Tag Archives: Christian Egenolff

Kuukauden kirja: Das erste deutsche Turnbuch (1871)

|

Kuukauden kirja on Karl Wassmannsdorffin Das erste deutsche Turnbuch (1871). Kirjan otsikko (‘ensimmäinen saksalainen urheilukirja’) viittaa varhaiseen kamppailupainatteeseen, joka tunnetaan yleensä Landshutin painikirjana (Landshuter Ringerbuch. Tämä laattakirja tunnetaan kolmena kappaleena: Hans Wurmin Landshutissa painama kappale löytyy Berliinin Kupferstichkabinetista, Johann Sittichin n. 1509 Augsburgissa ja (oletetusti) Matthias Hupfuffin Strassburgissa n. 1510 painamat kappaleet löytyvät Baijerin valtionkirjastosta signumeilla inc. s.a. 1584 ja 1142.

Kirjan kansi.

Berliinin kappaletta on käsitellyt J. D. Ferdinand Sotzmann artikkelissaan ‘Ueber ein unbekanntes xylographisches Ringerbuch’, joka ilmestyi kirjastoalan Serapeum-lehdessä vuonna 1844 (s. 33–44). Kaikki kolme ovat ilmestyneet faksimilena Helmut Minkowskin teoksessa Das Ringen im Grüblein vuonna 1963; Berliinin kappale ilmestyi laadukkaana värifaksimilena Hans Bleibrunnerin toimittamana vuonna 1969.

Wassmannsdorffin kirjassa on jäljennös silloisen Kuninkaallisen hovi- ja valtionkirjaston inkunaabelista nro. 1142. Ajoituksen osalta Wassmannsdorff viittaa Sotzmanniin, joka puolestaan nojaa Massmannin ilmoitukseen, että painate olisi kuulunut vuonna 1507 nürnbergiläisen lääkärin Hartmann Schedelin jäämistöön. Wassmannsdorff mainitsee Hainin Repertoriumista löytyvän Berliinin ja hänen jäljentämänsä kappaleen lisäksi kaksi laitosta samasta kirjasta, numerot 9802 ja 13916. Viimeksi mainittu on Münchenin inkunaabeli 1584, mutta ensiksi mainittu on itse asiassa Wassmannsdorffin jäljentämä kappale, vaikka hän ei sitä jostain syystä siksi tunnista.

Wassmannsdorff sanoo esipuheessaan julkaisevansa kirjan täydennyksenä vuonna 1870 ilmestyneeseen teokseensa Die Ringkunst des deutschen Mittelalters. Hän viittaa myös vuonna 1869 ilmestyneeseen uusintapainokseen Auerswaldin painikirjasta vuodelta 1539 ja ilmaisee halunsa tuoda sitä vanhemmat painiopit hänen aikansa painijoiden saataville.

Painiasento. ‘Das ist der recht stand und wag vor dem man.’

Kirjan ensimmäinen osa on siis jäljennös edellä mainitusta painipainatteesta. Kuvat on piirtänyt ilmeisesti Wassmannsdorfin laatimien kopioiden pohjalta sama G. A. Schmidt, joka jäljensi edellä mainitun Auerswald-uusintapainoksen kuvat. Yllä olevaa kuvaa voi verrata digitoituun alkuperäiseen.

Toinen osa sisältää täydennyksen edelliseen “1500-luvun kamppailukäsikirjoituksesta”, jonka Wassmannsdorff kertoo sen omistajan, baselilaisen H. Burckhardt-Schönauerin ystävällisesti antaneen hänen käyttöönsä. Kyseinen käsikirjoitus päätyi muutamien välikäsien kautta Berliinin valtionkirjaston kokoelmiin vuonna 1938. Toisen maailmansodan aikana se evakuoitiin muiden arvokkaiden käsikirjoitusten ja painatteiden mukana Sleesiaan, mistä se päätyi puolalaisten viranomaisten haltuun vuonna 1945. Vuodesta 1981 se on ollut käytettävissä Krakovassa Biblioteka Jagiellońskan kokoelmissa (Ms. Berol. germ. quart. 2020, KdiH 38.1.3). Kyseessä on siis tähän käsikirjoitukseen sisältyvä, painia käsittelevä “buech vom Fuesringenn” (f. 111r–121v). Tekstiedition lisäksi kirjaan on jäljennetty puolessa koossa viisi käsikirjoituksen kahdestakymmenestäyhdestä kuvasta. Tekstien yhteyteen on liitetty Berliinin laattakirjan vastaavat tekstit.

