Vadista ja latinasta

Filippo Vadi on Fioren ohella varhaisimpia säilyneitä italiankielisiä miekkailuauktoreita. Hänen teoksensa tunnetaan välille 1482 – 1487 ajoitetusta käsikirjoituksesta Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1342. Teos on kirjoitettu italiaksi, mutta omistus (fol. 1r, kuvassa) Urbinon herttua Guidobaldo da Montefeltrolle on kirjoitettu latinaksi.

Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1342, fol. 1r.

Guy Windsor kommentoi omistuskirjoitusta englanninkielisessa käännöksessään Veni Vadi Vici: A Transcription, Translation and Commentary of Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi (2012) seuraavasti (s. 21):

The first and most obvious thing to notice about this dedication is that Vadi’s Latin is execrable. He is clearly trying to praise Guido, Duke of Urbino, and place his work into a high-flung classical context. I doubt Guido was terribly impressed.

Mutta onko Vadin latina todella niin surkeaa? Omistus jakaantuu luontevasti kolmeen osaan, jotka käsittelen järjestyksessä. Alla Windsorin lukutapa ja käännös ensimmäisestä kolmesta rivistä (s. 21):

AD ILLUSTRISSIMUS PRINCIPEM
MEUM GVIDVM FERETRANVM
DVCEM VRBINATEM
‘To my most illustrious Prince
Guido di Montefeltro
Duke of Urbino’

Käsikirjoituksessa lukee varsin selvästi illustrissimum, sillä akkusatiivi (jossa kaikki loputkin sanat ovat) on ainoa mahdollinen muoto ad-preposition jälkeen. (Painettu teksti ei seuraa alkutekstin u- ja v-grafeemien käyttöä, mutta asialla ei ole sinänsä merkitystä.)

Edellistä seuraa kolmesta distikonista koostuva runo, alla Windsorin teoksesta löytyvässä muodossa:

Hunc tibi do princeps dignissime guide libellum
Cvi pariter mentem devoveoque meam
Quom musis studium dederis lege ludicra martis
Principibus muse: marque savere solest
Hunc te precipue phebus: museque decorant
Mox etiam mauors: atque minnerva colent.

Alkutekstissä on ilmeinen kirjoitusvirhe, jota tässä ei ole huomioitu: toiseksi viimeisen rivin hunc pitäisi olla nunc, jolloin merkitys on järkevä. (Lisäksi alkutekstin tavallisesta poikkeava Minnerva on runomitallisesti mahdoton muoto, pitäisi olla Minerva eli ˇ ¯ ˇ ). Muutama sana on luettu väärin alkutekstistä: marque savere solest pitäisi olla marsque favere solent.

Teksti kääntyy suomeksi suunnilleen seuraavasti: ‘Kunnianarvoisa ruhtinas Guido, annan tämän kirjasen sinulle, kelle myös omistan samoin mieleni; vaikka olet harrastanut muusia, lue Marsin kisoista; muusat ja Mars tapaavat suosia ruhtinaita; nyt sinua koristavat erityisesti Foibos ja muusat, pian sinua kasvattavat myös Mars ja Minerva.’ Mytologinen vastakkainasettelu tapahtuu tässä kirjallisuuden ja runouden sekä sotataidon välillä. Alla Windsorin englanninkielinen käännös:

‘I offer this little book to you, great Prince,
To which Muse my mind is devoted to,
When giving up song to study the law of the principal martial games,
Mars accustomed to kiss especially Phoebus (Apollo):
The muse next decorates Mars, and worships Minerva.’

Tämän käännöksen perusteella on mielestäni hieman kohtuutonta syyttää Vadia huonosta latinan taidosta.

Loput omistuksesta, edelleen Windsorin lukutapa ja käännös (s. 22):

PHILIPI VADI SERVI LIBER
DE ARTE GLADIATORIA DI
MICANDI AD ILVSTRISSIMVM
PRINCIPEM GVIDEM FERE
TRANVM DVCEM VRBINI.
‘Philipo Vadi offers this book
on the art of gladiatorial combat to the illustrious
Prince Guido di Montefeltro
Duke of Urbino.’

