Kuukauden kirja: Die altdeutschen Fechter und Spielleute (1901)

Lokakuun kirja on Die altdeutschen Fechter und Spielleute: ein Beitrag zur deutschen Kulturgeschichte (1901). Kyseessä on sveitsiläissyntyisen Alfred Schaerin tohtorinväitöskirja saksalaisen kulttuurihistorian alalta, jossa hän jatkaa opettajansa Ernst Martinin ajatusta pelimannien ja miekkamiesten historiallis-kielellisistä kytköksistä (Die Meistersänger von Strassburg, Strassburg 1882, s. 9 – 10). Väitöskirja hyväksyttiin silloisen Kaiser-Wilhelms-Universitätin eli nykyisen Strasbourgin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa maaliskuussa 1900, ja se ilmestyi painettuna seuraavana vuonna.

Väitoskirja jakaantuu neljään osaan. Ensimmäinen käsittelee kemppejä ja miekkailijoita (Kämpen und Fechter), toinen pelimanneja ja kiertolaisia (Spielleute und das fahrende Volk), kolmas näiden kahden ryhmän historiallisia yhtäläisyyksiä oikeudenkäytössä, sosiaalisissa suhteissa, kirjallisuudessa ja kielessä. Viimeinen osa on kokoelma aiemmin painettuja alkuperäislähteitä.

Kirjassa ei ole mitään kuvattavaa, joten tässä kuva pelimanneista Jakob Sutorin vuoden 1849 uusintapainoksesta.

Ensimmäinen osa on laajin (s. 13 – 86). Kemppien eli esitaistelijoiden osalta tekjiä käsittelee germaanien oikeudellisia kaksintaisteluita Tacituksesta alkaen mainiten myös naisten ja miesten väliset kaksintaistelut. (Mitä tulee tällaisten taisteluiden järjestelyihin, hän viitttaa Majeriin, joka puolestaan viittaa Thomasiukseen ja Efraimiin, joiden alkuperäislähteet ovat – kuinkas muuten – Talhofferin Wolfenbüttelin– ja tuolloinen Gothan-, nykyinen Münchenin-käsikirjoitus.)

Miekkailijoiden eli ylimystön kamppailuopettajien käsittelyssä tekijä siteeraa lukuisia kaunokirjallisia lähteitä, joissa luetellaan ritarillisia taitoja ja niistä käytettyjä nimityksiä. Tekijä myös esittää Wassmannsdorffista poikkeavan näkemyksensä Federfechter-nimityksen etymologiasta.

Ensimmäisestä osasta löytyy myös luettelo keisareiden miekkailijakilloille myöntämistä privilegioista, miekkailutapahtumia koskevista asiakirjoista (s. 68 – 73) ja miekkailukilpailuja (Fechtschulen) koskevia kuvauksia sisältävistä teoksista (s. 77 – 79).

Oppihistoriallisen bibliografian osalta huomionarvoinen on luettelo miekkailua koskevista teoksista (s. 76 – 77). Käsin kirjoitetuista lähteistä Schaer mainitsee Liechtenauerin miekkailuohjeet (ainoa, josta hän antaa tarkan tunnisteen: Nürnberg, GNM, Hs. 3227a), Lecküchnerin kirjan molemmat versiot (Heidelberg & München), Talhofferin teoksen vuodelta 1467 (eli Gustav Hergsellin 1887 ilmestyneen faksimilepainoksen edellä mainitusta Münchenin-käsikirjoituksesta; varsinaisesta kirjallisuusluettelosta löytyy Wassmannsdorffin murska-arvostelu Hergsellin laitoksesta), Paulus Hector Mairin Dresdenin-koodeksit (1542) sekä Paulus Kalin Münchenin ja Wienin kirjastoista löytyvät oppaat. Painetuista lähteistä hän luettelee tunnetut 1500-luvun teokset (Paurnfeindt, Auerswald, Egenolff, Meyer, Günterode) sekä muita teoksia 1700-luvun alkuun asti (Fabris, Hundt, Sutor, Heussler, Paschen, Schmidt, Doyle).

Tekijä ilmoittaa tutunstuneena edellä mainituista vain Hergsellin Talhoffer-editioon, Elzevierin Fabris-käännökseen, Sutorin Meyer-plagiaatin vuoden 1849 uusintapainokseen sekä Heussleriin ja Hundtiin. Vanhemmasta ei-miekkailuteknisestä kirjallisuudesta mainitaan August Vischerin Tractatus duo juris duellici universi (Jena 1617) ja G. Gumpelzhaimerin Gymnasma (Strasbourg 1652).

Pelimanneja ja kiertolaisia käsittelevä toinen osa on edelliseen verrattuna hyvin lyhyt (s. 86 – 97) ja toimiikin lähinnä siirtymänä kolmanteen osaan (s. 97 – 142), jossa tekijä muun muassa vertaa pelimanneja ja miekkamiehiä toisiinsa oikeudenkäytön kohteina, löytää mestarilaulajien värssyistä miekkailuhenkisiä sanankäänteitä sekä luettelee saksankielisiä idiomeja, jotka ovat peräisin soittoniekkojen ja miekkamiesten kielenkäytöstä (muun muassa einen Vorschlag machen).

Neljäs osa (142 – 199) koostuu, kuten jo todettu, muualla painetuista alkuperäislähteistä. Huomionarvoisimmat tässä yhteydessä ovat Wassmannsdorffin teoksesta Sechs Fechtschulen der Marxbrüder und Federfechter (Heidelberg 1870) kopioidut Nürnbergin miekkailukilpailulaulut (s. 156 – 170), Hans Sachsin miekkailuruno (s. 178 – 184) ja Paulus Rothin laulu miekkailutaidosta (s. 193 – 196), Schmied-Kowarzikin ja Kufahlin Fechtbüchleinista (Leipzig 1894) kopioitu Joachim Meyerin Zedel vuodelta 1570 (s. 170 – 172) ja vuoden 1849 uusintapainoksesta otetut Jakob Sutorin lorut vuodelta 1612 (173 – 174).

Leave a Reply

Your email address will not be published.