Kuoppapaini alkaa.

Samasta lähteestä on peräisin myös Wassmannsdorffin kirjan neljäs osa, joka käsittelee kuoppapainia (Ringen im Grüblein, f. 122r–128r). Tästä osiosta on tekstin lisäksi jäljennetty kuusi yhteensä seitsemästä kuvasta.

Wassmannsdorffin kopio Egenolffin kirjan kopiosta.

Lopuksi on mainittava vielä kirjan kolmas osa, jonka sisällön Wassmannsdorff laittaa kannessakin komeilevan Albrecht Dürerin nimiin. Hän nimittäin otaksuu, kuten Massmann ennen häntä, että Egenolffin kirjan painiotteet ovat alunperin Dürerin käsialaa. Sittemmin kadonnut Breslaun-käsikirjoitus on kuitenkin tiettävästi ollut Egenolffin kirjan painiotteilla täydennetty kopio Dürerin kirjasta, jonka alkuperäinen kappale löytyy Wienin Albertinasta (ks. edellinen kuukauden kirja -kirjoitukseni). Yhdestä kuvasta Wassmannsdorff tarjoaa vertailun vuoksi Egenolffin kirjasta löytyvän puupiirroksen jäljennöksen, jotta lukija näkisi, miten se poikkeaa Dürerin piirroksen yksinkertaisuudesta. Dörnhöfferin mukaan Wassmannsdorffin näkemys oli omiaan herättämään Dürer-tuntijoissa lähinnä huvittuneisuutta. Oletetut Dürer-jäljennökset Wassmannsdorff antaa alkuperäisessä koossaan; vesivärillä väritetyt kohdat on merkitty viivavarjostuksella (ks. kuva ylempänä), ja kirja sisältää myös väritysohjeet lukijalle, jolla on “taipumusta sellaiseen”.

Oppihistoriallisesti kiinnostavana seikkana mainittakoon, että Wassmannsdorff katsoo sekä Wienin- että Breslaun-käsikirjoitusten sisältävän lähinnä lainoja aiemminsta kamppailukirjoista, poikkeuksena jälkimmäisen painikuvat, joita hän pitää siis Dürerin omana tuotantona.

Kuukauden kirja: Albrecht Dürers Fechtbuch (1907/9)

|

Mikäli olisin johdonmukainen, tämän kirjoituksen otsikko olisi yhtä massiivinen kuin kirja itse eli Jahrbuch der kunsthistorischen Sammlungen des allerhöchsten Kaiserhauses 27 (1907/9). Päädyin kuitenkin lyhyempään otsikkoon, jolla on myös enemmän potentiaalia herättää mielenkiintoa. Kyseessä on siis Friedrich Dörnhöfferin artikkeli ‘Albrecht Dürers Fechtbuch’, joka muodostaa mainitun vuosikirjan jälkimmäisen osan. Artikkeli käsittelee nimensä mukaisesti Albrecht Dürerin tekemäksi katsottua kamppailukirjaa, joka on jossain vaiheessa otsikoitu Ὁπλοδιδασκαλία sive armorum tractandorum meditatio (‘Hoplodidaskalia eli aseiden käytön harjoittelu’). Teos kuuluu nykyään Wienissä sijaitsevan Albertinan kokoelmaan (26232). Artikkeli jakautuu teksti- ja kuvaosiin, tekstiosa edelleen kolmeen osaan.

Eräs värillisenä painetuista kuvista.

Ensimmäinen osa (s. i–xxi) käsittelee käsikirjoituksen ja sen Breslaussa olleen kopion löytymistä, sisältöä, tekijyyttä ja lähdettä. Dürerin tekijyyttä Dörnhöffer pitää varmana kaikkien paitsi 25 kuvan osalta, joissa hän näkee kisällin kädenjälkeä. Lisäksi 52 ensimmäisen painikuvan tekstit ovat hänen mukaansa Dürerin käsialalla kirjoitettuja. Mitä taas tulee itse sisältöön, Dörnhöffer tunnistaa lähteeksi Baumannin koodeksin (UB Augsburg, Cod.I.6.4.2) ja huomauttaa Dürerin toisinaan korjanneen kuvia tekstin mukaan, toisinaan tehneen virheitä ja laittaneen kuvat muutenkin niiden merkityksen hämärtävään järjestykseen. Nykyään Glasgow Museumsin kokoelmassa oleva käsikirjoitus E.1939.65.341 ei ollut Dörnhöfferin saatavilla, missä ikinä se on hänen aikanaan sijainnutkin, mutta se on mitä ilmeisimmin ollut toinen Dürerin käyttämä lähde, ja sen painikuvat kuuluvat silminnähden yhteen Baumannin kirjan kanssa. (Kaikille Dürerin kuville ei ole osoitettavissa vanhempaa mallia.)

