Yhteiskunta on kautta aikain kehittynyt ajalleen tyypillisellä tavalla aina uutta kohti. Kehitys on ollut jatkuvaa ja ihminen on keksinyt jatkuvasti uusia tapoja hyötyä ympäristöstään ja tehdä voittoa kehittyäkseen vielä enemmän. Mitä enemmän ihminen on saavuttanut, sitä enemmän on pitänyt saavuttaa. Materialismi lisääntyy nyt jo kehittyvissäkin maissa ja materian omistaminen onkin tämän päivän yhteiskunnassa tavoiteltu asia. Talouskasvu on kehityksen mittari ja suuremmat omistukset takaavat paremman tulevaisuuden. Jossain vaiheessa raja kuitenkin tulee vastaan. Ihmiset voivat huonosti maissa, joissa hyvinvointi edellä mainittujen mittareiden mukaan tulisi olla huipussaan. Kehitykseen pyrkiminen on jo nyt niin suurta, että ympäristö kärsii ihmisen toimista ja huoli ympäristön kestävyydestä onkin noussut tapetille kansainvälisesti jo muutama kymmenen vuotta sitten.

Kestävä kehitys on sellaista kehitystä, joka pystyy vastaamaan ympäristön ja yhteiskunnan tarpeisiin niin, että se ei aseta paineita tulevaisuuden sukupolvien pärjäämiselle. Se ei siis aseta vaaraan tulevaisuuden tarpeiden tyydyttämistä ympäristön kustannuksella esimerkiksi luonnonvarojen suhteen.

Kestävää kehitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa vuonna 1987 Yhdistyneissä Kansakunnissa eli YK:ssa. Tuolloin asia nousi esiin, koska vallalla oli huoli ihmisten eriarvoisuuden lisääntymisestä sekä luonnon monimuotoisuuden ja elinvoimaisuuden vähenemisestä. Sittemmin vuonna 1992 järjestettiin YK:n huippukokous Brasilian Rio de Janeirossa, jossa tavoitteena oli sovittaa taloudellinen ja sosiaalinen kehitys niihin raameihin, missä luonto ja inhimillisen elämän edellytykset eivät kärsisi ja säilyisivät myös tuleville sukupolville. Yhteisenä linjauksena luotiin kestävän kehityksen peruskirja, joka saatiin projektiluontoisena valmiiksi vuonna 2000. Siinä linjataan eettiset periaatteet, joiden mukaan rakennetaan oikeudenmukaista ja kestävää yhteiskuntaa.

Kestävä kehitys on monia eri näkökulmia läpileikkaava tavoite, joka otetaan huomioon niin paikallisella kuin maailmanlaajuisella eli globaalilla tasolla. Pienillä sekä suurilla teoilla on siis merkitystä. Kestävän kehityksen perusperiaate on, että kaikilta näkökannoilta tarkasteltuna kaiken tekemisen lähtökohta on se, että se ei tule vahingoittamaan tulevaisuuden sukupolvia. Kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa tuleekin ottaa huomioon sekä ihminen, talous että ympäristö. Kun toimintaa suunnitellaan tai harjoitetaan, sen ekologiset, taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset vaikutukset pitää huomioida. Tämä tarkoittaa, että ihmisten hyvinvointi tulee turvata luonnon kantokyvyn ja monimuotoisuuden säilymisen vaatimissa rajoissa.

Ekologinen kestävyys varmistetaan, kun päätöksenteko ja toiminta ei vahingoita biologista monimuotoisuutta ja pyrkii säilyttämään ekosysteemien toimivuuden. Ihmisen taloudellinen toiminta tapahtuu luonnon kantokyvyn rajoissa myös pitkällä aikavälillä. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää ekologisen kestävyyden saavuttamisessa. Tähän pyrittäessä jokaiseen toimintaan johtava päätöksenteko pitää perustaa riskinarvioon sekä haittojen ja kustannusten seikkaperäiseen kartoitukseen. Jokapäiväisessä elämässä ekologista kestävyyttä voi edesauttaa muun muassa kierrättämällä ja jätteiden lajittelulla, ympäristöä vähän saastuttavien liikkumismuotojen hyödyntämisellä, energian ja veden säästämisellä sekä ympäristöystävällisesti tuotettujen tuotteiden käyttämisellä.

Biodiversiteetin säilyttäminen on ekologisesti kestävän kehityksen kulmakiviä (kuva PD).

