Kansalliskirjaston erikoiskokoelmista

Edellisen innoittamana kirjoitan vielä muutaman sanan Kansalliskirjaston aarteista. Erikoiskokoelmista löytyy yhteensä viisi miekkailuopasta, neljä painettua ja yksi käsikirjoitus, sekä yksi aiheeseen liittyvä painettu ja käsin väritetty historiateos. Käsittelen näitä kronologisessa järjestyksessä.

Ensimmäinen on käsin kirjoitettu Eigentliche beschreibung des fechtens ihm Einfachen Rappir (signum Eö.V.36). Kannessa on nimikirjaimet RVG ja vuosiluku 1619. Kirja kuuluu samaan Salvator Fabris -pohjaiseen rapiiritraditioon kuin Heußlerin ja Schöfferin teokset. Tarkempi kuvaus löytyy Bibliophiloksen numerosta 2/2018.

Vanhin painetuista kirjoista on 1693 Tukholmassa ilmestynyt Palæstra Svecana, eller den adelige Fächtare-Konsten. Teoksen ensimmäinein osa käsittelee miekkailun perusperiaatteita ja -käsitteitä; toinen osa sisältää 181 oppituntia (lectioner) oikeakätiselle miekkailijalle, ja kolmas osa käsittelee oikeakätisen ottelua vasenkätistä vastaan (ja toisin päin) 114 oppitunnissa. Toinen osa on kuvitettu kuparikaiverruksilla, joita pitäisi olla 24, mutta ainakin Kansalliskirjaston kappaleesta puuttuvat kuvat 2 ja 3.

Palæstra Svecana, kuva 14.

Seuraava on Leipzigissa vuonna 1713 ilmestynyt Italiänsche Fecht Kunst (signum 838.11.15). Kyseessä on Salvatore Fabrisin 1606 ilmestyneen teoksen toisen, Johann Joachim Hynitzschin 1677 ilmestyneen saksankielisen käännöksen toinen painos. Käännöksestä puuttuvat rapiiria ja tikaria sekä viittaa käsittelevät osiot, mitä kääntäjä pyytää anteeksi sivulla 130. Esipuheessaan Hynitzsch viittaa Schöfferin sekä tämän oppilaan Heußlerin kirjoihin, joista sanottu sopii yhtä hyvin yllä mainittuun käsikirjoitukseen Eö.V.36: vaikka tarkoitus on ollut hyvä, kyseessä on vain läjä väärässä järjestyksessä esitettyjä oppitunteja, eikä perusperiaatteita kuten Misur ja Tempo selitetä lainkaan.

Hieman myöhäisempää miekkailukulttuuria edustaa P. J. F. Girardin vuonna 1736 Pariisissa ilmestynyt Nouveau traité de la perfection sur le fait des armes (signum R.838.V.13). Tämä ranskankielinen teos käsittelee pukumiekkaa selostaen tavanomaisen kaksintaisteluasetelman lisäksi eräitä erikoistilanteita kuten toiminnan muiden kansallisuuksien lähes karikatyyreinä esitettyjä varoasentoja sekä piikkiä, hilparia ja pistintä vastaan. Loppupuolella on sotilaallisempaa sulkeisjärjestysmateriaalia.

Toiminta espanjalaista (oik.) vastaan Girardin mukaan (kuva 62).

Esipuheen lopussa on huomautus lukijalle, jonka mukaan jokainen kappale on tekijän omakätisesti signeeraama, mutta Kansalliskirjaston kappaleesta signeeraus jostain syystä puuttuu (ks. kuva).

Kansalliskirjaston kappale yllä, Ranskan kansalliskirjaston kappale alla.

Girardin kirjan toinen painos vuodelta 1740 löytyy Monrepos-kokoelmasta (3450a). Tämä eroaa edellisestä vain frontespiisin, nimiösivun ja lopusta puuttuvan painolupasivun osalta.

Viimeisenä mainittakoon vuonna 1842 ilmestynyt Der Rittersaal: eine Geschichte des Ritterthums, seine Entstehens und Fortgangs, seiner Gebräuche und Sitten (signum F.56-1365). Teos jakaantuu kahteen osaan: 170 palstaa (kaksi per sivu) käsittävään tekstiosaan sekä 62 käsin väritetystä litografiasta muodostuvaan kuvaosaan. Tekstiosa käsittelee aateliston historiaa (1 – 36), ritareita (37 – 68), keskiaikaisia aseita ja varusteita (67 – 146), turnajaisia (145 – 162) ja oikeudellisia kaksintaisteluita (161 – 170).