Breslaun-käsikirjoitukseen oli kopioitu myös kuvia Egenolffin kirjasta.

Tässä kohden on hyvä tehdä eräs huomio koskien käsikirjoitusten nimityksiä. Koska Dörnhöffer käsittelee kolmea käsikirjoitusta, hän voi puhua niistä Wienin-, Breslaun- ja Wallerstein-käsikirjoituksina. “Wiener Handschrift”, “Breslauer Handschrift” ja “Wallersteinische Handschrift” (tai “Codex Wallerstein” ilman yksilöivää loppuosaa “I.6.4º.2”) ovat siis väliaikaisia, tietyssä kontekstissa ymmärrettäviä nimityksiä. “Wallerstein” viittaa kokoelmaan, johon kuului tuolloin kahdeksan muutakin kamppailukirjaa, joista yksi, kuvanveistäjä Gregor Erhartin kamppailukirja, on sittemmin muuttanut Glasgow’hun (Glasgow Museums, E.1939.65.354). Baumann on ilmeisesti ollut käsikirjoituksen varhaisin tunnettu omistaja, ja hänen nimensä yksilöi sen parhaiten.

Ensimmäisen osan yhteydessä on myös kolme kuvalaattaa, joihin on jäljennetty käsikirjoituksesta BL, Add 5229 löytyvät messer-luonnokset (f. 67v & 69r) sekä kaksi niihin liittyvät Dürerin merkinnät (f. 67r & 68r) luonnollisessa koossa. Ensimmäisen osan lopussa Dörnhöffer puhuu yleisemmin kamppailukirjallisuudesta sekä mainitsee keisari Maksimilian I:n mahdollisena toimeksiantajana (ks. edellinen kirjoitus).

Cod. Wallerstein I.6.4º.2.

Toinen osa (xxi–lix) sisältää kodikologiset kuvaukset artikkelissa käsitellyistä käsikirjoituksista. Wienin-käsikirjoituksen yhteydessä annetaan siihen sisältyvästä Lecküchnerin kamppailukirjasta ne kohdat, jotka ovat liitettävissä edellä mainittuihin luonnoksiin. Muuten käsikirjoitukseen sisältyvät kamppailutekstit eivät kiinnostaneet Dörnhöfferiä, koska ne eivät olleet yhdistettävissä Dürerin toimintaan. Breslaun-käsikirjoituksen kuvaus ja siihen liittyvät kuvat ovat tärkeitä sikäli, että käsikirjoitus on kadonnut toisen maailmansodan aikoihin. Kiinnostavana yksityiskohtana Wienin-käsikirjoituksen alkusivut on irroitettu ja kiinnitetty Breslaun-käsikirjoitukseen, ja Wienin-käsikirjoitukseen on tehty niistä kopiot. Tämä on ilmeisesti tapahtunut kopion valmistamisen yhteydessä. Baumannin eli Wallerstein-käsikirjoituksen kuvausta seuraavat mustavalkoiset ja pienennetyt jäljennökset kaikista koodeksin uudemman osion kuvista (s. xxxiv-lix, ks. kuva yllä). Yksi sivu (f. 16r) annetaan esimerkinomaisesti kokonaisuudessaan luonnollisessa koossa.

Kolmas osa (s. lx-lxxix) sisältää transkription Wienin-käsikirjoituksen tekstistä, jonka yhteyteen liitetyssä apparaatissa annetaan sekä Baumannin käsikirjoituksen että Breslaun-kopion poikkeavat lukutavat. Transkriptia seuraa kaksi konkordanssitaulukkoa, joista näkee, mikä Wallerstein-käsikirjoituksen kuva vastaa mitänkin Dürer-käsikirjoituksen kuvaa, ja toisinpäin (s. lxxx-lxxxi). Viimeisellä sivulla (lxxxii) on jäljennökset tekstissä mainituista vesileimoista.

Laatta 1.

Tekstiosaa seuraava kuvaosa sisältää 75 laattaa. Sivut on jäljennetty luonnollisessa koossa (310 × 210 mm). Määrä ylittää numeroinnin (1–70) siksi, että viisi niistä on painettu myös värillisenä versiona (17a, 42a, 49a, 51a ja 59a).

