Tekijä: A

Muistio

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 10.12.2019

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Borsdorff, Tapani Innanen, Kaisa Hahl, Christa Koski, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Markku Sippola, Helena Åström, Maikki Naarala (siht.) ja Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht).

Tapaamiseen kutsutut vieraat: yliopistonlehtori Jaanika Blomster, yliopistonlehtori Riitta Jyrhämä, varadekaani Anu Laine ja yliopistonlehtori Riikka Länsisalmi (Opettajankoulutusfoorumin jäseniä ja varajäseniä).

Tapaamiseen kutsuttu asiantuntijavieras: dosentti Ulla Vanhatalo.

Tapaamisen aluksi keskusteltiin marraskuun lopulla pidetyn Opettajankoulutusfoorumin seminaarin annista. Kehittämisryhmän jäsenistä seminaariin osallistuivat Ulla, Peter, Tapani, Maija, Kaisa ja Maikki. Todettiin, että opettajan työnkuva on muuttunut haasteellisemmaksi ja ammatissa toimivilta vaaditaan yhä enemmän muitakin kuin aineenhallintaan ja pedagogiikkaan liittyviä taitoja. Opettajankoulutuksen on pystyttävä vastaamaan uudistuviin koulutustarpeisiin sekä tutkintokoulutuksen että koulutuksen päivittämisen ja täydentämisen osalta. Aineenopettajankoulutusta olisi tarkasteltava jatkumona ja otettava huomioon jatkuvan oppimisen tarjoamat mahdollisuudet jo kandi- ja maisteritutkintojen opetussuunnitelmien laatimisessa. Painetta tutkintojen sisältöjen paisuttamiseen voidaan tasata jatkuvan oppimisen mallilla, jossa ammatissa toimiville aineenopettajille luodaan täydentävän koulutuksen polku. Koulutustarjonnan tulee koostua sekä pedagogisista että aineenhallintaan liittyvistä opinnoista. Jatkuva oppiminen tulee toteuttaa yhteistyössä työnantajan kanssa, sillä opettajille on mahdollistettava aidosti ja yhdenvertaisesti osallistuminen täydentävään koulutukseen.

HeadAI:n puheenjohtaja, FT Harri Ketamo puhui seminaarissa aiheesta ”Mitä hyötyä on koneoppimisesta ja tekoälystä oppimisessa ja tutkimuksessa?”. Hän avasi kiinnostavasti tekoälyn luonteen: tekoäly on illuusio älystä, jossa ”äly” perustuu laskennallisiin operaatioihin. Tekoälyn avulla voidaan tehdä näkyväksi jokin ilmiö, joka haetaan yleensä valtavasta määrästä dataa, esim. käsitekartta tekstistä tms., ja ihmisen tehtävä on analysoida ilmiö ja esimerkiksi tehdä tarvittavat johtopäätökset. Tekoälyn avulla voidaan toisin sanoen vapauttaa resursseja ”ihmisälyä” vaativiin tehtäviin.

Videotallenteet Opettajankoulutusfoorumin seminaarista löytyvät OKM:n verkkosivulta (http://videonet.fi/minedu/20191127/ ja http://videonet.fi/minedu/20191128/).

Kehittämisryhmän asiantuntijavieras tutkimuskoordinaattori, dosentti Ulla Vanhatalo alusti aiheesta ”Mitä annettavaa selkokielistämisellä on koulumaailmaan ja miten se tulisi ottaa huomioon aineenopettajankoulutuksessa?”. Vanhatalo kertoi selkokielistämisessä olevan kyse kielen muodosta, ei siis kielestä kuten suomi tai ruotsi. Käytännössä selkokielistäminen voi tarkoittaa esimerkiksi mukautettua sisältöä kehitysvammaisille tai maahanmuuttajille. Yksi selkokieli ei kuitenkaan riitä, vaan selkokielen tiimoilta tarvitaan jatkuvaa tutkimusta koska tarpeita on monenlaisia; esimerkiksi yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa jatkuvasti (muistisairaudet ym.), ja toisaalta myös nuorten lukutaito heikkenee koko ajan.

