Vastatempuista

Otsikossa oleva sana “temppu” viittaa liikkeeseen tai liikkeiden yhdistelmään ekplisiittisen kamppailutiedon kohteena, jollaisena se voidaan saattaa kielellis-kuvalliseen muotoon kamppailukirjassa. Historiallisessa kamppailukirjallisuudessa temput eli kappaleet tyypillisesti erotetaan niitä vastaan tehtävistä asioista. Saksankielisissä lähteissä temppu tai kappale on Stück, ja sen vastatemppu eli “murto” on Bruch, jota vastaava verbi on brechen. Vastustajan suorittamaa murtoa voi seurata vastamurto, ja tällaisia pitempiä polymorfisia liikesarjoja (jopa neljänteen vastamurtoon asti) löytyy erityisesti Baumannin painikirjasta (KdiH 38.9.1).

“Murtaminen” viittaa myös vastustajan varoasennon murtamiseen tähän tarkoitukseen sopivalla mestarilyönnillä. Liechtenauerin miekkailussa varoasentojen murtamista käsittelevän pääkappaleen nimi on Versetzen. Verbiä versetzen ja substantiivia Versatzung käytetään tämän lisäksi myös suunnilleen väistön merkityksessä, ja esimerkiksi Ringeckin kommentaarissa Versetzen-kappaleessa käsitellään niin varoasentojen murtaminen kuin toiminta vastustajan saatua työnnettyä ase sivuun. Lisäksi sanoilla viitataan myös aivan konkreettisesti painiotteella tapahtuvaan käden rikkomiseen (Armbruch).

‘anchora è meglor da disferar una lanza.’ Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 38v.

Fiore dei Liberin voidaan katsoa käyttävän saksan sanojen brechen ja Bruch vastineina verbiä rompere ja siitä johdettua substantiivia rotura. Murtaa voidaan ainakin pisto tai painiote (‘romper di punta’, Getty 26v-c–27r-a; ‘romper la tua presa’, Getty 6r-b), ja varoasentoja murtavat muun muassa ylälyönnit (‘rompemo le guardie’, Getty 23r-a) ja posta de donna destreza (‘rompe le altre guardie per grandi colpi’, Getty 23v-b). Lisäksi painissa on osattava “tehdä murrot eli murtaa (vääntää sijoiltaan) kädet ja jalat” (‘savere far roture çoè romper braçi e gambe’, Getty 2r).

Saksan brechen ja Bruch eivät viittaa mihinkään tiettyyn tapaan torjua vastustajan aikeita, vaan torjumiseen ylipäänsä; yllä mainittu romper de punta ‘piston murtaminen’ voidaan kuitenkin hyvällä syyllä tulkita niin, että se viittaa tapaan torjua pisto lyömällä (rebater) se maahan erotuksena tempusta nimeltä scambiar de punta ‘piston vaihto’, jossa vastustajan pisto torjutaan omalla pistolla.

Edellä mainittujen murtamisten lisäksi Fioren runollisemmassa Pisani-Dossi-versiossa murretaan eli rikotaan (tai ainakin taivutetaan) vastustajan miekka astumalla sen päälle, mutta tämä vaikuttaa olevan oleellisempaa runokielen kuin tekniikan kannalta, sillä asiaan ei viitata vastaavien kohtien proosamuotoisissa selityksissä, ja muotoilu on molemmissa tapauksissa kaavamainen (Pisani-Dossi 14b-d ja 21a-c vrt. Getty 21v-b ja 27r-a). (Lennokkaalla ilmaisulla selittynee myös Pisani-Dossissa esiintyvä vastustajan pään murtaminen maata vasten, ‘farò che la testa in terra te serà rota’, Pisani-Dossi 4b-e, vrt. Getty 7r-a.) Puolustauduttaessa kauluksesta tarttunutta tikarimiestä vastaan mainitaan kuitenkin Getty-versiossakin, että sama liike toimii myös keihään terän irrottamiseen (ks. kuva ylempänä, Getty 38v-b, vrt. Pisani-Dossi 16b-c).

