Tag Archives: bibliografia

Kuukauden kirja: Die deutschen Leibesübungen des Mittelalters in Buch und Bild (1936)

|

Berliinin vuoden 1936 olympialaisten yhteydessä järjestettiin kaikenlaista näyttelytoimintaa, jonka tarkoitus oli mainostaa saksalaista kulttuuria ja sen saavutuksia muulle maailmalle sekä tietysti saksalaisille itselleen. Erään tällaisen näyttelyn järjesti tieteen, kasvatuksen ja kansanvalistuksen valtakunnanmininsteriö Preussin valtionkirjastossa Berliinissä 15.7.–22.8.1936. Näyttelyn teemana olivat keskiaikaiset saksalaiset ruumiinharjoitukset kirjoissa ja kuvissa, ja näyttelystä julkaistiin myös luettelo otsikolla Die deutschen Leibesübungen des Mittelalters in Buch und Bild (1936), joka on siis helmikuun kuukauden kirja.

Nidotun laitoksen kansi.

Katalogin alkusanat on kirjoittanut asianomaisen ministeriön valtakunnanministeri Bernhard Rust, jonka jälkivaikutus näkyy tänäkin päivänä saksan oikeinkirjoitusuudistuksissa. (Häntä voisi siis kutsua alkuperäiseksi “kielioppinatsiksi”.) Ministerin mukaan näyttelyn tarkoitus on osoittaa, että saksalaiset ovat muinaisajoista lähtien pitäneet arvossa liikuntaa ja ruumiinharjoitusta.

Näyttelyesineet on jaoteltu eri otsikoiden alle. Ensimmäisenä on “urheilu ja hygienia”, jonka alla mainitaan kolme Saksaan levinnyttä terveyteen ja liikuntaan liittyvää teosta: Ibn Butlanin Tacuinum sanitatis (1533), Petrus Faberin Agnosticon (1595) ja Hieronymus Mercurialiksen De arte gymnastica (1601). Seuraavaksi tulevat ritarilliset ruumiinharjoitukset, joiden joukosta löytyvät luonnollisesti vanhemmat kamppailukirjat. Näitä seuraavat porvarilliset ruumiinharjoitukset, metsästys, akateeminen urheilu, miekkailu ja ratsastus 1600- ja 1700-luvuilla, ja lopuksi liikuntaa koskevaa saksalaista kirjallisuutta 1600-luvulta 1800-luvulle. Luettelossa on myös 32-lehtinen kuvaliite, jonka kuvista valtaosa on peräisin kamppailu- tai turnajaiskirjoista.

Luettelo ilmestyi sekä sidottuna että nidottuna, ja saksankielisen version lisäksi siitä on olemassa muunkielisen yleisön eduksi ainakin englanninkielinen versio, joka tosin eroaa saksankielisestä hyvin vähän: ylimääräisellä lehdellä lukee englanninkielinen otsikko German Sports in the Middle Ages, ja osa kuvaliitteen kuvateksteistä on myös englanniksi. En tiedä, “käännnettiinkö” luetteloa muillekin kielille, mutta pitäisin tätä todennäköisenä.

Painetuista kirjoista edustettuna ovat kaikki varhaiset saksaksi ilmestyneet kirjat: Hans Wurm, Andre Paurenfeindt, Fabian von Auerswald, Christian Egenolph ja Joachim Meyer.

Paurenfeindtin teosta pidettiin pitkään kadonneena, ja tällä hetkellä ainoa tunnettu kappale on Glasgow’ssa. Tiettävästi Karl Wassmannsdorff osti yhden kappaleen Johann Scheiblelta toisena helluntaipäivänä vuonna 1864. Näyttelyssä ollut kuva (s. 16, nro 21) on ollut peräisin joko jommastakummasta näistä tai sitten kolmannesta kappaleesta.

Egenolphin kirjan eri painoksia käsitellään luettelossa kuin ne olisivat eri teoksia (s. 14, nro 12 ja s. 17, nro 30). Egenolphilta ovat peräisin sekä luettelon kansikuva että yksi sisäsivulta (s. 15) löytyvä painikuva.

Meyer on puolestaan jaettu sekä ritarilliselle puolelle (s. 17, nro 31) että 1600-luvun puolelle (s. 39, nro 7): ensiksi mainittu on tussakointikuva vuoden 1570 painoksesta, jälkimmäinenen kuva esittää tikaritaistelua vuoden 1600 painoksesta. Lisäksi kuvaliitteestä ja itse luettelosta löytyy vielä kaksi miekkailukuvaa.

‘Fechten mit dem Messer. Fighting at knives.’

Käsin kirjoitettujen kirjojen osalta kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon I.33, tuolloin tosin signumilla I.115 (s. 15, nro 14). Tämä oli ensimmäinen muttei viimeinen kerta, kun I.33 oli esillä olympialaisten yhteydessä.

Talhofferilta ovat edustettuna molemmat tuolloin Gothassa olleet käsikirjoitukset (s. 14, nro 9 ja s. 14, nro 19). Münchenin kokoelmista oli puolestaan saatu Paulus Kalin (cgm 1507, s. 14, nro 13), Wilhelm Hütterin (cgm 3711, s. 15, nro 17 ja cgm 3712, s. 16, nro 18) ja Hans Lecküchnerin (cgm 582, s. 16, nro 20) käsikirjoitukset. Näistä käsikirjoituksista on myös kuvia kuvaliitteessä, mutta cgm 1507:stä oleva kuva ei koske painia (kuten luetteloitu kohde) vaan miekkaa ja kupurakilpeä, ja cgm 3711:sta on liitteessä haarniskapainin sijaan kuva, jossa mies taistelee naista vastaan istuen ammeessa.

Lisäksi mainittakoon Ludwig von Eyb nuoremman sota- ja kamppailukirja (s. 16, nro 26), nykyään Krakovassa oleva mgq 16 (s. 15, nro 16) ja entinen Donaueschingen 862 (s. 17, nro 27), joka on nykyään Pariisissa. Erikoisempi tapaus on kuva miekkailijoista Kasselin Hessische Landesbibliothekin käsikirjoituksesta math. 4, luettelon mukaan 16. vuosisadalta (s. 17, nro 28). Viittauksesta puuttuu tieto koosta, mutta kyseessä lienee 2° Ms. math. 4, josta voisin kuvitella löytyvän kuvaukseen sopivan kuvan.

‘Kolbenturnier.’

Myöhempiä edustettuja kamppailuauktoreita ovat Jakob Sutor (s. 40, nro 8), Salvator Faber (sic, s. 40, nro 10 ) ja hänen nimiinsä laitettu Heußlerin kirja (s. 40, nro 11), J. H. Eych (s. 40, nro 16), Friedrich Kahn (s. 40, nro 17), Heinrich Christoph Ranis (s. 41, nro 18) ja Nicolaes Petter (s. 42, nro 27). Kamppailukirjojen tematiikkaan liittyy lisäksi mm. Kassel, Landesbiboiothek, 2° Ms. astron. 1 sekä turnajaisaiheet.

Vadi-bibliografiaa

|

Kirjoitin hiljattain taustoitusta Filippo di Vadista, ja ajattelin samalla vaivalla tuottaa katsauksen bloginkin puolelle.

Kirjallisuutta yhteiskuvassa.

Ilmeisesti pisalaisen Filippo di Vadin (philippo di uadi da pisa, Philippo di uadi pisano) teos on säilynyt yhtenä ainoana käsikirjoituksena, Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1324, joka on ajoitettu 1482–1487. Terminus post quem tulee siitä, että teos on omistettu Urbinon herttualle Guidobaldo da Montefeltrolle, joka peri tittelin isältään vuonna 1482. Terminus ante quem on puolestaan käsikirjoituksen ensimmäinen maininta, joka on löytyy nimellä Indice vecchio tunnetusta Urbinon kirjaston luettelosta (Rooma, Bibliotheca Apostolica Vaticana, Ms. Urb. lat. 1761, fol. 87v):

Philippi Vadi Liber de Arte Gladiatoria Dicatus
Illmo. D. Dno. Guido Urbinatium Duci. Codex orna
tissimus Cum picturis Artem ostendentibus. In Rubro.

Marginaaliin on lisätty ‘Non repertus post Valentinum’, mikä tarkoittaa, että koodeksi katosi Cesare Borgian vallattua Urbinon vuonna 1502. Tämän jälkeen käsikirjoitus on ollut teillä tietämättömillä, kunnes Thomas Phillipps osti sen Lontoossa J. T. Payneltä vuonna 1838. Käsikirjoitus löytyy Phillippsin painetusta luettelosta virheellisesti kaksi kertaa, numeroina 11725 (s. 202) ja 13545 (s. 244–245). Alla molemmat kuvaukset:

11725
Philippi Vadi Liber de Arte Gladiatoria dimicandi
Dedicated to Guido Feretrano, Duke of Urbino,
with the Duke’s Arms emblazoned on the 1st leaf
8vo. V. s. xv. Old No. 9111.

 

13545
Vadus (Philippus) de Arte Gladiatoria. Dedicated
to Guido Feretranus, Duke of Urbino. Arms of
the Duke opposite the Title Page. 1. O an
Eagle displ., S 2. Bendy 6 Az. & O. over all,
on a Pale G. a Ducal Cap O. & A. in chief
point, & 2 keys in Saltire in base. Full of Paint-
ings shewing the positions. 8vo. stamped sides
& gilt. V. s xvi.