Vanhatalon mukaan selkokielen tulee olla osa kielitietoisuuden koulutusta. Selkokieltä on tuotava yleiskielen rinnalle (ei korvaamaan sitä) – sitä on käytettävä erityisesti opiskelumenetelmien ja ohjeiden selittämisessä ja ongelmatilanteiden ratkaisemisessa. Luontevia paikkoja selkokieltä käsitteleville luennoille tai integroidulle koulutukselle/oppimiselle voisivat olla esimerkiksi oppimisen psykologiaan, kasvatuksen yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja filosofisiin perusteisiin ja oppimisen ja hyvinvoinnin tukeen liittyvät kurssit sekä opetusharjoittelu. Kielitietoisuus on meidän kaikkien vastuulla ja siihen voimme myös kukin tahoillamme vaikuttaa; laajana tavoitteena on yhteiskunta, jossa kukaan ei syrjäydy vaikean kielen takia.

Vanhatalon esityksen jälkeen ryhmä pohti, millä tavoin selkokielisyys/selkokielistäminen voitaisiin integroida aineenopettajankoulutukseen, sillä opettajan pedagogisten opintojen kokonaisuuteen olisi hyvin haasteellista lisätä sille omaa kurssia. Todettiin, että opetusharjoittelu voisi olla luonteva paikka selkokielisyyden esille ottamiseen. Kasvatustieteellisen tiedekunnan valinnaisten kasvatustieteellisten opintojaksojen joukossa on myös kielitietoisuuteen liittyvä kurssi, ja kurssin opettajalle voisikin viedä selkokielisyysterveiset (selkokielisyys voi toki olla jo nyt mukana sisällössä, vaikka ei suoraan kurssikuvauksessa näykään).

Vanhatalon diaesitys löytyy täältä.

Pikaopas selkokieliseen kommunikointiin löytyy osoitteesta https://selkokeskus.fi/?s=pikaopas

Maikki oli tiedustellut edellisen kokouksen jälkeen hakijapalveluilta ja viestinnältä, millä tavoin seuraavaa hakua opettajan pedagogisiin opintoihin (helmikuu–maaliskuun alku) voitaisiin markkinoida mahdollisimman tehokkaasti niissä someväylissä, joita kandiopiskelijat eniten seuraavat. Kyselyn perusteella vaihtoehtoja voisivat olla aineenopettajaksi opiskelevien tekemät somevideot ja blogit, joita ladattaisiin esimerkiksi Instagramiin ja Flammaan Opiskelijan ohjeisiin. Sovittiin, että Maikki kutsuu vuodenvaihteen jälkeen koolle ryhmän, joka suunnittelee, millä tavoin pienimuotoinen markkinointikampanja toteutetaan.

Muistio

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 31.1.2019

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Christa Koski, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Markku Sippola, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.)

Vuoden ensimmäinen tapaaminen aloitettiin uuden jäsenen esittelyllä; olemme saaneet Mikko Vanhasen tilalle kehittämisryhmän jäseneksi Markku Sippolan, joka toimii työelämälehtorina valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Taustaltaan Markku on luokanopettaja, ja hänellä on myös historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajan kelpoisuus. Christa Koskea sijaistanut Marjo Savijärvi on jäänyt pois kehittämisryhmästä Christan palattua opintovapaalta (Christa ei valitettavasti päässyt vielä tähän tapaamiseen).

Tapaaminen jatkui vaihtamalla ainetiedekuntien ajankohtaisia kuulumisia. Tapani kertoi muun muassa, että Helsingin yliopistossa on alkamassa islamilaisen tutkimuksen ja koulutuksen ohjelma. Maija puolestaan kertoi, että Global Teachers Climate Change Forum -MOOCin avulla on tarkoitus jakaa hyviä malleja eri oppiaineisiin ympäri maailmaa. Maija on myös mukana ministeriön Uusi lukio -työryhmässä, joka julkistaa 13.2. kello 9.30 Helsingin luonnontiedelukiossa raportin lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyöstä (ko. yhteistyö tulee lukiolakiin 2021). Päärakennuksessa järjestetään 31.1. tiedekasvatuksen uudelleenorganisointisuunnitelman kuulemistilaisuus. Helmikuun 7.2. järjestetään HY:n opettajankoulutushankkeita esittelevä kansainvälinen konferenssi Siltavuorenpenkereellä; sen materiaalit on tallennettu konferenssin verkkosivuille. Auli kertoi Kumpulaan olevan tulossa Jaksaa vai jaksaako -tapahtuma. Puhuimme yleisesti niin opetushenkilöstön kuin opiskelijoiden jaksamisesta, huolestuttavia uutisia tuntuu kuuluvan eri tahoilta.