Mainittakoon, että nykyiaikaisen julkaisuhistoriansa lisäksi (Dörnhöffer 1907/9, Hils 1991, Żabiński & Walczak 2002, Welle 2014) Baumannin käsikirjoituksella on ollut verrattain laaja levikki jo varhaisella uudella ajalla, ja sen kopioita tai mukaelmia löytyy Dürerin kirjan lisäksi useammasta 1500-luvulla käsin kirjoitetusta kirjasta, jotka ovat kytköksissä Augsburgin kaupunkiin (Antonius Rastin kirja, Gregor Erhartin kirja, cgm 3712, Paulus Hector Mairin tuotanto).

Corona

|

Latinan kruunua tarkoittava sana corona on päätynyt historialliseen miekkailuterminologiaan ainakin kahdessa yhteydessä, saksaksi ja italiaksi. Käsittelen tässä kirjoituksessa molempia.

Fiore dei Liberillä (fl. n. 1410) corona on paitsi kuvituksen mestarihahmojen (magistri) tunnus, myös erään varoasennon nimitys. Molemmat näkyvät alla olevissa kuvissa:

‘Posta frontale ditta corona’. Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 24v; Pisani-Dossi 18B.

Fioren mukaan tämän pistoja vastaan erinomaisen asennon varsinainen nimi on posta frontale, mutta jotkut mestarit kutsuvat sitä nimellä posta di corona. Fiore vertaa tähän asentoon asentoa posta di bicorno (‘kaksisarvisasento’), jossa kärki osoittaa enemmän eteenpäin ja johon hän vertaa myös asentoja posta de fenestra (‘ikkuna-asento’) ja posta longa (‘pitkä asento’), joissa molemmissa kärki osoittaa eteenpäin.

Fioren esipuheen viittaus saksalaisiin opettajiin ja edellä mainittujen nimitysten mahdolliset vastineet saksankielisessä sanastossa (Einhorn ‘yksisarvinen’, Sprechfenster ‘keskusteluikkuna’, Langort ‘pitkäkärki’) antavat aiheen kysyä, selittyykö viittaus muiden mestarien käyttämään nimitykseen corona mahdollisesti saksankielisen sanaston kautta.

Liechtenauerin säkeissä, joiden vanhin käsikirjoituslähde on ajoitettu n. 1389, sanotaan pystysuorasta mestarilyönnistä (schaittelhaw) seuraavaa (ed. Wierschin, hieman muokaten):

…waß von im kumpt
die krone daß abnympt
schnyde durch die krone
so brichst du sy hart schone

‘…mitä siitä tulee, kruunu ottaa sen pois; leikkaa kruunun läpi, niin murrat sen voimakkaasti.’ Kiinnostavaa on, että krone voi teoriassa viitata myös päähän tai päälakeen ylipäänsä (DWB krone III 7), ja pystysuora lyönti, jota vastaan sitä käytetään, on nähtävästi nimetty kohteensa eli päälaen mukaan (Scheitel).

Mutta minkälainen liike krone on? Ringeckin kommentaarin mukaan kyseessä on ylälyönnin väistö, jossa kahva on korkealla pään yläpuolella (‘versetzt er mit dem gehultze hoch ab ob sinem haupt: der versatzung hayst die kron’ 535–6). Rooman-koodeksin anonyymin  kommentaarin mukaan tässä asennossa sekä kärki että kahva ovat ylhäällä (‘Vor seczt der denn haw das sein ort vnd das [s]ain gehulcz paide übersich stenn das selb haist die kron’, 25r).

Wierschinin sanastossa (1965) asento selitetään niin, että oikea käsi pitää kahvasta, vasen terästä, mikä käy ilmi esimerkiksi alla olevasta Jörg Wilhalm Hutterin kirjan kuvasta vuodelta 1523 (cgm 3711):

‘Das ist die krone der sein schwert gewappent heltt in der hand.’ BSB, cgm 3711, fol. 41r.

Vastaava liike esiintyy myös haarniskamiekkailussa terästä molemmin käsin tarttuen kahvalla tehtäviä “murhalyöntejä” (mortschlag) vastaan. Liechtenauerin säkeiden schneiden ja brechen, viilto ja murto, on ymmärretty Hutterin kuvituksessa kahdeksi erilliseksi vastaliikkeeksi, jotka löytyvät seuraavilta sivuilta:

‘der schnidt durch die kron’ ja ‘der bruch auff die kron’. BSB, cgm 3711, fol. 41v–42r.