Jälkimmäinen kuvaus sisältää heraldisen kuvauksen Urbinon herttuan vaakunasta, joka vain mainitaan ensimmäsessä kuvauksessa. (Suomeksi kuvaus voisi kuulua: “Kilpi nelijakoinen, 1. ja 4. kultaisessa kentässä musta kruunattu kotka siivet levällään ja sulat alaspäin, 2. ja 3. kenttä viidesti lohkoisia kultaa ja sinistä; punaisessa paalussa ylhäällä herttuan hattu kultaa ja hopeaa, alhaalla kultainen ja hopeinen avain ristissä”.)

Vuonna 1895, edellä mainittu Indice vecchio ilmestyi painettuna Cosimo Stornajolon teoksen Codices urbinates graeci Bibliothecae Vaticanae esipuheessa, josta yllä siteerattu kohta löytyy numerona 654 (s. cxxxviii–cxxxix).

Tammaro De Marinis tunnisti teoksessaan La legatura artistica in Italia nei secoli XV e XVI Urbinon hovikirjansitomon (1960, nide I, s. 70–88), jonka työtä myös Vadin käsikirjoituksen sidonta on. Näissä merkeissä kyseistä käsikirjoitusta käsittelee myös A. R. A. Hobson artikkelissaan ‘Two Italian Renaissance Bookbindings in the Phillipps Collection’ (teoksessa Studi di bibliografia e di storia in onore di Tammaro de Marinis, 1964, s. 1–4).

Sothebyn huutokaupan katalogista Catalogue of Forty-Two Manuscripts of the 7th to the 17th Century esineenä 118 sivuilla 94–96. Omistus, esimerkkisivu kuvitetusta osasta ja kuva kannesta löytyvät kuvaliitteestä (kuvat 27–29). Huutokauppa pidettiin 28. lokakuuta 1967, ja käsikirjoituksn osti Libreria Leo S. Olschki 15000 punnan (36000 dollarin) hintaan.

Vuonna 1978 ilmestyi Carlo Bascettan toimittama Sport e giuochi: trattati e scritti dal XV al XVIII secolo, jota olen käsitellyt jo aiemmin. Vadia käsittelevä luku sisältää värifaksimilet käsikirjoituksen lehdistä 15v (lyöntidiagrammi), 16r (sis. Vadin kuvan), 28r ja 28v. Tekstieditio käsittää esipuheen, tekstiluvut 1–16, sekä kuvaliitteenä löytyvän lehden 28 kuvatekstit. Bascetta käsittelee myös Vadin yhtäläisyyksiä Fioreen (146–150).

Kuten odotettua, Sydney Anglo käsittelee Vadia sporadisesti teoksessaan Martial Arts of Renaissance Europe (2000), ilmeisesti lähtökohtaisesti Bascettan osittaisen edition pohjalta.

Koko italiankielinen alkuteksti ilmestyi vuonna 2001 Marco Rubbolin ja Luca Cesarin toimittavana otsikolla L’arte cavalleresca del combattimento. Tämä laitos ilmestyi vuonna 2017 uudistettuna painoksen ja sisältää puoliksi värillisen, puoliksi mustavalkoisen faksimilen, italiankielisen tekstin sekä kommentaarin, jossa sisältöä verrataan Fiore dei Liberin tuotantoon.

Vadin teos ilmestyi Chivalry Bookshelf -sarjassa vuonna 2004 otsikolla Arte gladiatoria dimicandi (sic!) Luca Porzion ja Gregory Melen toimittamana. Teos sisältää huonolaatuisen faksimilen, kuvaosan alkutekstin sekä koko teoksen englanninkielisen käännöksen. Kirjasta syntyy suttuinen ja huolimaton vaikutelma, mistä vastuu on eittämättä (sittemmin toimintansa lopettaneella) kustantajalla.

Guy Windsor julkaisi 2012 omakustanteen otsikolla Veni Vadi Vici: A Transcription, Translation and Commentary of Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi, jonka eräistä hieman kyseenalaisista tulkinnoista kirjoitin jo aiemmin. Teos sisältää otsikkonsa mukaisesti alkutekstin (kuvineen), käännöksen ja kommentaarin.

Edellä mainitun teoksen uusittu laitos ilmestyi 2018 otsikolla The Art of Sword Fighting in Earnest: Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi. Erotuksena edellisestä teos ei sisällä alkutekstiä muuten kuin välttävässä faksimilessa, joka on ilmestynyt myös erikseen.

Kesäkoulussa Turussa

|

Sivuhuomiona olin edellisvuoden tapaan heinäkuussa Turussa katsomassa Turun linnan turnajaisia, joista kirjoitin tällä kertaa keskiajan tutkimuksen seuran Glossa ry:n blogiin.

Palasin kuitenkin tällä viikolla Turkuun osallistuakseni Langnetin kesäkouluun. Teoriassa ohjelmaa olisi ollut maanantaista perjantaihin, mutta perjantaille kaavailtu tekstityöpaja ei toteutunut Historiallinen kielentutkimus, vanhat kirjakielet ja tekstit -teemaryhmän osalta.

Maanantaista tiistaihin ohjelmassa oli kurssi nimeltä “Historialliset aineistot kontekstissa” (vaihtoehtona olisi ollut “Kieli ja eriarvoistuminen”). Kurssi koostui lukuisista eri henkilöiden pitämistä luennoista, jotka liittyivät tavalla tai toisella historiallisiin aineistoihin. Outi Merisalo mainitsi luennollaan kirjahistorian kannalta relevantteja verkossa saatavilla olevia resursseja: Briquet Online (vesileimatietokanta), Vocabulaire codicologique, Gesamtkatalog der Wiegendrucke ja Incunabula Short Title Catalogue.

Kuvituskuva.

Kurssin lopuksi perehdyttiin käytännössä Turun yliopiston kirjaston inkunaabaleihin ja Turun akatemian lainopin professorin Matthias Caloniuksen luennoista kirjoitettuihin muistiinpanoihin. Inkunaabeleista kohdalleni osui bibliografiseksi harjoituskappaleeksi Stephanus Fliscuksen Sententiarum variationes, seu Synonyma (Nürnberg 1485, ISTC if00202900, GW 10008), joka sisältää aiheittain järjestettyjä latinankielisiä fraaseja.

Keskiviikon työpaja käsitteli (kielen)tutkimuksen yleistajuistamista laajasti ymmärrettynä. Opettajina olivat Tiina Raevaara ja Lari Kotilainen. Illalla syötiin välipalaa Enkelin Kisällissä ja siirryttiin opastetulle kierrokselle Luostarinmäen käsityöläismuseoon. Torstain työpaja, jonka opettajana oli Srikant Sarangi, käsitteli kansainvälistä julkaisemista eli artikkelin “myymistä” kansainväliseen julkaisuun.

Tänään eli perjantaina lähdimme kollegan kanssa kohti Helsinkiä aamujunalla, joka on tätä kirjoittaessani myöhässä 52 minuuttia.

Kansalliskirjaston erikoiskokoelmista

|

Edellisen innoittamana kirjoitan vielä muutaman sanan Kansalliskirjaston aarteista. Erikoiskokoelmista löytyy yhteensä viisi miekkailuopasta, neljä painettua ja yksi käsikirjoitus, sekä yksi aiheeseen liittyvä painettu ja käsin väritetty historiateos. Käsittelen näitä kronologisessa järjestyksessä.

Ensimmäinen on käsin kirjoitettu Eigentliche beschreibung des fechtens ihm Einfachen Rappir (signum Eö.V.36). Kannessa on nimikirjaimet RVG ja vuosiluku 1619. Kirja kuuluu samaan Salvator Fabris -pohjaiseen rapiiritraditioon kuin Heußlerin ja Schöfferin teokset. Tarkempi kuvaus löytyy Bibliophiloksen numerosta 2/2018.

Vanhin painetuista kirjoista on 1693 Tukholmassa ilmestynyt Palæstra Svecana, eller den adelige Fächtare-Konsten. Teoksen ensimmäinein osa käsittelee miekkailun perusperiaatteita ja -käsitteitä; toinen osa sisältää 181 oppituntia (lectioner) oikeakätiselle miekkailijalle, ja kolmas osa käsittelee oikeakätisen ottelua vasenkätistä vastaan (ja toisin päin) 114 oppitunnissa. Toinen osa on kuvitettu kuparikaiverruksilla, joita pitäisi olla 24, mutta ainakin Kansalliskirjaston kappaleesta puuttuvat kuvat 2 ja 3.

Palæstra Svecana, kuva 14.

Seuraava on Leipzigissa vuonna 1713 ilmestynyt Italiänsche Fecht Kunst (signum 838.11.15). Kyseessä on Salvatore Fabrisin 1606 ilmestyneen teoksen toisen, Johann Joachim Hynitzschin 1677 ilmestyneen saksankielisen käännöksen toinen painos. Käännöksestä puuttuvat rapiiria ja tikaria sekä viittaa käsittelevät osiot, mitä kääntäjä pyytää anteeksi sivulla 130. Esipuheessaan Hynitzsch viittaa Schöfferin sekä tämän oppilaan Heußlerin kirjoihin, joista sanottu sopii yhtä hyvin yllä mainittuun käsikirjoitukseen Eö.V.36: vaikka tarkoitus on ollut hyvä, kyseessä on vain läjä väärässä järjestyksessä esitettyjä oppitunteja, eikä perusperiaatteita kuten Misur ja Tempo selitetä lainkaan.

