Juutalais-Otto

Painimestari Ottista (Ott Jud) ei tiedetä muuta kuin että hän oli itävaltalaisten ruhtinaiden painiopettaja, kastettu juutalainen ja kuului Liechtenauerin seuraan. Tiedot ovat peräisin hänen teostensa otsikoista ja Paulus Kalin luettelosta.

Hänen painiteoksensa löytyy vaihtelevissa muodoissa Augsburgin (UB, Öttingen-Wallerstein I.6.4to.3), Rooman (Biblioteca dell’Academia Nazionale dei Lincei e Corsiniana, 44 A 8), Dresdenin (SLUB, Mscr. C 487), Glasgowin (Glasgow Museums, MS E.1939.65.341), Salzburgin (UB, M. I. 29), Berliinin (nyk. Krakovan, mgq. 2020) ja Münchenin (cgm 3712) käsikirjoituksista, Paulus Kalin Wienin käsikirjoituksesta (KK 5126), Talhofferin Gothan käsikirjoituksesta (chart. A 558) sekä sen kopioista Göttingenissä (UB, phil. 61) ja Münchenissä (cod. icon. 395), ja tietenkin Paulus Hector Mairin (luultavimmin Augsburginn käsikirjoitukseen perustuvista) Dresdenin- (SLUB, Mscr. C 94), Münchenin- (cod. icon. 393(1) ja Wienin-käsikirjoituksista (NB, 10826). Kaksi viimeksi mainittua sisältävät tekstin latinankielisen käännöksen.

Editio princeps ilmestyi 1870 Karl Wassmannsdorffin laatimana. Edition pohjatekstinä on Augsburgin käsikirjoitus, ja apparaatista löytyy lukutapoja Wassmannsdorffin hallussa olleesta käsikirjoituksesta, joka on sittemmin kadonnut. Rooman ja Augsburgin käsikirjoitusten tekstit ovat ilmestyneet kokonaisuudessaan Dierk Hagedornin toimittamina 2008 ja 2017. Viimeksi mainittu sisältää myös englanninkielisen käännöksen, ja Rooman käsikirjoituksen teksti on ilmestynyt englanniksi Christian Henry Toblerin kääntämänä 2010. Berliinin/Krakovan ns. Goliath-käsikirjoitus on ilmestynyt 2017 Rooman käsikirjoitus rinnakkaistekstinään Rainer Wellen toimittamana.

Dresdenin käsikirjoitus, joka kattaa vain teoksen loppuosan, on ilmestynyt Wierschinin editiona 1965 sekä Toblerin englanniksi kääntämänä 2001, David Lindholmin ja Peter Svärdin käännöksenä 2006.

Tutkimuskirjallisuuden osalta mainittakoon Rainer Wellen väitöskirja vuodelta 1993, joka sisältää konkordanssin ja stemman, jotka kattavat edellä mainitut käsikirjoitukset Glasgowin käsikirjoitusta sekä tietysti tunnettujen käsikirjoitusten kopioita lukuun ottamatta.

‘Da hat die swindel wag ain end.’ Talhofferin painikuvitusta. Gotha, Forschungsbibliothek, Char. A 558, fol. 126v.

Ott mainitaan tekijäksi kaikissa paitsi Salzburgin ja Dresdenin (C 487) käsikirjoituksissa sekä Paulus Hector Mairin tuotannossa. Kuten sanottua, hänestä ei tiedetä muuta kuin mitä painiteoksensa yhteydessä kerrotaan.

Vuonna 1700 ilmestyneestä tarinakokoelma Lyrum-Lyrissimumista löytyy kuitenkin ilmeisesti häntä koskeva tarina, jonka ensimmäinen tunnettu versio on peräisin Martti Lutherilta, ja joka on sittemmin julkaistu myös Deutsche Turn-Zeitungissa (1864, s. 389). Alla alkuperäisteksti viimeksi mainitusta lähteestä:

Kaiser Friedrich hatte einen Juden an seinem Hof, welcher ein so starker Rieß und trefflicher Ringer war, daß er alle so mit ihm zu ringen sich unterstunden, in dem Ringen überwand: denn er pflegte dem, so mit ihm range, ein Glied in der Hüffte zu verrencken, aus welchem Schertzen sich denn ein jedweder von ihm musste lassen niederschmeissen. Es wurde aber auch ein grosser Rieß aus Thüringen zum Kayser gebracht, denselben frischete er an, daß er mit seinen Juden eines ringen solte. Der Jud bat den Kayser um Verzeichung, wo er vielleicht diesen grossen Teutschen etwas grob angreiffen würde, sintemal solches in solchem Kampff sein müßte. Der Teutsche aber antwortete dem Juden: Er solte seiner nicht schonen, denn er mit keinem Kind würde zu thun haben, hingegen wolle er auch das Seine thun. So bald sie nun zusammen kamen, und der Jude alle seine Kunst versucht hatte, ergrieff ihn der Teutsche mit der lincken Hand, und truckete ihn fest an seine Brust, mit der rechten Hand aber ergriff er ihm den Kopf, brach ihm das Genick entzwey, und warff ihn todt für des Kaysers Füsse.

Suomennettuna:

‘Keisari Friedrichillä oli hovissaan jättiläismäinen juutalainen, joka oli niin vahva ja hyvä painija, että hän päihitti painissa kaikki, jotka tohtivat otella hänen kanssaan. Hänen tapanaan oli nyrjäyttää vastustajiltaan lonkka, minkä tempun jälkeen kenen tahansa täytyi antaa heittää itsensä maahan. Kerran keisarin eteen tuotiin toinen jättiläinen Thüringenistä. Keisari pyysi, että tämä painisi hänen juutalaisensa kanssa. Juutalainen pyysi keisarilta anteeksi, että hän ehkä hyökkäisi saksalaisen kimppuun vähän karkein ottein, sillä niin täytyy sellaisessa kamppailussa tehdä. Saksalainen kuitenkin vastasi juutalaiselle, ettei tämän tule sääliä häntä, sillä hän ei tulisi olemaan tekemisissä minkään lapsen kanssa, ja hän itsekin halusi tehdä mitä pystyy. Kun he sitten kävivät toistensa kimppuun, ja kun juutalainen oli kokeillut kaikkia temppujaan, tarttui saksalainen häneen vasemmalla kädellään painaen hänet tiukasti rintaansa, otti oikealla kädellään kiinni hänen päästänsä, taittoi hänen niskansa ja heitti hänet kuolleena keisarin jalkoihin.’

Keisari Friedrich on ilmiselvästi Friedrich III, joka hallitsi vuosina 1440-1493, mikä sopisi yhteen sen kanssa, että Ottin kuoleman terminus ante quem on Talhofferin Gothan käsikirjoituksen päiväys 1443. Muuten kyseinen keisari muistetaan Marxbrüder-killalle vuonna 1487 antamastaan yksinoikeudesta myöntää miekkamestarin arvo.

Sisällöllisesti on kiinnostavaa paitsi se, kuoliko Ott oikeasti näin, myös se, onko lonkkaan kohdistuva tekniikka todella jotain, mitä hänen tiedetään suosineen, vai onko tarinaan vain sekoittunut elementti Jaakobin painista, kuten Wassmannsdorff näyttää otaksuvan (1. Moos. 32:23-33).

Koska Juutalais-Oton painiteos nautti verrattain suurta suosiota ainakin alan miesten keskuudessa, herää kysymys, onko tarinan, jossa ei ole oikein muuta sisältöä kuin että saksalainen jätti vääntää juutalaispainijalta niskat nurin, taustalla kenties jonkinlaista vihamielisyyttä juutalaisia kohtaan.

Kuukauden kirja: Deutsche Turn-Zeitung Nr. 9 (1864)

Huomaan, etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään koko helmikuun aikana. Tämä on harmillista, mutta joka tapauksessa helmikuun kirja on Deutsche Turn-Zeitungin yhdekäs vuosikerta vuodelta 1864. Lehti ilmestyi vuodesta 1856 toisen maailmansodan loppuun asti toimien Deutscher Turner-Bundin virallisena äänenkannattaja. Käsillä olevassa vuosikerrassa on monta mielenkiintoista artikkelia, joita käsittelen tässä kirjoituksessa. Tarkemmat viitteet löytyvät lopusta.