Fiore ei kuitenkaan käytä näitä sanoja samalla tavalla tekstin jakamisen välineinä kuten vaikkapa Juutalais-Ott, sillä hän järjestelee temppunsa ja niiden vastatemput visuaalisen mallin mukaan käyttäen funktionaalisia hahmoja. Näitä ovat varoasentoja esittävät ensimmäiset mestarit (magistri), tilanteiden lähtökohtia markeeraavat toiset mestarit (rimedi), varsinaiset liikkeet suorittavat oppilaat (scolari) ja näiden vastatemput suorittavat kolmannet mestarit (contrari).  (Viimeksi mainitun saattaa vielä päihittää neljäs mestari, contra contrario.) Hahmot erottuvat toisistaan kruunuilla ja sukkanauhoilla. Yksittäisistä liikkeistä (käytännössä kuvasta teksteineen) käytetään nimitystä zogho, joka tosin jaollisessa tai ei-laskettavassa mielessä viittaa myös miekkailutoimintaan sinänsä (zogho largo ja stretto). Muutaman kerran esiintyy myös partido (Malipieron sanastossa ‘soluzione, tecnica’), joka on tietyllä tapaa lähellä saksan sanaa Stück, vaikka sen voi tulkita ainakin joissain tapauksissa toisinkin.

Kahden käden miekan zogho largo -osion explicitissä Fiore käyttää sekaisin sekä kirjan jakoon että varsinaiseen tekniseen sisältöön viittaavaa kieltä (Getty 27v):

Qui finisse zogho largo de la spada a ·doy mani che sono zoghi vinti, gli quali ano zoghi zoè rimedi e ·contrari da parte dritta e de parte riversa e contra ·punte e contra ·tagli de zaschuna rasone, cum roture, coverte, ferite e ligature chè tutte queste chose liçerissimamente se pono intendere.

‘Tässä päättyi kahden käden miekan zogho largo, jossa on kaksikymmentä temppua, joissa on sellaisia temppuja kuin ratkaisuja (rimedi) ja vastaliikkeitä (contrari) oikealta ja vasemmalta puolelta kaikenlaisia pistoja ja lyöntejä vastaan, murtojen, suojausten, iskujen ja sidontojen kanssa, jotka kaikki ovat tässä mitä helpoimmiten ymmärrettävissä.’ (Fioren sidonta eli ligadura viittaa painiotteeseen.)

I.33 ei asetu selvästi myöhempiin muotteihin. Sisältö jakaantuu seitsemään osaan varoasentojen kautta, jotka esitellään ensimmäisellä lehdellä. Nämä seitsemän osaa ovat partes, ja ne käsitellään suunnilleen järjestyksessä. Suhteellisen selkeä vastakkainasettelu on käsitteillä custodia eli varoasento ja obsessio eli piiritys, joka viittaa varoasentoa vastaan tehtävään hyökkäykseen: varoasentoa ei siis “murreta”, vaan se “piiritetään”. Latinan verbin obsidere voisi nähdä liittyvän funktion kannalta sopivaan saksan verbiin versetzen ainakin siltä osin, että latinan johdoksen pohjalla on verbi sedere ‘istua’, ja saksan johdoksen pohjalla on saksan vastaavan verbin sitzen kausatiivijohdos setzen. Preverbien ob- ja ver- yhteys ei ole niin ilmeinen.

‘sacerdos hic defendit quia ducit contrarium’. Leeds, RA I.33 fol. 19v.

Obsession tilalla käytetään myös substantiivia contrarium (28r), mutta tätä ei pidä mieltää välttämättä sen synonyymiksi. Contrarium esiintyy myös yleisemmässä merkityksessä alaviillosta ylälyöntiä vastaan (9v), vastustajan terän sidonnasta (12r, 14r, 19r) ja vastustajan lyönnin terällä torjumisesta (19v). Viimeksi mainitussa tapauksessa käytetään myös verbiä defendere. Kyseistä verbiä käytetään myös mitä teknisesti mitä erilaisimmista suorituksista: sidonnan kiertämistä seuraavasta pistosta (20r), lyönnin terällä torjumisesta (9v, 17v, 21r, 25v, 28v), kilpilyönnistä (5r, 29r), vastalyönnistä (31r) ja jonkinlaisesta puolustuksesta kaatoa vastaan (19r). Verbin lisäksi esiintyy pari kertaa vastaava substantiivi defensio (11v, 28v). Tarkemmin määrittelemättömään tekniikkaan viittaa sanapari ‘defendendo schutzet’ (28r).