 

Taloudellinen kestävyys taas on laadultaan kasvua, joka ei velkaannuta yhteiskuntaa tai hävitä varantoja. Talouspolitiikka tähtääkin kansallisen hyvinvoinnin säilyttämiseen, mutta samanaikaiseen lisäämiseen. Tämä on tärkeää, koska näin pystytään myös vastaamaan pitkän aikavälin haasteisiin kuten esimerkiksi väestön ikääntymiseen ja siitä seuraaviin sosiaaliturvamenoihin. Kestävä talous johtaakin suoraan sosiaalisen kestävyyden perustaan.

Kulttuuriseen kestävyyteen liittyy vahvasti arkkitehtuuri, taide, kieli ja uskonto. Kulttuurin kestävyys varmistetaan eri kulttuuriperintöjen säilyttämisellä ja viemällä sitä eteenpäin tuleville sukupolville. Myös monikulttuurisuus on rikkaus ja eri kulttuuriryhmien elämän ja tapojen ymmärtäminen ja kunnioittaminen lisää kulttuurista kestävyyttä. Sosiaalinen kestävyys ohjaa yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin turvaamiseen henkisellä tasolla. Tällä pyritään siihen, että yhteiskunnassa on hyvä olla myös tulevaisuudessa eikä esimerkiksi syrjäytyminen tai paha olo lisääntyisi. Tähän päästään ihmisten oikeudenmukaisella kohtelulla ja erilaisuuden kunnioittamisella.

 

Jalanjälki ja selkäreppu kulutuksen mittareina

Saadaksemme kattavamman käsityksen kulutuksemme eri tasoista tarvitaan mittareita, joilla näitä tasoja voidaan havainnollistaa. Ekologinen jalanjälki kuvaa sitä maa- ja vesialuetta, mikä tuottaa yhdelle kansalaiselle tai tietylle ihmisryhmälle kaikki kulutettavat tuotteet ja palvelut. Tällaisia tuotantoalueita ovat esimerkiksi viljelysmaat, metsät ja kalastusalueet. On hyvä huomata, että määritelmän mukaan myös rakennetut alueet ovat osa tätä pinta-alaa. Asfaltoitu pinta tarjoaa liikkumisen helppoutta, ja toisaalta rakennettua aluetta ovat myös tuotantolaitokset. Ekologiseen jalanjälkeen katsotaan kuuluvan myös syntyvän jätteen käsittelyn vaatima pinta-ala.

Ekologinen jalanjälki maailman maissa vuonna 2006 (kuva PD).

 

Ekologisen jalanjäljen mittaaminen ei ole yksioikoista, vaan se voidaan laskea eri tavoin. Tästä johtuen ei voida antaa yhtä ja oikeaa ekologisen jalanjäljen lukuarvoa. WWF:n raportin mukaan (Living Planet Report v. 2012) keskivertosuomalaisen ekologinen jalanjälki oli 6,2 hehtaaria. Kun tätä lukua verrataan maapallon ekologiseen kapasiteettiin, mikä on n. 2 hehtaaria, huomataan selkeästi kulutuksemme kestämättömyys. Keskivertosuomalainen siis kuluttaa yli kolme kertaa maapallon ekologisen kapasiteetin verran. Maailman mittakaavassa keskiarvo ekologiselle jalanjäljelle on kuitenkin pienempi, noin 2,7 hehtaaria. Se tarkoittaa silti pinta-alana noin 1,5:n maapallon käyttämistä vuodessa. Elämmekin jatkuvasti velaksi.

 

Ekologinen selkäreppu puolestaan kuvaa sitä kuormituksen määrää, minkä yksittäinen tuote aiheuttaa koko elinkaarensa aikana, materiaalin hankinnasta tuotteen kierrättämiseen. Jokainen tuote kuluttaa paljon enemmän luonnonvaroja, kuin mitä tuotetta päältä päin katsoen voi ymmärtää. Esimerkiksi vain viiden gramman painoisen kultasormuksen ekologisen selkärepun paino on noin 2000 kg, sillä kullan louhinnassa käytetään paljon energiaa ja liikutellaan suuria kivimassoja.  Kilo paperia on taas huomattavasti vähemmän luonnonvaroja kuluttavaa. Paperikilon valmistamiseen kuluu luonnonvaroja noin 10 kg.

Pelkästään tuotteen selkärepun painon tuijottaminen ei ole kuitenkaan mielekästä, sillä eri tuotteilla on hyvin erilainen elinkaari. Mitä useammin valmista tuotetta käytetään, sen parempi ekotehokkuus sillä on. Ekotehokkuuden tunnusluku MIPS (Materia Input Pet Service unit) saadaan jakamalla tuotteen kuluttamat luonnonvarat käyttökertojen määrällä. Näin ollen sekä raaka-aineiden vähentäminen tuotteen valmistuksessa että tuotteen elinkaaren pidentäminen (käyttökertojen lisääminen) alentavat MIPS-lukua.