Ensimmäisessä numerossa alkaa Karl Hermann Scheidlerin juttusarja miekkailun historiasta, jossa esitettyihin virheellisiin näkemyksiin liikuntafilologi Karl Wassmannsdorff joutui tietysti myöhemmin vastaamaan omassa artikkelissaan, joka käsittelee Marxbrüder– ja Federfechter-miekkailukiltoja sekä vanhinta tunnettua saksankielistä painettua miekkailukirjaa. (Milloin ja mistä Wassmannsdorff sai kyseisen niteen haltuunsa, käsittelin edellisessä kirjoituksessa.) Erityisen maininnan ansaitsee Wassmannsdorffin kritiikki Scheidlerin artikkelin Carl Wilhelm Göttlingiltä peräisin olevaan ajatukseen “Feder”-nimisen aseen olemassaolosta.

‘Die Auslage rechts von der Seite gesehen.’ (S. 109.)

Vuosikerrasta löytyy myös Wassmannsdorffin pistinmiekkailua käsittelevä teknisempi kirjoitusten sarja sekä monta lyhyempää juttua. Yhdessä näistä hän käsittelee vanhoja anekdootteja miekkailijoista ja painijoista, muun muassa Johannes Paulin kaskuja, joista toista olen jo itsekin käsitellyt, sekä Juutalais-Ottoa ja Andreas Eberhard Rauberia koskevia kertomuksia.

Antiikkista urheiluhistoriaa puolestaan käsittelee W. L. Meyer, jonka juttusarjasta tässä vuosikerrassa löytyvät painia, nyrkkeilyä, pankrationia sekä uintia koskevat osat.

Lopuksi on mainittava indoeuropeistiikan suurnimi August Schleicher, joka oli tuohon aikaan Jenan miesten voimisteluseuran valvoja ja jonka kontribuutio käsittelee luonnollisesti liikuntaan liittyvää etymologiaa. Artikkelissaan Schleicher muun muassa kritisoi (Wassmannsdorffia vähemmän ronskein sanankääntein) saksalaisen liikunnan alullepanijan Friedrich Ludwig Jahnin näkemystä sanan turnen germaanisesta alkuperästä osoittaen sen olevan lainaa latinasta (tornare), johon sen kantasana (tornus) on puolestaan lainattu kreikasta (τόρνος).

Alla vielä edellä mainitut artikkelit luettelomuodossa:

  • W. L. Meyer, “Die leiblichen Leistungen der Alten.” 106 – 107 (E), 139 – 140 (F), 147 – 148 (F), 153 – 154 (G), 166 – 167 (H).
  • Karl Hermann Scheidler: “Kurze Geschichte der Fechtkunst in alter und neuer Zeit, namentlich in Deutschland, mit Bezug auf die Wehrfrage der Gegenwart.” S. 4 – 6 (1.), 25 – 28 (2.), 65 – 68 (3.), 169 – 171 (4.),  180 – 181 (4.), 203 – 205 (5.).
  • August Schleicher, “Turnetymologica”. S. 105 – 106.
  • Karl Wassmannsdorff, “Anleitung zum Gewehrfechten, den deutschen Turnvereinen gewidmet.” S. 97 – 100, 107 – 110, 123 – 125, 132 – 134, 145 – 147.
  • ————————, “Ueber die Marxbrüder und Federfechter und über das älteste – bisher noch unbekannte – gedruckte deutsche Fechtbuch.” 353 – 356.

Wassmannsdorffin lyhyemmät jutut:

  • Karl Wassmannsdorff, “Kleinere Mittheilungen”. S. 209 – 211, 388 – 390 (1.), 401 – 405 (2. ja 3.).
  • ————————, “Kürfechten”. S. 239.
  • ————————. “Reihen und Rotten; Vervielfachen der Rotten”. S. 45 – 46
  • ————————. “Turnsprachliches. S. 183 – 184, 416.
  • ————————. “Berichtigung einer Mittheilung über der Stuttgarter Jugendwehr.’ S. 238 – 239.