Hieman myöhäisempää miekkailukulttuuria edustaa P. J. F. Girardin vuonna 1736 Pariisissa ilmestynyt Nouveau traité de la perfection sur le fait des armes (signum R.838.V.13). Tämä ranskankielinen teos käsittelee pukumiekkaa selostaen tavanomaisen kaksintaisteluasetelman lisäksi eräitä erikoistilanteita kuten toiminnan muiden kansallisuuksien lähes karikatyyreinä esitettyjä varoasentoja sekä piikkiä, hilparia ja pistintä vastaan. Loppupuolella on sotilaallisempaa sulkeisjärjestysmateriaalia.

Toiminta espanjalaista (oik.) vastaan Girardin mukaan (kuva 62).

Esipuheen lopussa on huomautus lukijalle, jonka mukaan jokainen kappale on tekijän omakätisesti signeeraama, mutta Kansalliskirjaston kappaleesta signeeraus jostain syystä puuttuu (ks. kuva).

Kansalliskirjaston kappale yllä, Ranskan kansalliskirjaston kappale alla.

Girardin kirjan toinen painos vuodelta 1740 löytyy Monrepos-kokoelmasta (3450a). Tämä eroaa edellisestä vain frontespiisin, nimiösivun ja lopusta puuttuvan painolupasivun osalta.

Viimeisenä mainittakoon vuonna 1842 ilmestynyt Der Rittersaal: eine Geschichte des Ritterthums, seine Entstehens und Fortgangs, seiner Gebräuche und Sitten (signum F.56-1365). Teos jakaantuu kahteen osaan: 170 palstaa (kaksi per sivu) käsittävään tekstiosaan sekä 62 käsin väritetystä litografiasta muodostuvaan kuvaosaan. Tekstiosa käsittelee aateliston historiaa (1 – 36), ritareita (37 – 68), keskiaikaisia aseita ja varusteita (67 – 146), turnajaisia (145 – 162) ja oikeudellisia kaksintaisteluita (161 – 170).

Der Rittersaal, kuva 32.

Kamppailukirjagenren osalta on huomattava, että haarniskoitua kaksintaistelua kilvin, nuijin ja miekoin esittävät kuvat 59 – 62 on kopioitu Paulus Hector Mairilta (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C 94 foll. 179r, 180v, 179v ja 177r; lähde mainitaan epätarkasti palstalla 162).

Der Rittersaal, kuva 62.

Tämä on tietääkseni ensimmäinen painettu Mair-julkaisu. Näiden 1500-luvun puolivälistä peräisin olevien kuvitusten historiallisuutta arvioitaessa on tietysti huomioitava, että niissä nähtävät asennot on kopioitu Mairin hallussa olleesta käsikirjoituksesta UB Augsburg, Oettingen-Wallersteinsche Bibliothek, Cod.I.6.4.2 (foll. 97r, 98r, 96v ja 107v), jossa nähtävä varustus on jotain aivan muuta.

Hans Döckinger

|

Nathanael Schlichtegroll mainitsee aiemmin käsittelemässäni kirjassa Münchenin kuninkaallisen kirjaston kokoelmasta löytyvän “merkillisen painetun kirjan”, jossa on hänen mukaansa seuraava “otsikko” (s. 16):

Hanns Görg Döckinger bin ich genannd
Ulm das ist mein Vaterlandt
Meines löblichen Handwerks ein Glaser
Auch ein Mayster und Freyfechter der
mannhaften und ritterlichen freyen
Kunst des Fechtens, Mitbürger und Inn-
wohner in der fürstlichen Hauptstadt München.

Anno Domini 1605.

Hoff zu Gott und nicht verzag,
denn das Glück kompt alle Tag.

[‘Hanns Görg Döckinger on nimeni, Ulm on kotikaupunkini, kunnioitetulta ammatiltani lasinpuhaltaja, myös mestari ja vapaamiekkailija miehuullisessa ja ritarillisessa miekkailun vapaassa taidossa, kansalainen ja asukas ruhtinaallisessa pääkaupungissa Münchenissä. Herran vuonna 1605. Luota Jumalaan äläkä vaivu epätoivoon, sillä onni tulee joka päivä.’]

(Ilmeisesti sanojen Glaser ja der sekä freyen ja Inn- on tarkoitus rimmata. Ehkä myös München ja [fünfen]?)

Lisäksi Schlichtegroll mainitsee kirjan olevan jaettu viiteen osaan, joissa käsitellään kaikenlaisia kamppailulajeja jalan; teos on omistettu ‘Durchlautigen Hochgebornen Fürsten und Herrn, Herrn Joh. Casimir, Pfalzgraven bey Rhein, Hertzogen in Baiern’ ja painettu Augsburgissa vuonna 1600 Michael Mangerin painotalossa Elias Willerin kustantamana. Kiinnostavaa on, että kuvaus vastaa täydellisesti Joachim Meyerin teoksen toista painosta aina palatsikreiville osoitetun omistuksen sanamuotoja myöten.

Joachim Meyerin teos ei ole millään mittarilla merkillinen, ja jos kyseessä on Meyerin tunnettu teos, tuntuu oudolta, että tämä olisi mennyt Schlichtegrollilta jotenkin ohi. Mikäli kyseessä on Döckingerin hämmästyttävän samankaltainen miekkailukirja, voidaan yhtä hyvin kysyä, miksi hän ei ylipäänsä mainitse Meyeria lainkaan. Ja kuka edes on Hanns Görg Döckinger?

Baijerin valtionkirjaston kappaleessa Meyerin toisesta painoksesta on vanha leima ‘BIBLIOTHECA REGIA MONACENSIS’. Se voisi periaatteessa olla Schlichtegrollin käsittelemä kappale,  jonka hän on ehkä sekoittanut muistiinpanoissaan toiseen kirjaan, josta yllä oleva lainaus on peräisin.

Tiedustelin asiaa Baijerin valtionkirjastosta. Vastaaja epäili teoksen kadonneen kokonaan, koska sitä ei löydy luetteloista. Sain kuitenkin toisen viitteen Döckingeriin, sillä Anton Maria Koboltin baijerilaisten oppineiden ja kirjailijoiden luettelon vuonna 1825 ilmestyneestä tarkistetusta painoksesta löytyy seuraava kohta:

Döckinger, Joh. Georg, aus Ulm und als bürgerlicher Glaser in München ansäßig, gab 1605 ein Buch von der Fechtkunst in quer 4. in die Presse.

Ainoa tieto, joka poikkeaa Schilchtegrollin ilmoituksesta, on kirjan formaatti (vaakakvartto kuten Meyerilla) ja painovuosi, joka tosin on 1605 myös edellä lainatussa tekstikohdassa.

Hieman myöhemmin Hans Ferdinand Maßmann viittaa Schlichtegrollin tiedonantoon käsin kirjoitettuja miekkailukirjoja koskevassa artikkelissaan (Serapeum 1844, s. 59) antaen nimen muodossa Hans Georg Döllinger ja todeten alaviitteessä, että Schlichtegroll on vain vahingossa liittänyt tähän vuoden 1605 tietoon Meyerin kirjan Augsburgin-painoksen julkaisutiedot. En tiedä, perustuuko Maßmannin tieto virheestä ajatustenvaihtoon Schlichtegrollin kanssa vai vain oletukseen.

Viimeisenä mainittakoon Gustav Hergsell, joka lainaa Schlichtegrollia lähes sanasta sanaan vuonna 1887 ilmestyneen Talhoffer-laitoksensa johdannossa (s. 9). Silmiinpistävänä erona edelliseen sitaatin keskimmäinen kappale onkin seuraavanlainen:

Anno Domini 1600. Augsburg.

Schichtegrollin teos oli tuttu Hergsellille, joten hänen tietonsa on mitä luultavimmin suoraan siitä, vaikka hän onkin muokannut yllä olevan kohdan vastaamaan Schlichtegrollin antamia painopaikka- ja -aikatietoja.

Pidän mahdollisena, että Döckinger on yksinkertaisesti kirjastossa olevan Meyer-kappaleen alkuperäinen omistaja, ja yllä olevat rivit ovat peräisin sittemmin kadonneesta exlibriksen virkaa toimittavasta lapusta, joka on mahdollisesti peittänyt nimiösivun niin, että Schlichtegroll ei ole sitä huomannut. Uutta tietoa voisi periaatteessa löytyä Münchenin vanhasta käsin kirjoitetusta kirjastoluettelosta, jota ei ole digitoitu, ja vuonna 1602 ilmestyneestä mainitun kustantajan kirjaluettelosta, jonka ainoa tunnettu (ja digitoimaton) kappale sijaitsee Gothassa, sekä tietysti Döckingerin henkilöön liittyen asiakirjalähteistä.