Edellisestä päästäänkin kiinnostavampaan tapaukseen, joka on saksankielinen termi schutzen (schützen), jonka esiintyy ensimmäistä kertaa alla olevassa kohdassa, jossa piiritetään toista varoasento (oikealla olkapäällä, 9r):

obsessessor ducit obsessionem que uocatur schutzen quia quelibet custodia tenet unam proteccionem id est schutzen

‘Piirittäjä suorittaa piirityksen, jota kutsutaan schutzeniksi, koska jokaisella varoasennolla on suojaus eli schutzen.’

Alkuosa näyttää tarkoittavan, että kyseessä on eräs piiritys, jonka nimitys on schutzen (erotuksena piirityksestä, jolla on kummallinen nimi halbschilt). Toisaalla samanlainen muotoilu viittaa tietyn liikkeen tai ehkä liiketyypin eli piston nimitykseen (‘per illum actum qui vocatur sthich’, 20r), toisaalla selvästi yleisemmällä tasolla painiin tarkoittamatta erityisesti kuvassa näkyvää otetta (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, 4r).

Loppuosa kuitenkin selvästi viestii, että protectio merkitsee samaa kuin schutzen, ja että kyseessä on yleinen asia: varoasentoa vastaan hyökätessä on samalla suojattava itseään kyseisen varoasennon edellyttämällä tavalla, joka on jokin tietty protectio. Tätä tukisi sekin, että kirjasta löytyy esimerkkejä väärästä suojauksesta (eli piirityksestä) ratkaisuehdotuksineen (11r ja 28r).

Protectio voidaan suorittaa myös vasemmassa kädessä olevalla miekalla ja kilvellä lyöntiä vastaan (16v) tai nostamalla kahvaa ja kilpeä vastustajan yläsidontaa vastaan (18r), missä merkityksessä esiintyy myös schutzen (26v, ilmeisesti myös 3v).

Yleisinä sääntöinä todetaan, että varoasentoa vastaan hyökkäävän piirittäjän on suojattava (schutzen) ennen omaa hyökkäystään (‘sacerdos defendendo schutzet et recipit plagam, hec est generalis regula in arte sacerdotis’ 28r, ‘unde [obsessor] ducat primo schuzin demum fixuram non obmittat’ 30r; ‘obsessessor ducit quod suum est, videlicet primo schuzin, ut hic, et infra exemplo fixuram’ 31v). Viimeisellä lehdellä viimeisessä kuvasarjassa molemmat osapuolet aloittavat varoasennosta, Walpurgis toisesta, pappi ensimmäisestä; papin tulee nulla mora interposita suorittaa schuzin ennen kuin Walpurgis ehtii aloittaa oman liikkeensä (ks. kuva alla).

Vasemmalla alkuasetelma, jossa molemmat ovat varoasennossa; oikealla ylhäällä pappi aloittaa liikkeen, alhaalla hänen vastustajansa. RA I.33, fol. 32r & 8v.

Edellä sanotun perusteella protectio eli schutzen eli suojaus näyttäisi olevan oleellinen osa piiritystä eli varoasennossa olevaa vastustajaa vastaan hyökkäämistä: suojauksen tekniikka määräytyy ensisijaisesti sen perusteella, missä varoasennossa vastustaja on.

Tekijyydestä

Teoksella on tyypillisesti tekijä. Tekijä käy yleensä ilmi tekstin alkusanoista (incipit), ja parhaassa tapauksessa asiassa ei ole mitään epäselvää. Esimerkiksi Julius Caesarin Gallian sodan käsikirjoituksissa on sellaisia mainintoja kuin incipiunt libri gaii iulii caesaris belli gallici de narratione temporum’. Tällaista nimitettäköön askriptioksi. Teos voidaan kuitenkin laittaa henkilön nimiin myös muuten: esimerkiksi Orosius mainitsee, että Gallian sodan on kirjoittanut Suetonius (Historiae adversus paganos 6,7,2). Ylipäänsä jonkun teoksen voidaan kirjallisuushistorian keinoin katsoa olevan jonkun tunnetun auktorin kirjoittama askription puuttuessa tai siitä huolimatta. Tällaista toimenpidettä nimitettäköön attribuutioksi. Sanottakoon vielä, että Suetoniukselle Gallian sodan askriboi myös vanhimman käsikirjoituksen alkusanat päättävä ‘incipit liber suetonii’.

Kamppailukirjallisuuden maailmassa tapahtuu myös kaikenlaista kummaa.

Rooma, Accademia Nazionale dei Lincei, Cod. 44. A. 8, fol. 2v.