Der Rittersaal, kuva 32.

Kamppailukirjagenren osalta on huomattava, että haarniskoitua kaksintaistelua kilvin, nuijin ja miekoin esittävät kuvat 59 – 62 on kopioitu Paulus Hector Mairilta (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C 94 foll. 179r, 180v, 179v ja 177r; lähde mainitaan epätarkasti palstalla 162).

Der Rittersaal, kuva 62.

Tämä on tietääkseni ensimmäinen painettu Mair-julkaisu. Näiden 1500-luvun puolivälistä peräisin olevien kuvitusten historiallisuutta arvioitaessa on tietysti huomioitava, että niissä nähtävät asennot on kopioitu Mairin hallussa olleesta käsikirjoituksesta UB Augsburg, Oettingen-Wallersteinsche Bibliothek, Cod.I.6.4.2 (foll. 97r, 98r, 96v ja 107v), jossa nähtävä varustus on jotain aivan muuta.

Miekkailuoppaita Doriassa

Kansalliskirjasto teki juuri miekkailukirjallisuuden ja -historian tutkijoille (ja miksei harrastajillekin) suuren palveluksen julkaistessaan kokoelmiinsa kuuluvat alkuperäislähteet Doriassa.

Digitoidut painetut teokset ovat ensimmäinen ruotsinkielinen miekkailukirja eli Diederich Porathin Palæstra Svecana vuodelta 1693, Fabrisin teoksen Johann Hynitschin laatiman toisen saksankielisen käännöksen toinen painos vuodelta 1713, sekä Pierre Jacques François Girardin teoksen ensimmäinen (1736) ja toinen painos (1740).

Kiinnostavimpia ovat kuitenkin Kansalliskirjaston käsikirjoitus E.ö.V.36 ja samassa yhteydessä Kansalliskirjaston kustantamana saataville saatu Staatsbibliothek Bambergin käsikirjoitus Var. 7. Törmäsin sattumalta jälkimmäiseen kyseisen kirjaston katalogissa, ja koska kuvaus vastasi lähes täydellisesti minulle entuudestaan tuttua Helsingin käsikirjoitusta, otin yhteyttä kirjastoon ja sain haltuuni muutaman digitoidun sivun, joiden kautta yhteys sitten varmistui.

Vaikka olen kesämökillä, ehdin jo eilen illalla vilkaista Bambergin käsikirjoitusta. Pikaisen katsauksen jälkeen voin jo suurehkolla varmuudella todeta, että Helsingin ja Bambergin kirjat ovat käytännössä kopioita samasta teoksesta. Silmiinpistävänä erona huomattakoon, että Bambergin teos sisältää miekan jaon ja ensimmäisen kappaleen (‘Erste Lection’) välissä kuvat kustakin neljästä varoasennosta.

Muuten kuvat vastaavat toisiaan niin järjestyksen kuin hahmojen vaatetuksen (tai sen puutteen) osalta. Muutamia poikkeamia voidaan kuitenkin mainita. Helsingin kirjassa kappaleessa 124 viitataan kuvan 87 jälkeen kuvaan 74, mutta Bambergin kirjassa kyseinen kuva on kopioitu tähän ja sille on annettu numero 88. Tästä eteenpäin kuvien numerointi on Bambergin kirjassa yhden Helsinkiä edellä Helsingin kuvaan 179 asti, joka puuttuu Bambergista, kuten myös teoksen ensimmäisen osan viimeinen kuva 202.

Lisäksi huomattakoon, että Helsingin 94 eroaa Bambergin kuvasta 95, joissa miekat eivät risteä; kiinnostavana yksityiskohtana Bambergin tekstissä viitataan tässä kuvaan 94, joka on korjattu muotoon 95 samalla musteella, jolla kuvat on numeroitu. Kuvissa 110 (Helsinki) ja 111 (Bamberg) puolestaan oikeanpuoleisen hahmon jalkojen asento on selvästi eri. Tässäkin kohden Bambergin tekstissä kuvaan 111 viitataan numerolla 110, mitä ei ole kuitenkaan korjattu. Kuvien 121 (Helsinki) ja 122 (Bamberg) esittämä tilanne näkyy kirjoissa kuvattuna vastakkaisista suunnista kuten myös toisen osan kuva 230 (numero molemmissa sama), jossa myös hahmojen vaatetettuus poikkeaa, vaikka tilanne on oleellisilta osin sama (ks. kuva alla).

Helsingin ja Bambergin käsikirjoitusten kuvat 230.

Joka tapauksessa toisen osan (die Balger hieb) alussa Helsingin kuvanumerointi on siis Bambergia (147v, kuva 202) edellä, mutta koska numero 213 esiintyy Helsingin kirjassa kahdesti, saa Bambergin numerointi Helsingin siinä kohden kiinni. Myös 249 toistuu Helsingin kirjassa, mutta jälkimmäistä vastaava kuva puuttuu Bambergista. Helsingin kuvasta 278 puuttuu numero, mutta kuva vastaa Bambergin kuvaa 278. Helsingin kirjasta puuttuu myös seuraava kuva eli 279, mutta kuvat 280-286 vastaavat toisiaan. Kuvaa 286 seuraa Helsingissä 289, jota vastaa Bambergin 287; Bambergin kuva 288 puuttuu Helsingistä, jonka kuvia 290-300 vastaavat Bambergin 289-299.

Kolmas osa (Caminieren) alkaa Helsingin kuvasta 301 ja Bambergin kuvasta 300. Tästä eteenpäin Bambergin kuvat ovat numeroimattomia kuvaa 386 lukuun ottamatta, vaikka tekstissä kyllä viitataan kuvien numeroihin; tekstin numerot ja itse kuvat vastaavat Helsingin kuvia. Peräkkäsiä kuvia 346 ja 350 (!) vastaavat kuvat lehden 256 molemmin puolin ovat Bambergin versiossa väärinpäin, mistä myös huomautetaan kyseisten kuvien kohdalla. Helsingin kuvien 409 ja 411 välistä puuttuva kuva 410 löytyy Bambergista lehdeltä 303v. Bambergin viimeinen kuva on Helsingin 413, joten Bambergista puuttuvat lopusta kuvat 414-418.

Edellä sanottu perustuu vain kuvien pintapuoliseen vertailuun; tarkempia tuloksia on odotettavissa vertailtaessa varsinaisia tekstejä sekä toisiinsa että Heusslerin ja Schöfferin kirjoihin. Palaan tähän myöhemmin.

Kuukauden kirja: Jakob Sutor’s künstliches Fechtbuch (1849)

Edellisellä kerralla viittasin Schlichtegrollin Talhoffer-julkaisuun vanhemman kamppailukirjallisuuden uusintajulkaisemisen lähtölaukauksena. Käsikirjoituslähteiden faksimilejulkaisujen lisäksi on syytä huomioida, että 1800-luvulla ilmestyi uusintapainoksia myös vanhemmasta painetusta kirjallisuudesta. Tammikuun kirja onkin Jakob Sutor’s künstliches Fechtbuch zum Nutzen der Soldaten, Studenten und Turner, Johann Scheiblen Stuttgartissa vuonna 1849 julkaisema uusintapainos teoksesta, joka ilmestyi alunperin Frankfurtissa vuonna 1612 nimellä New Künstliches Fechtbuch. Kirja käsittelee miekkaa, tussakkaa, rapiiria sekä sauvaa ja hilparia kuvin ja tekstein.

Nimiösivun kuva.

Kuvat ovat melko tarkkoja jäljennöksiä alkuperäisistä, vaikka pienet erot onkin helppo huomata tarkasteltaessa niitä rinnakkain. Silmiinpistävimmät erot, jos sellaisista voi puhua, ovat initiaaleissa, vinjeteissä ja kirjasimissa. /-merkki on korvattu pilkulla. Uusintapainoksessa ei myöskään ole siirtymäsanoja tai arkin tunnuksia.

Alkuperäinen kustantaja Wilhelm Hoffman mainitsee esipuheessa, että miekkailutaidosta on kyllä ilmestynyt aikaisemmin painettua kirjallisuutta saksaksi, latinaksi (!), italiaksi ja ranskaksi, mutta Jakob Sutor on kerännyt parhaat kappaleet eri kirjoista, jotta miekkailun harrastajat voisivat helposti palauttaa unohtamansa liikkeet mieleensä, in pristinam memoriam. Pitkämiekkaosuuden kuvat on kopioitu suoraan Meyeriltä, mutta kustakin kuvasta on otettu vain päähahmot, paitsi kahdessa viimeisessä kuvassa, joiden painiotteisiin siirtyneet hahmot on kopioitu Meyerin kuvien taustalla olevista hahmoista (kuvasta D takavasemmalta ja kuvasta N päähahmojen välistä).

Zornhut & Hut deß Ochsens. (S. 13.)