Kuukauden kirja: Die altdeutschen Fechter und Spielleute (1901)

|

Lokakuun kirja on Die altdeutschen Fechter und Spielleute: ein Beitrag zur deutschen Kulturgeschichte (1901). Kyseessä on sveitsiläissyntyisen Alfred Schaerin tohtorinväitöskirja saksalaisen kulttuurihistorian alalta, jossa hän jatkaa opettajansa Ernst Martinin ajatusta pelimannien ja miekkamiesten historiallis-kielellisistä kytköksistä (Die Meistersänger von Strassburg, Strassburg 1882, s. 9 – 10). Väitöskirja hyväksyttiin silloisen Kaiser-Wilhelms-Universitätin eli nykyisen Strasbourgin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa maaliskuussa 1900, ja se ilmestyi painettuna seuraavana vuonna.

Väitoskirja jakaantuu neljään osaan. Ensimmäinen käsittelee kemppejä ja miekkailijoita (Kämpen und Fechter), toinen pelimanneja ja kiertolaisia (Spielleute und das fahrende Volk), kolmas näiden kahden ryhmän historiallisia yhtäläisyyksiä oikeudenkäytössä, sosiaalisissa suhteissa, kirjallisuudessa ja kielessä. Viimeinen osa on kokoelma aiemmin painettuja alkuperäislähteitä.

Kirjassa ei ole mitään kuvattavaa, joten tässä kuva pelimanneista Jakob Sutorin vuoden 1849 uusintapainoksesta.

Ensimmäinen osa on laajin (s. 13 – 86). Kemppien eli esitaistelijoiden osalta tekjiä käsittelee germaanien oikeudellisia kaksintaisteluita Tacituksesta alkaen mainiten myös naisten ja miesten väliset kaksintaistelut. (Mitä tulee tällaisten taisteluiden järjestelyihin, hän viitttaa Majeriin, joka puolestaan viittaa Thomasiukseen ja Efraimiin, joiden alkuperäislähteet ovat – kuinkas muuten – Talhofferin Wolfenbüttelin– ja tuolloinen Gothan-, nykyinen Münchenin-käsikirjoitus.)

Miekkailijoiden eli ylimystön kamppailuopettajien käsittelyssä tekijä siteeraa lukuisia kaunokirjallisia lähteitä, joissa luetellaan ritarillisia taitoja ja niistä käytettyjä nimityksiä. Tekijä myös esittää Wassmannsdorffista poikkeavan näkemyksensä Federfechter-nimityksen etymologiasta.

Ensimmäisestä osasta löytyy myös luettelo keisareiden miekkailijakilloille myöntämistä privilegioista, miekkailutapahtumia koskevista asiakirjoista (s. 68 – 73) ja miekkailukilpailuja (Fechtschulen) koskevia kuvauksia sisältävistä teoksista (s. 77 – 79).

Oppihistoriallisen bibliografian osalta huomionarvoinen on luettelo miekkailua koskevista teoksista (s. 76 – 77). Käsin kirjoitetuista lähteistä Schaer mainitsee Liechtenauerin miekkailuohjeet (ainoa, josta hän antaa tarkan tunnisteen: Nürnberg, GNM, Hs. 3227a), Lecküchnerin kirjan molemmat versiot (Heidelberg & München), Talhofferin teoksen vuodelta 1467 (eli Gustav Hergsellin 1887 ilmestyneen faksimilepainoksen edellä mainitusta Münchenin-käsikirjoituksesta; varsinaisesta kirjallisuusluettelosta löytyy Wassmannsdorffin murska-arvostelu Hergsellin laitoksesta), Paulus Hector Mairin Dresdenin-koodeksit (1542) sekä Paulus Kalin Münchenin ja Wienin kirjastoista löytyvät oppaat. Painetuista lähteistä hän luettelee tunnetut 1500-luvun teokset (Paurnfeindt, Auerswald, Egenolff, Meyer, Günterode) sekä muita teoksia 1700-luvun alkuun asti (Fabris, Hundt, Sutor, Heussler, Paschen, Schmidt, Doyle).

Tekijä ilmoittaa tutunstuneena edellä mainituista vain Hergsellin Talhoffer-editioon, Elzevierin Fabris-käännökseen, Sutorin Meyer-plagiaatin vuoden 1849 uusintapainokseen sekä Heussleriin ja Hundtiin. Vanhemmasta ei-miekkailuteknisestä kirjallisuudesta mainitaan August Vischerin Tractatus duo juris duellici universi (Jena 1617) ja G. Gumpelzhaimerin Gymnasma (Strasbourg 1652).

Pelimanneja ja kiertolaisia käsittelevä toinen osa on edelliseen verrattuna hyvin lyhyt (s. 86 – 97) ja toimiikin lähinnä siirtymänä kolmanteen osaan (s. 97 – 142), jossa tekijä muun muassa vertaa pelimanneja ja miekkamiehiä toisiinsa oikeudenkäytön kohteina, löytää mestarilaulajien värssyistä miekkailuhenkisiä sanankäänteitä sekä luettelee saksankielisiä idiomeja, jotka ovat peräisin soittoniekkojen ja miekkamiesten kielenkäytöstä (muun muassa einen Vorschlag machen).

Neljäs osa (142 – 199) koostuu, kuten jo todettu, muualla painetuista alkuperäislähteistä. Huomionarvoisimmat tässä yhteydessä ovat Wassmannsdorffin teoksesta Sechs Fechtschulen der Marxbrüder und Federfechter (Heidelberg 1870) kopioidut Nürnbergin miekkailukilpailulaulut (s. 156 – 170), Hans Sachsin miekkailuruno (s. 178 – 184) ja Paulus Rothin laulu miekkailutaidosta (s. 193 – 196), Schmied-Kowarzikin ja Kufahlin Fechtbüchleinista (Leipzig 1894) kopioitu Joachim Meyerin Zedel vuodelta 1570 (s. 170 – 172) ja vuoden 1849 uusintapainoksesta otetut Jakob Sutorin lorut vuodelta 1612 (173 – 174).

Kuukauden kirja: Sport e giuochi (1978)

|

Pyrin esittelemään kerran kuukaudessa jonkin alan kannalta kiinnostavan kirjan. Käytän sanaa “kirja” arkikielisessä merkityksessä ja lähinnä alkusoinnun vuoksi, sillä aiheena voi olla yhtä hyvin yksittäinen artikkelikin. Voi myös olla, etten pysty ylläpitämään kuukausittaista tahtia, tai että innostun kirjoittamaan tiheämmin.

***

Syyskuun kirja on Carlo Bascettan toimittama Sport e giuochi: trattati e scritti dal XV al XVIII secolo (Milano 1978). Kyseessä on kaksi nidettä käsittävä kokoelma urheilua ja pelejä käsitteleviä kirjoituksia 1400-luvulta 1700-luvun loppuun.

Molempien niteiden kannet.

Ensimmäisen niteen aiheita ovat voimistelu, jalkapallo, soutu, ratsastus ja paini; toisessa niteessä käsitellään uintia, luistelua ja hiihtoa, miekkailua, pallopelejä ja ammuntaa. Kutakin aihepiiriä ja yksittäistä teosta edeltää esittelyluku. Tässä yhteydessä kiinnostavimpia ovat tietysti paini ja miekkailu.

Painia koskeva teksti on tuntemattoman tekijän De la palestra 1400-luvulta, joka on säilynyt käsikirjoituksessa Biblioteca Estense, T VII 25. Kyseessä on itse asiassa italiankielinen versio Pietro Monten 1492 ilmestyneen teoksen De dignoscendis hominibus painia koskevasta osasta.

Toisessa niteessä käsiteltävät miekkailuauktorit teoksineen ja niiden ilmestymisvuosine ovat:

  • Fiore dei Liberi: Flos duellatorum (1410)
  • Filippo Vadi: De arte gladiatoria dimicandi (1482 – 1487)
  • Camillo Agrippa: Trattato di scienzia d’arme (1553)
  • Giacomo di Grassi: Ragione di adoprar sicuramente l’arme (1570)
  • Nicoletto Giganti: Scola overo teatro di parare e di ferire di spada (1606)
  • Torquato d’Alessandri: Il cavalier compito (1609)
  • Ridolfo Capoferro: Gran simulacro dell’arte e dell’uso della scherma (1610)
  • Giovanni Battista Gaiani: Arte di maneggiar la spada (1619)

Fiorea käsittelevä luku sisältää sivun kokoiset jäljenteet kahdestakymmenestäkolmesta Flos duellatorumin eli Pisani-Dossi-käsikirjoituksen sivusta (17r – 28r) sekä edition kyseisten sivujen teksteistä. Mukana on siis vajaa kolmannes koko teoksesta. Tekstissä on lisäksi korjattu muutamia Francesco Novatin lukutapoja.

Sivu 156 ja kuva 73: ‘Vadi, De arte gladiatoria, c. 15v. I colpi della spada.’

Filippo Vadia käsittelevä luku sisältää värifaksimilet käsikirjoituksen (Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1324) lehdistä 15v, 16r, 28r ja 28v.

Sivu 180 ja kuva 76: ‘Vadi, c. 28v. Gioco de lanza longa.’

Tekstieditio käsittää Vadin esipuheen, tekstiluvut 1 – 16, sekä kuvaliitteenä löytyvän lehden 28 molempien puolien kuvatekstit. Tämä siis kattaa käsikirjoituksen kuvittamattoman alkuosan (foll. 1r – 14v) sekä kaksi lopuista viidestäkymmenestäviidestä kuvitetusta sivusta. (Toisin kuin eräässä myöhemmässä englanninkielisessä käännöksessä, latinankieliset osat on luettu ja ymmärretty oikein; italiankieliset käännökset löytyvät apparaatista.)