Keskustelimme myös Tallinnan-kollegoiden vastavierailun ohjelmasta. Minerva-torin hanketorilla on esillä OKM:n kärkihankkeet, joita HY:ssa on yhteensä 18. Hankkeissa on tapahtunut paljon hienoja asioita, mutta Maija toi esille kuinka täytyisi pohtia miten niitä saataisiin vakiinnutettua. Keskustelimme myös siitä, kuinka hankkeissa on usein se ongelma, että oman yliopiston sisällä kilpaillaan toisia yksiköitä vastaan. Järkevintä olisi tehdä yhteistyötä siten, ettei se olisi keneltäkään pois.

Alun perin tapaamisen varsinaisella agendalla oli keskustella vararehtorin linjauksesta, joka koskee vuoden 2020 hakua ja valintaa opettajan pedagogisiin opintoihin. Opintoasiainneuvoston sihteeri Päivi Pakkanen oli pyytänyt kehittämisryhmämme kommentteja ehdotukseen aineenopettajankoulutusmahdollisuuden tarjoamisesta muille kuin Helsingin yliopistossa kandidaatin tutkintoa suorittaville, mutta ilmoitti sittemmin Ullalle että aiheesta keskustellaan toisessa kokoonpanossa. Päätimme kuitenkin keskustella lyhyesti tälläkin porukalla, koska olimme siihen varautuneet.

Maikki alusti tilannetta kertomalla aluksi kuinka 2020 kaikki opiskelijat siirretään uusiin koulutusohjelmiin, ja kuinka on käyty paljon keskustelua aineenopettajankoulutuksesta uudessa systeemissä. Vararehtorin päätöksen mukaan opettajan pedagogisiin opintoihin voi hakea kandin tutkinnon suoritusaikana kolme kertaa. English Studies -maisteriohjelmassa on ollut hakijoita jotka haluavat suorittaa maisterin tutkinnon, johon sisältyy opettajan pedagogiset opinnot eli he saavat suomalaisen opettajan kelpoisuuden. Kyseisen maisteriohjelman esitys siitä, että opiskelijat voisivat jatkossakin hakea maisterivaiheessa opettajan pedagogisiin opintoihin ei kuitenkaan mennyt läpi kasvatustieteellisessä tiedekunnassa (kasvatustieteellinen tiedekunta katsoi, että tällöin mahdollisuus täytyisi avata muillekin maisteriohjelmille). Keskustelimmekin muun muassa siitä, että jos kv-ohjelman opiskelijoille annettaisiin oikeus hakea pedagogisiin, minkälaiseen asemaan se asettaisi esim. muista kotimaisista yliopistoista maisterivaiheeseen tulevat opiskelijat (puhumattakaan HY:n omista opiskelijoista). Kasvatustieteellisen tiedekunnan kannalta ollaan oltu tyytyväisiä siihen selkeään ratkaisuun, että opintoihin haetaan vain kandivaiheessa (tai erillisiin opintoihin maisteriksi valmistumisen jälkeen). Kasvatustieteellisellä tiedekunnalla ei myöskään ole resursseja lisätä uusien opiskelijoiden enimmäismääriä. Tutustuimme myös englanninkielisen aineenopettajakoulutuksen (Subject Teacher Education Programme, STEP) suoravalintakuviohahmotelmaan, jossa English Studies ja Mathematics & Statistics -maisteriohjelmille tarjottaisiin maltilliset kiintiöt ilman että STEPin kokonaiskiintiötä kasvatettaisiin. Suoravalintakuvion rahoituksessa ja sen jakautumisessa olisi vielä selvitettävää sen suhteen, miten järjestävän tiedekunnan tutkinnoista ja lukuvuosimaksuista saamat tuotot jaettaisiin reilulla tavalla tilanteessa, jossa kasvatustieteellinen tiedekunta tuottaa puolet ohjelmasta.

Keskustelimme myös keväälle suunnitellusta pienryhmätyöskentelystä ja sen tavoitteista. Pienryhmiltä odotetaan konkreettisia ehdotuksia, joita kehittämisryhmä käsittelee yhdessä ja jotka välitetään mahdollisesti eteenpäin yliopiston opintoasiainneuvoston pöydälle. Yhdistelimme osittain aiemmin ehdotettuja aiheita, jakaannuimme pienryhmiin ja sovimme, että ryhmät tapaavat omatoimisesti kevään kuluessa ja miettivät itselleen parhaan toimintatavan. Pienryhmän toivotaan mahdollisuuksien mukaan kuulevan valmistelussaan asiantuntijoita tai sidosryhmiä (HY:n, muiden yliopistojen, kollegojen, koulujen, kaupunkien, opiskelijoiden jne).

Ryhmien aiheet ovat seuraavat:

1. a) Ilmiöpohjainen oppiminen ja aineenopettajankoulutus. Miten nämä kohtaavat? b) Tiedekasvatus ja aineenopettajankoulutus. Mitkä ovat seuraavat askeleet nyt, kun tiedekasvatus laajenee kaikkiin tiedekuntiin?
2. Oppilasmateriaalin kasvava kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus. Miten aineenopettajankoulutus voi huomioida olosuhteen muutoksen ja valmistaa tähän? (Tähän liittyen kenties myös monikielisyys ja uudet opetettavat kielet?)
3. Jatkuva/elinikäinen oppiminen. Mitä se tarkoittaa aineenopettajankoulutuksessa?

Lisätietoja matkasta löydät alla olevista linkeistä:

Ohjelma

Seminaariin osallistujat HY

Seminaarin osallistujat TÜ

Tallinna Ülikool

Tallink City Hotel

Suomen Viron-instituutti

Ravintola Kaerajaan

HY opettajankoulutuksen esittelydiat / Ruokonen

Professori Jari Lavosen diasarja Aineenopekoulutus opettajankoulutusfoorumin agendassa ja opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa

Ope osaa -kehittämishankkeen verkkosivut

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 1.3.2018

Paikka: Siltavuorenpenger 5 A (Minerva), kasvatustieteellinen tiedekunta, kokoushuone K108

Paikalla: Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.) sekä kutsutut asiantuntijat Jari Lavonen, Erika Perttuli-Borobio ja Inkeri Ruokonen

Kehittämisryhmän toisen tapaamisen teemana oli aineenopettajankoulutus Opettajankoulutusfoorumin ja Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman näkökulmasta; aihetta alusti Opettajankoulutusfoorumin puheenjohtaja, professori Jari Lavonen. Alustuksesta nostettiin keskeisinä käsitteet ´koherenssi´ (puhutaan ja toimitaan linjakkaasti samaan suuntaan) ja ´jakaminen´ (voima löytyy jakamisesta, ei pidetä omista jutuista ”salaa” kiinni), joiden katsottiin sopivan hyvin aineenopettajankoulutuksen organisointiin ja myös tämän kehittämisryhmän toimintaperiaatteiksi. Lisäksi dosentti Inkeri Ruokonen esitteli OKM:n kärkihankerahoitusta saanutta Ope osaa -hanketta.

Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman strategiset linjaukset antavat suunnan suomalaiselle opettajankoulutukselle ja opettajien uranaikaiselle osaamisen kehittämiselle. Aineenopettajien kohdalla keskeistä on ainedidaktiikka eli pedagogical content knowledge (PCK), joka erottaa heidät muista aineen asiantuntijoista. Hankkeen yhteydessä on myös nostettu esille HOPS-ajattelun jalostaminen työkaluksi opettajan koko uralle (vuonna 2016 jo 20 % opettajista oli oma kehittymissuunnitelma). Hankkeen puitteissa opettajille järjestetty kysely on ollut myös tapa ohjata toimintaa: opettajilta kysyttiin esimerkiksi missä määrin tavoitteet on saavutettu, ja vaikka hankkeen ollessa kesken ei vielä oltu kenties saavutettu mitään, joutui jokainen miettimään mitkä kansalliset tavoitteet olivatkaan jne.