Sana servi ei ole verbi eikä Philipi Vadi subjekti, vaan alkuosa kääntyisi esimerkiksi ‘Palvelija Filippo Vadin kirja miekkataistelutaidosta’. (Alkutekstissä lukee GVIDVM, kuten ylempänä, eikä GVIDEM).

Varsinaisesta esipuheesta löytyy vielä toinen latinankielinen kohta (fol. 2v). Alla Vadin teksti Windsorin kirjasta löytyvässä muodossaan (s. 28):

Iusta illud preclare dictum. Ingenium supare vires: Et quod maius est et quasi in credibile: sapiens dominabitur astris:

Iusta on tässä muodossa myös käsikirjoituksessa, mutta sen on tietenkin ymmärrettävä olevan sanan iuxta vaihtoehtoinen kirjoitusasu: alkuosa tarkoittaa siis ‘tuon tunnetun sanonnan mukaisesti’. Käsikirjoituksessa ei lue supare vaan superat. (Sanan incredibile osien kirjoittamiseen erikseen lienee syynä se, että se on käsikirjoituksessa niin.) Windsorin käännös:

Just to expand on my previous point. Cleverness overcomes strength. And what is greater still and almost incredible: sapiens dominabitur astris.

Ensimmäisen lauseen käännös ei siis vastaa alkutekstiä muodollisesti eikä sisällöllisesti. Lause ‘sapiens dominabitur astris’ on jätetty kääntämättä, sillä siihen liittyy seuraava huomautus:

(Note: this means “the wise man is ruled by the stars”, but it is almost certain that Vadi, like many others before and since, misread it to mean “the sage rules the stars”.)

Lause kuitenkin tarkoittaa juuri sitä, että viisas hallitsee tähtiä (eli tuntee niiden vaikutuksen ja osaa toimia sen mukaan, ks. esim. täältä). Latinan dominari on deponenttiverbi ja taipuu siis muodollisesti passiivissa, vaikka sen merkitys on aktiivinen. Hallitsemisen kohde voidaan ilmaista prepositiolausekkeilla, akkusatiiviobjektilla tai vaikka ablatiivilla, kuten tässä. Toki myöhäis- ja keskiajan latinassa alkaa esiintyä etenevissä määrin aktiivimuotoista dominare-verbiä, mutta tässä tapauksessa ei ole mitään syytä olettaa, että merkitys rakentuisi tämän ympärille.

***

Hieman sen jälkeen, kun olin saanut valmiiksi yllä olevan kieltämättä hieman happaman kirjoituksen, sain sattumalta tietää Guy Windsorin tänä vuonna ilmestyneestä teoksesta The Art of Sword Fighting in Earnest: Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi. En ole vielä lukenut kyseistä kirjaa, mutta alustavan tutustumisen perusteella yllä mainitut ongelmat (kahta vanhaa ja yhtä uutta pikkuseikkaa lukuun ottamatta) on korjattu, ja teos vaikuttaa muutenkin varsin hyvältä. Käsikirjoitusta, aiempaa kirjallisuutta, ja miekkailullista kontekstia käsitteleviä lukuja seuraavat luonnollisen kokoinen ja lukukelpoinen värifaksimile, englanninkielinen käännös, kommentaari ja sanasto. (Ainoa, mitä jäin vähän kaipaamaan, olisi ollut tekstieditio.) Ulkoasu tuo monessa kohden mieleen Jeffrey Forgengin teokset, eikä kirja kärsi samasta lastenkirjamaisuudesta kuin Tom Leonin ja Gregory D. Melen tuore Fiore-laitos (Flowers of Battle: volume 1, 2017).

Pyhä Mauritius

Lauantai (22.9.) oli maurinpäivä eli Pyhän Mauritiuksen päivä. Mauritius oli legendan mukaan kristityksi kääntynyt pohjoisafrikkalainen legioonankomentaja, joka koki yhdessä legioonansa (Theban legioona) kanssa marttyyrikuoleman nykyisessä Sveitsissä 200-luvun lopulla kieltäydyttyään tottelemasta keisari Maximianuksen epäkristillisiä käskyjä. Mauritius on muun muassa sotilaiden, miekkaseppien ja paavin sveitsiläiskaartin suojeluspyhimys. Mainitsin jo aikaisemmin kaksi “Mauritiuksen miekkaa”, jotka ovat Wienin Schatzkammerin valtakunnanmiekka (WS XIII 17) ja Torinon Armeria Realessa sijaitseva Mauritius-miekka (AR G 25).