Käsikirjoitus Rooma, Accademia Nazionale dei Lincei, Cod. 44. A. 8 on vuonna 1452 päivätty kokoelma lyhyehköjä miekkailu- ja painiteoksia. Ensimmäisenä löytyvät Liechtenauerin runo (‘dye zedel der Ritterlichen kunst des fechtens’), joka käsittelee pitkää miekkaa, kamppailua ratsain sekä taistelumiekkailua lyhyellä miekalla, sekä runon selitykset (‘die Glos vnd die auslegung der zedel’). Näitä seuraa Andres Liegnitzerin, Martin Hundfeldin, Ottin ja Peter von Danzigin nimiin askriboituja tekstejä.

Wierschin huomauttaa väitöskirjansa käsikirjoitusbibliografiassa (1965, s. 35), että edesmennyyttä ilmaiseva formula ‘dem got genädig sey’ löytyy kaikkien paitsi viimeisenä esiintyvän Peter von Danzigin kohdalta, minkä perusteella kyseessä saattaisi olla Peterin laatima kokoelma liechtenaueriaanisesta opista.

Myöhemmin Hans-Peter Hils lähtee siitä, että käsikirjoitus on Peterin laatima (1985, s. 110-112, 154). Hils kuitenkin toteaa, että Peterin oma kontribuutio rajoittuu käsikirjoituksen lopusta löytyvään taistelumiekkailuselostukseen Liechtenauerin säkeistä, vaikka Peter esittääkin alusta löytyvät, Sigmund Ringeckiltä kopioimansa (!) selostukset ominaan.

Vaikka Peteriä ei yleensä pidetä kyseisten glossien laatijana (poikkeuksena esim. Żabiński), edellä sanotun johdosta Peter von Danzigin nimi on kiinnittynyt ilmeisen pysyvästi kyseiseen koodeksiin (esim. Hagedorn, Tobler, Harry R.). Huolimatta Hilsin Ringeck-attribuutiosta alun glossia pidetään anonyymeina.

Mutta mitä asiasta voidaan sanoa näytön perusteella? Alla selitysosuuksien incipitit Rooman käsikirjoituksesta:

Alhÿe hebt sich an die Glos vnd die auslegung der zedel des langen swertz Die gedicht vnd gemacht hat Johannes liechtenauer (fol. 9v)
Hÿe hebt sich an glos vnd die aus legung der zetel der kunst des Roß vechtens die gedicht vnd gemacht hat Johannes liechtenawer (fol. 39v)
All hye hebt sich an die glos vnd die aus legung der zedel der kunst des kampffechtens Die gedicht vnd gemacht hat Johannes liechtenawer (fol. 53r)

Kukin incipit toteaa edelleen, että Liechtenauer antoi kirjoittaa oppinsa salaisilla sanoilla (‘mit verporgen vnd verdackten worten’), jotka seuraavaksi selitetään. Koska ketään muuta tekijää ei mainita edes epäsuorasti, voidaan katsoa, että yllä olevat katkelmat askriboivat myös selityksen (glos ja auslegung) Liechtenauerille. Vertailun vuoksi Peterin tuotoksen incipit:

Hÿe hebt sich an die glos vnd die auslegung der kunst des kampffechtens die do geticht vnd gemacht hat Peter von danckgs zů Ingelstat vber den text den do hat gesatzt Johannes liechtenauer (fol. 108r)

Muotoilu on lähes identtinen edellisten kanssa, ja on selvää, että alleviivatun relatiivipronominin vittauskohde on die glos und die auslegung, jonka tekijäksi siis Peter tässä nimetään. On kuitenkin mahdollista, että edellisten tapauksessa relatiivipronominin korrelaatti onkin die zedel. Liechtenauerin pitkää miekkaa käsittelevän runon incipit:

Alhÿe hebt sich an dye zedel der Ritterlichen kunst des fechtens dye do geticht vnd gemacht hat Johans Liehctenawer (fol. 3r)

Voisi siis ajatella, että koko rimpsu on vain otettu tästä glossiin määreeksi lausekkeelle die glos und die auslegung. Lisäksi “poikkeus vahvistaa säännön” -periaatteella maininta siitä, että Liechtenauer kirjoi(tu)tti oppinsa salaisilla sanoilla eli runomuodossa, viittaisi siihen, hän ei kirjoittanut opin selityksiä, mutta muutakin näyttöä on.

