja, Helsingin kaupunki
  • Sampo Ruoppila, tutkimusjohtaja, Turun yliopisto
  • Pasi Mäenpää, dosentti, Helsingin yliopisto
  • Vesa Peipinen, tutkija, Arkkitehtitoimisto Livady Oy
  • Veikko Eranti, tutkija, sosiaalitieteiden laitos, HY
  • Arto Sivonen, yhteiskunnallisen markkinoinnin asiantuntija, Måndag
  • Tuomas Siitonen, arkkitehti, Tuomas Siitonen Office, Aalto
  • Hannu Kurki, kehityspäällikkö, Helsingin kaupungin Tilakeskus
  • Timo Hämäläinen, Niilo Tenkanen & Miika Norppa, Urban Helsinki -ryhmä
  • Pauliina Seppälä, yhteiskuntatieteilijä ja sosiaalisen median asiantuntija, Yhteismaa ry, Mesenaatti.me
  • Petteri Niskanen, kaupunginosa-aktiivi, Myyrmäki-liike
  • Teemu Lehto, kaupunkikulttuuriaktiivi, Elmu-säätiö
  • Anssi Laurila, Burning Man Festival Regional representative, Aalto
  • Rami Ratvio, kulttuurimaantieteen yliopistonlehtori, geotieteiden ja maantieteen laitos, HY
  • Aino Kuusimäki, geotieteiden ja maantieteen laitos, HY
  • Lasse Tarkiainen, tutkija, sosiaalitieteiden laitos, HY

Opiskelijoista aktiivisia toimijoita – kaupunkitapahtuma Jätkäsaaren L3-makasiinissa 11.10.2014

Osana opintojaan kurssilaiset tuottavat kaikille avoimen kaupunkitapahtuman Helsingin Jätkäsaaren historiallisessa L3-makasiinissa lauantaina 11.10.2014. Sataman käytöstä vapautunut Lars Sonckin suunnittelema tiilimakasiini L3 sijaitsee keskeisellä paikalla Jätkäsaaren uuden kaupunginosan rannassa. Se on erityisen kiinnostava kohde tilojen väliaikaiskäytön näkökulmasta, koska Helsingin kaupunki pohtii makasiinin tulevaa käyttöä ja kehittää Jätkäsaaren aluetta.

Ennakkotehtävänä Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssille oli ideoida uusi kaupunkitapahtumakonsepti. Teeman lisäksi opiskelijat pohtivat mahdollisia yhteistyökumppaneita ja käytössä olevia resursseja. Tapahtuma tehdään yhdessä Helsingin kaupungin Tilakeskuksen, HYY:n kulttuurijärjestö Hytkyn ja UPM11 -tuotantoryhmän kanssa. Opiskelijat valitsevat lopullisen tapahtumakonseptin ensimmäisellä kurssikerralla seitsemästätoista laatimastaan ehdotuksesta. Viime vuoden tapahtumaksi valikoitunut tee-se-itse-kaupunkikulttuuritapahtuma ”Vapaampi Helsinki” keräsi Suvilahden Kattilahalliin noin 600 kävijää.

Lisätiedot ja kuvat:

Rami Ratvio, kulttuurimaantieteen yliopistonlehtori, geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto, rami.ratvio@helsinki.fi, 050 359 4572
Aino Kuusimäki, geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto, aino.kuusimaki@helsinki.fi
Lasse Tarkiainen, sosiaalitieteiden laitos, lasse.tarkiainen@helsinki.fi
https://blogs.helsinki.fi/uudettoimijat/yhteydenotto-ja-media/

Kaupunkikulttuurikurssi perehtyy tilojen väliaikaiskäyttöön Jätkäsaaressa: kaikille avoin kaupunkitapahtuma L3-satamamakasiiniin la 11.10.

kaupunkikulttuuri-aloituskuva-l3-makasiini-draft3-miniversio

Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssin kohteeksi vaihtuu entistä ajankohtaisempi ja kiinnostavampi tila Jätkäsaaren uudessa kaupunginosassa. Vanhan Meilahden taidemuseon vuokraustilanne muuttui juuri ennen kurssin alkua. Tämän takia siirrymme yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa tällä hetkellä kaupunkikehityksen polttopisteessä olevaan Lars Sonckin suunnittelemaan L3 -satamamakasiiniin, jonne kurssi tuottaa kaikille avoimen kaupunkitapahtuman la 11.10. Muilta osin jatkamme aikaisemmilla kurssisuunnitelmilla eteenpäin.