Tussakkakuvat ovat myös suoraan Meyerilta lukuun ottamatta viimeistä, johon liittyy lystikäs värssy. Rapiiriosuus on monimutkaisempi: miekan jako edustaa Heußlerin ja Schöfferin traditiota, lyöntilinjakuva ja varoasentokuvat ovat Meyerilta, mutta muuten materiaali näyttäisi olevan peräisin Michael Hundtilta ja Salvatore Fabrisilta. Sauva- ja hilparimateriaali puolestaan vaikuttaa olevan puhtaasti Meyerilta. Kuten tussakkaosa, myös rapiiria ja salkoaseita käsittelevät osat päättyvät kuviin, joiden lähde on minulle tuntematon.

Veren roisketta (s. 86 – 87.)

Kirjan lopussa mainostetaan samana vuonna ja samalta kustantajalta ilmestynyttä kirjaa Der deutsche Soldat. Wahre und schöne Geschichten von ruhmwürdigen Thaten deutscher Krieger aus neuer und neuester Zeit, joka vaikuttaa sisällysluettelon perusteella aikansa Korkeajännitykseltä. Sutorin miekkailukirja ei ollut muutenkaan ainoa Scheiblen julkaisema kuriositeetti. Edelleen samana vuonna Jakob Sutor -painoksensa kanssa Scheible julkaisi kirjan nimeltä Das sechste und siebente Buch Mosis, joka on tuttu myös Suomessa Föreningen Veronican julkaisemana, saksankielisen alkuteoksen englanninkielisen käännöksen suomennoksen uusintapainoksena otsikolla Alkuperäinen Musta Raamattu. Mainittakoon vielä sekin, että Karl Wassmannsdorff osti oman kappaleensa ensimmäistä painettua saksankielistä eli 1516 ilmestynyttä Paurenfeindtin miekkailukirjaa kirjaa juurikin Scheiblen putiikista toisena helluntaipäivänä vuonna 1864.

Floriuksesta ja latinasta

Hyvää alkanutta vuotta! Oikea vastaus edellisessä kirjoituksessa esittämääni visaiseen kysymykseen on Isack Elzevierin Leidenissa 1619 ilmestynyt saksankielinen käännös Salvator Fabrisin teoksesta Des Kunstreichen und weirberühmeten Fechtmeisters Salvatoris Fabri Italiänische Fechtkunst, joka on omistettu Ruotsin kuninkaalle Kustaa II Aadolfille eli…

Von Gottes gnaden der Sweden, Goten, vnd Wandelen Könige, Grofürsten in Finneland, Hertzogen in Esten vnd Karellen, &c.

(Korostus minun.)

*****

Kuriiri toi eilen Benjamin Winnickin kääntämän ja Richard Marsdenin tulkitseman teoksen The Flower of Battle MS Latin 11269 (2018), joka on nimensä mukaisesti englanninkielinen käännös Floriuksesta eli latinankielisestä Fiore-laitoksesta.

En lukenut vielä teosta kokonaisuudessaan, mutta kiinnitin heti huomioni muutamaan kiinnostavaan seikkaan. Ote kääntäjän esipuheesta sivulta 4:

The text itself is written, somewhat clumsily, in dactylic hexameter.

Aikaisempien kokemusten valossa suhtaudun aina pienellä varauksella, kun joku miekkailija kritisoi alkuperäislähteiden latinaa tai runomittaa. Teos ei valitettavasti sisällä latinankielistä alkutekstiä lainkaan, mutta englanninkielinen käännös annetaan peräti kaksi (!) kertaa, sekä alkuperäistekstin tilalle aseteltuna että vastakkaisella kommentaarisivulla. Winnick kuitenkin ilmoittaa käyttäneensä apuna Charlélie Berthautin verkosta löytyvää transkriptiota ja käännöstä, joka vaikuttaa osittain olevan seuraavaksi käsittelemieni ongelmien lähde.