 

Kiertotalous

 

Yksi keino kestävän kehityksen tavoitteisiin pääsemiseksi on kiertotalous. Koska luonnonvarojen kulutus on nykyisessä taloudessa kestämätöntä, tulee niiden käyttöä vähentää. Kiertotalouden periaatteena on pitää materiaali jatkuvassa kierrossa, joten neitseellisten luonnonvarojen käyttöä raaka-aineena voidaan vähentää. Luonnonvaroja säästetään myös käyttämällä energiantuotannossa uusiutuvia energianlähteitä, kuten aurinkoenergiaa. Materiaalin kiertämisen lisäksi kiertotaloudessa on olennaista myös arvon säilyminen ja jopa arvonnousu, jätemateriaaleista voidaan valmistaa arvokkaita tuotteita ja palveluilla voidaan korvata tavaroiden ostamista. Kiertotalouteen syntyy myös lukuisia uusia työpaikkoja korvaamaan teknologian kehityksen myötä hävinneitä työpaikkoja. Kiertotalous on siis osa sekä ekologista, taloudellista että sosiaalista kestävää kehitystä.

Aurinkoenergia on vaihtoehto uusiutumattomille energianlähteille. Mitä ongelmia siihen liittyy? (Kuva PD)

Kirjastot, kierrätyskeskukset, kirpputorit ja jätteiden lajittelu ovat kaikkien tuntemaa kiertotaloutta, mutta myös uusien tuotteiden valmistuksessa voidaan ottaa luonnonvarojen säästäminen paremmin huomioon. Kiertotaloudessa erilaiset tuotteet suunnitellaan niin, että ne ovat helposti korjattavissa ja että niihin käytettävät materiaalit on mahdollista hyödyntää uudelleen sen jälkeen, kun tuote on tullut elinkaarensa loppupäähän. Tuotteiden valmistuksessa pyritään mahdollisimman pieneen jätemäärään ja niin että syntyvät jätteet ja muu sivumateriaali voidaan käyttää hyödyksi esimerkiksi toisten tuotteiden valmistamisessa tai energiantuotannossa. Tuotteiden valmistamisessa tulee siis ottaa huomioon koko tuotteen elinkaari alusta loppuun saakka. Kiertotalous koskee tavaroiden valmistuksen lisäksi kaikkea taloutta, kuten ruoantuotantoa ja palveluita.

 

Jakamistalous on osa kiertotaloutta. Nykyinen talousmalli pohjaa omistamiseen, jakamistaloudessa pyritään tavaroiden yhteisomistajuuteen tai lainaamiseen ja vuokraamiseen. Kirjastot ovat toimineet jakamistalouden periaatteella jo kauan: samoja kirjoja voivat lukea sadat ihmiset, joten kirjoja tarvitsee valmistaa vähemmän kuin jos jokainen lukija joutuisi ostamaan kirjat omaksi ja niiden valmistamiseen kuluu siten vähemmän luonnonvaroja. Kirjastojen toimintatapa voi laajeta myös muiden kuin kirjojen lainaamiseen, harvoin tarvittavia tavaroita voi lainata tai vuokrata. Samalla kuluttajat voivat säästää rahaa ja tavaroiden säilyttämiseen ei tarvita tilaa. Esimerkiksi porakoneita tai painepesureita vuokrata lyhyeksi ajaksi. Yhteisomistaminen voi ulottua myös liikkumiseen: varsinkin isommissa kaupungeissa on yhteiskäyttöautoja, joita voi varata itselleen tietyksi ajaksi korvausta vastaan ja myös kaupunkipyöriä on ilmestynyt viime vuosina katukuvaan. Yritykset voivat myös tarjota tavaroiden ostamisen sijaan palveluja: sen sijaan että kuluttaja ostaa tavaran omakseen, yritys voi ”liisata” eli korvausta vastaan antaa tavaran kuluttajan käyttöön ja samalla yritys on vastuussa tavaran huollosta ja korjaamisesta ja myös loppusijoituksesta. Tällaista leasingia on  harjoitettu jo pitkään yritysten välillä, mutta se on yleistymässä myös kuluttajille. Tällainen toimintatapa kannustaa yrityksiä valmistamaan pitkäikäisiä ja helposti huollettavia tavaroita.