Jos lähdetään siitä oletuksesta, että edellä mainitut Sigmund Ringeckin glossat ovat versio samasta teoksesta (tai teoksista) kuin Rooman käsikirjoituksessa, on syytä katsoa, millainen niiden (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C 487) incipit on:

Hie hept sich an die vßlegung der zedel, in der geschriben stett die ritterlich kunst des langen schwerts, die gedicht vnd gemacht hat Johannes Lichtenawer … Vnd die selbigen verborgnen vnd verdeckte wort hatt maister Sigmund, ain Ringeck … glosieret vnd außgelegt (fol. 10v)

Tässä tehdään melko selväksi, että zedel on Liechtenauerin laatima, mutta selitykset on kirjoittanut Sigmund Ringeck. Kaikki Sigmund -askription sisältävät käsikirjoitukset ovat peräisin vasta 1500-luvulta, mutta tämähän ei välttämättä todista mitään itse teoksen iästä. Joka tapauksessa teoksen transmissiossa ainoa yksiselitteinen askriptio on Sigmundille, joten ei olisi mitenkään mieletön hypoteesi ulottaa tämä attribuutio arkkityyppiin ja siten – riippuen tekstihistoriasta – myös Rooman käsikirjoituksen selostuksiin.

Juutalais-Otto

Painimestari Ottista (Ott Jud) ei tiedetä muuta kuin että hän oli itävaltalaisten ruhtinaiden painiopettaja, kastettu juutalainen ja kuului Liechtenauerin seuraan. Tiedot ovat peräisin hänen teostensa otsikoista ja Paulus Kalin luettelosta.

Hänen painiteoksensa löytyy vaihtelevissa muodoissa Augsburgin (UB, Öttingen-Wallerstein I.6.4to.3), Rooman (Biblioteca dell’Academia Nazionale dei Lincei e Corsiniana, 44 A 8), Dresdenin (SLUB, Mscr. C 487), Glasgowin (Glasgow Museums, MS E.1939.65.341), Salzburgin (UB, M. I. 29), Berliinin (nyk. Krakovan, mgq. 2020) ja Münchenin (cgm 3712) käsikirjoituksista, Paulus Kalin Wienin käsikirjoituksesta (KK 5126), Talhofferin Gothan käsikirjoituksesta (chart. A 558) sekä sen kopioista Göttingenissä (UB, phil. 61) ja Münchenissä (cod. icon. 395), ja tietenkin Paulus Hector Mairin (luultavimmin Augsburginn käsikirjoitukseen perustuvista) Dresdenin- (SLUB, Mscr. C 94), Münchenin- (cod. icon. 393(1) ja Wienin-käsikirjoituksista (NB, 10826). Kaksi viimeksi mainittua sisältävät tekstin latinankielisen käännöksen.

Editio princeps ilmestyi 1870 Karl Wassmannsdorffin laatimana. Edition pohjatekstinä on Augsburgin käsikirjoitus, ja apparaatista löytyy lukutapoja Wassmannsdorffin hallussa olleesta käsikirjoituksesta, joka on sittemmin kadonnut. Rooman ja Augsburgin käsikirjoitusten tekstit ovat ilmestyneet kokonaisuudessaan Dierk Hagedornin toimittamina 2008 ja 2017. Viimeksi mainittu sisältää myös englanninkielisen käännöksen, ja Rooman käsikirjoituksen teksti on ilmestynyt englanniksi Christian Henry Toblerin kääntämänä 2010. Berliinin/Krakovan ns. Goliath-käsikirjoitus on ilmestynyt 2017 Rooman käsikirjoitus rinnakkaistekstinään Rainer Wellen toimittamana.

Dresdenin käsikirjoitus, joka kattaa vain teoksen loppuosan, on ilmestynyt Wierschinin editiona 1965 sekä Toblerin englanniksi kääntämänä 2001, David Lindholmin ja Peter Svärdin käännöksenä 2006.

Tutkimuskirjallisuuden osalta mainittakoon Rainer Wellen väitöskirja vuodelta 1993, joka sisältää konkordanssin ja stemman, jotka kattavat edellä mainitut käsikirjoitukset Glasgowin käsikirjoitusta sekä tietysti tunnettujen käsikirjoitusten kopioita lukuun ottamatta.

‘Da hat die swindel wag ain end.’ Talhofferin painikuvitusta. Gotha, Forschungsbibliothek, Char. A 558, fol. 126v.