(Vastaavat kuvat löytyvät käsikirjoituksesta cgm 3712 fol. 135r–136r.)

Kuten Fioren romper di punta, tässäkin yleisempi vastustajan liikkeen murtamista merkitsevä sana (vrt. brechen) on saanut kapeamman merkityksen tietynlaisena liikkeenä erotuksena toisenlaisesta liikkeestä.

Paurenfeindtin painetussa kirjassa (Wien 1516) otsikolla Kron kuvataan kuitenkin lyönti tai oikeastaan lyöntiyhdistelmä: etuterällä ylälyönti vastustajan vasempaan korvaan, sitten takaterällä oikean korvan alle, kolmas lyönti etuterällä “taaksepäin” (?alaspäin, sig. A4). Puolustuksen perusteella tulee mieleen kaksi peräkkäistä zwerchhauta, joista jälkimmäinen torjutaan lyömällä oma zwerchhau sen alle. Ainoa mieleeni tuleva yhteys “kruunuun” on se, että tämä yhdistelmä muistuttaa Andre Lignitzerin miekan ja kupurakilven neljättä temppua, jossa myös tehdään ensin poikittaiset lyönnit molemmille puolille ja lopuksi pystysuora scheitelhau eli päälakilyönti.

Paulus Hector Mairilta 1500-luvun puolivälistä löytyy paitsi kopiot Hutterin kuvista (SLUB, mscr. dresd. C. 93, fol. 76r–77r, BSB cod. icon. 393-1 fol. 72r–73r), myös samanhenkinen ja -niminen ote tussakasta (SLUB, mscr. dresd. C. 93 fol. 121v, cod. icon. 393-1 fol. 105v), jota vastassa ei kuitenkaan ole ylälyönti vaan -pisto, ja kontaktikin otetaan eri suuntaan:

‘Contra habitum coronae impulsus seu acinacis iniectio’. BSB, cod. icon. 393-1, fol. 105v.

Joachim Meyerin (1570) kronhauw eli ‘kruunulyönti’ alkaa alavaroasennosta, ja kun vastustaja lyö ylälyönnin, se otetaan vastaan käännetyllä väistötangolla (‘mit uberzwerchem kreutz’), minkä jälkeen vastustajaa lyödään päähän takaterällä (1.14r); toisaalla Meyer mainitsee, että tässä puolustus ja osuma tapahtuvat yhtaikaa (1.16r). (Toisenlaista käyttöä löytyy kohdista 1.21v–22r, 1.35v ja 1.62r.) Meyer tarkentaa myöhemmin, että tätä liikettä, joka suoritetaan käännetyllä väistötangolla oman pään yläpuolella (‘wann du mit uberzwerchem kreutz hoch uber deinem Haupt versetzest / das heist die Kron’), ei pitäisi käyttää liikaa, ja jos vastustaja tekee sen lyöntiä vastaan, voidaan tehdä lyönti, joka vastaa ylempänä nähtyä viiltoa kruunun läpi (1.60v).

Meyer ei viittaa edellisten kohdalla kuvitukseen, mutta kuvitusten joukossa löytyy kuva Hutterin kruunun kaltaisesta otteesta (E, vasemmalla takana), johon Meyer ei viittaa tekstissä lainkaan. (Hieman vastaavassa asetelmassa kuvassa H oikealla takana nähdään tähän liittymätön miekanriisto, ks. 1.41r.) “Puhvelia” vastaan tehtävää kruunua (1.21v) vastaa toisaalla (1.51v, kuva N) nimeämätön liike, jossa Meyer erikseen sanoo, että vasemmalla tartutaan terään (vrt. myös 1.61v).

Yksityiskohdat Meyerin kuvituksista E ja N. (BSB.)

Meyerin kron vaikuttaisi siis olevan oleellisilta osin sama kuin Hutterin, vaikka hän on epäselvempi otteen suhteen.

Onko näiden perusteella mahdollista rekonstruoida historiallis-vertailevaa menetelmää soveltaen “kantakruunu”, josta attestoidut kruunun ilmentymät voidaan johtaa?

On syytä palata vielä 1400-luvun lopulle. Monipuolisin selostus kruunusta löytyy nimittäin Sveitsin Sankt Gallenin alueelta peräisin olevan yhteissidoksen cgm 558 lehdeltä 125r alkavasta anonyymista, Liechtenaueriin liittymättömästä kamppailukirjasta.

