Pahoittelen heti alkuun klikkiotsikkoa. Totuus on nimittäin, että kärsimys rajoittui ainoastaan hetkeen ennen omaa esitelmävuoroani, jolloin mieleni oli levoton ja voin hieman pahoin. Muuten konferenssissa puhuminen oli syksyni kohokohta.
Keskustellessani ystävieni kanssa konferensseista ja muista vastaavanlaisista tilaisuuksista yksi seikka nousee usein esille: tilaisuudet kiinnostavat, mutta kynnys niihin osallistumiseen tuntuu korkealta. Syynä tähän on usein se, että (akateemiselta iältään) nuori konferenssinoviisi kokee arkuutta paljastaa tutkijaminänsä laajalle asiantuntijayleisölle. Entä jos työ haukutaan pystyyn julkisesti? Entäs jos en osaa vastata esitettyihin kysymyksiin? Entä jos teen akateemisen itsemurhan?
Tämänkaltaiset pelot ovat kuitenkin subjektiivisia eivätkä ne käytännössä realisoidu lainkaan. Päinvastoin, konferenssit ja muut vastaavan kaltaiset tilaisuudet ovat usein erittäin hauskoja tilaisuuksia, joista on hyötyä monella tavalla.
Uskoisin monien kokeman arkuuden liittyvän siihen, että julkista puhumista ei harrasteta Suomen yliopistoissa vieläkään kovin laajalti. Opiskelija voi valmistua jopa maisteriksi joutumatta kertaakaan esittelemään vertaisilleen omaa tutkimustaan. Onneksi tähän seikkaan on herätty ja useilla kursseilla tunnutaan nykyään tarjoavan myös mahdollisuus pitää suullinen esitelmä. Tilaisuus kannattaa hyödyntää, sillä tottumalla puhumaan julkisesti askel konferenssiesitelmän pitämiseen tuntuu pienemmältä. Puhumattakaan akateemisen maailman ulkopuolisista työmarkkinoista, joissa hakijoilta tätä nykyä odotetaan monesti sulavaa esiintymistä – vähintään työhaastattelussa. Tämänkaltaiset taidot sekä tottumus esittää asiansa tiiviisti ja jouhevasti kehittyvät niitä harjaannuttamalla.
Omaan tutkimusaiheeseen liittyvään tai sitä sivuavaan konferenssin, symposiumiin tai työpajaan kannattaa siis aina hakea. Moniin tilaisuuksiin varta vasten toivotaan uraansa aloittelevia tutkijoita, ja erilaisia mahdollisuuksia tarjotaan myös perustutkinto-opiskelijoille. Mikäli oma osallistuminen mietityttää, voi järjestäjien mielipidettä aina kysyä. Eniten huomiota kuitenkin kiinnitetään esitelmän aiheeseen ja abstraktiin kuin tutkintonimikkeeseen.
Mitä tulee kirjoituksen alussa esitettyihin pelkoihin, osoittautuvat ne usein turhiksi. Olo on kuitenkin kovin haavoittuvainen ja alaston esitellessä tutkimusta, jonka kanssa on työskennellyt pitkään ja jolle on omistanut elämänsä ja sielunsa (tai ainakin siltä se minusta näin urani alkuvaiheessa tuntuu) – varsinkin, kun yleisö lähtökohtaisesti tietänee käsiteltävistä teemoista jotain. Aloittelevan konferenssikävijän on kuitenkin hyödyllistä pitää mielessä, että kyse on aina myös oppimisesta. Jännitys ja pelot ovat myös luonnollisia ja kannustavat osaltaan henkilökohtaiseen parhaaseen suoritukseen.
Konferenssien tarkoituksena on viedä tutkimusta eteenpäin ja kutsua muita asiantuntijoita keskustelemaan aiheesta. Yleisön mahdollisesti esittämät kysymykset ja huomiot voivat nostaa esille ideoita ja ajatuksia, jotka rikkovat tutkijalle helposti muodostuvat kehäpäätelmät, ja siten ne avaavat uusia näkökulmia omaan aiheeseen. Jos kuulija taasen sattuisi havaitsemaan tutkimuksessa jonkin virhepäätelmän tai ongelman sovellettavan metodin suhteen, voi huomioiden perusteella tehdä korjausliikkeen joka muuten jäisi ehkä tekemättä. Kysymykset itsessään liittyvät mahdollisesti aiheisiin, joihin on jo perehdytty, mutta jotka on jouduttu jättämään itse esitelmän ulkopuolelle aikarajoituksen vuoksi. Mitä luultavimmin vastaus niihin tulee siis selkärangasta – ja vaikkei tulisikaan, on vallan ok ilmaista, että kysymykseen toivottavasti tulee vastaus tutkimuksen edetessä tai että kyseinen näkökulma on hyvä ottaa tulevaisuudessa huomioon (jos kysymyksessä siis on jokin pointti – aina niissä ei edes välttämättä ole).
Konferenssit, seminaarit ja työpajat kokoavat yhteen alan osaajia. Muiden esitelmiä kuuntelemalla myös oma tutkimus hyötyy, sillä esitelmistä voi hyvin saada napattua esimerkiksi uusia metodeja tai hyödyllistä kirjallisuutta.
Ja ennen kaikkea: Tilaisuuksissa luodaan verkostoja ja ystävyyssuhteita, joista saattaa muodostua erittäin tärkeitä sekä ammatillisesti että myös työelämän ulkopuolella. Tästä syystä kaikenlaisissa akateemisissa tapahtumissa on hyvä käydä jo varhain – jos ei puhujana, niin kuuntelijana. Vertaistuen tärkeyttä on vaikea korostaa liikaa. Keskustelut muiden osallistujien kanssa tarjoavat tietoa muista maista ja yliopistoista, mikä on usein avuksi omaa uraa suunniteltaessa. Osallistujien taustat opiskelijoina, opettajina ja tutkijoina tarjoavat lisäksi hyvän vertailupinnan omille tekemisille ja kokemuksille.
Tapahtumissa voi niin ikään tutustua ihmisiin, joiden kanssa tulee tekemään töitä samalla alalla vuosikymmenten ajan. Olen itse oman urani alkuvaiheessa ja tiedostan, että konferensseihin osallistuminen on olennainen osa akateemista työskentelyä. Se on myös osaltaan se seikka, mikä pelottaa kaikista eniten. Niinpä on hyvä, että sen hirviön kohtaa ja kukistaa varhain. Vähäisen kokemukseni perusteella uskallan jopa ennustaa, että tällaisiin tilaisuuksiin osallistuminen voi olla työn paras osa. Itse osallistuin Europaeum Classics Colloquimiin ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille. Toki pientä kärsimystäkin voi olla ilmassa, mutta se liittyy usein siihen, että edellisenä iltana on ollut hieman liian hauskaa.
Europaeum: https://europaeum.org
Facebook: Europaeum
Anna-Maria Wilskman
Päärakennuksen salissa 7 ja torstaisin 12.15-13.45 Metsätalon salissa 7.
