Yhteistyöverkostot digipedagogisen osaamisen kehittämisen tukena

Tekstin laativat DigiErko 4. vuosikurssin opiskelijat Päivi Lipponen, Marianne Ilola, Jani Hannula ja Ilkka Ahola-Luttila

Koulun tehtävä on antaa nuorille tiedot ja taidot pärjätä tulevaisuuden työelämässä. Digitalisaatio ja robotiikka merkitsevät, että perinteinen osaaminen vanhenee. Kehitysvauhti on nopeaa. Edes tulevaisuustutkimus ei kykene kertomaan millainen maailma on 10 vuoden päästä.

Vilhelmiina Harju nimeää artikkelissaan ”Tulevaisuuden taidot oppimisen lähtökohtana” tulevaisuuden taidoiksi ajattelun taidot, jossa ideoidaan uudenlaisia ratkaisumalleja ja ratkaistaan ongelmia, työskentelyn taidot, jossa kyetään yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen, työskentelyn välineet, jossa informaationlukutaidosta, tietokoneiden ja mobiililaitteiden käyttötaidoista, aktiivisen kansalaisuuden taidot koostuvat vastuullisuudesta. 2000-luvun taitoja edistetään opetuksessa oppilaslähtöisellä pedagogiikalla, laajentamalla opetusta luokkahuoneen ulkopuolelle ja käyttämällä tietotekniikkaa opetuksessa. Keskiössä on opettajan pedagoginen osaaminen, sillä opettaja valitsee työskentelytavat ja välineet opetukseen. (Korhonen, Lavonen, Kukkonen, Sormunen & Juuti 2016, 216)

Uudet tavat toimia toisin syntyvät verkostoissa. Blogissa pohdimme miten voimme hyödyntää verkostoja työssämme. Päivin puheenvuoro käsittelee opettajan lähipiirin verkostoa eli oman työyhteisön hyödyntämistä. Marianne esittelee kunta- ja valtakunnallisen tason verkostojen jäsenyyttä. Jani kuvaa laajennetun ammatillisen verkoston rakentumista. Ilkka analysoi digitalisaation mahdollistamaa kansainvälisen verkoston toimintaa.

Päivi: Lattiataso, koulun toiminta ja opettajien verkostoituminen

Digihyppynäni voisi kuvata putoamiseksi kylmään veteen. Vuodesta 1994 asti olin tehnyt työtä lähiopetuksessa ja omasin hyvän aineen hallinnan ja pedagogiikan. Opettajuuteni nollahetki koitti 12.3.2020. Koulumme hallitus päätti, että aikuislukion opetus siirtyi etäopetukseksi koronan takia. Seuraavana päivänä opettajilla oli mahdollisuus osallistua koulutukseen, jossa esiteltiin moodlen BBB-nappulan käyttöä. Tietoa ei ollut kestäisikö verkko todella opetusta.

Aiemmin me opettajat olimme tutustuneet Teams-kokoustoimintaan, mutta emme olleet kutsuneet kokousta koolle. Kotona lähetin oppilailleni viestin wilmassa ja kutsuin oppilaitani saapumaan Teamsissä pidettävälle tunnilleni maanantaina aamulla.

Nousin kuvainnollisesti laiturille kylmästä vedestä.

Yhteiskunnan digitalisoituminen heijastuu monin tavoin kouluihin ja koteihin. (Korhonen ym. 2016, 216) Kouluni on vastannut haasteeseen ja panostanut digitaalisiin laitteisiin ja yhteyksiin. Panostukset ovat korona-aikana. Meillä on käytössä moodle, classroom, zoom, teams ja wilma.

Meillä opettajilla on ollut mahdollisuus kouluttautua, mutta kiireen keskellä on vaikea muuttaa vapaaehtoisesti hyväksi havaittuja ja toimivia tapoja. Ilmiö on yleinen, sillä kansainvälisen koulutuksen ja oppimisen arviointitutkimuksen mukaan opettajat eivät kouluta itseään ja into hankkia täydennyskoulutusta on ollut hiipuvaa.  Myös PISA-tutkimuksessa on huomioitu osaamiskuilu nykyisten ja 2000-luvun taitojen opettamisen välillä. (Korhonen ym. 2016, 217)

Jotta koronan synnyttämä digiloikka oli mahdollista tehdä, täytyi synnyttää yhteistyöverkosto, jossa innovoitiin koulun toimintaa ja toimintatapoja. Kaikki opettajat halusivat oppia ja edistyneemmät halusivat jakaa osaamistaan. (Korhonen ym. 2016, 221) Aluksi lähin digimentori oli minulle koulumme apulaisrehtori, joka oli aina tavoitettavissa eikä koskaan hermostunut. Hän myös työsti ohjeita moodleen. Koulussamme toimi kaksi huippu IT-ammattialaista, jotka olivat aina tavoitettavissa ja tekivät valtavasti työtä, jotta koneemme pysyivät kunnossa ja ohjelmiston käyttöpulmat ratkesivat. He olivat tärkeitä, jos tapahtui jotain äkillistä.

Matematiikan opettajat olivat koulussamme erikoistuneet ohjelmiin ja toimintoihin. Heiltä sai opastusta tekniikkaan liittyvässä ongelmissa. Kouluun perustettiin myös digiklinikka, jonne saattoi sopia etätreffit tutoropettajan kanssa. Syksyllä koulussamme vakiinnutettiin Google Classroom opetus peruskoululaisille. Saimme sen käyttöönotossa googlelta ostettua koulutusta.

Kun taitomme ovat nyt karttuneet ja etäopetus sujuu, kaikkein tärkein verkosto on nykyisin työtoverit. Jaamme parhaita käytäntöjä epämuodollisesti sähköpostin tai moodlen BBB-toiminnon kautta. Voimme kohdata nopeasti verkossa ja saada ratkaisun pulmaamme.

Mitä olen verkostoitumisprosessista oppinut? Teknologian haltuunotto on ollut iso, kuormittava muutos totuttuun. Opettajat ovat tehneet sen melko yksin, omatoimisesti. Opettajuuteen liittyy vahvasti yksinpärjäämisen eetos. On opittava olemana itse oppilas.  On osattava pyytää apua myös oppilailta. Digitaalista haltuun ottoa ei voi tehdä ilman innovatiivisen koulun mallia, jossa innovaattoreita ovat opettajat, oppilaat, johto, muu henkilökunta ja yhteistyötahot yhdessä. (Korhonen ym. 2016, 221)

Nykymaailmassa ei pärjää ilman uuden oppimista, taitoa kysyä, sietää epäonnistumista, kykyä hakea ja jakaa tietoa. Siitä on kysymys verkostossa toimimisesta.

Marianne ja organisoidut verkostot

Yhteistyöverkostoja voidaan muodostaa esimerkiksi työn, opiskelun, vapaa-ajan ja asiantuntijuuden pohjalta – jonkin asian ympärille, mikä meitä yhdistää. Verkostoitumisen kautta voimme antaa ja saavuttaa jotain, mihin emme yksin toimiessamme pystyisi. Verkostojen avulla saamme uusia näkökulmia, kehitymme ja kehitämme, opimme uutta. Yhteistyöverkostot haastavat meitä uusille urille, omien tuttujen piirien ulkopuolelle. (Niemi & Multisilta 2014, 58)

Toimin aiemmin oman työn ohella kehittäjänä ja kouluttajana Tampereen kaupungin kehittäjä- ja tutoropettajaverkostossa (OPS-agentti).  Ensimmäisenä vuonna (2014–15) meitä kollegakouluttajia oli seitsemän, ja pääpainopiste oli digipedagogisten taitojen kouluttaminen ja jalkauttaminen kouluille. Toisena vuonna kehittäjäopettajien määrä tuplattiin ja sen jälkeen syksyllä 2016 toiminta laajeni OPS-agenttiverkostoksi. OPS-agenttitoiminnassa korostettiin uuden opetussuunnitelman mukaisia erityisalueita eli tvt-taitojen lisäksi agenttien pääosaamisalueiksi tuli esim. vuorovaikutustaidot, arviointi, liikunta ja yrittäjyys.

