Kategoria: Toiminta 2018

Taulukko kehittämiskohteista 11.12.2018

Muistio

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 11.12.2018

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Anuleena Kimanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.)

Ainetiedekuntien opintoasiainpäälliköiltä ja yliopistopalveluihin kuuluvalta hakijapalveluilta oli pyydetty arvioita aineenopettajankoulutuksen toimivuudesta ja erityisesti koulutuksen kehittämiskohteista. Saatu materiaali on koottu kehittämisryhmän verkkosivulle tallennettuun taulukkoon (ks. linkki yllä). Kokouksessa käytiin läpi saatu palaute, joka tulee olemaan kehittämisryhmän työn pohjana keväällä 2019. Analyyttisempi keskustelu palautteesta käydään kevään kokouksissa.

Palautteesta nousivat alustavassa käsittelyssä esiin muun muassa seuraavat seikat:

*Pohdittava uudelleen valintaperusteet aineenopettajankoulutukseen hakupainealoilla, joissa oikeutta opettajan pedagogisiin opintoihin ei voida myöntää kaikille hakijoille? Yleinen käytössä oleva tapa on laittaa hakijat jonoon opintopistekertymän mukaan > voisiko valintakriteereissä painottaa myös laadullisia elementtejä (eri suoritusten arvosanoilla olisi eri painoarvot tms)? Harjoittelukoulujen kokemuksen mukaan henkilö, jolla on esiintymiskokemusta, on lähtökohtaisesti valmiimpi opetusharjoitteluun > voisiko esimerkiksi tiedekasvatukseen osallistuminen kandivaiheessa tarjota hyödyllisiä esiintymisvalmiuksia? Valintaperusteiden uudelleenarviointi ei välttämättä koske pelkästään hakupainealoja vaan perusteita on hyvä tarkastella säännöllisin väliajoin muutenkin.

*Aineenopettajien täydennyskoulutuksen tarkastelu otettava osaksi jatkuvan oppimisen kehittämistyötä

*Substanssiaineiden ja opettajan pedagogisten opintojen opetusohjelmien valmistelutyössä huomioitava aineenopettajankoulutus; otettava kantaa esimerkiksi tiedekasvatuksen rooliin, ilmiöpohjaiseen oppimiseen/opettamiseen ja muuhun rajat ylittävään toimintaan. Eri oppiaineiden yhteinen opetus on haaste myös harjoittelukouluille!

*Vahvistuva tarve aineenopettajankoulutuksen erityisteemojen tutkimukselle > tutkimustyössä tärkeää sekä substanssiaineen/alan että kasvatustieteen tulokulma

*Yhteistyö lukioiden ja korkeakoulujen välillä tiivistyy uuden lukiolain myötä: Millä tavalla tämä otetaan huomioon aineenopettajankoulutuksessa? Mitä voidaan esim. integroida tiedekasvatusmalliin?

*Psykologia on suosittu oppiaine lukioissa mutta se ei juurikaan houkuttele opiskelijoita aineenopettajankoulutuksessa. Isona haasteena ovat koulujen virat, joissa yleisin aineyhdistelmä on edelleen uskonto+psykologia, mikä ei psykologian opiskelijoiden kannalta ole kiinnostava (mielekkäämmäksi koetaan esim. psykologia+biologia)

*Miten aineenopettajankoulutus vastaa kouluissa yleistyvien uusien kielien (mm. arabia, kiina, japani) opetustarpeisiin?

*Ruotsinkielisten koulutusten (sekä opettajan pedagogiset opinnot että monialaiset opinnot) ja STEP:in (Subject Teacher Education Programme in English) alhaiset hakijamäärät haasteena: Koulutukset sitovat suhteessa paljon resursseja.

*Tällä hetkellä Helsingin yliopistossa ei ole mahdollista suorittaa tutkintoa yhteiskuntaoppi ensimmäisenä opetettavana aineena. Asiaan on valmistella muutos?

*Ison Pyörän tuomat uudistukset aineenopettajankoulutukseen hakeutumisessa (haku kandivaiheessa, hakukertoja enintään kolme): Kv-vaihdossa olevien mahdollisuus hakemiseen turvattava digikeinoin (esim. skypehaastattelut?)

*Tarvitaanko yliopistotasoisia linjauksia luokanopettajankoulutus-aineenopettajankoulutus välille esim. haettaessa opintoihin, joilla aineenopettaja voi saada luokanopettajakelpoisuuden tai jos luokanopettaja haluaisi substanssiaineen opintoihin jotta voisi opettaa ko. ainetta yläkoulussa?

Aineenopettajankoulutuksen parissa työskentelevät koulutussuunnittelijat ja hakijapalveluiden asiantuntijat kokoontuvat alkuvuodesta 2019 käsittelemään mm. YPA:n sisäistä työnjakoa erityisesti valintaperusteiden valmistelutyössä. Samalla kartoitetaan myös yhteisten toimintamallien ja päätösten tarvetta.