Pyhä Mauritius kuvattuna heraldisena maurina  Coburgin vaakunassa.

Kiinnostava on benediktiinimunkki Sigebert Gembloux’laisen (n. 1030 – 1112) leoonisessa heksametrissä kirjoittama pyhimyslegenda Theban legioonasta. (Legioonan lipunkantajan Exuperiuksen pyhäinjäännöksiä säilytettiin tuolloin Gembloux’n luostarissa). Luvussa 6 käsitellään sitä, miten legioona oli koulutettu muinaisten esikuvien mukaisesti (‘qualiter exemplo antiquorum legio instructa sit’). Sigebertillä tuskin on ollut käytössäään Vegetiusta kummempia lähteitä, mutta seuraava kohta on huomattavan yksityiskohtainen (säkeet 281 – 287):

Raro solent caesim, sepissime caedere punctim;
hoc sibi plus tutum plus hostibus est odiosum.
Utentes telo stant protento pede laeuo;
cum uibrant gladium, uideas protendere dextrum;
at cum procinctum soluunt, data signa tubarum,
ante retroque cauent oculos utrobique retorquent,
ne quid agant temere uel fiat eis inopine.

‘He tapaavat iskeä harvoin terällä, useimmiten kärjellä: tämä on heille turvallisempaa ja vihollisille harmillista. Käyttäessään keihästä he seisovat vasen jalka edessä; kun he heiluttavat miekkaa, näet heidän asettavan oikean jalan eteen. Mutta kun torvien antamasta merkistä he riisuvat varusteensa, tarkkaavat he eteen ja taakse ja kääntävät silmänsä molempiin suuntiin, etteivät he tekisi mitään varomattomasti, tai ettei mitään tapahtuisi heidän odottamattaan.’

Tyhmempihän voisi luulla, että caedere tapahtuu caesim ja pungere puolestaan punctim. Vegetiuksen pistämiskommenttia, johon tämäkin ilmiselvästi perustuu, ovat siteeranneet myös Kristiina Pisalainen ja Rabanus Maurus.

Lopuksi mainittakoon, että Sigebert kirjoitti myös suomalaisille tutummasta Pyhästä Luciasta, joka ei kuitenkaan liity tämän blogin tematiikkaan muuten kuin siten, että hänet surmattiin tikarilla.

Kuvasarjojen typologiaa

Mainitsin aiemmin I.33:n kuvasarjojen eli kappaleiden (frustum lienee termin stück käännösvastine) viestinnällisen tehtävän esittää miekkailuliikkeitä. Tässä kirjoituksessa erittelen hieman näiden kuvasarjojen eri tyyppejä.

Ristillä merkityn alkuasetelman suhteen kuvasarjoja on kolmenlaisia: ensimmäisessä tyypissä yksi osapuoli kuvataan varoasennossa (custodia), toinen osapuoli jo hyökkäyksen aloittaneena. Tällaisia ovat folioilla 2r, 3r, 4r, 5r, 5v, 6v, 7v, 8v, 9r, 10r, 10v, 11v, 12r, 12v, 13r, 14r, 14v, 16r ja 17r, 23v, 24v ja 25r sekä 27v ja 28r alkavat sarjat, eli kaikki sarjat foliolle 17r asti (paitsi sekavasti alkava neljännen varoasennon sarja, 15r) sekä ensimmäiset papin erikoisvaroasentoa käsittelevät sarjat (23v – 25r).

Pappi (vas.) varoasennossa. Leeds, RA I.33, fol. 10r.

Toisessa tyypissä sarja alkaa teräkontaktista (17v, 19r, 20r, 20r, 21r, 22r, 22v ja 23r, joista viimeinen on muutenkin poikkeuksellinen yhden kuvan “sarja”), eli kaikki sarjat välillä 17v – 23r, aiheena ultima custodia ja vidilpoge).

Teräkontakti. Leeds, RA I.33, fol. 17v.

