“Oppiminen ei lähde lentoon, mikäli oppilailla ei ole mitään tietoa oppikirjojen ulkopuolelta” Kai Hakkarainen
Professori Kai Hakkarainen esitti opiskeluryhmällemme pitämällään luennolla 8.2.2019 koulun olevan hänen mielestään edelleen liian opettaja- ja suorittamiskeskeistä. Uskallammekin väittää, että useat opettajat ovat vielä 2020-luvun lähestyessä ns. ”omalla saarekkeellaan”: He eivät välttämättä juurikaan tee yhteistyötä muiden opettajien kanssa, saatikka sitten verkostoidu ympäröivän maailman toimijoiden kanssa. Tämä asettaakin suuria haasteita niin opettajien työnantajille, opettajankoulutukselle sekä täydennyskoulutukselle.
Koulu ei kuitenkaan ole “irrallinen saareke” muusta yhteiskunnasta. Yhteiskuntaan verkostoituminen kouluaikana edistää oppijan osallisuutta ja perehdyttää hänet luontevasti ympäröivään maailmaan. Usein myös tällainen luonteva verkostoituminen motivoi oppijoita ja tällä tavoin jopa saattaa ennaltaehkäistä myöhempää syrjäytymistä.
Kai Hakkaraisen luennolla tuli vastaan termi epälineaarinen oppiminen. Tämä konsepti pitää sisällään tiedonluomisen toimintamenetelmän uudelleenajattelun, ja siirtymisen perinteisestä (eli lineaarisesta) kohti vaihtelevampaa ja epälineaarisempaa tapaa toimia ja tuottaa tietoa. Lineaarisen periaatteen mukaan opettajan rooli on kaataa tietoa oppilaiden mieliin, jotka tabula rasavilleinä ottavat sitä vastaan. Lineaarisessa mallissa on valmiit vastaukset, selkeät rutiinit, ja ulkoa opettelemalla pääsee maaliin. Epälineaarinen tiedonluominen vaatii taasen tietyn verran epävarmuuden sietoa, ja opettajalta yhteistyöpohjaisempaa tapaa työskennellä oppilaiden kanssa. Työtavat ja metodit ovat vaihtelevia, ja luovia ratkaisuja harjoitellaan. Asiantuntijaroolit demokratisoituvat, kun oppilaiden joukosta voi hyvinkin löytyä lisätietoja ja -taitoja, jotka ovat yhteiseksi hyödyksi. Oppilaat ovat aktiivisesti osallisina yhteisen tiedon rakentamisessa.
Samansuuntaisia havaintoja on tehnyt Marika Toivola (2019, 17-18). Opettaja on sisäistänyt oman tavan opettaa ollessaan itse oppilaana. Opetustavan poisoppimiseksi ja uudet kokemukset erilaisista tavoista oppia tulisi sisältyä jo opettajankoulutukseen. Opettajan tulisi oppia verkostoitumaan ja käyttämään uutta oppimiskäsitystä työssään. Opettajana kehittyminen edellyttää työkulttuurin muuttamista yhteisöllisempään suuntaan. Opettaja kehittää ja kehittyy pedagogisesti työyhteisönsä avulla. Yhteisön kehittämisen voima on opettajien muodostamassa verkostossa.
Korhonen et al. (2016: 234-236) mukaan opettajan kehittyminen ei pääty opettajankoulutukseen, vaan opettajan tulisi olla jatkuvan elinikäisen oppimisen innostuksen esikuva. 2020-luvun haasteet digitalisaation myötä ovat nimittäin sellaisia, etteivät “yksinäiset sudet” pysty opettamaan luokkaansa ilman täydennyskoulutusta ja yhteistyötä. 2020-luvun oppiminen ei voi enää olla edellä kuvatun kaltaista opettajan yksinpuhelua omalta saarekkeeltaan. Jotta opiskelijat saisivat kosketuksen ympäröivään yhteiskuntaan ja oppisivat toimimaan aktiivisina ja globaalisti suuntautuneina kansalaisina, oppilaitoksien tulisi olla verkottuneita sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Uusissa opetussuunnitelmissakin otetaan huomioon yhteistyöverkostojen tärkeys. Perusopetuksen OPSissa mainitaan, ettei koulu voi olla yhteiskunnasta erillinen oma saarekkeensa. Yhteistyö mm. seurakuntien, järjestöjen ja yritysten kanssa ankkuroi koulun sitä ympäröivään yhteiskuntaan. (POPS 2014: 11-28). Suomen eduskunta näki myös tarpeellisena säätää uuden lukiolain kesällä 2018, jolla halutaan edistää eri lukioiden keskinäistä sekä korkeakoulujen ja työelämän kanssa tehtävää yhteistyötä.
Eri yhteistyöverkostoissa toimiseen tulee liittää olennaisesti TVT:n käytön opettelu, sillä TVT:tä käytetään monipuolisesti reaalimaailmassakin. Esim. Kukkosen ja Lavosen (2014) kuvaamassa neljännen luokan oppilaiden yhteistyöprojektissa lähiseudun päiväkodin, kirjaston ja hoivakodin kanssa käytettiin monipuolisesti TVT-välineistön käyttöä (esim. Interaktiiviset valkotaulut, kuulokemikrofonit ja erilaiset ohjelmistot). Olisikin hyvä, että opiskelijat harjoittelisivat vaikkapa videokonferenssien vetämistä aidon tuntuisissa ympäristössä.
Sitra 2019, 24-27 “Kohti osaamisen aikaa” -julkaisun myötä vahvistuu yhteisöissä ja verkoistoissa toimimisen tärkeys. Julkaisun mukaan meillä on edellytykset muuttaa ajattelutapaamme osaamisen uudistamisessa. Osaamisen ekosysteemit ja avoimet osaamisverkostot kehittävät toimintaa ja oppiminen tehostuu. Tulevaisuuden osaamista tulisi kehittää verkostoissa, joissa työn sekä harrastusten merkitys oppimisen mahdollistajana korostuu. Oppimisen kaikkiallisuus edellyttää huomioimaan pienetkin oppimisen hetket. Oppiminen on nähtävä jatkuvana elinikäisenä oppimisena ja taitava opettaja tarjoaa jatkuvasti oppijoille uusia oppimisen paikkoja.
Lähteet:
- Hakkarainen, K. Luento 8.2.2019. Helsingin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta
- Korhonen, T., Lavonen, J., Kukkonen, M., Sormunen, K. & Juuti, K. (2016). Innovatiivinen koulu ja tulevaisuuden opettajuus. Teoksessa H. Cantell, & A. Kallioniemi (toim.), Kansankynttilä keinulaudalla. Juva: PS-kustannus, 215-236
- Toivola, M. Käänteinen arviointi. 2019. Edita
- Sitra. Kohti osaamisen aikaa. 2019. 24.-27. https://media.sitra.fi/2019/02/06165242/kohti-osaamisen-aikaa.pdf
- https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/lukiolaki.aspx
Tekstin laativat DigiErko 2. vuosikurssin opiskelijat Minna Markkanen, Tytti Tenhunen ja Maria Björkenheim