Sataman käytöstä vapautunut historiallinen tiilimakasiini sijaitsee keskeisellä paikalla Jätkäsaaren uuden kaupunginosan rannassa, lähellä Punavuorta ja Ruoholahtea. L3 on erityisen kiinnostava kohde tilojen väliaikaiskäytön näkökulmasta, koska Helsingin kaupunki pohtii tällä hetkellä suurimmilta osin tyhjillään olevan makasiinin tulevaa käyttöä ja kehittää Jätkäsaaren aluetta. Rakennukseen on nyt sijoittunut muun muassa taiteilijoiden työhuoneita, nykytaidegalleria Huuto, Pelago-pyöräpaja ja vintage-kahvila.

Ilmoittautuminen auki, Urbaanit kesannot -työpaja ja uudet asiantuntijavieraat

tyopajamatsku-mainos

KAUPUNKIKULTTUURIKURSSI MUKANA THINKFESTISSÄ

Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssi osallistuu Helsingin yliopiston Thinkfest -tapahtumaan. Perehdymme käytöstä poistettujen tilojen elävöittämiseen ja alueiden kehittämiseen kulttuurin avulla “Suunnittele käyttöä urbaaneille kesannoille” -työpajassa. Työpaja pidetään lauantaina 6.9.2014 Metsätalon tiloissa (Unioninkatu 40). Kurssi-ilmoittautuminen päättyy pe 15.8., mutta Thinkfestiin on kaikilla vapaa pääsy eikä työpaja vaadi ennakkoilmoittautumista. Lisätietoja työpajasta päivittyy tapahtuman sivuille:
http://thinkfest.helsinki.fi/tsi/oppitunti-kaupunkikulttuuri-ja-uudet-toimijat-suunnittele-kayttoa-urbaaneille-kesannoille

KURSSIOHJELMA TÄYDENTYNYT UUSILLA ASIANTUNTIJAVIERAILLA

Kurssi kytkee yhteen keskeisiä kaupunkikulttuurin asiantuntijoita ja tutkijoita – opettajina ja vierailevina luennoitsijoina kurssilla ovat muiden muassa:

  • Stuba Nikula – Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja
  • Sampo Ruoppila – tutkimusjohtaja, Turun yliopisto
  • Pasi Mäenpää – dosentti, Helsingin yliopisto
  • Vesa Peipinen – tutkija, Arkkitehtitoimisto Livady Oy
  • Veikko Eranti – tutkija, sosiaalitieteiden laitos, HY
  • Arto Sivonen – kaupunkiaktivisti, yhteiskunnallisen markkinoinnin ammattilainen (mm. Pekka Haaviston presidenttivaalikampanja, Baana, Nenäpäivä, Helsingin kaupungin rakennusvirasto), Måndag
  • Hannu Kurki – kehityspäällikkö, Helsingin kaupungin tilakeskus
  • Timo Hämäläinen – Urbanfinland.com, Urban Helsinki, Guardian -lehdestä tuttu DIY-kaupunkisuunnittelija
  • Niilo Tenkanen – Urban Helsinki, Casagrande Laboratory Center of Urban Research Oy, Aalto
  • Miika Norppa – Urban Helsinki, HY
  • Pauliina Seppälä – yhteiskuntatieteilijä ja sosiaalisen median asiantuntija, Yhteismaa ry, Mesenaatti.me
  • Petteri Niskanen – kaupunginosa-aktiivi, Myyrmäki-liike
  • Jyrki Vanamo ja Johanna Niemi – Steep Interactive, Ravintolapäivä
  • Anssi Laurila – Burning Man Festival Regional representative, Aalto
  • Rami Ratvio – kulttuurimaantieteen yliopistonlehtori, geotieteiden ja maantieteen laitos, HY
  • Aino Kuusimäki – geotieteiden ja maantieteen laitos, HY
  • Lasse Tarkiainen – tutkija, sosiaalitieteiden laitos, HY

Ohjelma täydentyy vielä elokuun aikana. Kurssi järjestetään yhteistyössä Helsingin kaupungin tilakeskuksen ja kulttuurijärjestö Hytkyn kanssa. Kurssin kohderyhmänä ovat maantieteen pääaineopiskelijat, erikoistumisalana kulttuurimaantiede. Lisäksi kurssi soveltuu aluetieteen ja sosiologian pääaineopiskelijoille syventävien opintojen valinnaiseksi kurssiksi. Lisätietoja kurssi-ilmoittautumisesta weboodissa, ennakkotehtävästä sekä kurssilla tuotettavasta kaupunkitapahtumasta löytyy kurssin kotisivuilta.