Kokous 9.11.2020

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 9.11.2020 (zoom)

Paikalla Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Maria Djakonowsky, Kaisa Hahl, Tapani Innanen, Christa Koski, Turkka Lavaste, Petri Paavilainen, Markku Sippola, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), ja Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.); asiantuntijavieras HYPE:n johtaja, prof. Auli Toom

Tapaamisen aluksi Yliopistopedagogiikan keskuksen johtaja, prof. Auli Toom kertoi Norjan opettajankoulutusreformista. Auli oli neljä vuotta asiantuntijajäsenenä kansainvälisessä ohjausryhmässä, jonka tehtävä oli tukea uudistuksen toteuttamista. Ryhmä suosittelee opettajankoulutuksen kehittäjiä ja toteuttajia keskittymään erityisesti seuraaviin teemoihin:

  • tutkimuskapasiteetin nostaminen,
  • opetussuunnitelmatyön kehittäminen (harjoittelukoulujen opettajat integroitava tehokkaammin mukaan opettajankoulutukseen ja heidän on oltava mukana koko ops:n ajan, ei pelkästään opetusharjoittelun aikana, esim. graduaiheet!),
  • tutkivan opettajuuden edistäminen, ja
  • yhteistyön tehostaminen kaikkien toimijoiden kesken. Koulut (muutkin kuin harjoittelukoulut) ja niissä toimivat opettajat on otettava mukaan opettajankoulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Kehittämisryhmässä todettiin, että opetusharjoittelua tarjoavat koulut ovat keskeisiä toimijoita opettajuuteen kasvamisessa. Tavoitteena tulisi olla oppiva yhteisö, jossa jokainen oppii muilta, jossa jokainen on samanaikaisesti opettaja ja opiskelija.

Julkaisu Transforming Norwegian Teacher Education: The Final Report of the International Advisory Panel for Primary and Lower Secondary Teacher Education on tallennettu kehittämisryhmän verkkosivulle kohtaan ”Muuta materiaalia”.

Kaisa tiedotti 17.11. pidettävästä etäseminaarista, jossa käsitellään todistusvalinnan vaikutuksia lukion ainevalintoihin.

Maria kertoi, että SOOL:n verkkosivulta löytyvät suositukset ohjatulle opetusharjoittelulle.

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän puheenjohtaja vaihtuu, sillä Ulla siirtyy vuoden 2021 alusta määräaikaiseksi johtajaksi Koneen Säätiöön. Ryhmän puheenjohtajaksi on pyydetty varadekaani Helena Åströmiä, joka on toiminut kehittämisryhmän jäsenenä ja on myös yliopiston opintoasiainneuvoston jäsen. Hän ilmoitti ottavansa nimityksen vastaan. Ryhmän jäsenistöön on tulossa myös muita muutoksia, joten opetuksesta vastaava vararehtori tekee uuden päätöksen ryhmän kokoonpanosta.

Ryhmän jäseniltä tuli mm. seuraavia ehdotuksia kevään 2021 tapaamisissa käsiteltäviksi asioiksi: Miten koulut hyötyvät opetusharjoittelusta? Miten gradu(aihee)t voisivat tukea aineenopettajankoulutuksen kehittämistä? Mitä Iso Pyörä on merkinnyt aineenopettajankoulutukselle?

Kehittämisryhmän toimikausi päättyy 31.12.2021. Vuoden 2021 aikana on tavoitteena pitää 5–6 kokousta ja laatia yliopiston opintoasiainneuvostolle suosituksia aineenopettajankoulutuksen kehittämiseksi Helsingin yliopistossa.