Kolmannessa tyypissä molemmat osapuolet ovat ensimmäisessä kuvassa varoasennossa, ja liike alkaa vasta toisessa kuvassa: tällaisia ovat folioilla 15r, 26r, 26v, 27r, 29r, 30r, 31r ja 32r alkavat sarjat eli kaikki sarjat välillä 26r – 32v alkavat sarjat, joissa papin erikoisvaroasento on asetettu jotain seitsemästä varoasennosta vastaan, sekä jo mainitsemani neljännen varoasennon sarja (15r) ja hieman poikkeuksellinen obsessio quaedam rara et valde bona (fol. 29r).

Valpuri (vas.) ja pappi varoasennoissa. Leeds, RA I.33, fol. 32r.

On kiinnostavaa, että teos voidaan jakaa karkeasti mutta kuitenkin jokseenkin koherentisti kolmeen, hieman lomittaiseen osaan yllä kuvattujen tyyppien esiintymiskohtien perusteella.

Etenemistavan suhteen kuvasarjoja on kahdenlaisia. Ensimmäinen tyyppi muodostaa lineaarisen sarjan, jossa ensimmäistä seuraavat kuvat edustavat aina edellistä kuvaa seuraavaa vaihetta. Tästä paras esimekki alla (hahmojen paikat eli kuvakulma ei edes vaihdu kesken kaiken):

Leeds, RA I.33, foll. 5v-6r.

TIlanteiden vaihtoehtoiset etenemiset muodostavat usein omat sarjansa. Ensimmäiset kaksi sarjaa ovat jopa siinä määrin epätaloudellisia, että kolme ensimmäistä kuvaa ovat tismalleen samat (vrt. foll. 2r ja 3r sekä kääntöpuolten ylemmät kuvat). Voidaankin sanoa, että ensimmäinen sarja esittää hyökkäyksen, jonka puolustus (mutatio gladii) näytetään toisen sarjan neljännessä kuvassa.

Edellä mainitun epätaloudellisen esitystavan sijaan yksittäisen sarjan tiukka lineaarinen eteneminen voidaan muuttaa siten, että seuraava kuva näyttää liikkeen, jonka olisi pitänyt tapahtua samalla tai ennen sitä edeltävässä kuvassa nähtävää liikettä. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että piston näytetään ensin menevän perille, ja seuraavassa kuvassa näkyy väistö, jonka on tietysti täytynyt tapahtua yhtaikaa hyökkäyksen kanssa. Esimerkki alla:

Leeds, RA I.33, fol. 28v.

Ylemmän kuvatekstin mukaan pappi jättää puolustamatta (‘obmittit suam defensionem’), ja alemman kuvan kuvatekstin mukaan pappi puolustautuu ylemmässä kuvassa suoritettua pistoa vastaan (‘Hic sacerdos defendit illum actum superius ductum’. (Tämä esimerkki on kuitenkin siinä mielessä epätaloudellinen, että sarjan kaksi ensimmäistä kuvaa, alkuasetelma ja pisto, ovat samat kuin edellisen, jossa näytetään vaihtoehtoinen puolustus.) Hyökkäyksen ja sen puolustuksen näyttäminen peräkkäin on varsin luonteva esitystapa, josta löytyy muitakin esimerkkejä (fol. 9v, 11r, 17rv, 19v, 27v-28r ja 29v).

Hieman räväkämpiä ovat kaksi tapausta, jotka liittyvät painiotteisiin, ja jotka voisi myös tulkita tilanteen vaihtoehtoisiksi kehityksiksi saman kuvasarjan sisällä. Foliolla 4v näytetään, kuinka oppilas on sidonnasta sitonut papin molemmat kädet, mutta seuraavassa kuvassa (fol. 5r) näytetään, mitä papin olisi pitänyt sidonnasta tehdä (schiltslac) välttääkseen oppilaan vastatoimet. Kääntäen foliolla 18r näytetään sidonnasta tehtävä schiltslac, kun taas seuraavalla sivulla (fol. 18v) näytetään ote, jonka toinen osapuoli tekee samasta sidonnasta ennen schiltslacia.

Erityisen mielenkiintoinen lehdiltä 30v – 31r löytyvä tapaus, jota käsittelen toisella kertaa.

Kuukauden kirja: Sport e giuochi (1978)

Pyrin esittelemään kerran kuukaudessa jonkin alan kannalta kiinnostavan kirjan. Käytän sanaa “kirja” arkikielisessä merkityksessä ja lähinnä alkusoinnun vuoksi, sillä aiheena voi olla yhtä hyvin yksittäinen artikkelikin. Voi myös olla, etten pysty ylläpitämään kuukausittaista tahtia, tai että innostun kirjoittamaan tiheämmin.

***

Syyskuun kirja on Carlo Bascettan toimittama Sport e giuochi: trattati e scritti dal XV al XVIII secolo (Milano 1978). Kyseessä on kaksi nidettä käsittävä kokoelma urheilua ja pelejä käsitteleviä kirjoituksia 1400-luvulta 1700-luvun loppuun.

Molempien niteiden kannet.

Ensimmäisen niteen aiheita ovat voimistelu, jalkapallo, soutu, ratsastus ja paini; toisessa niteessä käsitellään uintia, luistelua ja hiihtoa, miekkailua, pallopelejä ja ammuntaa. Kutakin aihepiiriä ja yksittäistä teosta edeltää esittelyluku. Tässä yhteydessä kiinnostavimpia ovat tietysti paini ja miekkailu.

Painia koskeva teksti on tuntemattoman tekijän De la palestra 1400-luvulta, joka on säilynyt käsikirjoituksessa Biblioteca Estense, T VII 25. Kyseessä on itse asiassa italiankielinen versio Pietro Monten 1492 ilmestyneen teoksen De dignoscendis hominibus painia koskevasta osasta.

Toisessa niteessä käsiteltävät miekkailuauktorit teoksineen ja niiden ilmestymisvuosine ovat:

  • Fiore dei Liberi: Flos duellatorum (1410)
  • Filippo Vadi: De arte gladiatoria dimicandi (1482 – 1487)
  • Camillo Agrippa: Trattato di scienzia d’arme (1553)
  • Giacomo di Grassi: Ragione di adoprar sicuramente l’arme (1570)
  • Nicoletto Giganti: Scola overo teatro di parare e di ferire di spada (1606)
  • Torquato d’Alessandri: Il cavalier compito (1609)
  • Ridolfo Capoferro: Gran simulacro dell’arte e dell’uso della scherma (1610)
  • Giovanni Battista Gaiani: Arte di maneggiar la spada (1619)

Fiorea käsittelevä luku sisältää sivun kokoiset jäljenteet kahdestakymmenestäkolmesta Flos duellatorumin eli Pisani-Dossi-käsikirjoituksen sivusta (17r – 28r) sekä edition kyseisten sivujen teksteistä. Mukana on siis vajaa kolmannes koko teoksesta. Tekstissä on lisäksi korjattu muutamia Francesco Novatin lukutapoja.

Sivu 156 ja kuva 73: ‘Vadi, De arte gladiatoria, c. 15v. I colpi della spada.’

Filippo Vadia käsittelevä luku sisältää värifaksimilet käsikirjoituksen (Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1342) lehdistä 15v, 16r, 28r ja 28v.

Sivu 180 ja kuva 76: ‘Vadi, c. 28v. Gioco de lanza longa.’

Tekstieditio käsittää Vadin esipuheen, tekstiluvut 1 – 16, sekä kuvaliitteenä löytyvän lehden 28 molempien puolien kuvatekstit. Tämä siis kattaa käsikirjoituksen kuvittamattoman alkuosan (foll. 1r – 14v) sekä kaksi lopuista viidestäkymmenestäviidestä kuvitetusta sivusta. (Toisin kuin eräässä myöhemmässä englanninkielisessä käännöksessä, latinankieliset osat on luettu ja ymmärretty oikein; italiankieliset käännökset löytyvät apparaatista.)

Loput teokset ovat ilmestyneet painettuina.

Camillo Agripan teoksesta (1533) annetaan neljää varoasentoa koskevat luvut (1, 4 – 7) sekä niihin liittyvät kuvat. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Agripalle on perinteisesti annettu kunnia olla ensimmäinen, joka on käyttänyt numeroita merkitsemään eri varoasentoja (hän ei oikeastaan ole ensimmäinen eikä edes toinen, vaikka nykyiset priimi, sekondi, terssi ja kvartti perustuvatkin pohjimmiltaan hänen kuvaamaansa järjestelmään).

Le quattro guardie principali. (Agrippa.)

Giacomo di Grassilta (1570) annetaan askelia ja varoasentoja koskevat luvut (sivut 11 – 13 ja 16 – 17), Nicoletto Gigantilta tempoa, väliä, pistoa ja vastakiertoa (contracavazione) koskevat luvut (sivut 4 – 7 ja 19 – 21) sekä kaksi näihin liittyvää kuvaa.

Torquato d’Alessandrin dialogimuotoisesta teoksesta (1609) on lainattu luonnollisesti sen miekkailua koskeva osio (sivut 67 – 87), Capoferrolta (1610) hänen tempoa koskeva lukunsa sekä lyhyt huomautus valehyökkäysten turhuudesta (luku 5 ja muistutus 7 sivulla 29). Giovanni Battista Gaianin dialogista (1619) on otettu mukaan ratsain tapahtuvaa miekkailua koskeva osio (sivut 84 – 91).

Kuvituksesta

I.33 koostuu ensisijaisesti miekkailijoiden kuvista (imagines), joiden yhdistelmät muodostavat esimerkkejä (exempla) eli meikäläisittäin “kuvia”, joiden sarjat muodostavat kappaleita (frusta). Kuvatekstit siis selittävät, mitä kuvissa tapahtuu, eikä kumpikaan riitä yksinään (tai välttämättä edes yhdessä) kuvaamaan kuvasarjojen esittämiä liikkeitä.

Taistelijoiden välissä kasvavat kukkaset eivät kuulu alkuperäiseen kuvitukseen. Leeds, RA MS I.33, fol. 25v.

Kuvat on piirretty ennen kuvatekstien lisäämistä, mikä käykin ilmi yllä olevasta kuvasta.

Kuvat ovat siis varsin oleellinen osa kirjaa, mutta miten hyvälaatuisia ne ovat? Alla kokoelma piirroksista eri yhteyksissä esitettyjä kommentteja, mukana myös pari kansallisia erityispiirteitä koskevaa huomiota:

  • ‘Die Figuren sind schlecht’ (Ukert 1838)
  • ‘the drawings have a markedly English look about them’, ‘drawn with great skill and spirit’ (James Gow Mann kirjeessään 1950)
  • ‘französisch beeinflußt’ (Leng 2008)
  • ‘Exquisitely illustrated with more than one hundred lively ink-and-watercolour drawings’ (Capwell 2012)
  • ‘The illustrations are handsome though not elaborate’ (Forgeng 2013)
  • ‘[T]he illustrations are handsome and appealing, albeit not lavish’ (Forgeng 2018)

Asia ei ole siinä mielessä pelkästään yhdentekevä makuasia, että kuvituksen laatu kertoo jotain siitä, miten paljon resursseja käsikirjoituksen tuottamiseen on käytetty ja siten ehkä jotain siitä, missä oloissa se on syntynyt. Yllä olevien lausuntojen valossa vaikuttaa hieman siltä, että arvion mairittelevuus on jokseenkin verrannollinen yleiseen kiinnostukseen käsikirjoitusta kohtaan. (Kansallisten piirteiden arviointiin vaikuttavat muut seikat.)

Kuvien laatuun liittyy myös piirtäjän taito kuvata asentoja, mikä auttaa piirrosten luotettavuuden arvioinnissa. Kuvituksia voi siis lähestyä käytännöllisestä näkökulmasta eli tarkastella, miten ne kuvaavat liikettä eli viestivät sitä oppia, jota teoksen on tarkoitus antaa. Sydney Anglo kirjoittaa teoksessaan The Martial Arts of Renaissance Europe (2000, s. 45) seuraavasti:

Yet, although the handling of the weapons, including the position of the fingers on the grip, is well indicated, leg and foot positions are wholly stylized: and this, together with the stereotyping of the postures, their ambiguity with regard to the direction of the blows, and the inadequacies of the verbal commentary, makes it difficult to reconstruct more than a general notion of the combat techniques depicted.

Tähän voisi lisätä vielä, että hahmojen etäisyys toisistaan ei vaikuta lainkaan relevantilta.

Viittasin kuvituksen ongelmiin erityisesti jalkatyön osalta jo aiemmin kirjoituksessa “Vasemmalla vai oikealla“.