Loput teokset ovat ilmestyneet painettuina.

Camillo Agripan teoksesta (1533) annetaan neljää varoasentoa koskevat luvut (1, 4 – 7) sekä niihin liittyvät kuvat. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Agripalle on perinteisesti annettu kunnia olla ensimmäinen, joka on käyttänyt numeroita merkitsemään eri varoasentoja (hän ei oikeastaan ole ensimmäinen eikä edes toinen, vaikka nykyiset priimi, sekondi, terssi ja kvartti perustuvatkin pohjimmiltaan hänen kuvaamaansa järjestelmään).

Le quattro guardie principali. (Agrippa.)

Giacomo di Grassilta (1570) annetaan askelia ja varoasentoja koskevat luvut (sivut 11 – 13 ja 16 – 17), Nicoletto Gigantilta tempoa, väliä, pistoa ja vastakiertoa (contracavazione) koskevat luvut (sivut 4 – 7 ja 19 – 21) sekä kaksi näihin liittyvää kuvaa.

Torquato d’Alessandrin dialogimuotoisesta teoksesta (1609) on lainattu luonnollisesti sen miekkailua koskeva osio (sivut 67 – 87), Capoferrolta (1610) hänen tempoa koskeva lukunsa sekä lyhyt huomautus valehyökkäysten turhuudesta (luku 5 ja muistutus 7 sivulla 29). Giovanni Battista Gaianin dialogista (1619) on otettu mukaan ratsain tapahtuvaa miekkailua koskeva osio (sivut 84 – 91).

Latinankielisiä lähteitä

|

Esitelmöin parin viikon päästä Kielitieteen päivillä Langnetin historiallisen kielentutkimuksen, vanhojen kirjakielten ja tekstien teemaryhmän työpajassa latinankielisestä miekkailujargonista. Palaan toisella kertaa varsinaisiin teeseihini ja kaikkeen siihen, mikä näissä latinankielisissä lähteissä on erityisen kiinnostavaa; tässä kirjoituksessa luon vain pienen katsauksen käyttämiini latinankielisiin lähteisiin.

Ensimmäinen ja muutenkin varhaisin tunnettu miekkailuopas on tietenkin Leedsissä sijaitsevan Royal Armouriesin museon omistama I.33. Teoksen löysi 1500-luvun puolivälissä frankenilaisesta luostarista muuan Johannes Herbart von Würzburg, joka ilmeisesti antoi sen oppilaalleen Fredrik Vilhelmille, Saksi-Weimarin herttualle, mitä kautta se päätyi erinäisten mutkien kautta Gothan herttualliseen kirjastoon ja lopulta Leedsiin.  Kirjastonhoitaja Stuart Ivinson kirjoitti aiheesta hiljattain museon blogissa. Teos on kirjoitettu latinaksi, mutta seassa on muutamia saksankielisiä teknisiä termejä sekä yhteensä kaksikymmentäkaksi kehnoa heksametrisäettä. Tämä teos on väitöstutkimukseni varsinainen kohde. Teoksen alusta löytyy miekkailun määritelmä (fol. 1r):

Dimicatio est diversarum plagarum ordinatio et dividitur in septem partes.

‘Miekkailu on erilaisten lyöntien järjestelyä ja jakautuu seitsemään osaan.’ Alla määritelmään liittyviä runosäkeitä:

Septem custodie sunt sub brach incipiende
Humero dextrali datur altera terna sinistro.

‘Varoasentoja on seitsemän, alkaen käsivarren alta; toinen annetaan oikealle olkapäälle, kolmas vasemmalle.’

Varoasennoista viisi ovat lyöntien alkuasentoja (alhaalta ja ylhäältä vasemmalta ja oikelta sekä yksi pystysuoraan), yksi piston ja viimeinen on kaikkien liikkeiden loppuasento.

Fiore dei Liberin 1400-luvulle ajoittuvata neljästä säilyneestä käsikirjoituksesta Pariisi, BNF, Ms. lat. 11269 on kirjoitettu kokonaan latinaksi daktyyliseen heksametrimittaan. (Kirjoitin aiheesta hiljattain.) Folion 21r säkeet löytyvät latinaksi myös Pisani Dossi -versiosta (6A), ja Pisani Dossin segno (17A) sisältää muutamia latinankielisiä varoasentojen nimiä. Alla esimerkki latinankielisen Fioren eli Floriuksen tekstistä (fol. 10v) suomennettuna vastaavaan mittaan:

Ense meo faciens passum tego membra furenti,
Inde tuum pectus penetrabo protinus illo.

‘Astuissain suojaan jäsenet säilällä rajulla, / sitten suoraa päätä lävistän rintasi sillä.’

Protinus ‘oikopäätä’ on kätevä kokonaisen daktyylin (taa-ti-ti) muodostava sana, jonka voi lisätä lähes minne tahansa, missä sellaiselle on tarvetta.

Pariisi, BNF, Ms. lat. 11269 fol. 10v.

Nykyään Toronton yliopiston kokoelmissa oleva, sekalaisia tekstejä sisältävä käsikirjoitus (MS 01020) sisältää tekstin otsikolla Hec sunt guardie in dimicatione (fol. 105r). Kyseessä on yhden sivun mittainen luettelo varoasennoista, jotka esitetään pareina niin, että oppilaan varoasento asettuu opettajan varoasentoa vastaan. Koodeksi voidaan ajoittaa sen sisältämän vuosien 1424 – 1450 kalenteriaineiston perusteella n. 1423 (tätä sivuten kirjoitin jo aiemmin ajoittamisen kysymyksistä erään toisen käsikirjoituksen yhteydessä). Teksti on lyhyt, mutta siteeraan tässä siitä vain alun:

Hec sunt guardie in dimicatione .videlicet.
Si magister in cauda longa, dissipulus in cruce. Si magister in alto diss[i]pulus in stoccho. Si magister in spatula sinistra, dissipulus in dextra.

‘Tässä ovat miekkailun varoasennot, nimittäin: jos opettaja on pitkässä hännässä, oppilas ristissä; jos opettaja korkealla, oppilas pistossa; jos opettaja on vasemmalla olkapäällä, oppilas oikealla.’

Kuten näkyy, kirjoittaja on käyttänyt vapaasti italialaisia sanoja (guardia, stoccho) latinan seassa. Opettajan ja oppilaan roolien erottelu listamaisessa esityksessä on hämmästyttävän lähellä nykyaikaisista miekkailuoppaista tuttua esitystapaa.

Kolmas italialaiselta alueelta peräisin oleva teos on alkujaan espanjalaisen Pietro Monten massiivinen Collectanea, joka ilmestyi 1509. Teos käsittelee yksittäisten aseiden käyttöä sekä sotilas- ja liikunta-asioita laajemminkin. Collectanea ilmestyi äskettäin Jeffrey Forgengin englanninkielisenä käännöksenä. Teos on kuvittamaton ja varsin tiivislukuinen. Alla ote, joka käsittelee miekan ensimmäistä varoasentoa (de prima ensis custodia, 2,24):

Sepe nonnulli decertando cum ense in prima custodia ponuntur hoc est habentes brachium altum super latus dextrum. & hic insidiantur quousque vident alium agere ictum suum: & in transeundo veniunt retro post ipsum cum quodam findente vel descendente.

‘Taistellessaan miekalla monet asettuvat ensimmäiseen varoasentoon, siis pitäen käsivartta korkealla oikean puolen yläpuolella, ja väijyvät siellä kunnes näkevät toisen tekevän lyöntinsä, ja ohituksessa tulevat tämän taakse halkaisevalla eli laskevalla lyönnillä.’

Kuvattu tekniikka on hyvin lähellä Meyerin tussakan ensimmäistä varoasentoa (wacht) ja siitä tehtävää kurotusta (überlangen). Findens ‘halkaiseva [lyönti]’ on selvä latinisoitu vastine italian sanalle fendente.

Paulus Hector Mair (1517 – 1579) oli Augsburgin kaupungin kirstunvartija, joka todellakin harrasti historiallista miekkailua: hän nimittäin keräsi vanhempia miekkailuoppaita ja harjoitteli niiden sisältöä kahden miekkailuiasiantuntijan kanssa. Aineistonsa pohjalta hän tuotti 1500-luvun puolivälin tienoilla kolme kaksiniteistä käsikirjoitusta, joista yksi on saksankielinen (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 93 – 94), toinen latinankielinen (München, BSB, Cod. icon. 393(1 – 2) ja kolmas saksan- ja latinankielinen (Wien, Österreichische Nationalbibliothek, Cod. 10825 – 10826). Mairin tuotanto tarjoaa siis lukuisia muualta tunnettuja saksalaisia lähteitä latinankielisinä käännöksinä, mm. version suurimmasta osasta Fabian von Auerswaldin 1539 ilmestyneistä painiotteista (Dresdenin jälkimmäinen nide, fol. 56r alkaen).