Opettajankoulutusfoorumilla käydyissä keskusteluissa keskiössä on ollut peruskoulu, lukio ja ammatillinen keskiaste, mutta esimerkiksi koulupudokkaiden näkökulmasta keskustelua kaivattaisiin enemmän myös vapaan sivistystyön tiimoilta. Lastentarhanopettajan aloituspaikkojen lisäykseen on tullut iso panostus ministeriöltä: kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on lastentarhanopettajan opintosuunnan aloituspaikkoja ensi syksynä jo 180.

Suomessa opiskelijoilla on ollut aktiivinen rooli Opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa (Suomen opettajaksi opiskelevien liitto SOOL on tehnyt oman visionsa opettajankoulutuksen kehittämisestä), mutta esimerkiksi Norjassa opiskelijat ovat olleet passiivisempina mukana. ”Opiskelija keskiössä” -ajatus herätti kiinnostusta kehittämisryhmässä: ainerajat ylittävän tutkimuksen näkökulmasta olisi mielenkiintoista ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa käytännössä, millainen voimavara se voi parhaimmillaan olla ja millaisia malleja on jo olemassa.

Koska Iso pyörä -koulutusuudistuksen jälkeen opettajan pedagogiset opinnot suoritetaan kokonaan maisterivaiheessa, on myös merkittävää miettiä mitä opinnoissa tapahtuukaan kandivaiheessa – tämän pohdintaan voisi perustaa oman hankkeen yliopiston sisällä, ettei asia jäisi vain eri yksiköiden harrastuneiden varaan. Kehittämisryhmämme voisi tehdä esityksen ONE:lle, ja esimerkiksi graduntekijöitä voisi lähteä mukaan hankkeeseen. Opiskelijan ei tarvitse ottaa haltuun opettajuuden/opettajan osaamisen eri osa-alueita (laaja-alainen perusosaaminen, uutta luova asiantuntijuus sekä oman osaamisen ja yhteisön jatkuva kehittäminen) yhden opintovuoden aikana, mutta kaikkiaan kandivaiheessa olisi jo hyvä käydä läpi ”opettajuuden perusasioiden ABC” – tämä antaisi välineitä opettajaksi kasvamiseen, kun maisterivaiheeseen tullessa olisi jo noustu nämä portaat. Jäämme pohtimaan opettajuuteen kasvun punaista lankaa opinnoissa, keskeistä tämän luomisessa on ideoiden vaihto ja läpinäkyvyys kaikessa toiminnassa ainetiedekuntien ja -laitosten välillä.

Kumpulassa toimii Helsingin yliopiston ainoa aineenopettajan kandiohjelma (matematiikka, fysiikka ja kemia). Ko. kandiohjelmassa järjestetään vuosittain kursseja, joilla vahvistetaan opettajan identiteetin kehittymistä. Työelämäyhteys on mukana esimerkiksi projektiluonteisissa opinnoissa yhteistyössä yritysten kanssa; kussakin projektissa on mukana ainelaitos, koulu ja koulun lähettyvillä sijaitseva yritys. Opettajan identiteetistä non-formaalissa oppimisympäristössä on tulossa myös väitöskirja. Keskustelimme myös siitä, kuinka yhteiskunnassa ajetaan vieraiden kielten opiskelun aloittamisen aikaistamista (kieltenopetus siirtymässä jo päiväkoteihin), mutta kieltenopetuksen varhentaminen ja monipuolistaminen on kuitenkin haastavaa. Myös kieltenopiskelijoiden kohdalla kandivaiheen ideoiminen uudella tavalla onkin todella tärkeää opintoihin sitoutumisen ja opettajan identiteetin kehittämisen näkökulmasta.

Suomessa on ollut tutkimusvajausta pedagogisen johtamisen saralla, ja lisäksi myös täydennyskoulutukselle sekä opettajan uran aikaiselle kehittymiselle kaivattaisiin enemmän tutkimusta. Tulossa onkin uusi haku, jossa pyydetään hakemuksia mm. johtamisen, varhaiskasvatuksen ja aikuisopetuksen kehittämiseen (jaossa 20 miljoonaa). Tutkimusperustaisuutta tulisi vahvistaa entisestään, sillä se antaa opettajalle valmiudet koko uran ajaksi – tässä mallimaana toimii esimerkiksi Viro, jossa yliopistot ja kunnat tekevät tiivistä yhteistyötä. Opettajan tulisi myös olla entistä taitavampi ratkaisemaan ongelmia paikallisella tasolla. Virolaiset ovat menestyneet paitsi PISA-kokeissa myös TALIS-tutkimuksessa, ja päätimmekin aloittaa Tallinnan yliopistovierailun suunnittelun kehittämisryhmämme ja kasvatustieteellisen tiedekunnan AO-jaoksen jäsenistön kanssa. Taustalla voisi olla ainakin koherenssin teema: miten opiskelijan ja opettajan näkökulmasta asiat saadaan näyttämään koherenteilta, kun tällä hetkellä koulutusuudistuksen myötä kaikilla on ”päässä sekä uutta että vanhaa”?

