Miksi taidetta?

Vammaisille itselleen ei varmaan koskaan ole ollut epäselvää, etteikö vammaiskulttuuria olisi olemassa. Se ei tarkoita, että arjen tasolla mietittäisiin, että ”tämä on kulttuuria”, vaan se on yhdistäviä asioita elämänkokemuksissa. Se voi tulla esille puhetavassa, huumorissa, omasta paikasta taistelemisessa, syrjinnän torjumisessa ja kyllä, taiteessa myös. Eri puolilla maailmaa on sama ilmiö, sillä vammaisia taiteilijoita löytyy kaikkialta.

Taide on iso sana; se kattaa monta tapaa ilmaista ajatuksia, tunteita, mielipiteitä eri tavoin eri paikoissa niputettuna yhden käsitteen alle. Taide on myös osaamista, sellaista ilmaisun ottamista haltuun, jota syntyy vain määrätietoisella työllä, taitojen ja näkemyksen kehittämisellä. Gaelynn Leaa, Thomas Quasthoffia, Ray Charlesia ja Pertti Kurikkaa kaikkine erilaisuuksineen yhdistää musiikki – ja aktivismi. Kun tulee vähemmistöstä eikä pysty kätkemään sitä, kulkee vammaisaktivismi taiteilijan kannoilla hellittämättä. Kun ulospäin näkyvä vammaisuus on mukana tekemisessä, joutuu kohtaamaan aina uudestaan ja uudestaan ympäröivien ihmisten suhtautumista, paitsi varsinaiseen taiteeseen, myös vammaisuuteen.

mies istuu pyörätuolissa julisteilla peitetyn lasiseinän edessä järjestelmäkamera sylissään

Kulttuuriaktivisti Ismo Helén Cross Over -festivaalilla 2014 takanaan julisteita joissa lukee RIKO ASENTEESI. Kuva Sari Salovaara

Alentuva suhtautuminen on yleistä

Taiteella on väliä vammaisliikkeessä. On olemassa monenlaista aktivismia. Minulle on tutuinta yritys vaikuttaa toimistopöydän takaa kulttuuri-instituutioiden ja järjestöjen kautta. Silti pidän itseäni vammaisaktivistina: pyrin tekemään vakiintuneisiin kulttuurirakenteisiin tilaa vammaisille tekijöille. Mutta entä artivismia, onko meillä taidetta välineenä käyttävää vammaisaktivismia?  On varmasti.

Ajatelkaa vaikka Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosta. Ju Goslingia. Matt Fraseriä. Edellä mainitut taiteilijat ovat vaikuttaneet taiteensa kautta. He nostavat esiin latautuneita asioita, joita ei välttämättä haluaisi edes nähdä. Vallankäyttöä, ableistisia normirakenteita, heikompaan kohdistuvaa väkivaltaa. Välineinä voivat olla fyysisistä esineistä tehdyt asetelmat/installaatiot, videot, teatteri, stand up -komiikka, digitaalinen taide, some-näkyvyys jne. Taideteokset voivat nostaa esiin kokemuksia vaikka syrjäyttämisestä ja ennakkoluuloista tai toisaalta ihan tavallisesta ihmisen elämästä eri puolineen. Taide voi olla myös kaunista ja viihdyttävää samalla kun se puhuttelee, ruokkii ajattelua, mielikuvitusta ja älyä.

Kun Kynnys ry:ssä nostimme 90-luvulla taiteen yhdeksi vammaisten ihmisoikeusjärjestön toimintatapojen kärjeksi, oli selvää, että tekemistä olisi paljon. Yhdistelmä taide ja vammaisuus liittyi ihmisten mielessä pitkään listaan asioita, joita emme olisi itse valinneet: hyväntekeväisyys, säälipisteet, terapia, kykenemättömyys, näkymättömyys, stigma ja sitä myöten taiteilijoiden vammaisuus kaapissa. Bonuksena jarruksi tulivat vielä vammaisliikkeen omatkin agendat kuten, että taide ei ole niin tärkeää koska isommat täysiarvoiseen elämään liittyvät kysymykset ovat ratkaisematta.

nainen pitkässä vaaleassa mekossa ja sandaaleissa pitää käsissään vanhanaikaista kannua

Kirjoittaja tekemässä performanssia Pohjoisesplanadin jalkakäytävällä 1990-luvulla. Sari Salovaaran arkisto, kuvaaja ei tiedossa.

Vähemmistötaidetta, marginaalia, alakulttuuria

Alakulttuurin yhtenä tavoitteena voi olla muuttaa valtakulttuuria ja se voi onnistuakin siinä, kirjoittaa Outi Salonlahti gradussaan. Uskon näin. Hitaasti mutta varmasti teemme tilaa toisin tekemiselle ja siitä ovat merkkeinä niin yksittäiset esille nousseet taiteilijat kuin vaikkapa vammaiskulttuurifestivaalit eri puolella Suomea. Se, että vammaisten valtavirtaistuminen olisi taide- ja kulttuurialalla jo tapahtunut, ei vielä todellakaan ole totta. Se ei toteudu niin kauan kuin taiteen harrastamisen, opiskelun ja työelämään pääsyn esteet jättävät vammaiset ihmiset lähtökuoppiin silloin kun esteettömyydestä ja saavutettavuudesta ei ole huolehdittu.