Samana vuonna, jona Paulus Hector Mair hirtettiin hänen kavallettuaan kaupungin rahoja harrastustensa rahoittamiseksi, Heinrich von Günterode sai loppuun käsin kirjoitetun kirjan otsikolla Sciomachia et hoplomachia sive de veris principiis artis dimicatoriae liber unus (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15). Runsaasti kuvitettu teos käsittelee miekkailutaidon puolimyyttistä historiaa ja syitä harrastaa miekkailua, varsinaisen tekniikan osalta ainoastaan yhden käden miekkaa (rapiiria). Alla esimekkinä Günteroden aseluettelon kahdestoista kohta:

Framea coniuncta Pelta, parma, clypeo (quem repererunt PROETVS et ACRISIVS inter se belligerantes, siue Chalcus Athamantis filius) vel scuto (quod Herodotus lib: 4 putat ab Ægÿptijs græcis esse traditum) Apud scotos hodie et Anglos in vsu. De quo genere præcipue tractant Monachi in isto libro, cuius supra memini.

‘Miekka sekä kupura, kilpi (jonka keksivät Proitos ja Akrisios taistellessaan keskenään, tai Khalkos, Athamasin poika) tai tarssi (jonka Herodotos neljännessä kirjassaan otaksuu tulleen kreikkalaisille egyptiläisiltä). Nykyään käytössä Skotlannissa ja Englannissa. Tätä aihetta käsittelevät erityisesti munkit siinä kirjassa, jonka mainitsin ylempänä.’

Mainittu kirja on tietenkin I.33, johon Günterode tutustui edellä mainitun Johannes Herbart von Würzburgin kautta. Ylipäänsä Günterode lainaa rutiininomaisesti klassisia auktoreita joko nimeltä mainiten tai mainitsematta (tässä tapauksessa Plinius Vanhemman Naturalis historia 7,200). Mielenkiintoisena sivuhuomiona Günteroden aikana englantilaiset eivät olleet vielä siirtyneet lyömämiekasta ja kupurasta Günterodenkin edustamaan rapiiriin. (Viittaan jälleen aiemmin kirjoittamaani.)

Günterodesta päästään sujuvasti painettuihin lähteisiin, sillä hänen teoksensa ilmestyi samana vuonna Wittembergissä painettuna kuvittamattomana lyhennelmänä nimellä De veris principiis artis dimicatoriae tractatus brevis, siis ilman yläotsikkoa ja ‘yhden kirjan’ sijaan ‘lyhyenä traktaattina’. Käsin kirjoitettuun versioon verrattuna teos on kiinnostava vain kirjallisuushistoriallisessa mielessä. Miekkailukirjallisuushistoriallisesti mainitsemina arvoista on muun muassa se, että Günterode mainitsee I.33:n lisäksi Joachim Meyerin ja Fabian von Auerswaldin.

Michael Hundtin Leipzigissa vuonna 1611 ilmestynyt mielikuvituksettomasti nimetty Ein new künstliches Fechtbuch im Rappier Zum Fechten und Balgen on saksankielinen esitys italialaistyylisestä rapiirista. Kukin opinkappale annetaan myös latinaksi jambisessa senaarissa, joka tuo opetusrunojen genressä mieleen lähinnä Aisopoksen eläinsadut. Jambisäkeet ja esipuhe elegisessä distikhon -mitassa ovat nimimerkin C. B. käsialaa (sig. A4, C1v).

Kiiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että otsikossakin esiintyvä dikotomia ‘im fechten oder im balgen’ selitetään latinaksi ‘seu serio pugnando, sive ludicrè’ (‘vakavasti taistellen tai leikillään’). Yksittäisissä kappaleissa puhutellaan Saksin vaaliruhtinasta Kristian II:ta, joka kuoli kaksi kuukautta omistuskirjoituksen päiväyksen jälkeen. (Kristianin alaikäisyyden aikana sijaishallitsijana oli toiminut ylempänä mainittu Saksi-Weimarin Fredrik Vilhelm.) Alla esimerkki saksankielisestä tekstistä (kappale 20): 

Wenn E. G. sehen / das wider einer nach jhren Beinen hawen wil / so ziehen sie den Schenkel weg / lassen mit der Klingen recht wol ablauffen / vnnd hawen jhm nach dem Kopff hinein.

‘Kun Teidän Armonne näkee, että taas joku haluaa lyödä jalkoihinne, niin vetäkää jalkanne pois, antakaa terän mennä kunnolla ohi, ja lyökää häntä päähän.’ Sama latinaksi:

SI videris novo pedem tuum modo
Mucrone quæri, Ei ut feratur impetus:
Velociter pedem inquietum subtrahe,
Et Ense verso & elevato cædito
Munitione destitutum synciput.

‘Jos näet hänen tavoittavan jalkaasi kärjellään uudella tavalla, jotta siihen osuisi lyönti: vedä nopeasti takaisin levoton jalkasi ja käännetyllä ja kohotetulla miekalla lyö suojattomaan päälakeen.’ Ensimmäisen säkeen novo … modo ‘uudella tavalla’ viitannee ylipäänsä vyötärön alle lyömiseen; tavan uutuutta kommentoidaan kappaleen 50 yhteydessä, ‘wie j[e]tzt der gemeine gebrauch ist’, latinankielisessä säkeessä ‘is usitatus nunc & est frequens modus’.

‘Die 20. Figur.’

Edellä mainittujen lisäksi on olemassa muitakin teoksia, joilla on Fechtbuch-genren piirteitä, esimerkiksi Christian Böhmin vuonna 1672 ilmestynyt oikeustieteellinen väitöskirja, joka käsittelee miekkailua. Teos on erityisen kiinnostava siksi, että siinä puhutaan hieman myös varsinaisesta tekniikasta Salvator Fabrisin opetuksien pohjalta. (Kyseessä ei kuitenkaan ole Fabrisin teoksen latinankielinen käännös, vaikka eräällä verkkosivustolla näin jostain syystä annetaan ymmärtää). Palatakseni siihen, mistä aloitin, alla teoksesta löytyvä määritelmä miekkailulle (sig. B1v):

Gladiatoria est Ars ritè suum corpus gladio defendendi, hostilesqve insultus minori negotio & securius punctim cæsimve propulsandi, in usum Reipublicæ introducta.

‘Miekkailu on taito asianmukaisesti puolustaa kehoaan miekalla, torjua vastustajan hyökkäykset vähäisellä vaivalla pistoilla tai lyönneillä, ja joka on otettu valtion käyttöön.’ Miekkailun historian ja oikeustieteellisten näkökulmien lisäksi Böhm käsittelee mm. piston etuja lyöntiin nähden (§ 68 – 70) sekä sitä, kummalla puolella muinaiset roomalaiset kantoivat miekkaa (§ 103).

Kansalliskirjaston kirjallisuutta

|

Tämä kirjoitus palvelee alan tutkimuksesta kiinnostuneita olettaen, että sellaisia löytyy Kansalliskirjaston potentiaalisesta asiakaskunnasta. Käsittelen tässä siis (vain) Kansalliskirjaston kokoelmista löytyvää relevanttia tutkimus- ja lähdekirjallisuutta. Lista ei ole täydellinen, mikä johtuu siitä, että raja on ollut pakko vetää enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti johonkin. Lisäksi lähinnä tutkimushistorian kannalta kiinnostavien teosten sisällyttämisen suhteen en ole välttämättä täysin johdonmukainen. Kaikki hyväksytyt hankintaehdotukseni eivät myöskään ole vielä saapuneet, joten asiaan on joka tapauksessa palattava myöhemmin.

Aloitan vain lukusalilainaan saatavista vanhemmista teoksista. Ensimmäisenä mainittakoon Friedrich Jacobsin ja Friedrich August Ukertin vuosien 1835 ja 1843 välillä ilmestynyt Beiträge zur ältern Litteratur oder Merkwürdigkeiten der Herzogl. öffentlichen Bibliothek zu Gotha. Kolmannen niteen ensimmäisessä osassa (s. 102-144) on Ukertin kirjoittama luku nimeltä Fechtkunst (vai Fechtbücher), joka käsittelee Gothan avoimessa herttuallisessa kirjastossa tuolloin olleita kamppailuoppaita, mm. I.33:a. (Näistä Mbr. I. 114, Mbr. I. 115 eli I.33 ja Mbr. no. 109 eivät kuulu enää Gothan kokoelmiin.)

Seuraavaksi mainittakoon Serapeum-lehden vuoden 1844 vuosikerta, joka sisältää Sotzmannin artikkelin ‘Ueber ein unbekanntes xylographisches Ringerbuch’ (s. 33-44) sekä H. F. Massmannin ‘Ueber handschriftliche Fechtbücher’ (s. 44-45, 49-60). Ensiksi mainittu käsittelee Berliinin Kupferstichkabinettin kokoelmiin kuuluvaa Hans Wurmin painamaa laattakirjaa, ja mukana on erillisenä liitteenä jäljennös lehdestä, jonka toisella puolella on Hans Wurmin vaakuna ja toisella painiote (‘pruch und widerpruch ym hacken’, ks. kuva alla). Massmannin yleisluontoinen artikkeli käsittelee otsikkonsa mukaisesti käsinkirjoitettuja kamppailuoppaita mainiten myös I.33:n.

‘…Vnd ist ain Freyer wurff darin zue nemen.’ Liite Serapeumin numeroon 3/1844.

Kolmas toissavuosisadalla ilmestynyt teos on Die Ringer-Kunst des Fabian von Auerswald, G. A. Schmidtin vuonna 1869 toimittama ja Karl Wassmannsdorffin esipuheella varustettu uusintapainos Fabian von Auerswaldin vuonna 1539 Wittembergissä ilmestyneestä painikirjasta. Wassmannsdorffin esipuhe sisältää kuviin 1 – 77 liittyvät tekstit Paulus Hector Mairin Dresdenin-käsikirjoituksesta (‘Die Stend im Ringen’: Dresden, SLUB, C. 94, fol. 56r alkaen).