Miekkaa koskevassa osiossa kruunuun tullaan alalyönnin jälkeen “pistämällä” tai “vetämällä ylöspäin” (‘stich vf so kumpt du in die kron’, ‘züch vf in die kron’ 127r); jälkimmäiseen liittyy kahvan kääntäminen pään eteen, ja kyseessä on jonkinlainen ylävaroasento (‘wend das gehilcz wol vf für din hopt vnd züch ab in die ober huot in die kron’, 127v). Tekstin mukaan on olemassa sekä schlechte kron, johon tullaan pistämällä ylöspäin, että windische kron, johon astutaan wechselistä (127v). Tekstistä löytyy myös jonkinlainen kron how (128v).

Schlecht ja windisch voidaan ymmärtää ‘suoraksi’ ja ‘käyräksi’ (Idiotikon, windisch II 1. b,  DWB windig 1. b), mikä on tuttu vastakkainasettelu yhden käden aseiden sanastosta (suora käsi on peukalo ylöspäin, käyrä peukalo alaspäin). Lisäksi tekstissä sanotaan, että “käyrän kruunun askel” (‘der windeschen krön tritt’) on ain horn eli yksisarvinen (129r); sattumalta ainakin Meyerin einhorn on edellä mainitulla tavalla “käyrä” sekä korkealla pään suojana (kuva E, oikealla edessä).

Tästä olisi jo mahdollista johtaa sekä Fioren “suora” corona että “käyrä” krone, joka nähdään yllä viitatuissa saksalaisissa lähteissä, piti vasen käsi kiinni kahvasta tai terästä. “Kruunun” merkitys voisi olla viittaus kohteeseen (päähän tai päälakeen), jota kyseisen asennon on tarkoitus suojata, kuten Marozzon (1536) guardia de testa, joka on yhtenevä Fioren posta frontalen kanssa. Epäsuora lisävahvistus löytyy Filippo Vadilta, jolla esiintyy Fioren posta frontalea vastaava “suora” corona (f. 17r) että “käyrä” posta frontal (f. 17r).

Kuukauden kirja: Die deutschen Leibesübungen des Mittelalters in Buch und Bild (1936)

|

Berliinin vuoden 1936 olympialaisten yhteydessä järjestettiin kaikenlaista näyttelytoimintaa, jonka tarkoitus oli mainostaa saksalaista kulttuuria ja sen saavutuksia muulle maailmalle sekä tietysti saksalaisille itselleen. Erään tällaisen näyttelyn järjesti tieteen, kasvatuksen ja kansanvalistuksen valtakunnanmininsteriö Preussin valtionkirjastossa Berliinissä 15.7.–22.8.1936. Näyttelyn teemana olivat keskiaikaiset saksalaiset ruumiinharjoitukset kirjoissa ja kuvissa, ja näyttelystä julkaistiin myös luettelo otsikolla Die deutschen Leibesübungen des Mittelalters in Buch und Bild (1936), joka on siis helmikuun kuukauden kirja.

Nidotun laitoksen kansi.

Katalogin alkusanat on kirjoittanut asianomaisen ministeriön valtakunnanministeri Bernhard Rust, jonka jälkivaikutus näkyy tänäkin päivänä saksan oikeinkirjoitusuudistuksissa. (Häntä voisi siis kutsua alkuperäiseksi “kielioppinatsiksi”.) Ministerin mukaan näyttelyn tarkoitus on osoittaa, että saksalaiset ovat muinaisajoista lähtien pitäneet arvossa liikuntaa ja ruumiinharjoitusta.

Näyttelyesineet on jaoteltu eri otsikoiden alle. Ensimmäisenä on “urheilu ja hygienia”, jonka alla mainitaan kolme Saksaan levinnyttä terveyteen ja liikuntaan liittyvää teosta: Ibn Butlanin Tacuinum sanitatis (1533), Petrus Faberin Agnosticon (1595) ja Hieronymus Mercurialiksen De arte gymnastica (1601). Seuraavaksi tulevat ritarilliset ruumiinharjoitukset, joiden joukosta löytyvät luonnollisesti vanhemmat kamppailukirjat. Näitä seuraavat porvarilliset ruumiinharjoitukset, metsästys, akateeminen urheilu, miekkailu ja ratsastus 1600- ja 1700-luvuilla, ja lopuksi liikuntaa koskevaa saksalaista kirjallisuutta 1600-luvulta 1800-luvulle. Luettelossa on myös 32-lehtinen kuvaliite, jonka kuvista valtaosa on peräisin kamppailu- tai turnajaiskirjoista.