Marginaalista ponnistaminen on vaativaa. Suomen vammaiskulttuuriaktivismille on ollut tärkeää seurata muualla tapahtuvaa kehitystä. Kontaktit Pohjoismaihin, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan ovat osoittaneet, että taiteen ympärille kietoutuvaa vammaisaktivismia on joka puolella. Tosin on myös holhoavaa vammaisten tekijöiden ohjailua. Sellaista, joka sallii helposti lähestyttävää taidetta, mutta karsii ilmaisua, joka olisi outoa ja samalla totuttujen normien vastaista.

Hollantilainen Cathelijne Tiel on kirjoittanut taidekentän avautumisesta moninaisuudelle ja inkluusiolle.

Hänen mukaansa koko prosessi jää usein pinnalliseksi ja vähemmistöjen esille pääsemisen hinta voi olla mukautuminen vallitseviin syrjiviin rakenteisiin. Aktivismi on osa kuviota, jossa tehdään näkyväksi asioita, ei suostuta hiljaisiksi ja kysytään ääneen asioita. Koen, että suomalaiset vammaiset taiteilijat tekevät taiteellaan vaikuttamistyötä, joka asenteiden kautta muuttaa rakenteita, niitä toimintatapoja, jotka estävät edellytyksiä olla täysivaltaisia kansalaisia.

Ulkona pimeällä talvivaatteissa. Mies pyörätuolissa pitelee paperia jota vierellä seisova nainen katsoo.

Sari Salovaara ja Kalle Könkkölä valmistautumassa katuperformanssiin 1990-luvulla. Sari Salovaaran arkisto, kuvaaja ei tiedossa

Onneksi vammaisilla on myös taidealalla liittolaisia, sellaisia ihmisiä, jotka asettuvat rinnalle, kuuntelevat ja kyseenalaistavat asioita. Jussi Koitela kirjoitti hiljattain taiteen arvottamisen sovinnaisuudesta: ”Se (taiteen laadukkuus) on jotain epämääräistä ilmassa leijuvaa ”sopivuutta”, jonka pystyy tunnistamaan ainoastaan sopivan koulutuksen omaava, hyväosainen yksilö, jolla on yleensä valkoinen, niin sanottu normaali keho.”

Taidetta arvostellaan, puhutaan hyvästä ja huonosta taiteesta. Laadukkuus vammaisten tekemän taiteen kohdalla usein koetaan ongelmalliseksi siksi, että ollaan uudessa tilanteessa. Totunnaisesti tanssija ei ole liikuntavammainen tai taidemaalari näkövammainen. Erosta hyvän ja huonomman taiteen välillä päättävät usein nk. portinvartija-asemissa olevat henkilöt, jollainen em. Jussi Koitelakin on. He ovat ammattilaisia, jotka päättävät, ketkä valintakokeissa valitaan opiskelemaan, kenen töitä pääsee näyttelyihin tai otetaan tuotantoon tai kustannetaan tai kenelle annetaan taiteilija-apurahaa.

Yhdistelmä, joka vammaisen tekijän kannalta johtaa umpikujaan on edelleen tätä päivää. Ensinnäkään päättäjät eivät tunnista itselleen uudenlaisen taiteen tekemisen keinoja sekä siihen liittyvää osaamista. Toiseksi koulutuksista sivussa pidetyt vammaiset tekijät ovat jääneet ilman verkostoja, tukea ja näyttöjä osaamisestaan. Siispä edelleen tarvitaan vammaisaktivismia ravistelemaan taidemaailmaa. Ja kääntäen taidetta tarvitaan osana vammaisaktivismia muuttamaan maailmaa.

Sari Salovaara

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana Kulttuuria kaikille -palvelussa.

 Näyttämöllä henkilö puhumassa ja heijastettuna sanoja kuten Disability Arts is controlled by disabled people

Unlimited festivaalilla Lontoossa vuonna 2018 puheenaiheena Disability Arts. Kuva: Sari Salovaara

Lähteitä:

Koitela, Jussi. 2021. Ilmassa leijuva sopivuus. Kulttuuria kaikille -palvelun blogi 9.2.2021. http://www.kulttuuriakaikille.fi/ilmassa_leijuva_sopivuus?fbclid=IwAR3ZvX0KOEPQC6KXv8sAe5Vs90Ov_CztReckq_xN7CdwzUaqZh5jqqZxyes

Könkkölä, Kalle. 2004. Vammaiskulttuurin nousu. Teoksessa Englund, Soile & Kantokorpi, Otso (toim.), Toiset meistä. Galleria 2003 = Some of us: Gallery 2003. Helsinki: Like, Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry, TARU-projekti & Kellarikustannus, 13−18.

Salonlahti, Outi. 2019. ”On aina oltava 200 % parempi”. Vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden toimintamahdollisuudet ja taiteilijapolut. Maisterintutkielma. Yhteiskuntapolitiikka / Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto.

Thiel, Cathelijne. 2020. A better art world? Diversity and inclusion alone won’t get us there. Artikkeli 2.10.2020. Platform Beeldende Kunst.

https://www.platformbk.nl/en/author/cathelijne-tiel/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.