Keskusteluun nostettiin myös yhteisopettajuus; erityisopetuksen siirryttyä luokkiin, mitä onkaan luokkamuotoinen inklusiivinen opetus? Tämän myötä pohdimme, kuinka tämä opiskelijajoukko voisi olla entistä enemmän yhteistyössä jo opintojen aikana (myös erityisopettajaopiskelijat voisivat olla enemmän mukana aineenopettajaharjoitteluissa jne.). Lisäksi puhuimme OVET-hankkeesta ja opiskelijavalinnoista (hankkeen tarkoituksena on selvittää, valitsemmeko ”oikeita” ihmisiä opettajaopiskelijoiksi, lisätietoa on tulossa tämän Turun yliopiston koordinoiman hankkeen kautta mutta tällä hetkellä aineisto on vielä analysoimatta). Lisäksi mainittiin Marjatta Takalan Tuetaan yhdessä -hanke. Ensi kokouksessa Maija Aksela avaa lyhyesti uutta julkaisuaan, jossa on kuvattu uudenlainen opettajankoulutusmalli tiedekasvatuksen kontekstissa.

Dosentti Inkeri Ruokonen esitteli Ope osaa -kehittämishanketta ja kertoi lyhyesti kasvatustieteiden kandi- ja maisteriohjelmista sekä kasvatustieteiden maisteriohjelman vastuun alla olevista opettajan pedagogista opinnoista (60 op). Laaja-alaisen opettajankelpoisuuden antavien opettajan pedagogisten opintojen rakenne ja opetussuunnitelma on hyväksytty jo helmikuussa 2017 – aineenhallinnan ohella opettajan pedagogiset opinnot muodostavat ”hyvän paketin”. Vaikka päävastuu opettajan pedagogista opinnoista onkin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa, tehdään ainetiedekuntien kanssa tiivistä yhteistyötä.

Kasvatustieteiden kandiohjelman ja kasvatustieteiden maisteriohjelman opetus jakaantuu useampaan opintosuuntaan, jotka johtavat eri opettajan pätevyyksiin ja asiantuntijuuksiin. Suomenkieliset opintosuunnat ovat erityispedagogiikan, kotitalousopettajan, käsityönopettajan, lastentarhanopettajan, luokanopettajan, varhaiskasvatuksen sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunnat. Ruotsinkieliset opintosuunnat ovat lastentarhanopettajan, luokanopettajan sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunnat. Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa pedagogisten opintojen kohdalla eri opintosuuntien opintojaksojen eriytyvissä osuuksissa huomioidaan kunkin opintosuunnan ainedidaktiikan tarve.

Ope osaa -hankkeen verkkosivuilla voi esimerkiksi jakaa omia ainedidaktiikan kirjoituksia tai kirjoittaa blogiin, opiskelijat voivat jakaa esimerkiksi opetusharjoitteluissa kehittämiään pedagogisia malleja jne. Hankkeen sivut ovat valtakunnalliset, joten sivujen kautta tekstin saa kätevästi tiedoksi ja käyttöön muuallekin Suomeen. Kaikkiin hankkeen seminaareihin kutsutaan mukaan myös opiskelijoita (esimerkiksi Laaja-alaisen osaamisen tiekartta -projekti Kirsti Longan kanssa). Myös informaali kohtaaminen opiskelijoiden ja opettajankouluttajien välillä on mahdollista Ope osaa -hankkeen puitteissa, joten hanke vastaa hyvin myös professori Lavosen esittelemiin Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman tavoitteisiin. Ope osaa -hanke myöntää taloudellista tukea esimerkiksi seminaarien järjestämiseen tai lentolippuihin (näiden tiimoilta voi olla yhteydessä suoraan Inkeriin). Hankkeen projektisuunnittelija Erika Perttuli-Borobio tekee myös podcasteja – olisikin hienoa, jos jokainen ainetiedekunta esittäytyisi Ope osaa -hankkeen sivuilla podcastien kautta.

MUISTIO

Aineenopettajankoulutuksen kehittämisryhmän tapaamisesta 26.1.2018

Paikalla Ulla Tuomarla (pj), Maija Aksela, Peter von Bonsdorff, Tapani Innanen, Jan Löfström, Petri Paavilainen, Auli Salmi, Marjo Savijärvi, Mikko Vanhanen, Helena Åström; Maikki Naarala (siht.), Sanna-Maria Suviniemi-Harju (siht.)

Kehittämisryhmän ensimmäisessä tapaamisessa ryhmän jäsenet esittäytyivät ja kertoivat, millä tavalla heidän työtehtävänsä liittyvät aineenopettajankoulutukseen. Sen jälkeen käytiin keskustelua ao-koulutuksen nykytilasta ja ajankohtaisista haasteista yleisellä tasolla. Keskusteltiin alustavasti myös siitä, mitä asioita työryhmä käsittelee vuoden 2018 kokouksissaan.

Aineenopettajia kouluttaa tällä hetkellä seitsemän tiedekuntaa. Ns. ainetiedekuntia on kuusi: 1) teologinen (oppiaine uskonto), 2) lääketieteellinen (oppiaine psykologia), 3) humanistinen (oppiaineina kielet, historia, filosofia, pienryhmäiset uskonnot), 4) matemaattis-luonnontieteellinen (oppiaineina matematiikka, fysiikka, kemia, maantiede), 5) bio- ja ympäristötieteellinen (oppiaine biologia) ja 6) valtiotieteellinen (oppiaine yhteiskuntaoppi). Kasvatustieteellinen tiedekunta kouluttaa kotitalousopettajia ja käsityönopettajia, aikuiskoulutukseen sijoittuvia opettajia koulutetaan useassa tiedekunnassa.

Aineenopettajan koulutus sisältää opetettavan aineet opinnot (yhdestä kolmeen ainetta) sekä 60 opintopisteen laajuiset opettajan pedagogiset opinnot, jotka järjestää kasvatustieteellinen tiedekunta. Opiskelija hakee oikeutta pedaopintojen suorittamiseen kandiopintojen aikana ja ne suoritetaan maisterivaiheessa. Opettajan pedaopinnot on mahdollisuus suorittaa maksuttomasti myös maisterin tutkinnon päälle ns. erillisinä opintoina. Aineenopettajaksi voi pätevöityä myös kaksikielisessä koulutuksessa (suomi-ruotsi) sekä englanninkielisessä koulutuksessa (STEP).

Kasvatustieteellinen tiedekunta järjestää kuvataiteen opettajan pedaopinnot myös Aalto-yliopiston tutkinto-opiskelijoille.

Ryhmä totesi, että vaikka aineenopettajankoulutuksen tila on yleensä ottaen tyydyttävä, on koulutuksessa mukana olevien osapuolten välisen yhteistyön ja työnjaon nykytilaa hyvä tarkastella kriittisesti ja löytää siitä korjaamista vaativat kohdat. Erikseen esiin nostettiin jo tässä vaiheessa opetusharjoitteluun liittyvät kysymykset sekä esteettömyysnäkökulma. Pohdintaa käytiin myös työelämärelevanssista yleensä ja opettajan pedagogisten opintojen ”tarpeellisuudesta” muille kuin opettajan ammattiin haluaville.

Päätettiin, että kehittämisryhmä kokoontuu 5-6 kertaa vuodessa. Kuten ryhmän nimeämispäätökseen on kirjattu, ryhmä (käytännössä puheenjohtaja) raportoi toiminnastaan yliopiston opintoasiainneuvostolle.

Sovittiin, että seuraava tapaaminen järjestetään Siltavuorenpenkereellä ja tapaamiseen kutsutaan opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman Opettajankoulutusfoorumin puheenjohtaja, professori Jari Lavonen. Häntä pyydetään kertomaan, millä tavalla aineenopettajankoulutuksen teemat kytkeytyvät valtakunnallisiin opettajakoulutuksen kehittämistarpeisiin.