Kokous 1.3.2018

Professori Jari Lavosen diasarja Aineenopekoulutus opettajankoulutusfoorumin agendassa ja opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa

Ope osaa -kehittämishankkeen verkkosivut

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 1.3.2018

Paikka: Siltavuorenpenger 5 A (Minerva), kasvatustieteellinen tiedekunta, kokoushuone K108

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.) sekä kutsutut asiantuntijat Jari Lavonen, Erika Perttuli-Borobio ja Inkeri Ruokonen

Kehittämisryhmän toisen tapaamisen teemana oli aineenopettajankoulutus Opettajankoulutusfoorumin ja Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman näkökulmasta; aihetta alusti Opettajankoulutusfoorumin puheenjohtaja, professori Jari Lavonen. Alustuksesta nostettiin keskeisinä käsitteet ´koherenssi´ (puhutaan ja toimitaan linjakkaasti samaan suuntaan) ja ´jakaminen´ (voima löytyy jakamisesta, ei pidetä omista jutuista ”salaa” kiinni), joiden katsottiin sopivan hyvin aineenopettajankoulutuksen organisointiin ja myös tämän kehittämisryhmän toimintaperiaatteiksi. Lisäksi dosentti Inkeri Ruokonen esitteli OKM:n kärkihankerahoitusta saanutta Ope osaa -hanketta.

Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman strategiset linjaukset antavat suunnan suomalaiselle opettajankoulutukselle ja opettajien uranaikaiselle osaamisen kehittämiselle. Aineenopettajien kohdalla keskeistä on ainedidaktiikka eli pedagogical content knowledge (PCK), joka erottaa heidät muista aineen asiantuntijoista. Hankkeen yhteydessä on myös nostettu esille HOPS-ajattelun jalostaminen työkaluksi opettajan koko uralle (vuonna 2016 jo 20 % opettajista oli oma kehittymissuunnitelma). Hankkeen puitteissa opettajille järjestetty kysely on ollut myös tapa ohjata toimintaa: opettajilta kysyttiin esimerkiksi missä määrin tavoitteet on saavutettu, ja vaikka hankkeen ollessa kesken ei vielä oltu kenties saavutettu mitään, joutui jokainen miettimään mitkä kansalliset tavoitteet olivatkaan jne.

Opettajankoulutusfoorumilla käydyissä keskusteluissa keskiössä on ollut peruskoulu, lukio ja ammatillinen keskiaste, mutta esimerkiksi koulupudokkaiden näkökulmasta keskustelua kaivattaisiin enemmän myös vapaan sivistystyön tiimoilta. Lastentarhanopettajan aloituspaikkojen lisäykseen on tullut iso panostus ministeriöltä: kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on lastentarhanopettajan opintosuunnan aloituspaikkoja ensi syksynä jo 180.

Suomessa opiskelijoilla on ollut aktiivinen rooli Opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa (Suomen opettajaksi opiskelevien liitto SOOL on tehnyt oman visionsa opettajankoulutuksen kehittämisestä), mutta esimerkiksi Norjassa opiskelijat ovat olleet passiivisempina mukana. ”Opiskelija keskiössä” -ajatus herätti kiinnostusta kehittämisryhmässä: ainerajat ylittävän tutkimuksen näkökulmasta olisi mielenkiintoista ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa käytännössä, millainen voimavara se voi parhaimmillaan olla ja millaisia malleja on jo olemassa.

Koska Iso pyörä -koulutusuudistuksen jälkeen opettajan pedagogiset opinnot suoritetaan kokonaan maisterivaiheessa, on myös merkittävää miettiä mitä opinnoissa tapahtuukaan kandivaiheessa – tämän pohdintaan voisi perustaa oman hankkeen yliopiston sisällä, ettei asia jäisi vain eri yksiköiden harrastuneiden varaan. Kehittämisryhmämme voisi tehdä esityksen ONE:lle, ja esimerkiksi graduntekijöitä voisi lähteä mukaan hankkeeseen. Opiskelijan ei tarvitse ottaa haltuun opettajuuden/opettajan osaamisen eri osa-alueita (laaja-alainen perusosaaminen, uutta luova asiantuntijuus sekä oman osaamisen ja yhteisön jatkuva kehittäminen) yhden opintovuoden aikana, mutta kaikkiaan kandivaiheessa olisi jo hyvä käydä läpi ”opettajuuden perusasioiden ABC” – tämä antaisi välineitä opettajaksi kasvamiseen, kun maisterivaiheeseen tullessa olisi jo noustu nämä portaat. Jäämme pohtimaan opettajuuteen kasvun punaista lankaa opinnoissa, keskeistä tämän luomisessa on ideoiden vaihto ja läpinäkyvyys kaikessa toiminnassa ainetiedekuntien ja -laitosten välillä.

Kumpulassa toimii Helsingin yliopiston ainoa aineenopettajan kandiohjelma (matematiikka, fysiikka ja kemia). Ko. kandiohjelmassa järjestetään vuosittain kursseja, joilla vahvistetaan opettajan identiteetin kehittymistä. Työelämäyhteys on mukana esimerkiksi projektiluonteisissa opinnoissa yhteistyössä yritysten kanssa; kussakin projektissa on mukana ainelaitos, koulu ja koulun lähettyvillä sijaitseva yritys. Opettajan identiteetistä non-formaalissa oppimisympäristössä on tulossa myös väitöskirja. Keskustelimme myös siitä, kuinka yhteiskunnassa ajetaan vieraiden kielten opiskelun aloittamisen aikaistamista (kieltenopetus siirtymässä jo päiväkoteihin), mutta kieltenopetuksen varhentaminen ja monipuolistaminen on kuitenkin haastavaa. Myös kieltenopiskelijoiden kohdalla kandivaiheen ideoiminen uudella tavalla onkin todella tärkeää opintoihin sitoutumisen ja opettajan identiteetin kehittämisen näkökulmasta.