 

Kiertotalouteen siirtyminen on tärkeää myös ruoantuotannossa. Lannoittamiseen tarvittava fosfori on hupenemassa oleva luonnonvara, ja samalla fosforia huuhtoutuu pelloilta ja jäteveden mukana vesistöihin. Ruokahävikin mukana hukataan myös fosforia ja muita ruoantuotantoon käytettyjä hyödykkeitä, kuten energiaa. Ruokahävikkiä muodostuu paljon jo alkutuotannossa, kun osa tuotteista ei pääse koskaan eteenpäin jalostukseen tai kuluttajalle. Perinteisesti, ennen nykyaikaista tehomaataloutta maatiloilla on toimittu kiertotalouden mukaan: eläinten lantaa on käytetty pelloilla lannoitteena ja tuotantoeläimistä on käytetty hyödyksi kaikki osat, eläimille on voitu syöttää ihmisille kelpaamatonta ravintoa ja jätettä on syntynyt hyvin vähän. Modernilla teknologialla myös tehomaataloudessa voidaan tehostaa myös materiaalin ja energian kiertämistä. Lannoitteiden todellinen tarve pystytään laskemaan ja lannoitteiden valuminen vesistöihin estämään. Jäteveden puhdistamot voivat ottaa jätevedestä ravinteita talteen ja muodostunutta lietettä voidaan käyttää lannoitteena. Ruokahävikkiä pystytään estämään monin keinoin, ja jokainen ihminen voi itse helposti vaikuttaa ruokahävikkinsä määrään ostamalla ruokaa vain sen verran minkä syö.

 

Videoita:

Maailman paras oppitunti osa 1: https://www.youtube.com/watch?v=MqWE6pwwbO0

Maailman paras oppitunti osa 2: https://www.youtube.com/watch?v=LKW66_ehWa4

Kiertotalous: https://www.youtube.com/watch?v=_dJMWnVQUUc

 

Tehtäviä:

1. Keskivertosuomalaisen ekologinen jalanjälki on 6,2 hehtaaria, intialaisen 1,1, yhdysvaltalaisen 8,4, kiinalaisen 3,7. Mistä erot johtuvat?
2. Laske oma ekologinen jalanjälkesi: http://www.footprintcalculator.org/ (englanniksi)
3. YO-tehtävä, syksy 2017 (mukailtu):

Kompostointi on suositeltava tapa kotitalouden jätteitä, jos erillistä biojätteen käsittelyä ei ole. Jätteiden kompostointi onnistuu parhaiten siihen tarkoitetussa kompostorissa. Ota selvää kompostoinnin periaatteista ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:

1. Millaisia jätteitä voi kompostoida? Anna esimerkkejä.
2. Mihin kompostin toiminta perustuu?
3. Mitä hyötyä kompostoinnista on kotitalouksille?

(Mallivastaukset:

1. Maissa, joissa elintaso on korkealla, kulutetaan luonnonvaroja enemmän kuin matalan elintason maissa. Mitä enemmän kulutetaan, sen suurempi on myös ekologinen jalanjälki. Suomessa ja Yhdysvalloissa muun muassa syödään enemmän lihaa, autoillaan enemmän, asutaan isommissa asunnoissa ja käytetään paljon energiaa. Vastaavasti Kiinassa ja Intiassa kulutustaso on alhaisempi. Kiina kuitenkin on keskiluokkaistumassa ja samalla luonnonvarojen kulutus on Kiinassakin kasvanut.
2. Yksilöllinen vastaus
3. Yo-tehtävä:

1. Kompostiin sopii kaikki maatuva eli orgaaninen jäte, kuten ruoantähteet, kananmunankuoret, puutarhajäte, vähäiset määrät pehmopaperia. Kompostiin tarvitaan myös kosteutta sitovaa materiaalia, kuten haketta.
2. Kompostin toiminta perustuu siihen, että mikrobit ja pieneliöt hajottavat orgaanista ainetta hapellisissa olosuhteissa. Hajotustoiminnan seuraksena syntyy multaa ja samalla vapautuu ravinteita, kuten fosforia ja typpeä kasvien käytettäväksi. Hajotustoiminta on vilkkainta lämpimässä, kosteassa ja aerobisessa eli hapekkaassa  ympäristössä.
3. Kompostointi hyödyttää kotitalouksia:

• vähentämällä sekajätteen määrää
• tuottamalla multaa kasveille
• vähentämällä lannoitteiden tarvetta viljelyssä
• säästämällä jätehuollon kustannuksia
• auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta (orgaanisen aineen hajoaminen hapettomissa olosuhteissa muodostaa metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu)