Fioren malleista

Fiore dei Liberi (floruit n. 1410) kirjoittaa teoksensa esipuheessa osaavansa lukea, kirjoittaa ja piirtää, omistavansa kamppailukirjoja ja opiskelleensa kamppailuoppia yli neljäkymmentä vuotta (‘…ché io Fiore sapiando leçere e scrivere e disegnare e habiando libri in quest’ arte et in ley ó studiado ben XL anni o più’, Getty Museumin käsikirjoitus, ed. Malipiero 427, 76–78).

Tämän perusteella on helppo ajatella, että hänen kuvitetut miekkailukirjansa olisivat hänen tuotantoaan alusta loppuun: hän itse on opin lähde sekä kuvien ja niihin liittyvien selitysten laatija. Hän kuitenkin myös mainitsee omistaneensa kirjoja aiheesta, joita hän pitää välttämättöminä hyville oppilaille, opettajista puhumattakaan (Pisani-Dossi-käsikirjoitus, ed. Novati 194, 15–17): koska ars longa, vita brevis, ei ole mahdollista muistaa kaikkea oppiin liittyviä asioita ilman kirjoja (Malipiero 427, 73–75).

Kyseessä on toki hänen oman kirjansa “myyntipuhe”, mutta toisaalta hän myy myös itseään sillä, että hän omistaa kirjoja, joita hän on eittämättä hyödyntänyt. Onko siis mahdollista sanoa jotain Fioren käyttämistä kirjallista esikuvista tai suoranaisista malleista?

Kuvittaja työssään. Pal. lat. 1888, f. 2r.

Fiore viittaa Pisani-Dossi-käsikirjoituksen (ed. Novati) esipuheessa teokseensa “glossana” eli selityksenä , jonka hän on tehnyt kaiken tietämyksensä avulla (Novati 194, 5–6, 19–22). Hän sanoo saman vielä uudelleen mainiten kuvitetun kirjan, jonka kuvien yläpuolelle kyseiset glossat ja otsikot menevät (Novati 195, 19–22):

la qual supradita glosa è fata cum tuto lo nostro sauer sopra uno libro isturiado de figure depento sopra lo qualle andarano aqueste glose e rubriche de numero in numero.

Hän myös sanoo, että sekä glossa että kuvitettu kirja on tehty Niccolòn, Ferraran markiisin pyynnöstä (Novati 195, 26–30):

e sopra ogni çogho la sua glosa, la qual sopradicta glosa e anchora lo libro istoriado de figure dipento è fato a-ppeticione de lo Illustro et Excelso Meser Nicholò Signor Marchese de la cità de ferara e de la cità de modena e de parma e de reço citade. in la qual glosa parlaremo cum tuto nostro sauer.

Fiore näyttäisi siis selvästi pitävän erillään kuvat ja niiden selitykset. Tämä on luontevaa siinäkin mielessä, että samoille kuville on säilyneissäkin käsikirjoituksissa kahdet eri kuvatekstit: Pisani-Dossi- ja Pariisin-käsikirjoituksien toisiaan vastaavat italian- ja latinankieliset runosäkeet sekä Morgan Libraryn ja Getty Museumin käsikirjoitusten yksityiskohtaisemmat proosamuotoiset selitykset. Kuvien järjestys ja hahmojen roolien merkinnät kruunuin ja sukkanauhoin poikkeavat myös jonkin verran, mutta kuvia voidaan pitää selvästi tekstiä pysyvämpänä elementtinä.

New Yorkin Morgan Libraryn käsikirjoituksessa (f. 2r) Fiore erikseen hehkuttaa juuri selityksiään, jotka ovat tässä versiossa Pisani-Dossia laajemmassa ja hyödyllisemmässä muodossa:

E per questo modo porite vedere tuta l’arte de armizar in questo libro che non se pora falar niente tanto dirano bene le glose sopra le figure dipinte.

‘Ja tällä tavalla voitte nähdä koko asetaistelun opin tässä kirjassa, joka ei voi mitenkään mennä pieleen, niin hyvin puhuvat glossat kuvien yläpuolella.’ Fiore tuntuu korostavan enemmän omaa panostaan eli kuvien selityksiä ja niiden merkintätapaa ja järjestelyä kuin itse kuvia sinänsä.

‘cum lo bastone e cum la daga’, Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, f. 31r.

Malliolettaman puolesta puhuu myös esimerkiksi sauvan ja tikarin kanssa hyökkäykseen valmistautuva mestari (Malipiero §197, ks. kuva yllä), joka Fioren glossan mukaan siirtyy kuvassa näkyvästä asennosta oikealle (‘quasi in tutta porta di fero’) ottaakseen vastaan hyökkäyksen. Miksei mestari ole kuvassa siinä varoasennossa (tutta porta di fero), jossa hänen on tarkoitus ottaa hyökkäys vastaan? Ilmeisesti Fioren käytössä ollut kuva ei ole kuvannut hänen mielestään parasta mahdollista asentoa, ja hän on päätynyt ratkaisemaan asian tekstissä.

Toinen kiinnostava seikka on se, että Fiore ei käsittele miekkaa ja kupurakilpeä ja mainitsee tämän erikseen yhden käden miekan yhteydessä (Novati 195, 47–48):

Poy trouariti uno magistro contra iii scolari che fa el zogho de la spada d’una mane sença bucolero.

Sen mainitseminen, että kyseinen mestari käyttää yhden käden miekkaa (vai miekkaa yhdellä kädellä) ilman kupurakilpeä edellyttää tietysti ajatusta miekan käytöstä kupurakilven kanssa. Fiore voi toki erikseen alleviivata kilven puutetta siksi, että kyseessä on ollut suosittu harrastus ja siten odotettava aseyhdistelmä, mutta vähintään yhtä hyvin motivaatio mainita asiasta on voinut syntyä siitä, että hänen aineistossaan on ollut myös materiaalia “con bucolero”, jonka hän on jättänyt käyttämättä.

Fiore ei erikseen mainitse harrastaneensa kupurakilpimiekkailua, mutta toisaalta hän ei muutenkaan luettele kaikkia teoksesta löytyviä aseita (ks. Novati 193, 10). Toisessa kohdassa Fiore erikseen toteaa jättäneensä pois epäselvät jutut ja käsittelevänsä vain sellaisia, jotka hän on itse nähnyt ja kokeillut tai keksinyt (Novati 194, 27–30):

Nec quisquis in volumine presenti falssam rem aut errorem non permisctum credat opositum; quoniam ambigua resecando, sollummodo uisa et a me probata et inuenta describuntur.

Videre voi viitata todelliseen näkemiseen tai lukemiseen; vastaavasti invenire voi viitata siihen, että Fiore on itse keksinyt kyseisen tempun, tai lukenut siitä. Fiore kuitenkin viitannee tässä samaan kuin jälkimmäisessä esipuheessa puhuessaan keksimistään (‘cosse trouade da noy’, 194, 12, ks. alempana) erotuksena muilta oppimistaan tempuista. Probare on jotain, minkä Fiore mainitsee myös toisaalla, sekä välimiekanriistosta (‘che mille volte l’à fatto Fior Furlano’ (Malipiero §192 Cod. Mrg) että ylämiekanriistosta (‘Che mille uolte e più l’à fato Fior furlano’, Pisani-Dossi 25 A, ‘Quem multis uicibus ego Florius ipse probaui’, Pariisi BNF ms. lat. 11269, f. 29r). Se, että Fiore on itse kokeillut jotain on siis selvästi erikseen mainitsemisen arvoista eikä selviö puhuttaessa kamppailutempuista.

Muodoltaan Fioren teos on kuvakirja. Samalta ajalta on säilynyt muitakin kuva- eli mallikirjoja, jotka sisältävät sekalaisia kuva-aiheita. Yksi tällainen on New York, Pierpont Morgan Library, II 2-25, joka on ajoitettu vuoden 1370 tienoille:

New York, Pierpont Morgan Library, II 2-25, f. 3r.

Vaikka kirja sisältää myös kamppailullisia kuva-aiheita, kamppailullisesti ja erityisesti Fioren kannalta relevantimpi tapaus on Itävallan kansalliskirjaston koodeksi 5278, joka on ajoitettu 1420-luvulle. Kirja sisältää Konrad Kyeserin Bellifortis-teoksen (1r–173v), jota seuraa joukko kamppailukuvia ilman tekstiä (174r–203r). Rainer Leng (KdiH 38.9.12) katsoo jälkimmäisen osan perustuvan Fioren teokseen. Yhteys on ilmeinen, mistä esimerkkinä alla olevat kuvasarjat:

Francesco Novati (ed.), Flos Duellatorum (1902), 22 A.

ÖNB, cod. 5278, f. 198r.

(Fiorella alkuasetelman näyttävät hahmot on merkitty kruunulla, jatkoliikkeiden suorittajilla on kultaiset sukkanauhat. Tämä on hyvä lisä tuomaan järjestystä kuvamateriaaliin.)

Wienin-koodeksi sisältää kuitenkin paljon sellaista, mitä Fioren teoksesta ei löydy. On tietysti mahdollista, että se on koottu useammasta lähteestä, tai että osa kuvista on omaperäistä tuotantoa. Fioren kanssa yhteisten aiheiden osalta Fiorelta puuttuvat kuvat näyttävät ainakin satunnaisesti tarkasteltuina sellaisilta, jotka saattavat kuulua Fioren poisjättämään ambigua-tyyppiin, mutta kuvat olisi käytävä järjestelmällisesti läpi asian arvioimiseksi. Metodologisessa mielessä postuloituun arkkityyppiin voidaan tietysti palauttaa vain ne kuvat, jotka löytyvät sekä Fiorelta että Wienin-koodeksista, oli kyseessä todellisuudessa sitten Fioren teoksen tuntematon tai tunnettu laitos tai molempien (esikuvien) yhteinen lähde.

Edellä mainitulle Wienin-koodeksille sukua on myös Ludwig von Eyb Nuoremman kirja 1500-luvun alusta, joka löytyy Erlangenin yliopistonkirjastosta signumilla B 26 (KdiH 38.9.4). Kirja sisältää materiaalia, joka löytyy Wienin-koodeksista muttei Fiorelta ja toisinpäin, sekä sellaista materiaalia, jota ei löydy kummastakaan, muun muassa kupurakilpikuvia. Kiinnostavaa kyllä, kuviin liittyy omaperäisiä selitystekstejä, mikä vaikuttaisi olevan esimerkki vastaavasta käytännöstä kuin Fiorella. Kyeser-aiheet ovat sekaisin muun materiaalin kanssa. Mainittakoon myös toinen, Itävallan kansalliskirjastosta löytyvä kirja, koodeksi 10799 vuodelta 1623, joka sisältää samaa materiaalia kuin kaksi edellä mainittua sekä omaa uniikkia aineistoaan, muttei kuitenkaan mitään sellaista, joka löytyisi Fiorelta muttei Eybilta tai vanhemmasta Wienin-koodeksista.

Konrad Kyeserin Bellifortis, joka siis myös on kuvakirja, on päätynyt samoihin kansiin kamppailukirjallisen materiaalin kanssa myös toisaalla. Ilmeinen esimerkki on Talhofferin Kööpenhaminan-koodeksi (Det Kongelige Bibliotek, Thott 290 2º), mutta mainittakoon myös Itävallan kansalliskirjaston koodeksi 3062 (KdiH 39.4.19), jossa on muutama kamppailullinen kuva (f. 27r–28r), sekä Vatikaanin kirjaston pal. Lat. 1888 (KdiH 39.4.15), jonka alkupuolella oleva kuvakatalogi erilaisista ihmeellisistä asioista sisältää asetelmia lähes kaikista Fioren aselajeista ja vähän muutakin, muun muassa miehen ja naisen välisen kaksintaistelun (f. 77v89v).

Kirjojen lisäksi Fiore viittaa esipuheessaan ihmisiin, joilta on saanut oppia. Hänen väittää selitystensä sisältävän kaiken, mitä hän on oppinut erinäisiltä tahoilta eri provinsseissa tai mitä hän on keksinyt itse (Novati 194, 9–12):

E questa presente glosa reciterà tuto nostro sauer e nostra intencione de tuto quello che noy auemo ueçudo de multi magistri e scholari e armeçaduri e duchi principi marchesi conti chaualieri e schuderi e de altri innumerabilli homeni de diuersse prouincie e anchora cosse trouade da noy

Hän viittaa ylhäisiin opettajiinsa myös latinankielisessä esipuheessa ja mainitsee yhden heistä nimeltä (193, 9–15):

huius artis ingenia […] quorum omnium deo dante plenariam notitiam sum adeptus expertorum magistrorum exemplis multifariis et doctrina ytalicorum ac alamanorum Et maxime a Magistro Johane dicto suueno, qui fuit scholaris magistri Nicholai de toblem mexinensis diocesis, ac etiam a pluribus principibus ducibus marchionibus et comitibus et ab aliis innumerabilibus et diuerssis locis et prouinciis. (193, 9–15)

‘Saavutin, Jumalan suodessa, kaikista tämän opin taidoista kokonaisvaltaisen käsityksen oppineiden mestareiden monenlaisista malleista sekä italialaisten ja saksalaisten opetuksesta, ja varsinkin mestari Johannes Swenukselta, joka oli M:n hiippakunnan mestari Nicholaus de Toblemin oppilas, sekä myös monilta ruhtinailta, herttuoilta, markiiseilta, kreiveiltä ja lukemattomilta muilta monissa eri paikoissa ja provinsseissa.’

Oleellista tässä kohden on, että Fiore mainitsee erikseen saamansa opetuksen (doctrina) ja mallit (exempla), mikä viitannee hänen omistamaansa kirjallisuuteen.

Lopuksi vielä muutama sana mainitusta Fioren opettajasta. Nimeltä mainitaan siis Johannes Swenus, jonka opettaja oli Nicholaus de Toblem. Francesco Novati lukee nämä italiaksi muodossa ‘ma[e]stro detto Suveno’ ja ‘maestro Niccolò di Toblem, della diocesi di Metz’ (s. 22). Jos Mexinensis viittaa Metziin, Toblem on eittämättä Tomblaine.

Sydney Anglo viittaa Nicolauksen oppilaaseen nimityksellä “Johann the Swabian”. Švaabilaistulkinta edellyttää lukutapaa suueuo tekstissä olevan suueno sijaan. Kirjaimet n ja u menevät helposti sekaisin, joten tämä ei olisi mitenkään mahdotonta. Poikkeaminen käsikirjoituksen lukutavasta vaatii kuitenkin aina perusteen. Yksi sellainen voisi olla se, että Swenus olisi vähintäänkin epätavallinen: se voisi olla vaihtoehtoinen kirjoitusasu skandinaaviselle nimelle Sven, joka esiintyy latinaksi lähinnä muodossa Suenus tai Sueno (Sweno), myös muodossa Sweynus. (Tanskalaista muotoa Svend muistuttava nimi Swendo pohjautunee paikannimeen Schwend(t).) Nimestä Sweuus löytyy lukuisia esimerkkejä, muun muassa Voraun priori Johannes Sweuus, joka löytyy dMGH:n hakutoiminnolla lausekkeella “Swenus” – hyvä esimerkki siitä, miten u ja n voivat sekoittua myös nykyaikaisessa tekstintunnistuksessa!

Vadi-bibliografiaa

Kirjoitin hiljattain taustoitusta Filippo di Vadista, ja ajattelin samalla vaivalla tuottaa katsauksen bloginkin puolelle.

Kirjallisuutta yhteiskuvassa.

Ilmeisesti pisalaisen Filippo di Vadin (philippo di uadi da pisa, Philippo di uadi pisano) teos on säilynyt yhtenä ainoana käsikirjoituksena, Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1342, joka on ajoitettu 1482 x 1487. Terminus post quem tulee siitä, että teos on omistettu Urbinon herttualle Guidobaldo da Montefeltrolle, joka peri tittelin isältään vuonna 1482. Terminus ante quem on puolestaan käsikirjoituksen ensimmäinen maininta, joka on löytyy nimellä Indice vecchio tunnetusta Urbinon kirjaston luettelosta (Rooma, Bibliotheca Apostolica Vaticana, Ms. Urb. lat. 1761, fol. 87v):

Philippi Vadi Liber de Arte Gladiatoria Dicatus
Illmo. D. Dno. Guido Urbinatium Duci. Codex orna
tissimus Cum picturis Artem ostendentibus. In Rubro.

Marginaaliin on lisätty ‘Non repertus post Valentinum’, mikä tarkoittaa, että koodeksi katosi Cesare Borgian vallattua Urbinon vuonna 1502. Tämän jälkeen käsikirjoitus on ollut teillä tietämättömillä, kunnes Thomas Phillipps osti sen Lontoossa J. T. Payneltä vuonna 1838. Käsikirjoitus löytyy Phillippsin painetusta luettelosta virheellisesti kaksi kertaa, numeroina 11725 (s. 202) ja 13545 (s. 244–245). Alla molemmat kuvaukset:

11725
Philippi Vadi Liber de Arte Gladiatoria dimicandi
Dedicated to Guido Feretrano, Duke of Urbino,
with the Duke’s Arms emblazoned on the 1st leaf
8vo. V. s. xv. Old No. 9111.

 

13545
Vadus (Philippus) de Arte Gladiatoria. Dedicated
to Guido Feretranus, Duke of Urbino. Arms of
the Duke opposite the Title Page. 1. O an
Eagle displ., S 2. Bendy 6 Az. & O. over all,
on a Pale G. a Ducal Cap O. & A. in chief
point, & 2 keys in Saltire in base. Full of Paint-
ings shewing the positions. 8vo. stamped sides
& gilt. V. s xvi.

Jälkimmäinen kuvaus sisältää heraldisen kuvauksen Urbinon herttuan vaakunasta, joka vain mainitaan ensimmäsessä kuvauksessa. (Suomeksi kuvaus voisi kuulua: “Kilpi nelijakoinen, 1. ja 4. kultaisessa kentässä musta kruunattu kotka siivet levällään ja sulat alaspäin, 2. ja 3. kenttä viidesti lohkoisia kultaa ja sinistä; punaisessa paalussa ylhäällä herttuan hattu kultaa ja hopeaa, alhaalla kultainen ja hopeinen avain ristissä”.)

Vuonna 1895, edellä mainittu Indice vecchio ilmestyi painettuna Cosimo Stornajolon teoksen Codices urbinates graeci Bibliothecae Vaticanae esipuheessa, josta yllä siteerattu kohta löytyy numerona 654 (s. cxxxviii–cxxxix).

Tammaro De Marinis tunnisti teoksessaan La legatura artistica in Italia nei secoli XV e XVI Urbinon hovikirjansitomon (1960, nide I, s. 70–88), jonka työtä myös Vadin käsikirjoituksen sidonta on. Näissä merkeissä kyseistä käsikirjoitusta käsittelee myös A. R. A. Hobson artikkelissaan ‘Two Italian Renaissance Bookbindings in the Phillipps Collection’ (teoksessa Studi di bibliografia e di storia in onore di Tammaro de Marinis, 1964, s. 1–4).

Sothebyn huutokaupan katalogista Catalogue of Forty-Two Manuscripts of the 7th to the 17th Century esineenä 118 sivuilla 94–96. Omistus, esimerkkisivu kuvitetusta osasta ja kuva kannesta löytyvät kuvaliitteestä (kuvat 27–29). Huutokauppa pidettiin 28. lokakuuta 1967, ja käsikirjoituksn osti Libreria Leo S. Olschki 15000 punnan (36000 dollarin) hintaan.

Vuonna 1978 ilmestyi Carlo Bascettan toimittama Sport e giuochi: trattati e scritti dal XV al XVIII secolo, jota olen käsitellyt jo aiemmin. Vadia käsittelevä luku sisältää värifaksimilet käsikirjoituksen lehdistä 15v (lyöntidiagrammi), 16r (sis. Vadin kuvan), 28r ja 28v. Tekstieditio käsittää esipuheen, tekstiluvut 1–16, sekä kuvaliitteenä löytyvän lehden 28 kuvatekstit. Bascetta käsittelee myös Vadin yhtäläisyyksiä Fioreen (146–150).

Kuten odotettua, Sydney Anglo käsittelee Vadia sporadisesti teoksessaan Martial Arts of Renaissance Europe (2000), ilmeisesti lähtökohtaisesti Bascettan osittaisen edition pohjalta.

Koko italiankielinen alkuteksti ilmestyi vuonna 2001 Marco Rubbolin ja Luca Cesarin toimittavana otsikolla L’arte cavalleresca del combattimento. Tämä laitos ilmestyi vuonna 2017 uudistettuna painoksen ja sisältää puoliksi värillisen, puoliksi mustavalkoisen faksimilen, italiankielisen tekstin sekä kommentaarin, jossa sisältöä verrataan Fiore dei Liberin tuotantoon.

Vadin teos ilmestyi Chivalry Bookshelf -sarjassa vuonna 2004 otsikolla Arte gladiatoria dimicandi (sic!) Luca Porzion ja Gregory Melen toimittamana. Teos sisältää huonolaatuisen faksimilen, kuvaosan alkutekstin sekä koko teoksen englanninkielisen käännöksen. Kirjasta syntyy suttuinen ja huolimaton vaikutelma, mistä vastuu on eittämättä (sittemmin toimintansa lopettaneella) kustantajalla.

Guy Windsor julkaisi 2012 omakustanteen otsikolla Veni Vadi Vici: A Transcription, Translation and Commentary of Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi, jonka eräistä hieman kyseenalaisista tulkinnoista kirjoitin jo aiemmin. Teos sisältää otsikkonsa mukaisesti alkutekstin (kuvineen), käännöksen ja kommentaarin.

Edellä mainitun teoksen uusittu laitos ilmestyi 2018 otsikolla The Art of Sword Fighting in Earnest: Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi. Erotuksena edellisestä teos ei sisällä alkutekstiä muuten kuin välttävässä faksimilessa, joka on ilmestynyt myös erikseen.

Vasemmalla vai oikealla

Mainitsin aiemmin, että I.33 ei käsittele jalkatyötä muuta kuin yhdessä kohdassa (liikkumiseen ylipäänsä viitataan jonkin verran kyllä muutenkin). Tämä kohta löytyy kappaleesta, jonka alkuasetelma näkyy alla olevasta kuvasta. Oppilas seisoo vasemmalla kvintissä (quinta custodia), pappi oikealla asennossa, joka esiintyy vain tässä ja sitä seuraavassa kuvassa:

Leeds, RA MS I.33 fol. 29r.

Kuvatekstissä mainitaan seuraavaa:

Hic iterum resumitur quinta custodia, de qua superius dictum est sepius, & est notandum quod sacerdos obsedit scolarem obsessione quadam rara & valde bona in exemplum suorum disciplorum & sciatur quod si scolaris ducet fixuram, que duci consueuit de consuetudine, sacerdos debet etiam ducere fixuram contra fixuram scolaris, quia sua magis valet intrando cum sinistro pede; si autem intrare nequiuerit, cedat cum dextro pede. nichilhominus non obmittatur quin etiam ipsa fixura perficiatur.

Ilmaisu ‘de qua superius dictum est sepius’ viittaa siihen, että käsikirjoituksen edelliset kolme kappaletta käsittelevät kvinttiä, joista kahdessa siitä suoritetaan pisto (foll. 27r-28v). Sekä oppilaan suorittama “tavanmukainen pisto” (ilman papin suorittamaa vastatekniikkaa; ylempi kuva) että papin vastapisto (alempi kuva) näytetään seuraavalla sivulla:

Leeds, RA MS I.33, fol. 29v.

Koska tekstissä mainitaan, että pappi voi suorittaa alemmassa kuvassa näkyvän pistonsa joko astumalla vasemmalla jalalla eteen (‘intrando cum sinistro pede’) tai oikealla jalalla taakse (‘cedat cum dextro pede’), voidaan olettaa, että alkuasennossa (ylempi kuva) oikea jalka on edessä, sillä vasen jalka voidaan muuttaa etujalaksi joko astumalla sillä eteenpäin oikean ohi tai astumalla oikealla jalalla taaksepäin vasemman jalan ohi: lopputulos olisi siis sama askeleen suunnasta huolimatta.

Käytännön kysymys kuuuu, miksi tässä nähdään tarpeelliseksi mainita, että papin pisto toimii oppilaan pistoa paremmin (‘sua magis valet’) siksi, että pappi astuu vasemmalla jalalla. Yllä näkyvässä kuvassa oppilaan ja papin pistot näyttävät olevan käytännössä symmetrisiä. Nähdäkseni riittävä selitys on, että oppilaan tekemä  pisto tapahtuu astumalla oikealla jalalla, mahdollisesti jopa ristiin vasemmalle, mikä kyllä helpottaa piston perille saamista, mutta tekee kieltämättä asennosta vähemmän voimakkaan ja siten kokonaisuudesta epäsymmetrisen, tässä tapauksessa papin eduksi.

Tässä kohden tulee mieleen Sydney Anglon mainitsema ‘visual repertoire of standardized postures […] reproduced almost as if from templates’ (2000: 45), ja millaisia ongelmia kohdataan, jos yritetään päätellä jalkatyöstä jotain I.33:n kuvituksen perusteella.