Suomessa on ollut tutkimusvajausta pedagogisen johtamisen saralla, ja lisäksi myös täydennyskoulutukselle sekä opettajan uran aikaiselle kehittymiselle kaivattaisiin enemmän tutkimusta. Tulossa onkin uusi haku, jossa pyydetään hakemuksia mm. johtamisen, varhaiskasvatuksen ja aikuisopetuksen kehittämiseen (jaossa 20 miljoonaa). Tutkimusperustaisuutta tulisi vahvistaa entisestään, sillä se antaa opettajalle valmiudet koko uran ajaksi – tässä mallimaana toimii esimerkiksi Viro, jossa yliopistot ja kunnat tekevät tiivistä yhteistyötä. Opettajan tulisi myös olla entistä taitavampi ratkaisemaan ongelmia paikallisella tasolla. Virolaiset ovat menestyneet paitsi PISA-kokeissa myös TALIS-tutkimuksessa, ja päätimmekin aloittaa Tallinnan yliopistovierailun suunnittelun kehittämisryhmämme ja kasvatustieteellisen tiedekunnan AO-jaoksen jäsenistön kanssa. Taustalla voisi olla ainakin koherenssin teema: miten opiskelijan ja opettajan näkökulmasta asiat saadaan näyttämään koherenteilta, kun tällä hetkellä koulutusuudistuksen myötä kaikilla on ”päässä sekä uutta että vanhaa”?

Keskusteluun nostettiin myös yhteisopettajuus; erityisopetuksen siirryttyä luokkiin, mitä onkaan luokkamuotoinen inklusiivinen opetus? Tämän myötä pohdimme, kuinka tämä opiskelijajoukko voisi olla entistä enemmän yhteistyössä jo opintojen aikana (myös erityisopettajaopiskelijat voisivat olla enemmän mukana aineenopettajaharjoitteluissa jne.). Lisäksi puhuimme OVET-hankkeesta ja opiskelijavalinnoista (hankkeen tarkoituksena on selvittää, valitsemmeko ”oikeita” ihmisiä opettajaopiskelijoiksi, lisätietoa on tulossa tämän Turun yliopiston koordinoiman hankkeen kautta mutta tällä hetkellä aineisto on vielä analysoimatta). Lisäksi mainittiin Marjatta Takalan Tuetaan yhdessä -hanke. Ensi kokouksessa Maija Aksela avaa lyhyesti uutta julkaisuaan, jossa on kuvattu uudenlainen opettajankoulutusmalli tiedekasvatuksen kontekstissa.

Dosentti Inkeri Ruokonen esitteli Ope osaa -kehittämishanketta ja kertoi lyhyesti kasvatustieteiden kandi- ja maisteriohjelmista sekä kasvatustieteiden maisteriohjelman vastuun alla olevista opettajan pedagogista opinnoista (60 op). Laaja-alaisen opettajankelpoisuuden antavien opettajan pedagogisten opintojen rakenne ja opetussuunnitelma on hyväksytty jo helmikuussa 2017 – aineenhallinnan ohella opettajan pedagogiset opinnot muodostavat ”hyvän paketin”. Vaikka päävastuu opettajan pedagogista opinnoista onkin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa, tehdään ainetiedekuntien kanssa tiivistä yhteistyötä.

Kasvatustieteiden kandiohjelman ja kasvatustieteiden maisteriohjelman opetus jakaantuu useampaan opintosuuntaan, jotka johtavat eri opettajan pätevyyksiin ja asiantuntijuuksiin. Suomenkieliset opintosuunnat ovat erityispedagogiikan, kotitalousopettajan, käsityönopettajan, lastentarhanopettajan, luokanopettajan, varhaiskasvatuksen sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunnat. Ruotsinkieliset opintosuunnat ovat lastentarhanopettajan, luokanopettajan sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunnat. Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa pedagogisten opintojen kohdalla eri opintosuuntien opintojaksojen eriytyvissä osuuksissa huomioidaan kunkin opintosuunnan ainedidaktiikan tarve.

Ope osaa -hankkeen verkkosivuilla voi esimerkiksi jakaa omia ainedidaktiikan kirjoituksia tai kirjoittaa blogiin, opiskelijat voivat jakaa esimerkiksi opetusharjoitteluissa kehittämiään pedagogisia malleja jne. Hankkeen sivut ovat valtakunnalliset, joten sivujen kautta tekstin saa kätevästi tiedoksi ja käyttöön muuallekin Suomeen. Kaikkiin hankkeen seminaareihin kutsutaan mukaan myös opiskelijoita (esimerkiksi Laaja-alaisen osaamisen tiekartta -projekti Kirsti Longan kanssa). Myös informaali kohtaaminen opiskelijoiden ja opettajankouluttajien välillä on mahdollista Ope osaa -hankkeen puitteissa, joten hanke vastaa hyvin myös professori Lavosen esittelemiin Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman tavoitteisiin. Ope osaa -hanke myöntää taloudellista tukea esimerkiksi seminaarien järjestämiseen tai lentolippuihin (näiden tiimoilta voi olla yhteydessä suoraan Inkeriin). Hankkeen projektisuunnittelija Erika Perttuli-Borobio tekee myös podcasteja – olisikin hienoa, jos jokainen ainetiedekunta esittäytyisi Ope osaa -hankkeen sivuilla podcastien kautta.