Toiminta on muovautunut vuosien varrella useampaan otteeseen, mutta keskiössä on edelleen osaamisen kehittäminen ja jakaminen kentällä.  Lisätietoa Tampereen OPS-agenteista voi lukea osoitteessa https://ilmiomainentampere.blogit.tampere.fi.

(kuva: Pixabay.com)

Meille syntyi hyvin tiivistä yhteistyötä verkostossa mukana olevien opettajien kanssa ja yhteyttä pidettiin yhteisten kokoontumisten lisäksi viestein ja puhelimitse. Työaikaa toimintaan oli varattu 5–6 oppituntia viikossa, yleensä keskiviikkoisin, jolloin usein jalkauduttiin eri kouluille auttamaan opettajia eri teemojen kanssa, joko täsmäkouluttaen tai olemalla apuna ja tukena tunneilla.  Verkoston toimintaa johdettiin kaupungin kasvatus- ja opetustoimen kautta. Edelleenkin verkostolla on yksi koordinaattori, joka pitää langat käsissään. Olimme kuitenkin itse aktiivisesti yhteydessä kouluihin, rehtoreihin ja opettajiin. Verkostoiduimme myös muiden, varsinkin Tampereen seudun ja Kanta-Hämeen digitutor-opettajien kanssa, ja meillä oli muutamia yhteisiä, laajempia kouluttautumistapahtumia.  Toivottavasti toiminta saa edelleen jatkoa, vaikka valtakunnallinen rahoitus onkin päättymässä.

Suurin hyöty itselle ja kentälle eli Tampereen kouluille oli verkoston jäsenten monipuolisessa osaamisessa ja sen jakamisessa. Monien verkostokollegojen kanssa olemme edelleen yhteyksissä, sekä ammatillisessa että vapaa-ajan toiminnassa. Tämän verkoston myötä “ajauduin” vähitellen mukaan Innokas-verkoston toimintaan.

Innokas on Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan alainen, innovaatiokasvatukseen pohjautuva koulujen ja kouluttajien valtakunnallinen verkosto. Toimintaa koordinoi tiedekunnan lisäksi kymmenen aluekoordinaattoria ympäri Suomen. Innokas järjestää koulutuksia opetushenkilöstölle aina varhaiskasvatuksesta lähtien, sekä erilaisia tapahtumia suoraan koululaisille, esimerkkinä vuosittainen Ohjelmointi- ja robotiikkaturnaus. Tutkimustyö on keskeinen osa Innokas-verkoston toimintaa.

Olen toiminut Innokkaassa hankeopettajana (Game it Now! -pelillistämis- ja pelintekohanke) ja kouluttajana (esim. Innostu ja innovoi, Arjen teknologiaa). Peliohjelmointi eli Innokas GameDev tuli uutena lajina Ohjelmointi- ja robotiikkaturnaukseen keväällä 2019 pilottimuodossa ja viralliseksi lajiksi vuotta myöhemmin. Pilottivaiheessa oli mukana hankeopettajia Kuopiosta, Oulusta ja Tampereelta. Teimme tiivistä yhteistyötä hankeopettajien kesken ja tuloksia oli tarkoitus esitellä yhdessä kevään 2020 ITK-konferenssissa. Näillä näkymin pääsemme toteuttamaan sen syksyllä 2021. Parhaillaan pyörii Game it Now –koulutuksia ympäri Suomen. Valitettavasti en päässyt opintokiireideni vuoksi kouluttamaan, mutta tiedän, että kouluttajissa on rautaista osaamista!

Minulle Innokas-verkosto on tuonut uusia kontakteja ja ystäviä ympäri Suomen. Pikaviesteillä haetaan ja jaetaan akuutteja ratkaisuja tvt- ja maker-opetukseen liittyvissä haasteissa. Olen oppinut valtavasti verkostossa mukana olevilta kollegoilta ja kouluttajilta.

Mitä siis olen oppinut? Sen, ettei itse tarvitse aina osata kaikkea. Aina löytyy joku, joka osaa ja jolta voi pyytää apua. Verkosto voi puskea tuntemattomille vesille, epämukavuusalueelle, mutta se onkin se asia, joka kehittää ja kannustaa oppimaan uutta.

Jani ja epämuodollinen ammatillinen verkosto

Verkostoja tarvitaan tilanteissa, jossa oppisen kohde tai suoritettava tehtävä on vaativa (Lehtoranta, 2021). Modernissa tietotyössä se, mitä tiedät, riippuu oleellisesti siitä, keitä tiedät (Hakkarainen & Reinius, 2021). Omassa työssäni olen kokenut nämä seikat erityisesti väitöskirjatyössä, jossa tutkimusryhmän muodostama verkosto oli oleellinen osa tehtävässä suoriutumista.

Tutkimusryhmän muodostama – tällä hetkellä varsin epämuodollinen – verkosto on edelleen tärkein ammatillinen verkostoni. Verkosto on jäänyt elämään, vaikka kyseiseistä tutkimusryhmää johtanut professori on jo eläkkeellä, väitöskirjatutkijat väitelleet ja/tai siirtyneet muihin työtehtäviin ja yliopistonlehtorit vaihtaneet työpaikkoja. Verkosto elää pääasiallisesti aktiivisen WhatsApp-ryhmän muodossa.

Verkoston toimivuus perustunee osittain siihen, että siinä toteutuu positiivisessa mielessä Hubersin ja kollegoiden (2017) artikkelissa nostamat verkostoanalyysin käsitteet: verkon tiheys, vastavuoroisuus ja keskittyneisyys. Verkoston jokaisen jäsenen on helppo lähestyä ketä tahansa, jos haluaa esimerkiksi keskustella jostakin asiasta. Toisaalta jokainen ryhmän jäsen on aina valmiina olemaan avuksi muiden hyödyksi. Ryhmän jäsenillä on myös omat erityisosaamisalueensa, vaikka kaikki ovat myös yleisellä tasolla ammattitaitoisia.

Itse olen saanut ryhmästä erityisesti tukea tutkimuksen suunnittelussa ja tutkimusartikkeleiden laatimisessa. Tällaisten uusien ja vaativien taitojen opettelu olisi ollut luultavasti mahdotonta ilman ryhmän tukea. Muijs, West ja Ainscow (2010) nostavatkin esiin yhtenä verkostojen teoreettisena lähtökohtana sosiaalisen pääoman teorian, minkä mukaan verkostojen voima on siinä, että jos et osaa jotakin tehtävää, mutta tiedät jonkun, joka osaa, pystyt suoriutumaan tehtävästä.

Nykyään käymme usein aktiivista keskustelua uusista ajatuksista. Asiantuntijaryhmässämme saatamme pohtia, mitä ajatuksia jokin uusi täydennyskoulutus herätti, minkälainen ratkaisu toimisi jossakin oppimateriaalissa tai minkälaisia uusia tutkimusaiheita voisi avata. Onpa siellä joskus vaihdettu ajatuksia työnhaustakin ja annettu sparrausta esimerkiksi opetusnäytteisiin. Koen, että tämä “sosiaalinen pääoma” on minulle korvaamaton ja myös, että kyseisen verkoston jäsenet ovat tulleet minulle tärkeiksi ystäviksi.

Mitä olen verkostoitumisprosessissa oppinut? Verkostossa toimittuani olen kokenut vahvasti sen, kuinka vastavuoroinen ja tiheä verkosto nostaa jokaista jäsentään ylöspäin. Oma tekeminen tulee myös varsin merkitykselliseksi, kun on viiteryhmä, joka jakaa samoja arvoja ja tavoitteita. Kenenkään ei minusta tarvitse pärjätä vaativassa työtehtävässä yksin, vaan yhteistoiminnallisuuden tulisi olla työelämän normi.