Toisin kuin 1980-luvun itäsaksalainen faksimile, tämä painos on hieman suurempi kuin alkuperäispainos (285 mm x 185 mm). Kansalliskirjaston kappaleesta puuttuu kuva 1, jonka tilalla on kuva 4; kuvien 2 ja 5 välistä puuttuvat kuvat 4 (‘die schweche des Arms’) ja 3 (‘Das ander stücke des Schlosringens’) löytyvät kuvien 38 (‘Ein Bruch uber das Radt’) ja 39 (‘Ein Bruch auff das Schlosringen’) välistä. Kuva 4 esiintyy siis kirjassa kahdesti.

Lukusaliin lainattavissa on myös Max Jähnsin Geschichte der Kriegswissenschaften, vornehmlich in Deutschland (1889-1891), jonka ensimmäisen niteen luku ‘Fachwissenschaftliche Werke’ (s. 366 alkaen) käsittelee mm. miekkailu- ja turnajaiskirjallisuutta.

Kellarin Akvaariosta löytyy käsikirjoitusluetteloiden joukosta (H Ref. Käsikirjoitusluett. Saksa Katalog) Katalog der deutschsprachigen illustrierten Handschriften des Mittelalters, jonka vuonna 2008 ilmestynyt Rainer Lengin toimittama osa (“Band 4/2, Lieferung 1/2”) käsittelee aihekokonaisuutta Fecht- und Ringbücher. Katalogista löytyy otsikon mukaisesti lähtökohtaisesti saksankielisiä kuvitettuja keskiaikaisia käsikirjoituksia: esimerkiksi Paulus Hector Mairin (38.8.) Münchenin-koodeksit puuttuvat, koska ne ovat latinankielisiä, mutta toisaalta I.33 (38.9.8.), joka on latinankielinen, on luetteloitu, kuten myös Nürnberg, GNM Hs 3227a (38.1.4), joka ei ole kuvitettu, sekä mm. Auerswaldin painikirja (38.10.g), joka ei ole käsin kirjoitettu. Relevantteja käsikirjoituksia löytyy tietysti myös kunkin kirjaston omista luetteloista.

Eteläsalin toisesta kerroksesta löytyy toinen painos (1978 – 2008) teoksesta Die Deutsche Literatur des Mittelalters: Verfasserlexikon (H Ref. Kirjailijahak. Saksa). Hakuteoksesta löytyvät seraavat kamppailuauktorit (hakusanajärjestyksessä):

  • Wolfram Schmitt, ‘Falkner, Peter’*,**
  • Wolfram Schmitt, ”Fechtbücher’ (anonyme)’*
  • Wolfram Schmitt, ‘Hundfeld (Hundsfeld, Hundsfelder), Martin’*,**
  • Wolfram Schmitt, ‘Jost von der Neißen’*
  • Volker Schmidtchen, ‘Kal, Paulus’**
  • Wolfram Schmitt, ‘Meister Kron (Cron)’
  • Hans-Peter Hils, ‘Lecküchner, Hans’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Lew (Der Jude Lew)’
  • Hans-Peter Hils, ‘Liechtenauer, Johann’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Liegnitzer, Andreas’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Ott (der Jude Ott)’**
  • Anna Jungreithmayr, ‘Peter von Danzig (Dancksg)’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Siegmund am Ringeck’ **
  • G. Keil, ‘Talhofer, Hans’**

Niteestä 11 (Nachträge und Korrekturen) löytyy vielä:

  • Rainer Leng, ‘Döbringer, Hanko’
  • Mandred Kern, ‘Hans von Speyer’

Yhdennestätoista niteestä löytyy myös korjauksia ylemmässä listassa tähdellä (*) merkittyihin artikkeleihin. Kahdella tähdellä merkityt (**) löytyvät myös samaisen hakuteoksen ensimmäisestä painoksesta (1933 – 1955) Eduard A. Geßlerin suppeampina artikkeleina (täydennysniteestä löytyy Gerhard Eisin artikkeli Siegmund em Ringeckistä), joilla on lähinnä tutkimushistoriallista arvoa. Tutkimushistoriasta kiinnostuneet voivat etsiä relevantteja henkilöitä myös eteläsalin ensimmäisestä kerroksesta löytyvistä biografisista hakuteoksista kuten Allgemeine deutsche Biographie, Neue deutsche Biographie ja Deutsche biographische Enzuklopädie (H Ref. Biogr. Saksa). Vastaavasti italiankielisestä hakuteoksesta Dizionario biografico degli Italiani (H Ref. Biogr. Italia Dizionario) löytyy ainakin Fiore dei Liberi.

Tuoreempaa tutkimustietoa kaipaavalle löytyy Rotundan neljännestä kerroksesta hakuteos Deutsches Literatur-Lexikon: Das Mittelalter (Ref 830 Deutsches…), jonka vuonna 2014 ilmestynyt kuudes nide Das wissensvermittelnde Schifttum bis zum Ausgang des 14. Jahrhunderts sisältää seuraavat artikkelit (sulkeissa palstanumerot, sillä artikkelit eivät ole aakkosjärjestyksessä):

  • Frank Fürbeth,  ‘Fechtbücher’ (648 – 653)
  • Rainer Welle, ‘Liechtenauer, Johannes (Hanns)’ (1169 – 1205)
  • Mike Malm, ‘Jost von der Neißen’ (1205 – 1206).

Vuonna 2014 ilmestyneestä seitsemännestä niteestä (Das wissensvermittelnde Schifttum im 15. Jahrhundert) löytyy puolestaan seuraavat artikkelit:

  • Rainer Welle, ‘Hundtfeld, Martin’ (239-241)
  • Rainer Welle, ‘Siber, Martin’ (241-242)
  • Rainer Welle, ‘Gladiatoria’ (243-247)
  • Volker Zapf, ‘Ott’ (425-428)
  • Rainer Welle, ‘Talhofer, Hans’ (428-434)
  • Thore Wilkens, ‘Beringois, H.’ (434-435)
  • Rainer Welle, ‘Liegnitzer, Andreas’ (599-602)
  • Rainer Welle, ‘Peter von Danzig’ (602-603)
  • Thore Wilkens, ‘Ringeck, Siegmund’ (603-605)
  • Rainer Welle, ‘Meister Lew’ (605-607)
  • Thore Wilkens, ‘Kal, Paulus’ (998-1003)
  • Rainer Welle, ‘Lecküchner, Hans’ (1003-1007)
  • Mike Malm, ‘Falkner, Peter’ (1280-1281)
  • Rainer Welle, ‘Hans, von Speyer’ (1345-1346)
  • Rainer Welle, ‘Medel, Hans’ (1552-1553)
  • Thore WIlkens, ‘Landshuter Ringerbuch’ (1627-1628)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Kölner Fechtbuch’ (1737-1740)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Paurnfeindt, Andre(as)’ (1740-1743)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Egenolffsches Fechtbuch’ (1743-1747)
  • Rainer Welle, ‘Jobst von Wirtenberg (1747-1748)’
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Czynner, Hans’ (1748-1749).

Ylempänä useampaan otteesseen tekijänä mainittu Rainer Welle painii tutkijoiden joukossa aivan omassa sarjassaan. Hän on hiljattain tutkinut käsikirjoitusta Augsburg, Oettingen-Wallerstein Cod. I.6.4o.2, joka tunnetaan hieman harhaanjohtavasti myös Wallerstein-koodeksina. Tutkimusten tuloksena ilmestyi vuonna 2014 teos …vnd mit der rechten faust ein mordstuk: Baumanns Fecht- und Ringkampfhandschrift, joka käsittää sekä faksimile- että kattavan kommentaariniteen. Nämä löytyvät Rotundan viidennen kerroksen pienehköstä liikuntahyllystä (H Avokok. 793 Welle). Samasta hyllystä löytyy myös Elisabeth Vavran ja Matthias Johannes Bauerin toimittama tuore (2017) artikkelikokoelma Die Kunst des Fechtens (H Avokok. 793 Kunst).

Rainer Wellen kuvakonkordanssia.

Pari kerrosta alempaa löytyy Sydney Anglon vuonna 2000 ilmestynyt alan perusteos The Martial Arts of Renaissance Europe (H Avokok. 930.85 Anglo) sekä samana vuonna ilmestynyt Mark Rectorin käännös Hans Talhofferin vuoden 1467 käsikirjoituksesta (ylempänä mainittu olim Gotha, Memb. I. 114), Medieval Combat: A Fifteenth-Century Illustrated Manual of Swordfighting and Close-Quarter Combat (H Avokok. 940.1 Talhoffer). Saksankielinen teksti perustuu Gustav Hergsellin vuoden 1887 painokseen virheellisine lukutapoineen huomioimatta Wassmannsdorffin jo vuonna 1888 julkaisemaa kritiikkiä. Talhofferin käsikirjoituksia käsittelee Hans-Peter Hilsin artikkeli vuodelta 1983 Codices manuscripti -julkaisun 9. vuosikerrasta, joka löytyy varastosta; saman julkaisun 13. vuosikerrasta (1987) löytyy Hilsin editio ns. Gladiatoria-käsikirjoituksesta.