Lopuksi muistutettiin helmikuussa 2019 järjestettävästä Ainedidaktiikan symposiumista (7.2. opettajankoulutuksen kehittämisen konferenssi ja 8.2. ainedidaktinen symposiumi). Tallinnan yliopiston kollegoille tarjotaan mahdollisuus tutustua vierailunsa yhteydessä myös Viikin normaalikouluun.

Todettiin, että Peter von Bonsdorff edustaa aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmää KAARO-Helsingin toiminnassa (KAARO = Kansallinen arviointiosaamisen verkosto, jossa mukana kuusi yliopistoa).

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 24.10.2018

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Anuleena Kimanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.)

Aluksi toivotimme lämpimästi tervetulleeksi teologisen tiedekunnan yliopistonlehtori Anuleena Kimasen, jonka saimme mukaan kehittämisryhmään Tapani Innasen sijaiseksi loppusyksyksi.

Kehittämisryhmän puheenjohtaja Ulla Tuomarla toimii humanistisen tiedekunnan kielten osaston johtajana ja opetusvaradekaanina. Tämän päiväisessä tapaamisessa Ulla esitteli kehittämisryhmälle humanistista tiedekuntaa ja sen ajankohtaisia asioita. Humanistisessa tiedekunnassa ollaan aloittelemassa kauden 2020–2023 opetussuunnitelmatyöskentelyä, joka on tiedekunnan suuren koon vuoksi syytä aloittaa hyvissä ajoin. Osa humanistisen tiedekunnan koulutusohjelmista on käynnistynyt jo aiemmin, mutta esimerkiksi osa kansainvälisistä ohjelmista käynnistyi vasta nyt. Tällä hetkellä koulutusohjelmia on 21, joista kuusi on kandiohjelmia ja 15 maisteriohjelmia.

Iso pyörä -koulutusuudistuksen jäljiltä etenkin kandiohjelmat ovat melko suuria – esimerkiksi vieraat kielet on koottu yhteen kandiohjelmaan (yli 20 opintosuuntaa), jolloin on herännyt huoli siitä, löytääkö esimerkiksi latinan opiskelija oman opintosuuntansa. Nykytilanteessa tarvitaankin avuksi esimerkiksi hakukoneoptimointia. Koulutusuudistus on koettu raskaaksi, mutta vaikka alkavan opetussuunnitelmakierroksen on puhuttu olevan kevyt ja vähäeleinen, on humanistisessa tiedekunnassa tullut jo nyt eteen suuria kysymyksiä: missä vaiheessa esimerkiksi arvioidaan koulutusohjelmien elinkelpoisuutta, entäpä miten mallinnetaan prosesseja siitä, kuinka tapetaan/synnytetään koulutusohjelma?

Opetussuunnitelmatyöskentelyn lisäksi toinen ajankohtainen asia humanistisessa tiedekunnassa on opiskelijavalinta. Esimerkiksi kansainväliseen English Studies -maisteriohjelmaan pohditaan opettajankoulutuksen suoravalintaa – lukuvuosimaksulliset opiskelijat ovatkin olleet kaikkein kiinnostuneimpia opettajan pedagogisista opinnoista. Uuden todistusvalinnan yhteydessä on myös mietittävä, mitä humanistisessa tiedekunnassa painotetaan valinnassa, ja olisi mietittävä yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa esimerkiksi englannin osalta.

Keskustelimme myös muun muassa MOOCeista, avoimen yliopiston väylästä ja lukiolaisten kurkistuskursseista yliopistoon. Yhteistyötä yliopistojen ja lukioiden välillä olisikin tiivistettävä. Viikin normaalikoululla on jo pitkä perinne yhteistyöstä lukion ja yliopiston välillä esimerkiksi fysiikassa ja biologiassa. Uuden lukiolain myötä yhteistyölle on aiempaa kovempi paine ja tilaus, kun yhteistyöopetusta pitäisi tarjota kaikille tasavertaisesti.

Keskustelimme myös siitä, kuinka esimerkiksi varhennettu kieltenopetus luo luokanopettajille täydennyskoulutustarpeita (ks. tämän päivän Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoitus ”Vieraan kielen opettelun hyödyllisyys ensimmäisellä luokalla voi jäädä lyhytaikaiseksi”). Tähän voisi kenties kehitellä myös jonkinlaista yhteisopettamisen mallia? Tiedekasvatustoiminta saattaisi puolestaan olla yksi ratkaisu ongelmaan, joka syntyy kun opettajan pedagogiset opinnot suoritetaan vasta maisterivaiheessa, mutta opiskelijoita pitäisi saada mukaan jo kandivaiheessa. Humanistinen tiedekunta on ollut jo mukana tiedekasvatustoiminnassa, mutta nyt uusien tiedekuntien liittyessä joukkoon olisi kunkin mietittävä oma näkökulmansa – kuinka esimerkiksi oikeustieteellinen tiedekunta hyötyy toiminnasta, kun oikeustiede ei ole koulussa opetettava aine? Anuleena kertoi teologisen tiedekunnan olevan lähdössä innoissaan mukaan tiedekasvatustoimintaan: KuKaS-hankkeen puitteissa on jo toteutettu työelämäharjoittelu pienryhmäisten uskontojen opiskelijoille, ja toinen onnistunut kokemus on Katsomusten välinen vuorovaikutus koulussa -opintojaksolta.

Lisäksi keskustelimme tapaamisessa uudenlaisen pedagogisen opettajavaihdon mahdollisuudesta, joten voisimme kutsua jossakin vaiheessa liikkuvuuspalveluiden päällikkö Minna Koutaniemen kehittämisryhmän vieraaksi. Suunnittelimme myös Tallinnan-kollegoiden vastavierailun ohjelmaa 7.–8.2.2019 Inkeri Ruokosen ehdotuksen pohjalta. Sovimme, että Sanna-Maria ja Maikki ehdottavat pian ajankohtaa syksyn ja samalla kuluvan vuoden viimeiselle tapaamiselle.

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 6.9.2018

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.)

Ao-jaoksen jäsenistö esittäytyi. Yhteiskokouksessa paikalla: Satu Grünthal, Antti Laherto, Jussi Leppinen, Ritva Ketonen ja Janne Säntti.

Ensimmäinen kokoustunti oli yhteinen ao-jaoksen (kasvatustieteiden maisteriohjelman alainen aineenopettajan koulutuksen pedagogisten opintojen jaos) kanssa. Kehittämisryhmän ja jaoksen jäsenet vierailevat lokakuussa Tallinnan yliopistossa ja tapaamisessa keskusteltiin matkan ohjelmasta.

Kaksipäiväinen matka päätettiin toteuttaa siten, että ensimmäisenä päivänä HY:n delegaatio tapaa tallinnalaiset kollegat lounaalla, mikä tarjoaa mahdollisuuden epämuodolliseen tutustumiseen. Samana päivänä ryhmä vierailee jo sovitusti Suomen Viron-instituutissa, jossa instituutin johtaja Anu Laitila ja ohjelmapäällikkö Rahel Lindpärg tutustuttavat ryhmän virolaiseen koulutuspolitiikkaan ja -järjestelmään.

Jälkimmäinen päivä vietetään Tallinnan yliopistolla. Ohjelma suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä tallinnalaisten kollegojen kanssa molemminpuoliset toiveet huomioon ottaen. Koska kyseessä on ensimmäinen tapaaminen, ohjelmaan kuuluu kummankin yliopiston aineenopettajankoulutuksen esittely ja keskustelua tämänhetkisistä kehittämishaasteista. Kehittämisryhmän ja jaoksen jäsenet esittivät toiveita muun muassa vierailusta johonkin tallinnalaiseen kouluun. Yksityiskohtainen ohjelma muotoutuu sähköpostikeskusteluin syyskuun aikana.

Sovittiin, että Tallinnan yliopiston kontaktihenkilölle Merlin Lindelle lähetetään matkaanlähtijöiden lyhyet esittelytekstit, joista ilmenevät myös jokaisen erityiset asiantuntemusalat ja kiinnostuksen kohteet. Yliopiston matkaseurueen koko tulee olemaan noin 10 henkilöä. Matkan kustannukset katetaan pääosin Inkeri Ruokosen johtaman opettajankoulutuksen kehittämishankkeen varoin ja matkan käytännön järjestelyistä vastaavat kehittämisryhmän sihteerit.

Tapaamisen jälkimmäisellä tunnilla kehittämisryhmä keskusteli alustavasti alkaneen lukuvuoden kokousten teemoista. Esille tuli muun muassa seuraavia asioita:

* Tarvitaan perusteellinen keskustelu aiheesta valinta opettajan pedagogisiin opintoihin (tutkintoon sisältyvät sekä erilliset opinnot). Mukaan pyydetään asiantuntijoita tiedekunnista ja OPA:sta.

* Opettaja työnsä tutkijana: kuinka vahvistetaan aineenopettajuuteen liittyvää tutkimusta ja kannustetaan opettajia jatkotutkinnon suorittamiseen?

* Maisterin tutkinto: voisiko ainedidaktiikan syventävät opinnot olla yksi opintosuunta kasvatustieteiden maisteriohjelmassa?

* HY:ssa ei ole mahdollista suorittaa tutkintoa, jossa yhteiskuntaoppi on ensimmäinen opetettava aine: haluaako ryhmä ottaa tähän kantaa?

Ryhmän seuraava kokous sovittiin pidettäväksi Tallinnan-matkan jälkeen.

Lisätietoja matkasta löydät alla olevista linkeistä:

Ohjelma

Seminaariin osallistujat HY

Seminaarin osallistujat TÜ

Tallinna Ülikool

Tallink City Hotel

Suomen Viron-instituutti

Ravintola Kaerajaan

HY opettajankoulutuksen esittelydiat / Ruokonen

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 16.5.2018

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.)

Kevään viimeisessä tapaamisessa pääsimme tutustumaan Peter von Bonsdorffin johdolla Viikin normaalikouluun, joka on Ratakadulla sijaitsevan Helsingin normaalilyseon tapaan yliopiston harjoittelukoulu. Harjoittelukoulut ovat itsenäisesti toimiva kasvatustieteellisen alla oleva yksikkö. Myös lukion rehtori Reijo Honkanen kävi tervehtimässä meitä tapaamisen aluksi.

Peter esitteli kattavasti koulun historiaa ja nykytilannetta: alun perin tämä Suomen ensimmäinen täysin suomenkielinen tyttökoulu täyttää ensi keväänä jo 150 vuotta. Helsingissä Yrjönkadulla sijaitsevasta G18-rakennuksesta koulun matka on jatkunut Runeberginkadulle tyttönormaalilyseoksi (toimi vuoteen 1978 asti), sieltä taas Haagaan Mäkipellontielle yhteisnormaalilyseoksi yli 30 vuoden ajaksi. Nykyisissä Viikin tiloissa koulu on toiminut vuodesta 2003, ja kaikki koulutaipaleensa aloittavista ekaluokkalaisista aina abeihin asti opiskelevat samassa rakennuksessa. Opetusharjoittelijoiden ollessa mukana talossa on paikalla jopa 1 300 henkeä. Toiminta-ajatuksena on, että Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä yhdessä. Tämänhetkistä koulun kehittämisen suuntaa kysyttäessä Peter kertoi, että johtava rehtori Tapio Lahtero pyrkii rakentamaan koulusta oppivaa yhteisöä, jossa korostetaan opettajien välistä innovointia ja toisten tukemista sekä omien innovaatioiden jakamista muille. Käytössä onkin jo toista vuotta opettajien yhteissuunnitteluaika.

Peter kertoi tarkemmin myös opetusharjoitteluiden eli syksyllä suoritettavan perusharjoittelun ja keväällä suoritettavan syventävän harjoittelun rakenteesta sekä harjoitteluihin kuuluvista Koulu yhteisönä -seminaareista. Perus- ja syventävän harjoittelun opetustuntimäärät ovat samat, mutta syventävässä harjoittelussa painopiste on itsenäisemmässä toiminnassa ja arvioinnissa. Aineenopettaja- ja erityisopettajaopiskelijoiden opetusharjoitteluissa on myös kokeiltu yhteistyötä yhteisopettajuustunnin muodossa – tämä on koettu positiivisena ”törmäyksenä” ja hyvänä harjoitteluna tulevaa työelämää varten. Ulla Tuomarla mainitsi, että suomalais-ranskalaisessa koulussa yhteisopettajuutta on toteutettu myös siten, että esimerkiksi matematiikan tunnilla on mukana sekä suomen- että ranskankielinen opettaja. Keskustelimme myös mahdollisesta koulujen ja järjestökentän toiminnan lähentämisestä, ja kuinka esimerkiksi nuorisotutkimuksella ja opettajankoulutuksella voisi olla paljon hedelmällistä yhteistyötä.

Jan Löfström kertoi aineenopettajan koulutuksen tutkinto-opiskelijoiden kiintiöistä, jotka neuvotellaan vuosittain yhdessä ainetiedekuntien kanssa. Lisäksi kasvatustieteellinen tiedekunta päättää erillisten aineenopettajan koulutuksen opiskelijoiden kiintiöistä. Sanna-Maria Suviniemi-Harju kertoi enimmäismääristä vuodelle 2019 ja pyysi kehittämisryhmän jäseniä miettimään, kuinka voisimme koordinoida suunnittelua yhdessä ainetiedekuntien kanssa ensi lukuvuonna, kun aletaan työstää enimmäismääriä vuodelle 2020. Kenties me kehittämisryhmänä voisimmekin miettiä sopivan toimintatavan ja ”konklaavin” neuvotteluille.

Ulla kertoi, että Tallinnan-vierailun ajankohdaksi on vahvistettu 9.–10.10.2018. Syksyn ensimmäisen kokouksen ajankohdaksi sovittiin 6.9.2018 kello 15–17. Ensimmäinen kokoustunti on yhteinen kasvatustieteellisen tiedekunnan ao-jaoksen kanssa, joten voimme pohtia tällöin yhdessä Tallinnan-vierailun ohjelmaa.

Kulttuuri- ja katsomussensitiivistä opetusta ja ohjausta kehittämässä (KuKaS) -hanke: https://blogs.helsinki.fi/kulttuuri-ja-katsomussensitiivisyys/

Maija Akselan puheenvuoro: tiedekasvatusjahelsinginyliopisto

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 19.4.2018

Paikka: Vuorikatu 3, teologinen tiedekunta, kokoushuone 209

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.) sekä kutsuttu asiantuntija tutkijatohtori, FT Anuleena Kimanen

Uskonnonpedagogiikan yliopistonlehtori Tapani Innanen toivotti ryhmän jäsenet tervetulleiksi teologiseen tiedekuntaan. Hän esitteli lyhyesti teologisen tiedekunnan toimintaa ja erityisesti sen koulutustarjontaa. Teologinen tiedekunta muodostaa uskonnollisiin ja vakaumuksellisiin katsomuksiin sitoutumattoman kansainvälisen tiedeyhteisön, joka kouluttaa uskontojen, maailmankatsomusten ja arvojen asiantuntijoita. Se kuuluu Euroopan suurimpiin teologian alan tiedekuntiin lähes 2 000 tutkinto-opiskelijallaan. Vuosittain tiedekunnasta valmistuu noin 150 teologian maisteria sekä 15 teologian tai filosofian tohtoria. Teologian maisterin tutkinnolla on mahdollista pätevöityä uskonnonopettajaksi; vuosittain kasvatustieteelliseen tiedekuntaan hyväksytään noin 30 opiskelijaa suorittamaan opettajan pedagogisia opintoja. Uskonnonopettajat työllistyvät suhteellisen hyvin muun muassa monipuolisten aineyhdistelmiensä ansiosta.

Tutkijatohtori Anuleena Kimanen esitteli KuKaS-hanketta, joka on yksi vuonna 2017 OKM:n kärkihankeavustusta saaneista opettajankoulutuksen kehittämishankkeista (hanketta johtaa Tapani Innanen). Hanke suunnittelee ja toteuttaa kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden kehittymistä tukevia koulutuskokonaisuuksia, joita toteutetaan opettajien ja ohjaajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden edistäminen lisää koulutuksellista tasa-arvoa auttamalla eri kulttuuri- ja katsomustaustoista tulevia oppilaita integroitumaan paremmin suomalaiseen koulutusjärjestelmään. KuKaS-hankkeen verkkosivut löytyvät täältä.

Alustusta seuranneessa keskustelussa tuotiin esille esitetyn tyyppisen reflektiokoulutuksen tärkeys kaikessa opettajankoulutuksessa varhaiskasvatuksesta aikuis- ja täydennyskoulutukseen. Kehittämisryhmä harkitsee, suositteleeko se opintoasiainneuvostolle tämän tyyppisen tapausmenetelmän ottamista osaksi Helsingin yliopiston opettajankoulutusta.

Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen johtaja Maija Aksela esitteli LUMA-keskus Suomen ja Tiedekasvatuskeskuksen roolia ja koulutustarjontaa opettajankoulutuksen kontekstissa. Tiedekasvatuskeskuksessa kehitetään tieteenalojen rajat ylittäen uusi malleja paitsi perusopetukseen, myös täydennyskoulutukseen. Uusia pedagogisia innovaatioita levitetään muun muassa opettajankoulutuksen kautta. Tiedekasvatuskeskuksen toiminta on pitkäjänteistä, tavoitteellista ja tutkimuspohjaista, ja keskus onkin herättänyt paljon kiinnostusta: vuodesta 2003 lähtien Tiedekasvatuskeskuksessa on käynyt jo yli 2 000 kansainvälistä asiantuntijavierasta. Tällä hetkellä aktiivista tutkimus- ja kehittämistyötä tehdään Kiinan kanssa, ja Tiedekasvatuskeskuksen kattavia kansainvälisiä yhteistyöverkostoja myös laajennetaan koko ajan (esimerkiksi Lähi-itään valmistellaan sopimusta).

Kotimaassa Tiedekasvatuskeskuksella on moninaisia yritys- ja kouluyhteistyökuvioita. Lukiolainsäädännön muuttuessa myös lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyötä on tiivistettävä – jo nyt aineenopettajaopiskelijoiden ohella myös lukiolaisia on ollut mukana esimerkiksi ohjaajina lasten toiminnallisissa Pulmaario-pajoissa. Lukiolaiset voivat osallistua myös monitieteisten tiimien projekteina toteutettavalle Globaalit haasteet 2.0 -lukiolaisten yliopistokurssille, jossa aineenopettajaopiskelijat toimivat lukiolaisten opettajina. Toisaalta asiantuntijayhteistyötä toteutetaan Tiedekasvatuskeskuksen kursseilla, joilla tulevat ja jo kentällä olevat opettajat opiskelevat yhdessä. Työelämätaitojaan aineenopettajaopiskelijat voivat kartuttaa myös esimerkiksi 5 op laajuisella Tiedekasvatus-opintojaksolla, jolla opiskelijat muun muassa oppivat arvioimaan ja kehittämään tiedekasvatusmateriaalia. Helsingin yliopiston tiedekasvatusrahastoon tehtävien lahjoitusten turvin tiedekasvatustoimintaa voidaan kehittää ja laajentaa; tarkoituksena on, että tiedekasvatustoiminnan kautta tutkijat, lapset, nuoret ja koko perheet kohtaisivat ja tapaisivat erilaisissa yhteyksissä ”yhdessä olemme enemmän” -ajatuksella.

Työryhmä keskusteli syksyn 2018 Tallinnan-matkasta ja päätti esittää isännille ajankohdaksi viikkoa 41 (mielellään joko ma–ti 8.–9.10. tai ti–ke 9.–10.10.). Matkan tarkoitus on tutustua Tallinnan yliopiston kasvatustieteen instituutin tarjoamaan opettajankoulutukseen. Molempia osapuolia kiinnostavia teemoja ovat muun muassa opettajan pedagogiset opinnot (rakenne, organisointi jne.) sekä digitalisaation tuomat mahdollisuudet opettajankoulutuksessa. Ohjelman suunnittelua jatketaan dosentti Inkeri Ruokosen ja kasvatustieteellisen tiedekunnan ao-jaoksen (pj Jan Löfström) kanssa. Helsingin yliopistosta vierailuun osallistuvat aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän jäsenet ja ao-jaoksen jäsenet. Ryhmään toivotaan saatavan myös 2–3 aineenopettajaksi opiskelevaa.

Professori Jari Lavosen diasarja Aineenopekoulutus opettajankoulutusfoorumin agendassa ja opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa

Ope osaa -kehittämishankkeen verkkosivut

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 1.3.2018

Paikka: Siltavuorenpenger 5 A (Minerva), kasvatustieteellinen tiedekunta, kokoushuone K108

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.) sekä kutsutut asiantuntijat Jari Lavonen, Erika Perttuli-Borobio ja Inkeri Ruokonen

Kehittämisryhmän toisen tapaamisen teemana oli aineenopettajankoulutus Opettajankoulutusfoorumin ja Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman näkökulmasta; aihetta alusti Opettajankoulutusfoorumin puheenjohtaja, professori Jari Lavonen. Alustuksesta nostettiin keskeisinä käsitteet ´koherenssi´ (puhutaan ja toimitaan linjakkaasti samaan suuntaan) ja ´jakaminen´ (voima löytyy jakamisesta, ei pidetä omista jutuista ”salaa” kiinni), joiden katsottiin sopivan hyvin aineenopettajankoulutuksen organisointiin ja myös tämän kehittämisryhmän toimintaperiaatteiksi. Lisäksi dosentti Inkeri Ruokonen esitteli OKM:n kärkihankerahoitusta saanutta Ope osaa -hanketta.

Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman strategiset linjaukset antavat suunnan suomalaiselle opettajankoulutukselle ja opettajien uranaikaiselle osaamisen kehittämiselle. Aineenopettajien kohdalla keskeistä on ainedidaktiikka eli pedagogical content knowledge (PCK), joka erottaa heidät muista aineen asiantuntijoista. Hankkeen yhteydessä on myös nostettu esille HOPS-ajattelun jalostaminen työkaluksi opettajan koko uralle (vuonna 2016 jo 20 % opettajista oli oma kehittymissuunnitelma). Hankkeen puitteissa opettajille järjestetty kysely on ollut myös tapa ohjata toimintaa: opettajilta kysyttiin esimerkiksi missä määrin tavoitteet on saavutettu, ja vaikka hankkeen ollessa kesken ei vielä oltu kenties saavutettu mitään, joutui jokainen miettimään mitkä kansalliset tavoitteet olivatkaan jne.

Opettajankoulutusfoorumilla käydyissä keskusteluissa keskiössä on ollut peruskoulu, lukio ja ammatillinen keskiaste, mutta esimerkiksi koulupudokkaiden näkökulmasta keskustelua kaivattaisiin enemmän myös vapaan sivistystyön tiimoilta. Lastentarhanopettajan aloituspaikkojen lisäykseen on tullut iso panostus ministeriöltä: kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on lastentarhanopettajan opintosuunnan aloituspaikkoja ensi syksynä jo 180.

Suomessa opiskelijoilla on ollut aktiivinen rooli Opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa (Suomen opettajaksi opiskelevien liitto SOOL on tehnyt oman visionsa opettajankoulutuksen kehittämisestä), mutta esimerkiksi Norjassa opiskelijat ovat olleet passiivisempina mukana. ”Opiskelija keskiössä” -ajatus herätti kiinnostusta kehittämisryhmässä: ainerajat ylittävän tutkimuksen näkökulmasta olisi mielenkiintoista ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa käytännössä, millainen voimavara se voi parhaimmillaan olla ja millaisia malleja on jo olemassa.

Koska Iso pyörä -koulutusuudistuksen jälkeen opettajan pedagogiset opinnot suoritetaan kokonaan maisterivaiheessa, on myös merkittävää miettiä mitä opinnoissa tapahtuukaan kandivaiheessa – tämän pohdintaan voisi perustaa oman hankkeen yliopiston sisällä, ettei asia jäisi vain eri yksiköiden harrastuneiden varaan. Kehittämisryhmämme voisi tehdä esityksen ONE:lle, ja esimerkiksi graduntekijöitä voisi lähteä mukaan hankkeeseen. Opiskelijan ei tarvitse ottaa haltuun opettajuuden/opettajan osaamisen eri osa-alueita (laaja-alainen perusosaaminen, uutta luova asiantuntijuus sekä oman osaamisen ja yhteisön jatkuva kehittäminen) yhden opintovuoden aikana, mutta kaikkiaan kandivaiheessa olisi jo hyvä käydä läpi ”opettajuuden perusasioiden ABC” – tämä antaisi välineitä opettajaksi kasvamiseen, kun maisterivaiheeseen tullessa olisi jo noustu nämä portaat. Jäämme pohtimaan opettajuuteen kasvun punaista lankaa opinnoissa, keskeistä tämän luomisessa on ideoiden vaihto ja läpinäkyvyys kaikessa toiminnassa ainetiedekuntien ja -laitosten välillä.

Kumpulassa toimii Helsingin yliopiston ainoa aineenopettajan kandiohjelma (matematiikka, fysiikka ja kemia). Ko. kandiohjelmassa järjestetään vuosittain kursseja, joilla vahvistetaan opettajan identiteetin kehittymistä. Työelämäyhteys on mukana esimerkiksi projektiluonteisissa opinnoissa yhteistyössä yritysten kanssa; kussakin projektissa on mukana ainelaitos, koulu ja koulun lähettyvillä sijaitseva yritys. Opettajan identiteetistä non-formaalissa oppimisympäristössä on tulossa myös väitöskirja. Keskustelimme myös siitä, kuinka yhteiskunnassa ajetaan vieraiden kielten opiskelun aloittamisen aikaistamista (kieltenopetus siirtymässä jo päiväkoteihin), mutta kieltenopetuksen varhentaminen ja monipuolistaminen on kuitenkin haastavaa. Myös kieltenopiskelijoiden kohdalla kandivaiheen ideoiminen uudella tavalla onkin todella tärkeää opintoihin sitoutumisen ja opettajan identiteetin kehittämisen näkökulmasta.

Suomessa on ollut tutkimusvajausta pedagogisen johtamisen saralla, ja lisäksi myös täydennyskoulutukselle sekä opettajan uran aikaiselle kehittymiselle kaivattaisiin enemmän tutkimusta. Tulossa onkin uusi haku, jossa pyydetään hakemuksia mm. johtamisen, varhaiskasvatuksen ja aikuisopetuksen kehittämiseen (jaossa 20 miljoonaa). Tutkimusperustaisuutta tulisi vahvistaa entisestään, sillä se antaa opettajalle valmiudet koko uran ajaksi – tässä mallimaana toimii esimerkiksi Viro, jossa yliopistot ja kunnat tekevät tiivistä yhteistyötä. Opettajan tulisi myös olla entistä taitavampi ratkaisemaan ongelmia paikallisella tasolla. Virolaiset ovat menestyneet paitsi PISA-kokeissa myös TALIS-tutkimuksessa, ja päätimmekin aloittaa Tallinnan yliopistovierailun suunnittelun kehittämisryhmämme ja kasvatustieteellisen tiedekunnan AO-jaoksen jäsenistön kanssa. Taustalla voisi olla ainakin koherenssin teema: miten opiskelijan ja opettajan näkökulmasta asiat saadaan näyttämään koherenteilta, kun tällä hetkellä koulutusuudistuksen myötä kaikilla on ”päässä sekä uutta että vanhaa”?

Keskusteluun nostettiin myös yhteisopettajuus; erityisopetuksen siirryttyä luokkiin, mitä onkaan luokkamuotoinen inklusiivinen opetus? Tämän myötä pohdimme, kuinka tämä opiskelijajoukko voisi olla entistä enemmän yhteistyössä jo opintojen aikana (myös erityisopettajaopiskelijat voisivat olla enemmän mukana aineenopettajaharjoitteluissa jne.). Lisäksi puhuimme OVET-hankkeesta ja opiskelijavalinnoista (hankkeen tarkoituksena on selvittää, valitsemmeko ”oikeita” ihmisiä opettajaopiskelijoiksi, lisätietoa on tulossa tämän Turun yliopiston koordinoiman hankkeen kautta mutta tällä hetkellä aineisto on vielä analysoimatta). Lisäksi mainittiin Marjatta Takalan Tuetaan yhdessä -hanke. Ensi kokouksessa Maija Aksela avaa lyhyesti uutta julkaisuaan, jossa on kuvattu uudenlainen opettajankoulutusmalli tiedekasvatuksen kontekstissa.

Dosentti Inkeri Ruokonen esitteli Ope osaa -kehittämishanketta ja kertoi lyhyesti kasvatustieteiden kandi- ja maisteriohjelmista sekä kasvatustieteiden maisteriohjelman vastuun alla olevista opettajan pedagogista opinnoista (60 op). Laaja-alaisen opettajankelpoisuuden antavien opettajan pedagogisten opintojen rakenne ja opetussuunnitelma on hyväksytty jo helmikuussa 2017 – aineenhallinnan ohella opettajan pedagogiset opinnot muodostavat ”hyvän paketin”. Vaikka päävastuu opettajan pedagogista opinnoista onkin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa, tehdään ainetiedekuntien kanssa tiivistä yhteistyötä.

Kasvatustieteiden kandiohjelman ja kasvatustieteiden maisteriohjelman opetus jakaantuu useampaan opintosuuntaan, jotka johtavat eri opettajan pätevyyksiin ja asiantuntijuuksiin. Suomenkieliset opintosuunnat ovat erityispedagogiikan, kotitalousopettajan, käsityönopettajan, lastentarhanopettajan, luokanopettajan, varhaiskasvatuksen sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunnat. Ruotsinkieliset opintosuunnat ovat lastentarhanopettajan, luokanopettajan sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunnat. Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa pedagogisten opintojen kohdalla eri opintosuuntien opintojaksojen eriytyvissä osuuksissa huomioidaan kunkin opintosuunnan ainedidaktiikan tarve.

Ope osaa -hankkeen verkkosivuilla voi esimerkiksi jakaa omia ainedidaktiikan kirjoituksia tai kirjoittaa blogiin, opiskelijat voivat jakaa esimerkiksi opetusharjoitteluissa kehittämiään pedagogisia malleja jne. Hankkeen sivut ovat valtakunnalliset, joten sivujen kautta tekstin saa kätevästi tiedoksi ja käyttöön muuallekin Suomeen. Kaikkiin hankkeen seminaareihin kutsutaan mukaan myös opiskelijoita (esimerkiksi Laaja-alaisen osaamisen tiekartta -projekti Kirsti Longan kanssa). Myös informaali kohtaaminen opiskelijoiden ja opettajankouluttajien välillä on mahdollista Ope osaa -hankkeen puitteissa, joten hanke vastaa hyvin myös professori Lavosen esittelemiin Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman tavoitteisiin. Ope osaa -hanke myöntää taloudellista tukea esimerkiksi seminaarien järjestämiseen tai lentolippuihin (näiden tiimoilta voi olla yhteydessä suoraan Inkeriin). Hankkeen projektisuunnittelija Erika Perttuli-Borobio tekee myös podcasteja – olisikin hienoa, jos jokainen ainetiedekunta esittäytyisi Ope osaa -hankkeen sivuilla podcastien kautta.

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 26.1.2018

Paikalla Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.)

Kehittämisryhmän ensimmäisessä tapaamisessa ryhmän jäsenet esittäytyivät ja kertoivat, millä tavalla heidän työtehtävänsä liittyvät aineenopettajankoulutukseen. Sen jälkeen käytiin keskustelua ao-koulutuksen nykytilasta ja ajankohtaisista haasteista yleisellä tasolla. Keskusteltiin alustavasti myös siitä, mitä asioita työryhmä käsittelee vuoden 2018 kokouksissaan.

Aineenopettajia kouluttaa tällä hetkellä seitsemän tiedekuntaa. Ns. ainetiedekuntia on kuusi: 1) teologinen (oppiaine uskonto), 2) lääketieteellinen (oppiaine psykologia), 3) humanistinen (oppiaineina kielet, historia, filosofia, pienryhmäiset uskonnot), 4) matemaattis-luonnontieteellinen (oppiaineina matematiikka, fysiikka, kemia, maantiede), 5) bio- ja ympäristötieteellinen (oppiaine biologia) ja 6) valtiotieteellinen (oppiaine yhteiskuntaoppi). Kasvatustieteellinen tiedekunta kouluttaa kotitalousopettajia ja käsityönopettajia, aikuiskoulutukseen sijoittuvia opettajia koulutetaan useassa tiedekunnassa.

Aineenopettajan koulutus sisältää opetettavan aineet opinnot (yhdestä kolmeen ainetta) sekä 60 opintopisteen laajuiset opettajan pedagogiset opinnot, jotka järjestää kasvatustieteellinen tiedekunta. Opiskelija hakee oikeutta pedaopintojen suorittamiseen kandiopintojen aikana ja ne suoritetaan maisterivaiheessa. Opettajan pedaopinnot on mahdollisuus suorittaa maksuttomasti myös maisterin tutkinnon päälle ns. erillisinä opintoina. Aineenopettajaksi voi pätevöityä myös kaksikielisessä koulutuksessa (suomi-ruotsi) sekä englanninkielisessä koulutuksessa (STEP).

Kasvatustieteellinen tiedekunta järjestää kuvataiteen opettajan pedaopinnot myös Aalto-yliopiston tutkinto-opiskelijoille.

Ryhmä totesi, että vaikka aineenopettajankoulutuksen tila on yleensä ottaen tyydyttävä, on koulutuksessa mukana olevien osapuolten välisen yhteistyön ja työnjaon nykytilaa hyvä tarkastella kriittisesti ja löytää siitä korjaamista vaativat kohdat. Erikseen esiin nostettiin jo tässä vaiheessa opetusharjoitteluun liittyvät kysymykset sekä esteettömyysnäkökulma. Pohdintaa käytiin myös työelämärelevanssista yleensä ja opettajan pedagogisten opintojen ”tarpeellisuudesta” muille kuin opettajan ammattiin haluaville.

Päätettiin, että kehittämisryhmä kokoontuu 5-6 kertaa vuodessa. Kuten ryhmän nimeämispäätökseen on kirjattu, ryhmä (käytännössä puheenjohtaja) raportoi toiminnastaan yliopiston opintoasiainneuvostolle.

Sovittiin, että seuraava tapaaminen järjestetään Siltavuorenpenkereellä ja tapaamiseen kutsutaan opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman Opettajankoulutusfoorumin puheenjohtaja, professori Jari Lavonen. Häntä pyydetään kertomaan, millä tavalla aineenopettajankoulutuksen teemat kytkeytyvät valtakunnallisiin opettajakoulutuksen kehittämistarpeisiin.