Luettelo ilmestyi sekä sidottuna että nidottuna, ja saksankielisen version lisäksi siitä on olemassa muunkielisen yleisön eduksi ainakin englanninkielinen versio, joka tosin eroaa saksankielisestä hyvin vähän: ylimääräisellä lehdellä lukee englanninkielinen otsikko German Sports in the Middle Ages, ja osa kuvaliitteen kuvateksteistä on myös englanniksi. En tiedä, “käännnettiinkö” luetteloa muillekin kielille, mutta pitäisin tätä todennäköisenä.

Painetuista kirjoista edustettuna ovat kaikki varhaiset saksaksi ilmestyneet kirjat: Hans Wurm, Andre Paurenfeindt, Fabian von Auerswald, Christian Egenolph ja Joachim Meyer.

Paurenfeindtin teosta pidettiin pitkään kadonneena, ja tällä hetkellä ainoa tunnettu kappale on Glasgow’ssa. Tiettävästi Karl Wassmannsdorff osti yhden kappaleen Johann Scheiblelta toisena helluntaipäivänä vuonna 1864. Näyttelyssä ollut kuva (s. 16, nro 21) on ollut peräisin joko jommastakummasta näistä tai sitten kolmannesta kappaleesta.

Egenolphin kirjan eri painoksia käsitellään luettelossa kuin ne olisivat eri teoksia (s. 14, nro 12 ja s. 17, nro 30). Egenolphilta ovat peräisin sekä luettelon kansikuva että yksi sisäsivulta (s. 15) löytyvä painikuva.

Meyer on puolestaan jaettu sekä ritarilliselle puolelle (s. 17, nro 31) että 1600-luvun puolelle (s. 39, nro 7): ensiksi mainittu on tussakointikuva vuoden 1570 painoksesta, jälkimmäinenen kuva esittää tikaritaistelua vuoden 1600 painoksesta. Lisäksi kuvaliitteestä ja itse luettelosta löytyy vielä kaksi miekkailukuvaa.

‘Fechten mit dem Messer. Fighting at knives.’

Käsin kirjoitettujen kirjojen osalta kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon I.33, tuolloin tosin signumilla I.115 (s. 15, nro 14). Tämä oli ensimmäinen muttei viimeinen kerta, kun I.33 oli esillä olympialaisten yhteydessä.

Talhofferilta ovat edustettuna molemmat tuolloin Gothassa olleet käsikirjoitukset (s. 14, nro 9 ja s. 14, nro 19). Münchenin kokoelmista oli puolestaan saatu Paulus Kalin (cgm 1507, s. 14, nro 13), Wilhelm Hütterin (cgm 3711, s. 15, nro 17 ja cgm 3712, s. 16, nro 18) ja Hans Lecküchnerin (cgm 582, s. 16, nro 20) käsikirjoitukset. Näistä käsikirjoituksista on myös kuvia kuvaliitteessä, mutta cgm 1507:stä oleva kuva ei koske painia (kuten luetteloitu kohde) vaan miekkaa ja kupurakilpeä, ja cgm 3711:sta on liitteessä haarniskapainin sijaan kuva, jossa mies taistelee naista vastaan istuen ammeessa.

Lisäksi mainittakoon Ludwig von Eyb nuoremman sota- ja kamppailukirja (s. 16, nro 26), nykyään Krakovassa oleva mgq 16 (s. 15, nro 16) ja entinen Donaueschingen 862 (s. 17, nro 27), joka on nykyään Pariisissa. Erikoisempi tapaus on kuva miekkailijoista Kasselin Hessische Landesbibliothekin käsikirjoituksesta math. 4, luettelon mukaan 16. vuosisadalta (s. 17, nro 28). Viittauksesta puuttuu tieto koosta, mutta kyseessä lienee 2° Ms. math. 4, josta voisin kuvitella löytyvän kuvaukseen sopivan kuvan.

‘Kolbenturnier.’

Myöhempiä edustettuja kamppailuauktoreita ovat Jakob Sutor (s. 40, nro 8), Salvator Faber (sic, s. 40, nro 10 ) ja hänen nimiinsä laitettu Heußlerin kirja (s. 40, nro 11), J. H. Eych (s. 40, nro 16), Friedrich Kahn (s. 40, nro 17), Heinrich Christoph Ranis (s. 41, nro 18) ja Nicolaes Petter (s. 42, nro 27). Kamppailukirjojen tematiikkaan liittyy lisäksi mm. Kassel, Landesbiboiothek, 2° Ms. astron. 1 sekä turnajaisaiheet.