Lecküchneristä kiinnostuneille ylempänä mainittujen hakuteosartikkelien lisäksi löytyy varaston puolelta Jeffrey L. Forgengin englanninkielinen käännös The Art of Swordsmanship vuodelta 2015 (kirjan arvostelu löytyy APD:n vuoden 2016 ensimmäisestä numerosta s. 223, alimman artikkelin PDF:n lopusta) sekä Jan-Dirk Müllerin toimittaman artikkelikokoelman Wissen für den Hof: der spätmittelalterliche Verschriftungsprozeß am Beispiel Heidelberg im 15. Jahrhundert (1994) lopusta löytyvä artikkeli ‘Hans Lecküchners Messerfechtlehre und die Tradition: Schriftliche Anweisungen für eine praktische Disziplin’ (s. 355-384). Vanhempi Müllerin artikkeli ‘Bild – Vers – Prosakommentar am Beispiel von Fechtbüchern. Probleme der Verschriftlichung einer schriftlosen Praxis’ (1992) vastaavasta tematiikasta löytyy Rotundan ylimmästä kerroksesta edellisen kanssa samaan sarjaan kuuluvasta, vuonna 1992 ilmestyneestä niteestä Pragmatische Schriftlichkeit im Mittelalter: Erscheinungsformen un Entwicklungsstufen (09 Pragmatische). Kolmas Müllerin artikkeli, ‘Zwischen mündlicher Anweisung und schriftlicher Sicherung von Tradition. Zur Kommunikationsstruktur spätmittelalterlicher Fechtbücher’, joka on oikeastaan lyhyempi versio ensiksi mainitusta, löytyy teoksesta Kommunikation und Alltag in Spätmittelalter und Früher Neuzeit (1992).

Varastosta löytyy myös Martin Wierschinin vuonna 1965 ilmestynyt väitöskirja Meister Johann Liechtenauers Kunst des Fechtens (yksisssä kansissa kahden muun saman sarjan kirjan kanssa), joka sisältää edition käsikirjoituksesta Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487 sekä sanaston. (Wolfram Schmittin murska-arvostelu löytyy Studia neophilologican numerosta 38 vuodelta 1966.) Toinen merkittävä editio on Franck Cinaton ja André Surprenantin I.33-laitos vuodelta 2009 otsikolla Le livre de l’art du combat. Kansalliskirjaston kappale on toisesta, esipuheeseen lisättyjä kirjallisuusviitteitä lukuun ottamatta muuttumattomasta painoksesta vuodelta 2015. Kolmas merkittävä teos on Matthias Johannes Bauerin editio ja tutkimus Egenolffin miekkailukirjasta, “Der Allten Fechter gründtliche Kunst”: das Frankfurter oder Egenolffsche Fechtbuch: Untersuchung und Edition (2016). Hyvänä johdatuksena aihepiiriin toimii niin ikään varastosta löytyvä Sergio Boffan vuonna 2014 ilmestynyt, Typologie des sources du Moyen Âge occidental -sarjaan kuuluva Les manuels de combat (Fechtbücher et Ringbücher).

Italiankieliseltä alueelta löytyy Italian rapier combat (2004), Jared Kirbyn käännös Ridolfo Capoferron 1610 ilmestyneestä Gran simulacrosta. Varastosta löytyy myös Kirbyn toimittama laitos Domenico Angelon pukumiekkaa käsittelevästä teoksesta The School of Fence (2005).

Pohjoissalin kolmannesta kerroksesta löytyy aikakauslehti Das Mittelalter: Perspektiven mediävistischer Forschung vuodesta 1996 vuoteen 2015. Vuoden 2014 toinen numero Zweikämpfer. Fechtmeister – Kämpen – Samurai on pyhitetty relevantille aihepiirille, ja vuoden 2012 ensimmäinen numero puolestaan sisältää Daniel Faustmannin artikkelin ‘Eines für Alle? Liechtenauersche Fechtbücher vom 14. bis zum 16. Jahrhundert’.

Tätä kirjoittaessani uutuushyllyssä sijaitsee Daniel Jaquetin viime vuonna ilmestynyt Combattre au Moyen Âge: Une histoire des arts martiaux en occident xive – xvie (940.1 Jaquet). Erikoiskokoelmia käsittelen toisella kertaa.

Rakkaalla Fechtbuchilla monta nimeä

|

Beowulfista puhutaan perinteisesti tarinan päähenkilön mukaan Beowulfina eikä viittaamalla siihen sen sisältävän käsikirjoituksen signumilla Cotton MS Vitellius A XV (foll. 132r-201v). Myös I.33 tunnetaan vain yhdestä käsikirjoituksesta, mutta toisin kuin Beowulfilla ja monilla muilla keskiaikaisilla teksteillä, sillä ei tunnu olevan mitään yleisesti hyväksyttyä järkevää nimeä.

Tavallisesti on aivan eri asia puhua fyysisestä koodeksista kuin jostain tekstistä tai teoksesta. (Nähdäkseni Fechtbuch on muuten ensisijaisesti genre eli tekstin luokittelun käsite eikä niinkään kodikologisen yksikön kategoria kuten Hausbuch. Raja on kuitenkin sumea.) I.33:n tapauksessa ei koodeksilla ja varsinaisella teoksella tietenkään ole käytännössä sellaista eroa kuin Beowulfin ja Cotton MS Vitellius A XV:n tapauksessa, koska viimeksi mainittu sisältää muitakin tekstejä.

Tekstieditioissa saman tekstin sisältäviin eri käsikirjoituksiin viitataan usein niiden sijaintipaikan perusteella, jotka apparaatissa lyhennetään alkukirjaimiksi. Tähän traditioon liittyen Wierschinin editio käsikirjoituksesta Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487 on otsikoitu “Kommentierter Text der Handschrift D”. Samassa yhteydessä käsikirjoitukseen Nürnberg, GNM, Hs. 3227a viitataan N-kirjaimella. (Dresdenin käsikirjoituksen otsikko on sen omistavan kirjaston sivulla geneerinen “Fechtlehre”, ja koodeksin kannesta löytyy fragmentaarinen otsikko “Johan Liechtnawers Fechtbuch geschriebenn”.) Kirjaimet ja muut lyhenteet ovat kuitenkin tilapäisiä nimityksiä, ja johtuen I.33:n ainutlaatuisuudesta siitä ei ole erityistä syytä puhua missään yhteydessä “Leedsin-käsikirjoituksena” muuta kuin vaihtelun vuoksi.

Inhalt: Vier und sechszig Seiten, jede mit zwei fechtfällen. Pergament.

I.33:een on viitattu erinäisissä artikkeleissa ja monografioissa nimillä Tower Fechtbuch ja Walpurgis Fechtbuch. Ensiksi mainittu oli järkevä silloin, kun se vielä sijaitsi Lontoon Towerissa, vaikka se edellyttääkin, että kyseessä on kokoelman ainoa Fechtbuch. Jälkimmäinen taas ei ole mielestäni oikein millään tavalla perusteltu, sillä Walpurgis-hahmo esiintyy vain yhdellä lehdellä (fol. 32), eikä hänen esiintymiselleen ja merkitykselleen anneta säilyneessä tekstissä mitään syytä tai selitystä. Yleisellä tasolla parasta tietysti olisi, että vakiintunut nimi ei muuttuisi jatkuvasti riippumatta siitä, kuinka pseudoksi tai muuten vääräksi se milloinkin todetaan.

Cinaton ja Surprenantin editiossa on päädytty nimeen Liber de arte dimicatoria. Tämä on sikäli “paras” nimi, että sanaa liber käyttävät niin teksti itse (foll. 3v & 24r) kuin von Günterodekin (‘liber vetustissimus’), ja teoksen aihe on tosiaankin ars dimicatoria (fol. 1r). Nimen ongelma on, että se ei varsinaisesti yksilöi teosta: kaikenlaiset de aliqua re -otsikot vaativat lähtökohtaisesti teoksen aiheen (1) ja muodon (2) lisäksi tekijänsä nimen (3), esim. Flavi Vegetii Renati3 epitoma2 rei militaris1 ja Henrici a Gunterrodt3 de veris principiis artis dimicatoriae1 liber unus2.

Cyprianuksen katalogissa (1714, Membranacei in folio, LXXVI) käsikirjoituksen kuvaus on ‘ars dimicatoria cum figuris’, jossa siis ars dimicatoria (‘miekkailutaito- t. oppi’) voidaan ymmärtää joko sisällön kuvaukseksi tai teoksen genreksi, kuten sana kielioppi voidaan ymmärtää itse asiaksi (“latinan kielioppi on helppo oppia”) tai asiaa käsitteleväksi teokseksi (“Linkomiehen kielioppi on suppeampi kuin Strengin”). Käsikirjoituksen vanhoista kansista löytyy lappu, jossa lukee sisällönkuvauksena ‘Fechtbuch – Kunst mit dem Degen zu fechten’.

Royal Armouriesin katalogissa otsikoksi annetaan “Fencing manual known as the ‘Tower Fechtbuch'”. Nykyinen virallinen tunnus on RAR.0033, mutta käytän itse nimitystä “I.33”. Kirjastonhoitajan sanoja lainatakseni kyseinen käsikirjoitus tultaneen tuntemaan tällä nimellä “for the foreseeable future”.