Aihearkisto: Sähköinen asiointi

Periaatteita

Viime aikoina on julkistettu eräitä periaatteita, joilla palveluita kehitetään.

Viimeisimmät ovat helmikuun alussa toimintatapojen uudistamisen ministerityöryhmän hyväksymät kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet:

– Kehitämme palvelut asiakaslähtöisesti.
– Poistamme turhan asioinnin.
– Rakennamme helppokäyttöisiä ja turvallisia palveluita.
– Tuotamme asiakkaalle hyötyä nopeasti.
– Palvelemme myös häiriötilanteissa.
– Pyydämme uutta tietoa vain kerran.
– Hyödynnämme jo olemassa olevia julkisia ja yksityisiä sähköisiä palveluita.
– Avaamme tiedon ja rajapinnat yrityksille ja kansalaisille.
– Nimeämme palvelulle ja sen toteutukselle omistajan.

Periaatteista todennäköisesti haastavin, mutta joissain tapauksissa myös ilahduttavin on se, että puritään poistamaan turhaa asiointia sekä se, että uutta tietoa pyydetään vain kerran. Toteutuksissa on tietysti huomattava se, että kun näin tehdään, niin oikeusturva- ja tietosuojaperiaatteista pidetään kiinni. Palveluiden kehittämisen kannalta nuo ovat hyviä periaatteita.

Toinen setti periaatteita löytyy ATT:n puolelta eli avoimen tieteen ja tutkimuksen palveluperiaattet, joilla pyritään tukemaan palveluiden kehitystä ja ylläpitoa:

  1. Palvelut tukevat tutkimusta sekä tutkimusprosessin avoimuutta. Palveluissa huomioidaan tutkimuksen ja sen tuottaman tiedon koko elinkaari.
  2. Palveluilla tuetaan parhaita avoimen tieteen käytäntöjä. Palveluilla edistetään yhteentoimivuutta sekä tutkimustuotosten avoimuutta ja jatkokäyttöä. Tämän tulee toteutua myös silloin, kun kaikkia tutkimustuotoksia ei voida avata vapaasti käytettäviksi.
  3. Palvelut ovat mahdollisimman avoimesti suomalaisen tutkimusyhteisön käytettävissä. Palvelut voidaan rahoittaa käyttäjämaksuin. Tällöin hinnaston tulee olla avoimesti saatavilla.
  4. Palvelut ovat jatkuvia. Palveluntarjoajan on laadittava palvelulle jatkuvuussuunnitelmat. Mikäli vastoin odotuksia palvelu aiotaan sulkea, palveluntarjoajan on avustettava korvaavan palvelun löytämisessä edistääkseen tietojen säilyvyyttä.
  5. Palveluiden teknologiavalinnat ja tietoturva ovat tarkoituksenmukaiset. Yleisperiaatteena palveluiden teknologiavalinnoissa on yhteentoimivuuden edistäminen. Palveluille luodaan mahdollisuuksien mukaan avoimet rajapinnat ja näille julkinen rajapintadokumentaatio.
  6. Palveluita kehitetään jatkuvasti ja käyttäjälähtöisesti sekä hyödyntäen mahdollisuuksien mukaan avoimen lähdekoodin ratkaisuja.
  7. Palveluiden käyttöehdot edistävät avoimuutta. Palveluihin liittyvät ja niihin kertyvät kuvailutiedot luovutetaan mahdollisimman avoimesti. Palvelukehityksen tulokset on lähtökohtaisesti lisensoitu avoimesti.
  8. Palveluille määritellään asiakas- ja käyttäjäperusteiset, laadulliset ja määrälliset mittarit, joiden avulla palveluiden käyttöä ja käytettävyyttä voidaan seurata ja kehittää.
  9. Palveluiden palvelulupaukset, vastuutahot ja palveludokumentaatio ovat saatavilla. Palveluntarjoajan tulee huolehtia tarvittavan tukipalvelun tuottamisesta.

Jälkimmäiset on lisenssoitu CC 4.0 BY-lisenssillä, joten niitä voi ja saa hyödyntää muuallakin.

Kts. myös juttu Portissa: http://portti.avointiede.fi/yleista/periaatteista-tukea-att-palveluiden-kehitykseen

Digitalisaatio

Digitalisaatio on käsitteenä ollut esillä jo jonkun vuoden ja nyt sille on asetettu merkittäviä tavoitteita ja odotuksia. Tässä tekstissä avataan sitä mitä tuo digitalisaatio on ja hieman sitäkin mitä se ei ole.

Digitalisaation määritelmä ei ole vielä vakiintunut

Digitalisaatiolla ei vielä ole yksiselitteistä ja vakiintunutta määritelmää, joskin eri kuvaukset alkavat hiljalleen lähestyä toisiaan.

Konsulttitalo Gartner määrittelee digitalisaation seuraavasti omassa sanakirjassaan:

Digitalization is the use of digital technologies to change a business model and provide new revenue and value-producing opportunities; it is the process of moving to a digital business.

Gartner kytkee digitalisaation myös IT-kehityksen aikakausiin ja toteaa, että digitalisaatio on IT-kehityksen kolmas aikakausi ja teknologian kehittymisen myötä kasvanut paradigmamuutos ja väistämätön digitaalisen evoluution seuraava vaihe. Ne kaksi aiempaa aikakautta olivat IT-käsityöläisyyden aikakausi sekä IT-teollisuuden aikakausi.

Digitalisaation aikakaudella keskitytään liiketoimintamalleihin kun IT-teollisuus kiinnitti erityistä huomiota tuotantoon ja IT-käsityöläisyys painotti teknologiaa. Gartnerin mukaan digitaalinen johtajuus ja näkemyksellisyys ovat kultaakin arvokkaampaa osaamispääomaa.

ETLA-raportissa no 41 “Suomalainen teollinen internet – haasteesta mahdollisuudeksi” (PDF), digitalisaation suora määritelmä kuvataan seuraavasti:

Digitalisaation suora määritelmä on digitaaliteknologian integrointi jokapäiväiseen elämään  digitoimalla kuvaa, ääntä, dokumenttia tai signaalia biteiksi ja tavuiksi kuvaamaan asioita ja  tietosisältöä.

ETLA:n raportti suuntaa määrittelyä myös Gartnerin suuntaan toteamalla, että digitalisaatio ei ole pelkästään digitaalisen tiedon hallintaa yritysten lukuisissa tietojärjestelmissä, vaan uuden arvon tuottamista tiedon avulla.

Tulevaisuudentutkimuksen jatko-opiskelija Miikka Heinäsmäki tarkoittaa digitalisaatiolla

digitaalista uusiutumista eli digiteknologian integrointia kaikkeen organisaation toimintaan.

Jossain määrin samalla linjalla on myös BusinessDictionary.com:

Integration of digital technologies into everyday life by the digitization of everything that can be digitized.

Valtiovarainministeriö kuvailee digitalisaatiota oman Digitalisaatiohaaste 2015 -esittelyn yhteydessä seuraavin sanoin:

Digitalisaatio on sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien digitalisointia että palveluiden sähköistämistä. Kyse on isosta oivalluksesta, miten omaa toimintaa voidaan muuttaa jopa radikaalisti toisenlaiseksi tietotekniikan avulla.

Kuten jo tästä voidaan havaita, digitalisaatiota ei saa kaupasta hyllyltä eikä sitä voi asentaa mihinkään. Kyse on toiminnan muuttamisesta ja digitaalisten välineiden tuomista jotakuinkin kaikkeen tekemiseen ja sitä kautta uuden arvon tuottamista tai tuottavuuden parantamista.

Digitalisaatio ja talous

Digitalisaatio ei ole mikään irrallinen ilmiönsä, vaan yhteydessä kaikkeen muuhun tekemiseen kuten McKinsey & Company kuvailee Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa Palvelutalouden murros ja digitalisaatio – Suomen kasvun mahdollisuudet (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 12/2015). Kuvauksen mukaan digitalisaatio globalisoi nopeasti monien palvelujen markkinoita ja mahdollistaa samalla tuottavuuden huomattavan kasvun.

Julkaisussa McKinsey & Company luettelee digitalisaation 5 murrosta:

  1. Koko prosessin digitalisoituminen
  2. Monikanavainen ja digitaalinen kuluttajakokemus
  3. Digitaalinen tuotekehitys
  4. Big dataan perustuvat liiketoimintaa koskevat päätökset
  5. Kilpailun kiristyminen

Samaan viittaa myös Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Matti Pohjola Teknologiateollisuus ry:n raportissa Suomi uuteen nousuun – ICT ja digitalisaatio tuottavuuden ja talouskasvun lähteinä (PDF):”Digitalisaation myötä tietotyötä katoaa kokonaan, siirtyy asiakkaiden itsensä suoritettavaksi ja ulkoistetaan alemman palkkatason maihin. Tietotyön digitalisoinnin pitäisi näkyä kokonaistuottavuuden kasvuna”.

Digitalisaation pitäisi siis kasvattaa tuottavuutta, mutta samalla digitalisaatio saattaa johtaa siihen, että Suomesta tulee palveluiden nettotuoja. Tämä ei ole ihan yksinkertainen yhtälö kun muistetaan, että palvelut ovat olleet Suomen talouden yksi selkärangoista viime aikoina.

Digitalisaatio ei ole mikään talouden hopealuoti, joka poistaa byrokratian ja kaiken muun ikävän, vaan se on pikemminkin talouden paradigman muutos. Tuskin menee kovin paljoa huti jos toteaa, että paradigman muutokset ovat yleensä kaikkea muuta kuin helppoja.

Digitalisaatio ja hallitusohjelma

Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelmassa (PDF) digitalisaatioon viitataan useasti ja onpa aiheesta oma lukunsakin aiheesta otsikolla “Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen”.  Ohjelmassa ei varsinaisesti määritellä käsitettä, mutta kuvaillaan asiaa mm. näin:

“Suomen kilpailukyky rakentuu korkealle osaamiselle, kestävälle kehitykselle sekä ennakkoluulottomalle uudistamiselle kokeiluja ja digitalisaatiota hyödyntäen” (s. 7)

“Oppimisympäristöjä on modernisoitu, digitalisaation ja uuden pedagogiikan mahdollisuuksia hyödynnetään oppimisessa.” (s. 17)

“Suomi on ottanut tuottavuusloikan julkisissa palveluissa ja yksityisellä sektorilla tarttumalla digitalisaation mahdollisuuksiin ja purkamalla turhaa sääntelyä ja byrokratiaa.” (s. 26)

“Toimintatavat uudistaen rakennetaan julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi, jotta julkisen talouden kannalta välttämätön tuottavuusloikka onnistuu. Kehittämisessä priorisoidaan palvelut, joissa tuottavuushyöty on suurin. Digitalisaatio on hallituksen strategian läpileikkaava teema.” (s. 26)

“Hallinnon sisäiset prosessit digitalisoidaan ja entiset prosessit puretaan.” (s. 26)

“Valtioneuvostossa vahvistetaan digitalisaation muutosjohtamisen organisointia.” (s. 26)

“Sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon palvelutasoa parannetaan digitalisaation ja uusien teknologioiden avulla.” (s. 36)

Digitalisaation kytkeminen poliittisessa tavoitteistossa kokeilukulttuuriin tai normien purkamiseen on perusideaa vasten ihan perusteltua.

Yhdistelmällä pyritään muuttamaan toimintakulttuuria ja toiminnan edellytyksiä niin, että saadaan aikaiseksi uutta tuottavuutta. Hallitusohjelma on siis olennaisen jäljillä, käytännön keinoista ei tätä kirjoitettaessa (07/2015) vielä ole tietoa.

Yksittäisistä tavoitteista ehkä olennaisin ja haastavin on “digitalisaation muutosjohtamisen organisointi“, sillä siinä lähdetään muuttamaan johtamistyyliä, -ideologiaa ja -tapaa yli hyvin erilaisten toimintakulttuuri- ja käsiterajojen. Tässä onnistuminen antaa kuitenkin varsin paljon eväitä tulevaisuudelle, joten sitä kannattaa myös tavoitella (myös muissa organisaatioissa kuin maan hallituksessa).

Digitalisaation portaat

Mitä tuo edellä kerrottu tarkoittaa palveluiden tuottamisessa?

Digitalisaatiossa on siis kyse toimintatapojen tai prosessien muuttamisesta digitaalisia välineitä hyödyntämällä. Digitalisaatio ei ole pelkästään uusien teknologioiden käyttöönottoa tai ohjelmistohankintoja, jos niihin ei liity toimintatapojen muutosta ja vieläpä niin, että tuo muutos tuo lisäarvoa.

Onko tässä mielessä esimerkiksi digitaalisten palveluiden tuotantomallin muutos digitalisaatiota? No ei oikeastaan, sillä kysehän on vain sen palvelun tuotannon muutoksesta, ei itse toiminnan muuttamisesta.

Suomeksi sanottuna, IT-palvelun siirtäminen perinteisestä toteutusmallista pilvipalveluksi ei itsessään ole vielä digitalisaatiota (mutta mikäli samassa yhteydessä muutetaan toimintatapoja, se voi olla osa sitä). Yleensä onkin niin, että palveluiden teknisen toteutustavan pähkäileminen kannattaakin työntää hetkeksi syrjään sen olennaisemman kysymyksen tieltä eli mitä se tarkoittaa, kun muutetaan toimintaa. Sen palvelun sijoituspaikan ehtii määritellä myöhemminkin.

Kun palveluita digitalisoidaan, voidaan hommassa erottaa erilaisia kypsyysasteita, joista alkeellisimmat eivät edes ole määritelmällisesti digitalisaatiota, vaan olemassa olevien prosessien sähköistämistä:

1. Saatetaan tieto prosessista saataville

Kun perinteinen prosessi toimii usein organisaatiossa jonkin lomakkeen varassa, niin tämä digitalisaation esiaste tarkoittaa sitä, että käyttäjä saa prosessiin liittyvät tiedot verkosta ja voit mennä noutamaan lomakkeen ja tulostaa sen itse myöhempää käyttöä varten. Prosessi jatkuu tästä usein kuten ennenkin.

Esimerkkejä tällaisista palveluista useista organisaatioista (esim. yliopistolta) löytyy esimerkiksi Suomi.fi-palvelusta. Tämä on yhä edelleen hyvin yleinen tapa tuottaa palvelua.

Hallitusohjelman toteuttajille vinkiksi; kun digitalisoitavia asioita etsitään, niin noista suomi.fi:n tulostettavista lomakkeista kannattaa aloittaa ja digitalisointi kannattaa tehdä kerralla loppuun asti (kts. kohdat 5 ja 6) eikä niin, että siirrytään seuraavaan vaiheeseen ja unohdetaan se vuosiksi sinne.

2. Tehdään asian käsittelyn vireillepano mahdolliseksi digitaalisilla välineillä

Kun paperilomake viedään sellaisenaan verkkoon jonkinlaiseksi nettilomakkeeksi, joka toimittaa tiedot käsittelijälle joko järjestelmässä tai vaikkapa sähköpostissa, päästään jo hieman eteenpäin, mutta vieläkään ei oikeastaan olla digitalisoitu mitään, sillä varsinaista toimintaprosessia ei tässäkään tapauksessa vielä ole paljoa muutettu. Entinen prosessi on osin viety verkkoon.

Näitäkin löytyy nykyään verkosta koko joukko (myös tuolta suomi.fi:stä) ja sinänsä hyvä niin, sillä pelkästään käyttäjän elämän helpottaminen on yhteiskunnassa hyödyllistä ja säästää aika muuhun vaikka ei varsinaisesti prosessin tuottavuuteen suurta muutosta muilta osin tekisikään.

3. Hyödynnetään olemassa olevia tietoja

Seuraavassa vaiheessa esimerkiksi noihin em. lomakkeisiin voidaan tuottaa jo valmiiksi taustajärjestelmistä tiedot (joko sellaisenaan tai rikastettuna), jolloin käyttäjän ei tarvitse niitä syöttää uudestaan. Jos toimintaprosessi tai palvelu itsessään ei tästä ole kehittynyt, niin oikeastaan vieläkään ei olla päästy varsinaiseen digitalisaatioon käsiksi.

Tässä vaiheessa on kuitenkin mukana jo järjestelmästä saatava tai siihen integroitava taustadata eikä käyttäjän tarvitse itse täytellä enää kaikkia asioita. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa esitäytetty veroilmoitus.

Yliopistolla on nykyinen matkanhallinta jossain määrin tällä tasolla eli matkalasku syntyy matkamääräyksen yhteydessä annetuista pohjatiedoista ja henkilön työsuhteeseen liittyvistä tiedoista varsin kivuttomasti.

Viimeistään tässä vaiheessa palvelun toteutukseen tulevat mukaan integraatiot ja niiden edellyttämät arkkitehtuurit. Niiden tekemisen luonne poikkeaa usein tavallisen verkkopalvelun toteutuksesta ja edellyttävät selvästi tarkempaa sekä huolellisempaa tietojen määrittelyä.

Mihin tietolähteisiin luotetaan? Mitä jollain tiedolla tosiasiassa tarkoitetaan? Mitä palveluun halutaan toimittaa? Mitä tietoa sieltä halutaan saada? Missä muodossa ja kuinka usein? Mihin vasteaikoihin pyritään? Ja niin edelleen.

Kokeilukulttuuria tai ei, niin integraatiot eivät onnistu luotettavasti ilman noihin ja aika moneen muuhun kysymykseen vastaamista ennen kuin palvelu päästetään nk. tuotantoon. Koska mikäänhän ei ole niin viheliäistä ja toimintatapojen muuttamiselle tuhoisaa kuin antaa keskeneräinen palvelu käyttäjien “testattavaksi” ennen kuin se on toteutettu ja testattu kunnolla.

4. Tietojärjestelmät käyttävät dataa

Jos toimintaa muutetaan niin, että taustadataa ja tietojärjestelmiä käytetään itse prosessin toteuttamiseen, että entinen toimintamalli muuttuu pysyvästi, ollaan jo digitalisaation tiellä. Tämän vaiheen ensimmäinen askel on se, että tehdään entinen prosessi, mutta annetaan tietokoneen hoitaa se.

Verohallinto sopii tässäkin esimerkiksi. Moni muistaa vielä takavuosien veroilmoitukset, jotka olivat nykyiseen verrattuna varsinaisia askartelukirjoja. Niiden täyttämiseen meni runsaasti aikaa ja ohjeet vaativat kehittyneempää sisälukutaitoa. Kuitteja kerättiin koko vuosi ja läheteltiin pieni kirjekuori pursuten verottajan tutkittavaksi.

Ei askarella kokonaista iltaa enää. Verottaja on jo pidempää saanut tietoja muilta toimijoilta suoraan omiin järjestelmiinsä ja esimerkiksi tiedot maksetuista työttömyyskassamaksuista suoraan kassalta. järjestelmä siirtävät ja hoitavat laskennan veronmaksajan puolesta ja veronmaksajan tarvitsee puuttua asiaan vain jos joku on mennyt vikaan tai jotain puuttuu.

5. Digitalisoidaan prosessi

Varsinaiseen digitalisaatioon päästään silloin kun suunnitellaan prosessi uusiksi niillä ehdoilla, joita digitaaliset välineet ja niiden käyttämä data antavat. Ei muokata vanhaa prosessia digitaaliseksi sellaisenaan, vaan tehdään kokonaan uusi tai muutetaan prosessia merkittävästi.

Esimerkiksi passin hakeminen  ja toimitus nykyään eräiden ehtojen täyttyessä menee varsin eri tavalla kuin aiemmin. Nykyään passin hakijan ei kaikissa olosuhteissa tarvitse asioida poliisin kanssa fyysisesti lainkaan. Hakemus tehdään verkossa, valokuva toimitetaan suoraan valokuvaamosta poliisille ja passi haetaan siitä R-kioskista, jonka hakija on ilmoittanut mieleisekseen. 1980-luvulla kukaan ei uskonut, että keskioluen myynti kioskissa olisi koskaan mahdollista, mutta siitä sentään ymmärrettiin keskustella. Virallisen passin hakeminen kioskilta ei olisi tullut mieleen edes sarjakuvissa.

Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa MOOC eli verkkokurssi, jota voi tarjota isolle osallistujajoukolle kerrallaan. Sen lisäksi, että opetus on tehtävineen kokonaan verkossa ja perinteinen kontaktiopetus puuttuu usein tyystin, opetusta voidaan kopioida (mikä on yksi digitaalisten prosessien etu). Sama kurssi voidaan järjestää vaikka viikottain verkossa tai ilman mitään aikataulua ja opiskelija voi suorittaa kurssia haluamassaan aikataulussa. Toiminnan tapa on aika erilainen kuin perinteisessä mallissa.

Sivuhuomautuksena todettakoon – kun asiaan viitataan hallitusohjelmassakin – että MOOCien kustannustehokkuuden suhteen ei kannata elätellä liiallisia toiveita. Ei ainakaan lyhyellä aikavälillä tai pienillä osallistujamäärillä, sillä toimivan MOOCin valmistaminen ei ole ihan niin yksinkertainen juttu kuin voisi kuvitella.

Tähän kehityksen vaiheeseen, ellei jo aikaisempiin, kuuluu myös mm.  tietojen uudelleenkäytettävyys ja avaaminen, palveluiden tuottamisen automatisointi, yhteisöllisyyden hyödyntäminen palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa ja niin edelleen. Tässä vaiheessa ei enää eletä maailmassa, jossa on palveluiden tuottajia ja niiden käyttäjiä, vaan eri osapuolet etsivät toisistaan kumppaneita pyrkien luomaan ekosysteemejä, joissa toimitaan yhdessä.

Suurin osa palveluistamme ei ole vielä tällä kypsyysasteella, mutta tänne kannattaisi pyrkiä ja mieluiten niin, että ei välillä turhaan digitalisoida sitä vanhaa prosessia. Näin toimittaessa saavutetaan digitalisaation todelliset hyödyt nopeammin.

6. Poistetaan koko prosessi

Joissakin tapauksissa digitalisaatioon liittyy se, että poistetaan kokonaisia prosesseja tai niiden osia. Tällaiset ratkaisut eivät välttämättä ole aina varsinaisesti välineistä tai teknologioista kiinni, vaan enemmänkin päätöksenteosta ja toiminnan ohjaamisesta.

Onko yhteiskunnassamme poistettu kokonaisia prosesseja? On. Esimerkiksi TV-lupa. Moni kenties vielä muistaa kuinka TV:n käytöstä piti maksaa erillinen televisiomaksu ja sitä vahtivat erikseen televisioluvan tarkastajat (sivuhuomautuksena muisteltakoon, että joskus oli myös radiolupa, jota valvottiin). Nykyään maksu on siirretty maksettavaksi Yle-verona ja tarkastustoiminta on lopetettu.

Iso kysymys on se, mitä sellaisia asioita organisaatioissa ylipäätänsä tehdään, jotka voidaan joko jättää kokonaan tekemättä tai kytkeä johonkin muuhun toimintaan? Kun organisaatio tarkastelee omaan toimintaansa ja kysyy, onko kaikki tekeminen organisaation toiminnan vision ja strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellista, niin voidaan päästä esimerkiksi siihen, että luovutaan kehityskeskusteluista lomakkeineen.

Joka tapauksessa digitalisaatio vaatii päätöksiä, prosessien muokkaamista, henkisten ja hallinnollisten esteiden poistamista, priorisointia sekä etenkin strategista ajattelua kehitystoiminnassa. Teknologia tulee kyllä perässä ja sitä on jo ihan tarpeeksi.

Lopuksi

Kaikki digitalisaatiota toteuttavat törmäävät vääjäämättä muutosvastarintaan. Se on haitaksi silloin kun se estää järkeviä ja mielekkäitä oikeasti tuottavuutta sekä tekemisen tehokkuutta lisääviä muutoksia.

Muutosvastarinta voi olla hyödyllistä silloin kun hypetys asian tiimoilta ohittaa kokeilukulttuuriinkin kuuluvan harkinnan ja digitalisaation tuoman “talouden pyörremyrskyn” sekä käynnissä olevan “suurimman talouden murroksen sitten maanviljelystaidon kehittymisen tai teollisen vallankumouksen” kuvitellaan olevan paikoissa, joissa ei se ei kuitenkaan ole. Koheltaminen ei ole kehitystä.

Ja mitäs se Digitalisaatio 2.0 on?

Se on sitä, että verkkoon kytketyt laitteet, tuotteet ja muut hyödykkeet tuottavat valtavasti dataa käytettäväksi niin, että voidaan puhua älykkäistä koneista, esineistä, tuotteista ja palveluista. Se on kuitenkin jo toinen juttu se.

 

EDIT 30.7.2015 klo 11.35: Tämän blogin entinen nimi oli Sähköistä asiointia, mutta muutin sen nyt lyhyempään ja kenties ajanmukaisempaankin muotoon “Digit”. Ehkä tänne tulee kirjoiteltuakin useammin kun ei tarvitse kiinnittyä liikaa “asiointiin”.

Luottamus internetiin on koetuksella

Kuka muistaa aikaa, jolloin WWW:n käyttö kaikkine foorumeineen oli vielä nuorta? Siis joskus 1990-luvun puolivälissä.

Silloin (ja jo ennen koko WWW:tä muilla areenoilla) puhuttiin netiketistä ja internet-yhteisön itseohjautuvuudesta. Siis siitä, että on löyhästi yhdessä sovitut tavat toimia ja käyttäytyä verkossa. Kyseessä oli ajatus yhteisöstä, joka osaisi itse säädellä omaa toimintaansa.

Tuollainen toimintamalli onnistuakseen vaatii paljon luottamusta.

Luottamusta vaati sekin, että tuohon aikaan ei netissä ollut kovinkaan kummoisesti käytössä salaustekniikoita tai suojauksia, toisin kuin nykyään.

Itse itseään säätelevä yhteisöllisyys ei toteutunut ja netiketit on korvattu lainsäädännöllä ja muilla säädöksillä.

Luottamus on sekin kadonnut.

Edward Snowdenin paljastusten myötä on julkisuudessa kerrottu, että

“Pari sataa miljoonaa euroa vuodessa maksavassa Bullrun-ohjelmassa amerikkalaisagentit muun muassa painostavat ja lahjovat teknologiayrityksiä ujuttamaan murtokohtia ohjelmiinsa.”

Teknologiaa tuntevat tietävät, että tuo on mahdollista ja että periaatteessa takaportit tai vastaavat on mahdollista pistää sovellusten koodiin niin, että siitä kiinni jääminen on epätodennäköistä.

Kun valtiot ja niiden organisaatiot käyttävät kaikkia keinoja murtaakseen VPN:n ja SSL:n kaltaisia tekniikoita, murretaan samalla luottamusta. Luottamusta koko internetiin ja sen kanssa toimiseen, ei pelkästään joihinkin valtioihin tai organisaatioihin.

Jos luottamus menetetään, menetetään paljon mahdollisuuksia, joita internetillä on ollut erilaisten palveluiden toteuttamisessa.

Ajatellaan nyt vaikka verkkopankkeja. Ne on suojattu SSL:llä, jolla suojattua tietoliikennettä jutun mukaan “tiedustelupalvelut voivat lukea reaaliajassa”. Verkkopankkien tarjoamaan TUPAS-tunnistautumistahan me käytämme nykyään esimerkiksi veroilmoituksissa jne. Kaiketikaan käyttäjät nyt eivät näitä palveluita suin päin hylkää, mutta varautuminen ja esimerkiksi pankkitoiminnan luottamuksellisuuden turvaaminen uusin keinoin voi olla hyvinkin hidasta ja kallista puuhaa. Yksinkertaisemmista asioista puhumattakaan.

Kyse ei ole siitä onko meillä yksilöinä jotain salattavaa vai ei, vaan siitä, että meillä on oikeus pitää asioita omana tietonamme. Meillä on oikeus luottaa siihen, että myös järjestelmä kunnioittaa meidän perustavaa laatua oikeuksiamme. Voimmeko luottaa edes siihen?

 

Responsiivinen Gov.uk ja muuta suuntaa

Viime aikoina www-kehittäjien – ja varmaan vähän muidenkin – huulilla on jo jonkin aikaa pyörinyt muotitermi “mobile first”. Idea on se, että www-palvelut suunnitellaan valmiiksi mobiililaitteille, niiden selaimille ja käyttötavoille sopiviksi, vasta sitten perinteisille työasemille selaimineen.

Asiaan liittyy myös toinen termi eli “responsiivinen design”. Sillä puolestaan tarkoitetaan sitä, että palvelu muotoutuu käyttäjän päätelaitteen mukaisesti. Eli sama palvelu on käytettävissä oli edessäsi kannettava tietokone tai pieniruutuisempi älypuhelin.

Tekniikkana näissä on usein HTML5 ja CSS3.

Nyt tähän ruutuun on pistänyt pelimerkkinsä Britannian hallitus: https://www.gov.uk/ Tutustumisen arvoinen sivusto.

* * *

Kehitys vie siihen suuntaan, että yhä enemmän palveluita käytetään mobiilisti ja yhä enemmän luovutaan perinteisestä työasemakäytöstä. Samalla HTM5-tyyliset teknologiat yleistyvät ja hankalien erillisten appsien ja sovellusten tarve vähenee. Käyttäjän tarvitsemat palvelut tarjotaan suoraan verkosta, joko organisaation omista tai pilveen sijoitetuista alustoista.

Samalla päästään yhä syvemmälle käyttöjärjestelmä- ja selainriippumattomuuteen. Esimerkiksi HTM5:n tietoturvan osalta on vielä matkaa maaliin, mutta eipä se standardi vielä valmis olekaan.

Nämä ovat käyttäjän kannalta oivallisia kehityssuuntia, yhä vähemmän sovelluskohtaista säätämistä ja asentelemista ja yhä enemmän hallittuja palveluita. Infrastruktuurin puolella tämä kehityskaari tarkoittaa itse alustojen arkkitehtuuristen muutosten lisäksi ainakin kahteen tärkeään seikkaan huomion kiinnittämistä:

1) Verkkoyhteyksien oltava kunnossa ja saavutettavissa. Ilman verkkoa tämä palvelut toimivat enintään huonosti.

2) Käyttäjän identiteetinhallinnan on oltava kunnossa. Käyttäjällä itsellään on oltava kontrolli siihen mitä hänestä missäkin tiedetään. Monissa nykyisissä www-palveluissa tämä asia on pitkälti retuperällä.

* * *

Linkkejä aiheeseen:

Pilven reunoja

Pilvipalveluhypen pölyt ovat hiljalleen laskeutumassa ja arki alkamassa. Pilven tekninen ja kaupallinen konsepti on varsin ymmärrettävä ja luonnollinen, melkein voisi sanoa, että evoluution seuraava askel.

Tätä ajatusta voidaan kritisoida – aivan perustellusti – siitä, että kysehän on perusteiltaan vanhasta asiasta eli siitä, että hankitaan palveluita verkkoyhteyden päästä. Näinhän on tehty ainakin periaatteessa jo vuosikymmeniä, joskin erilaisella konseptilla ja hinnoittelumallilla.

Joskus kuulee kysyttävän, että mitkä ovat ne syyt, jota estävät pilvipalveluiden käyttämisen? Oikea vastaus tähän lienee se, että ei ole olemassa mitään yksittäistä estettä, vaan samaa harkintaa kuin silloin kun hankitaan IT-palvelua jostain. Harkintaa ihan siksi, että pilvipalvelumalli ei ole myöskään automaatti parempaan maailmaan.

Seuraavassa on muutama harkintaa vaativa seikka ja näkemys, joita on kerätty omista kokemuksista, seminaareista ja muiden asiantuntijoiden lausunnoista. Täydellinen lista ei ole, mutta avannee hieman asiaa.

Luottamusta vaaditaan

Pilvipalveluiden riskit ovat osin eri paikassa kuin perinteisessä IT-palveluiden tuotantomallissa. Niin on myös data.

Pilvet myös vuotavat tietoja, joten siinä missä omasta infrasta tapahtuvat tietojen vuotamiset voidaan hallita oman organisaation sisällä on pilvessa usein luotettava siihen, mitä palveluntarjoaja tekee tai sanoo. Tässä on tyypillisesti uskottava puheisiin ja papereihin, sillä asiakas ei pääse auditoimaan pilvitoimittajan tietoturvaa tai muutakaan toimintaa.

Luottamus konkretisoituu sopimuksissa. Miten tätä luottamusta sitten mitataan, jos se pitää tehdä peräämällä omia oikeuksia toisen EU-maan tai jonkin yhdysvaltalaisen osavaltion tuomioistuimessa?

Tietoturva pilvessä on vasta kehittymässä ja sekin perustuu pitkälti luottamukseen. Asiakas ei itse pääse auditoimaan toimittajan tietoturvaa tai muutakaan toimintaa. Kolmannen osapuolen audintointiraportteja on tyypillisesti mahdollista saada.

Pilvipalvelut ovat erilaisia myös monitoroinnin suhteen. Tietoturvan näkökulmasta katsottuna pilvistä saa joitain tietoja, mutta ei esimerkiksi kunnollista käyttäjäseurantaa.

Juridiikkaa riittää

Ongelmatilanteiden lisäksi juridiikka vaikuttaa pilvipalveluiden käytön arviointiin siten, että eri maissa on erilaisia säädöksiä siitä miten palveluita saadaan käyttää. Esimerkiksi joissain maissa saatetaan vaatia vaikkapa salasanojen liikuttamista tietyissä tilanteissa selväkielisenä, mikä ei esimerkiksi Suomessa tulisi kuuloonkaan. On siis syytä tietää minkä maan laki on kulloinkin voimassa.

Julkisten pilvipalveuiden oma haasteensa tulee tietojen yhdistelemisestä ja linkityksestä. Onko miten yhdentekevää miten hyvän profiilin esimerkikisi mainostilaa myyvä yritys käyttäjistä voi tai saa tehdä? Profiileista kun voi luoda varsin tarkkoja. Esimerkiksi tästä kelpaa Googlen yksityiskäyttäjilleen laatimista uusista käyttöhedoista, jotka sallivat yhtiölle laajat oikeudet yhdistellä tietoja toisiinsa.

Pilvissä tietojen yhdisteleminen on tehty erityisen helpoksi, sillä siellä käytetään yhtenäisiä tietomalleja (mikä toki on viisasta muutenkin).

Perinteisen heikko argumentti, jonka mukaan “sillä ei ole väliä, jos joku saa tietojani käsiini, koska minulla ei ole salattavaa”, ei toimi pilvipalveluidenkaan kohdalla. Jokaisella meistä on olemassa jotain tai asioioiden kokonaisuuksia, joita ei halua näyttää muille. Ja kysymys ei ole pelkästään siitä, mitä nyt tapahtuu, vaan myös siitä mitä tietoja kerääntyy vaikkapa vuosikymmenessä.

Jotta asia ei olisi ihan näin yksinkertainen, niin millainen on esimerkiksi yliopiston tai korkeakoulun vastuu esimerkiksi opiskelijoidensa tietojen vuotamisesta vuosien varrella pitkin maailman verkkoja? Käyttäjät kun eivät aina tiedosta tähän liittyviä ongelmia ennen kuin ne konkretisoituvat vaikkapa työnhakutilanteessa. Pitäisikö palvelun kylkeen liittää varoituksia savukeaskien tapaan?

Oman mausteensa tuo EU:n tietosuojadirektiivi, joka rajoittaa sitä mitä tietoja saa siirtää maanosasta toiseen. Pilvipalveluiden tarjoajilla on erilaisia ratkaisuja datan maantieteellisen sijainnin suhteen. Jotkut takaavat, että data pysyy EU-alueella ja jotkut eivät. Hajonta on varsin suurta. Usein unohdetaan käydä keskustelu siitä, onko pilvipalveluntarjoajalla ylläpitoa, joka toimii EU-alueen ulkopuolella, mutta pääsee käsiksi EU-alueella sijaitsevaan dataan.

Pilvet eivät ulkoista riskejä tai vastuita

Pilvipalvelu voi mennä nurin tai palvelu voi toimia väärin. Niin tietysti voi se omassa konesalissakin oleva palvelin. Kysymys on tässäkin siitä, miten riskit hallitaan ja vastuut jaetaan. Tyypillisesti pilvessä asiakas hankkii jotain ratkaisua palveluna ja vastaa itse sen käytöstä. Toimintaa ja vastuuta palvelun toiminnasta ei pilvipalveluiden kanssa automaattisesti ulkoisteta.

Yhdysvalloissa on voimassa Patriot Act (ja esimerkiksi Britanniassa jotain suunnilleen samanlaista). Sen nojalla yhdysvaltalaiset yhtiöt voivat joutua luovuttamaan tietoja viranomaisille, vaikka palvelu olisikin maan rajojen ulkopuolella kuten esimerkiksi Euroopassa. Yrityksillä ei edes ole välttämättä oikeutta kertoa asiakkailleen tietojen luovutuksista.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että yritykset tietoja automaattisesti luovuttaisivat, mutta ei se tarkoita sitäkään etteikö niin voisi käydä.

Tietoturvakonsultit näyttävätkin suosittelevan sitä, että kaikki vähänkään arvokas tieto kryptataan kunnolla ennen kuin se siirretään pilveen.

Kaikkea ei pilvestä saa

Jotkut asiat organisaation on lähtökohtaisesti jollain tasolla hoidettava itse. Tällaisia ovat esimerkiksi indentiteetihallinta ja sovellusintegraatiot.

Pilvipalvelut tarjoavat näille rajapinnat ja luonnollisesti pilvestä saa identiteetinhallinnan palveluita tai integraatioalustaa. Olennaista on kuitenkin se, että käyttäjän on itse organisoitava asiat. Lisäksi nimenomaan indentiteetihallinnassa ja integraatioissa nousevat korostetusti esille erilaiset tietoturva- ja tietosuojavaatimukset.

Identiteettien hallinta on organisaatiolle kriittinen tekijä. Näin siksi, että siinä tunnetaan ja yhdistettynä pääsynhallintaan tunnistetaan käyttäjät. Kyse on siis organisaation tietoturvan kivijalasta ja murtuessaan voi aiheuttaa vakavan uhkan koko organisaatiolle.

Integraatioissa taas on kyse siitä, miten organisaation toimintaprosessit muutetaan tietotekniikaksi. Näitä on varsin harvoin mahdollista suoraan kopioida organisaatiosta toiseen. Tässä on siis kyse myös organisaation ydintoiminnasta.

Yksi asia, jonka toteutus pilvessä on harkittava tarkoin on tietojen varmistaminen. Kaikki pilvipalvelut eivät tee sitä sellaisessa muodossa kuin organisaatio sitä toivoisi tai tarvitsisi. Monin osin varmistaminen jätetään muutenkin tilaajan harteille esimerkiksi niin, että varmistuksen voi tilata erikseen eri paikasta.

Miten tiedot, jotka on tallennettu pilveen saadaan sieltä pois? Vastaus kysymykseen ei ole triviaali, vaikka se sellaiselta voikin kuulostaa. Käyttötapaukset, joissa tiedot pitää saada pois pilvestä voivat liittyä esimerkiksi siihen, että organisaatio haluaa vaihtaa pilvipalvelun tarjoajan toiseen. Kilpailu alalla on joka tapauksessa lisääntymässä.

Toinen esimerkki käyttötapauksesta voisi olla vaikkapa se, että organisaatioiden tärkeitä informaatioita pilveen tallentanut käyttäjä poistuu maisemista esimerkiksi kuolemantapauksen kautta. Nykyisellään pilvet eivät helpolla anna organisaation tietoja henkilön omiin nimiin tallentamia tietoja hänen organisaatiolleen.

Teknologiaa ei voi unohtaa

Kun organisaatio siirtää palveluitaan pilveen, on sen samalla myös sopeuduttava palvelutarjoajan teknologiaan ja sen kehityspolkuihin.

Tämä tulee esiin esimerkiksi siinä miten pilvessä tarjoaja omia alustojaan päivittää ja mitä ominaisuuksia sinne tuodaan missäkin vaiheessa.

Samalla pilvipalvelun tarjoaja voi edellyttää myös käyttäjien valitsevan ja käyttävän tietynlaista tai tietyntasoista tekniikkaa. Ilmiö, joka sekään ei ole oikeastaan uusi.

Pilvet eivät siis tuota aina yksinkertaisempaa teknologia-arkkitehtuuria.

Yhteenlaskua

Pilvipalveluiden hinnoittelu ja todelliset kustannukset eivät sekään ole aivan triviaali kysymys, vaikka palveluita tarjotaan “ilmaiseksi” tai esimerkiksi tuntihinnoittelulla. Jokin palvelu voi olla maksuton nyt, mutta kuinka kauan? Miten hinnoittelu ylipäätänsä muuttuu? Miten lasaketaan kaikki palveluun liittyvät kustannukset? Kysymykset ovat tietysti pitkälti samoja kuin missä tahansa palvelun tuottamisessa.

Jos edellä olevasta yrittää tehdä yhteenvetoa, voi todeta että pilvipalveluiden käytölle on koko joukko ehtoja ja rajauksia. Useimmat niistä organisaatiokohtaisia ja monet tekemällä hoidettavia.

Se mitä pilvipalvelut vaativat organisaatiolta, on vahvaa ymmärrystä omasta toiminnasta ja organisaation omasta kokonaisarkkitehtuurista.

 

Päivitys työasematilanteeseen

Kohta tulee kaksi vuotta täyteen ilman Windowsia työasemassa (käytössä Ubuntu Linux 10.10) ja toimintaympäristössä, jossa suurin osa muista käyttäjistä käyttää Windiows-työasemia ja sovelluksia.

Edelleenkään ei yhtään tehtävää ole jäänyt tekemättä Windows-softien puutteen vuoksi ja luulen, että tehokkuudessakaan ei erityisiä tappioita ole tullut, vaikka käytännön syistä jonkun verran enemmän täytyy konveroida materiaalia Open Officesta PDF-formaattiin, jotta sen voi jakaa muille.

Suurimmat haasteet ovat esiintyneet silloin käsittelee eräitä uudempia PowerPoint-tiedostoja (.pptx) Open Officella. Ne tuppaavat joskus menemään nk. rikki ruudulla, mutta säilyvät usein luettavana.

Yksi olennainen muutos on työskentely-ympäristöön tullut eli Windows 7 on asennettu VirtualBoxiin eli virtuaalikoneeseen. Sitä käytetään siksi, että saadaan Microsoft IE käyttöön, koska Service Desk ei suostu toimimaan kunnolla yhteen FireFoxin kanssa. Ilmeisesti kysymys on ko. järjestelmän version käyttöliittymistä ja ongelmat ilmeisesti olisi poistettavissa versiopäivityksellä.

Sitä odotellessa tuon VirtualBoxin availeminen on varsin pieniä vaiva.

Kokonaisuus on toistaiseksi yhä edelleen plussan puolella verrattuna XP-aikoihin. Virtuaalikoneessa Windows 7 vaikuttaa ihan vikkelältä yms., mutta toistaiseksi ei ole ilmaantunut tarvetta ajatella paluuta siihen maailmaan.

Jos tietotekniikkaa ajattelee, niin kehitys näyttää muutenkin menevän siihen suuntaan, että työt voi tehdä sillä järjestelmällä mikä on käytössä ja riippuvuus jostain nimenomaisesta käyttöjärjestelmästä työpöydällä vähenee vähenemistään. Ja niin sen pitääkin olla.

Laatukriteerit käyttöön

Suomalaiset ovat Eurostatin selvityksen mukaan Euroopan ahkerimpia netin käyttäjiä, mutta epäluuloisimpia nettiostosten tekijöitä. Pankkeihin luotetaan vahvasti, mutta muiden osalta esiintyykin sitten epäluuloa.

YK:n teettämässä E-Government -selvityksessä Suomi sijoittui yhteispisteissä sijaluvulle 15, mutta osallistumista kuvaavalla indeksillä mitattuna sijaluvulle 45. Tässä selvityksessä mitattiin julkisen hallinnon sähköisten palveluiden valmiusastetta 192 maassa.

Suomi ei siis ole vielä valmis sähköisessä asioinnissa eikä edes erilaisten mittausten kärjessä. Syitä siihen on varmasti monia, mutta yksi tekijä on erilaisten palveluiden laatu. Palvelun laatu kielii käyttäjälleen tai asiakkaalleen myös sen luotettavuudesta ja käyttökelpoisuudesta – tai niiden puutteesta.

Valtiovarainministeriön Laatukriteeristö kehittäminen -hankkeessa on nyt saatu toteutettua uusi verkkopalvelun laatukriteeristö. Se on julkaistu osana suomi.fi -portaalia jo ennestään tunnetulla nimellä: Laatua verkkoon.Sen tueksi on toteutettu myös arviointityökalu, joka pohjautuu em. julkisten verkkopalvelujen kehittämistä ja arviointia varten luotuun laatukriteeristöön.

Suoraan asiaan

Gerry McGovern kirjoittaa CMSWiressä siitä, että web-sivustoilla ei pitäisi ihmisille selittää mitä siellä aiotaan tehdä, vaan tehdä niitä asioita. Suoraan asiaan meneminen on usein taitolaji, mutta sitä kannattaa harjoittaa.

Esimerkkinä McGovern käyttää websivustolle ripustettavia tervetulotoivotuksia, jotka ovat varsin turhia. Tai toisinpäin sitä, että ei Googlen etusivulla selosteta kuinka nopeaa ja vaivatonta tiedonhaku hakukoneella on. Yksinkertaisesti se on sitä.

McGovern moittii myös julkisia hallitusten verkkosivustoja siitä, että niitä käytetään poliitikkojen esittelyyn ja siihen kuinka paljon veroeuroja kulloinkin aiotaan johonkin kuluttaa. Erilaisia suunnitelmia kiinnostavampaa on se mitä ja kuinka olemassa olevia pulmia voidaan ratkaista. Soveltaen ja osittain nämä kommentit sopivat myös suomalaiseen julkishallintoon.

Sähköisessä asioinnissa ollaan saman pulman äärellä eli ne keskeiset palvelut pitäisi nostaa esille ja organisaatiolähtöinen esitteleminen jättää vähemmälle. Webissä pitäisi siis päästä tekemään asioista sen sijaan, että kuunnellaan suunnitelmia niistä.

Sähköinen asiointi houkuttelee suomalaisia

Tieto- ja materiaalivirtojen hallintaan ratkaisuja tarjoava Itella eli perinteisemmin sanottuna Posti on teettänyt selvityksen suomalaisten suhtautumisesta sähköisen asioinnin palveluiden käyttöön.

Selvityksen mukaan 75% suomalaisista pitää suomalaisista pitää sähköiseen asiointiin liittyvää palvelua ja sen ominaisuuksia itselleen tärkeänä ja hyödyllisenä. Kyselyyn vastanneista 11 prosenttia hoitaa netissä asioitaan päivittäin, esimerkiksi tekee erilaisia tilauksia, ajanvarauksia, täyttää lomakkeita tai maksaa laskuja. Jos sähköisesti asioivien joukkoon lasketaan ne, jotka hoitavat asioitaan muutaman kerran viikossa, niin 35 prosenttia suomalaisista asioi netissä sähköisesti jo nyt, tavalla tai toisella.

Sähköisten asiointipalveluiden koetaan parhaiten sopivan rahaliikenneviesteihin kuten kuitteihin, tiliotteisiin, laskuihin ja palkkalaskelmiin. Toiminnallisesti niiden vastaanottamiseen, käsittelyyn ja arkistointiin. Muita suosittuja sähköisten asiointipalveluiden kohteita olivat varallisuuteen tai terveyteen liittyvien, kuten reseptien, hammaslääkärikutsujen, tai laboratoriotulosten, viestien vastaanottaminen, käsittely ja arkistointi. Muita listattuja kohteita olivat verotus, rakennusluvat, päivähoitopäätökset, opiskelupaikan vahvistaminen ja muut viranomaispäätökset.

Suurimmaksi esteeksi koettiin tiedon puute eli sopivaa sähköistä palvelua ei yksinkertaisesti tunneta.

* * *

Odotukset sähköisille asiointipalveluille ovat siis kohtuullisen kovat nykyisistä lähtökohdista tarkastellen, mutta suunta on selvä. Asiointiprosesseja pitää saada verkkoon ja niiden lopputuotokset arkistoitua turvallisesti ja siten, että ne on turvallisesti sieltä poimittavissa.

Halutut palvelut eivät ole helpoimmasta päästä, vaan vaativat sekä tietoturvalta että toiminnallisuuksiltaankin hyvää ja tarkkaa suunnittelua. Lisäksi käyttäjien vahva tunnistaminen nousee arvoonsa, sillä viranomaisten tarjotessa palveluita verkossa, on pystyttävä luottamaan siihen, että sopimuskumppani on juuri se, joka hän väittää olevansa.

Julkishallinnossa on kaikissa näissä edistytty viime aikoina, mutta töitä on vielä tehtävänä ennen kuin olemme siirtyneet eYhteiskuntaan.

* * *

Anekdootti sinänsä, mutta tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan alle 40-vuotiaista lähes 100 prosenttia käyttää internetiä. Hiljalleen nettipalvelveluiden piiri kasvaa koskettamaan koko väestöä.