Ott mainitaan tekijäksi kaikissa paitsi Salzburgin ja Dresdenin (C 487) käsikirjoituksissa sekä Paulus Hector Mairin tuotannossa. Kuten sanottua, hänestä ei tiedetä muuta kuin mitä painiteoksensa yhteydessä kerrotaan.

Vuonna 1700 ilmestyneestä tarinakokoelma Lyrum-Lyrissimumista löytyy kuitenkin ilmeisesti häntä koskeva tarina, jonka ensimmäinen tunnettu versio on peräisin Martti Lutherilta, ja joka on sittemmin julkaistu myös Deutsche Turn-Zeitungissa (1864, s. 389). Alla alkuperäisteksti viimeksi mainitusta lähteestä:

Kaiser Friedrich hatte einen Juden an seinem Hof, welcher ein so starker Rieß und trefflicher Ringer war, daß er alle so mit ihm zu ringen sich unterstunden, in dem Ringen überwand: denn er pflegte dem, so mit ihm range, ein Glied in der Hüffte zu verrencken, aus welchem Schertzen sich denn ein jedweder von ihm musste lassen niederschmeissen. Es wurde aber auch ein grosser Rieß aus Thüringen zum Kayser gebracht, denselben frischete er an, daß er mit seinen Juden eines ringen solte. Der Jud bat den Kayser um Verzeichung, wo er vielleicht diesen grossen Teutschen etwas grob angreiffen würde, sintemal solches in solchem Kampff sein müßte. Der Teutsche aber antwortete dem Juden: Er solte seiner nicht schonen, denn er mit keinem Kind würde zu thun haben, hingegen wolle er auch das Seine thun. So bald sie nun zusammen kamen, und der Jude alle seine Kunst versucht hatte, ergrieff ihn der Teutsche mit der lincken Hand, und truckete ihn fest an seine Brust, mit der rechten Hand aber ergriff er ihm den Kopf, brach ihm das Genick entzwey, und warff ihn todt für des Kaysers Füsse.

Suomennettuna:

‘Keisari Friedrichillä oli hovissaan jättiläismäinen juutalainen, joka oli niin vahva ja hyvä painija, että hän päihitti painissa kaikki, jotka tohtivat otella hänen kanssaan. Hänen tapanaan oli nyrjäyttää vastustajiltaan lonkka, minkä tempun jälkeen kenen tahansa täytyi antaa heittää itsensä maahan. Kerran keisarin eteen tuotiin toinen jättiläinen Thüringenistä. Keisari pyysi, että tämä painisi hänen juutalaisensa kanssa. Juutalainen pyysi keisarilta anteeksi, että hän ehkä hyökkäisi saksalaisen kimppuun vähän karkein ottein, sillä niin täytyy sellaisessa kamppailussa tehdä. Saksalainen kuitenkin vastasi juutalaiselle, ettei tämän tule sääliä häntä, sillä hän ei tulisi olemaan tekemisissä minkään lapsen kanssa, ja hän itsekin halusi tehdä mitä pystyy. Kun he sitten kävivät toistensa kimppuun, ja kun juutalainen oli kokeillut kaikkia temppujaan, tarttui saksalainen häneen vasemmalla kädellään painaen hänet tiukasti rintaansa, otti oikealla kädellään kiinni hänen päästänsä, taittoi hänen niskansa ja heitti hänet kuolleena keisarin jalkoihin.’

Keisari Friedrich on ilmiselvästi Friedrich III, joka hallitsi vuosina 1440-1493, mikä sopisi yhteen sen kanssa, että Ottin kuoleman terminus ante quem on Talhofferin Gothan käsikirjoituksen päiväys 1443. Muuten kyseinen keisari muistetaan Marxbrüder-killalle vuonna 1487 antamastaan yksinoikeudesta myöntää miekkamestarin arvo.

Sisällöllisesti on kiinnostavaa paitsi se, kuoliko Ott oikeasti näin, myös se, onko lonkkaan kohdistuva tekniikka todella jotain, mitä hänen tiedetään suosineen, vai onko tarinaan vain sekoittunut elementti Jaakobin painista, kuten Wassmannsdorff näyttää otaksuvan (1. Moos. 32:23-33).

Koska Juutalais-Oton painiteos nautti verrattain suurta suosiota ainakin alan miesten keskuudessa, herää kysymys, onko tarinan, jossa ei ole oikein muuta sisältöä kuin että saksalainen jätti vääntää juutalaispainijalta niskat nurin, taustalla kenties jonkinlaista vihamielisyyttä juutalaisia kohtaan.