Toki Floriuksen heksametri voi vaikuttaa kömpelöltä, jos heti ensimmäisellä sivulla luetaan (kuten Lodà!) mensuraris eikä mensurans sekä sana vincunt väärälle riville.  Kieltämättä ensiksi mainitussa tapauksessa käsikirjoituksen n voisi olla yhtä hyvin ri (kirjainmuodoilla ꝛı), mutta mielestäni hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa, kun tulkinta ei sovi merkityksen puolesta, eikä muoto sovi runomittaan (kohta edellyttää ¯ ¯ ¯ tai ¯ ˇ ˇ ¯ tai jopa ˇ ¯ ¯ tai ˇ ¯ ¯, jos edellinen sana luetaan vincǒ, mutta mensuraris tuottaisi ¯ ¯ ¯ ¯ ). Alla oma lukutapani:

Omnia nata oculis ego linx cernendo sub axe
vinco, mensurans quicquid tentare placeb[it]

Suunnilleen: ‘Minä, ilves, voitan silmillä näkemällä kaikki olennot taivaan alla, mitaten mitä vaan tulee yritettyä.’ Sana mensurans ‘mitaten’ luettuna mensuraris ‘sinut mitataan’ ei siis oikein toimi lauseyhteydessä. Alla Winnickin englanninkielinen käännös:

I, the lynx surpass in perception all creatures born under the sky with eyes. It will be right to test everything with measurements.

(Korostus minun.) Tämän perusteella Winnick on tulkinnut (Berthautinkin lukeman) sanamuodon mensuraris monikon ablatiiviksi sanasta mensura, joka olisi kuitenkin mensuris.

Esipuheessa on myös seuraava aiheeseen liittyvä kohta:

Classical Latin verse had strict rules about what made a syllable long or short. The author of this text occasionally played loose with those rules but there is not mistaking that this text was written in dactylic-hexameter.

Vääristä lukutavoista syntyneistä näennäiskömmähdyksistä huolimatta on totta, että Florius poikkeaa klassisimmista kvantiteeteista skandeeratessaan gerundin tai ensimmäisen persoonan loppu-o:n lyhyenä (kuten cernendǒ yllä); samoin tekstissä esiintyy lyhyt tavu ennen viisipuolikaskesuuraa. Nämä eivät kuitenkaan ole mitenkään erityisen poikkeavia tai muuten ihmeellisiä piirteitä.

Winnick kommentoi myös Floriuksen kielellisiä virheitä. Eräässä kohdassa alkutekstissä lukee ‘quamuis me teneas manibus, quid proderit?’ eli ‘vaikka pidät minusta kiinni, mitä se hyödyttää?’ (Fol. 15r, ks. kuva alla.) Winnick kuitenkin kääntää kohdan seuraavasti: ‘If you should hold me however you like with your hands, which has come before’. Alaviitteessä hän selittää kirjoittajan käyttäneen virheellisesti interrogatiivipronominia quid relatiivipronominin quod sijaan; ilmaisun ‘quod proderitur’ (sic) pitäisi siis viitata edelliseen kuvaan. Tämä lukutapa on kuitenkin hieman ongelmallinen, sillä siinä ei ole sisällöllisesti järkeä, se ei sovi mittaan, proderitur ei ole latinan kielen sana, ja ylipäänsä se perustuu siihen, että Winnick on lukenut kysymysmerkin ur-lyhenteeksi.

‘Quid proderit?’ Pariisi, BNF, Ms. lat. 11269, fol. 15r.

Alla vielä kuvaava esimerkki kirjan ongelmista. Eräs latinankielinen kuvateksti kuuluu seuraavasti (fol. 35v):

Hanc nunc tecturam facio, quo tollere dagam
possim, sed multis possum te ledere ludis.

‘Teen nyt tämän torjunnan, jotta voisin ottaa pois tikarin, mutta voin haavoittaa sinua monilla tempuilla.’ Winnick kääntää tämän seuraavasti:

Now I make this defense by means of which I may be able to take away your dagger, but I can hurt you with many plays.

(Korostus minun.) Ilmaisuun by means of which liittyy seuraava alahuomautus:

The word ‘quo’ should probably be qua since its antecedent, ‘tecturam’ is a feminine noun. Berthaut points out that the words ‘pro ut’ (as, just as), is written above ‘quo’ (by means of which).

Tuntemattoman lukijan merkintä pro ut tarkoittaa tietenkin ‘[sanan] ut sijasta’, eli kyseessä ei ole relatiivipronomini (joka olisi, kuten Winnick aivan oikein huomauttaa, väärässä suvussa) vaan hieman runollinen konjunktio quo ‘jotta’. Vastaavalla selvennyksellä varustettuja tapauksia on kaksi muutakin (fol. 14v ja 38v), joihin Winnick ei kiinnitä huomiota.

On kuitenkin hyvä, että Winnick ylipäänsä nostaa esille sen, että Floriuksen sanavalinnat ovat pitkälti runomitan sanelemia, ja toki Floriuksessa paljon kiinnostavaa niin kielellisesti kuin runomitallisestikin.