Tekijä: Saila

Miksi olen jatko-opiskelija? Hyvä kysymys, sillä tähän rooliin minun ei pitänyt päätyä.

Vaikka gradun palauttamishetkellä ei siltä tuntunut, syttyi myöhemmin epämääräinen kiinnostus opintojen jatkamisesta. Alkuun työelämän käänteet veivät mukaan, mutta muutaman vuoden työskenneltyäni huomasin jälleen pyöritteleväni päässäni sitä, että pitäisikö minun kuitenkin harkita jatko-opintoja. Törmäsin tulevaan ohjaajaani koulutustilaisuudessa, jossa päätin keskustella hänen kanssaan asiasta ja sitten asiat lähtivät liikkeelle. Olin muualla töissä vielä hetken aikaa, kunnes rahoituskuviot ja vastaavat järjestelyt olivat selvillä ja pystyin aloittamaan kokopäiväisenä tohtorikoulutettavana.

Jatko-opinnot mielletään usein melko kuivaksi ja yksipuoliseksi tehtäväksi, jossa yksinäinen tutkija uupuu aiheensa alle ja pahimmillaan valmistuu työttömäksi. Alallani tohtoreiden työttömyys ei ole ollut ongelmana, joten tätä en ole osannut pelätä ja muutoinkin olen yllättynyt siitä, miten monipuolisia tehtäviä olen päässyt hoitamaan. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uutta näkemystä aiheeseeni ja koko tutkimusalaan. Olen kuitenkin voinut pitää yhteyttä myös vanhoihin työkavereihini ja saanut heiltäkin arvokasta näkemystä aiheeseeni. Ikinä ei tiedä, mikä keskustelu johtaa uuteen oivallukseen. Äskettäin kävin yliopiston kautta puhumassa aiheestani Pekingissä ja eräs paikallinen tutkija puolestaan kertoi siellä vastaavasti, miten aihettani käsitellään Kiinassa ja heidän yliopistossaan. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla, miten niin erilainen kulttuuri käsittelee aihettani. Heillä oli lähtökohtaisesti samat ongelmat kuin meilläkin, mutta erot kulttuurissa aiheuttivat sen, että tosiasiassa heidän ongelmansa olivat aivan eri mittaluokassa kuin meidän.

Koenkin, että jatko-opiskelijana olet pitkälti oman onnesi seppä. Pahimmillaan vuodet voi käyttää yksin kirjojen äärellä laskien, kuinka paljon sivuja väitöskirjasta vielä puuttuu ja mihin kaikkeen tämän ajan olisi voinut paremmin käyttää. Esimerkiksi uuden kielen oppisi varsin sujuvaksi tässä ajassa. Parhaimmillaan voit ajatella prosessin itsesi kehittämistyönä, joka voi avata aivan uusia uramahdollisuuksia. Samoin tutkijan vapaus antaa paljon joustovaraa erilaisiin vaihtoehtoihin, voit ottaa vaikka kauan kaivatun koiranpennun! Väitöskirjaan kuluvat vuodet ovat aivan liian pitkiä siihen, että niiden odottaisi vain kuluvan ohi.

Saila

Kuva: Jonathan Kriz (Flickr)