Opettavainen miekkailusatu

|

1530-luvulla kuolleen fransiskaanimunkki Johannes Paulin tunnetuin teos on hänen kansanomainen juttukokoelmansa Schimpf und Ernst (1519). Teoksesta löytyy kaksi miekkailumestareita käsittelevää tarinaa, joista olen tätä kirjoitusta varten jäljentänyt ja suomentanut ensimmäisen.

‘Zwen fechten umbs leben.’ Egenolffin kuvitusta tarinaan, vrt. Der Allten Fechter gründtliche Kunst, s. 36.

Alkuteksti löytyy vanhimman tunnetun painoksen (Strasbourg 1522) faksimilena täältä (sig. L3). Moderni uusintapainos ilmestyi vuonna 1865 Stutgartissa Hermann Österleyn toimittamana. Tästä laitoksesta tarina löytyy sivuilta 198 – 199:

Es war ein schirmeister der het in vil stetten schůl gehalten, vnd gůte schůler gemacht, schirmeister, ab einer was vberusz gůt, vnd erhůb sich mit Lucifer, er wolt seinem meister nichtz entfor geben, ie das sie einander vszbutten, vmb das leben zůfechten, vnd solt ieglicher bruchen was er künt, vnd alle seine kunst. Sie kamen vff dem blatz zůsamen, vnd machten ir spiegelfechten, wie man dan thůt, da sie schier zůsamen kamen, da hielt der meister sein schwert stil, vnd sprach zů seinem schůler. Es ist nit geret worden das ich mit zweien sol fechten. Dieser lůgt hindersich wer im helffen wolt, vnd dieweil er hindersich lůgt, da sprang der meister herzů, vnd schlůg im den kopff ab, vnd sprach, den streich hab ich dich noch nit gelert. Dieser meister hat gethon wie der in dem nechsten gesagten exempel, das ein meister im alwegen sol etwas behalten das er seine schůler nit leren sol.

Suomennettuna (tukeutuen hieman Egenolffin vuoden 1544 painokseen, josta löytyy myös yllä oleva kuvituskuva):

“Olipa kerran miekkailumestari, joka oli opettanut monessa kaupungissa ja jolla oli paljon hyviä oppilaita. Yksi heistä oli aivan erityisen taitava, mutta hän korotti itsensä kuin Lucifer eikä halunnut maksaa opettajalleen mitään, ennen kuin he sopisivat taistelevansa elämästä ja kuolemasta; kummankin tulisi käyttää kaikkea osaamaansa taitoa. He saapuivat sovittuun paikkaan ja miekkailivat ensin ilmaan, kuten on tapana. Juuri kun he olivat iskemässä yhteen, mestari pysähtyi ja sanoi oppilaalleen:
– Ei ollut puhetta, että minun on oteltava kahta vastaan!
Oppilas katsoi taakseen nähdäkseen, kuka häntä oli auttamassa, jolloin mestari syöksyi hänen kimppuunsa, löi hänen päänsä poikki ja sanoi:
– Tätä temppua en ollutkaan vielä opettanut sinulle!
Tämä mestari teki kuten edellisessä esimerkissä, sillä mestarin tulee aina jättää itselleen jotain sellaista, mitä hän ei opeta oppilailleen.”

Lopussa viitatussa “edellisessä esimerkissä” kerrotaan mestarista, joka ei koskaan tehnyt mitään niin hyvin, etteikö olisi voinut tehdä sitä vielä paremmin, eikä koskaan opettanut oppilailleen aivan kaikkea.

‘Ich balge mich nicht mit jhr zweyen’ / ‘Non pugno cum duobus’. Michael Hundtin temppu nro 95.

Eräs versio kyseisestä tempusta löytyy myös Michael Hundtin 1611 ilmestyneestä teoksesta Ein new künstliches Fechtbuch im Rappier Zum fechten vnd Balgen (ks. kuva ylempänä). Sivuhuomiona Hundtin ‘fechten und balgen’ (latinaksi ‘seu serio pugnando, sive ludicrè’) viittaa samaan kontekstieroon kuin vanhemmasta kirjallisuudesta tuttu ‘czu schimpfe ader czu ernste’.