Ilkka ja uusien verkostojen muotoutuminen, sosiaalinen liikehdintä, yhteisöllisyyden merkitys

Usein digiasioista vastaavilla opettajilla on myös varsinaisen palkkatyön ulkopuolista kiinnostusta teknologiaan ja digitaalisiin laitteisiin ja ympäristöihin. Moni meistä onkin todennäköisesti päätynyt näihin tehtäviin juuri työn ulkopuolelta tulevan kiinnostuksen ja osaamisen kautta, eli monelle meistä raja työn ja harrastuksen välillä on epäilemättä varsin epämääräinen. Näin ollen useinkaan raja ammatillisten ja ei-ammatillisten yhteisöjen välillä ei ole selkeä. Seuraavassa pohdin ammatillisen ja ei-ammatillisen yhteisön roolia #toolboxwarsin-aihetunnisteen ympärille syntyneen yhteisön kautta. Se ei liity digitaalisuuteen eikä suoraan opettamiseen, mutta sillä on konkreettinen yhteys oppimiseen, osaamisen ja tiedon jakamiseen ja yhteisöllisyydestä seuraavaan motivointiin ja kannustamiseen. Näin ollen sen kautta voi pohtia yhteisön tarjoamaa tukea yleisemminkin.

Abbey Bike Tools on pieni yhdysvaltalainen äärimmäisen korkealaatuisia erikoistyökaluja polkupyörämekaanikoille valmistava yritys. Vuonna 2018 se alkoi jakaa sosiaalisessa mediassa ja erityisesti Instagramissa kuvia mekaanikkojen työkalusalkuista ja liitti niiden yhteyteen humoristiseksi ja itseironiseksi tarkoitetun aihetunnisteen #toolboxwars. Kyse on pienestä joukosta ammattimekaanikkoja ja intomielisiä harrastajia, jotka suhtautuvat äärimmäisellä vakavuudella, tarkkuudella ja huolellisuudella työkalujen ja työkalusalkkujen valintaan sekä työkalujen järjestämiseen. Reilussa kahdessa vuodessa Toolbox wars levisi pieneksi ilmiöksi, jolla on yli 25000 seuraajaa Instagramissa ja jota on esitelty pääasiassa pyöräaiheisissa verkkomedioissa laajasti. Kyse ei enää ole vain ammattilaisten muodostamasta yhteisöstä, vaan #toolboxwars on innostanut myös kaltaisiani kotimekaanikkoja.

Vaikka Toolbox Wars on muotoutunut kaupallisen toimijan luoman aihetunnisteen ympärille, on siitä kasvanut verkkoyhteisö, jolla on merkitystä yleisemminkin. Sen luonnetta voi pitää kaksijakoisena sen ollessa aito yhteisen kiinnostuksen kohteen ympärille rakentunut yhteisö, mutta väistämättä myös osa Abbey Bike Toolsin markkinointia. Tällaisenaan sitä voisikin verrata esimerkiksi Googlen, Microsoftin tai Applen tarjoamiin maksuttomiin materiaaleihin ja koulutuksiin, jotka paketoidaan näyttämään aidolta ja pyyteettömältä halulta olla tukemassa oppimista, mutta joilla on silti vääjäämättä selkeitä kaupallisia tavoitteita. Toolbox Warsin voikin toisaalta nähdä äärimmäisen hiottuna ja vaivihkaisena tapana markkinoida kalliita erityistyökaluja ihmisille, jotka eivät niitä välttämättä todellisuudessa tarvitsisi, mutta samalle se tarjoaa tietoa, keskustelua ja inspiraatiota ammattilaisten lisäksi myös harrastajille.

Muijsin, Westin ja Ainscow’n (2010) mukaan yksi verkostoitumisen ja yhteistoiminnan arvo on sen mahdollisuudessa luoda sosiaalista pääomaa. Yksilöiden ja yhteisöjen hallussa oleva tieto leviää verkostoissa, ja niissä toimimisen kautta voidaan ylittää rakenteellisiksi rei’iksi tai koloiksi kutsuttuja aukkoja tiedoissa tai osaamisessa. Toisaalta liian suuret erot toimijoiden taidoissa tai tiedoissa voivat kirjoittajien mukaan heikentää verkoston toimintaa. Tästä näkökulmasta Toolbox Warsin kaltainen selkeästi ammattilaisia ja ei-ammattilaisia yhdistävä verkosto voisi osoittautua ongelmalliseksi, koska toimijoiden osaaminen, aktiivisuus ja professionaalisuus eroavat niin merkittävästi. Näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan, joskin on nähtävissä merkkejä siitä, että ammattilaisten aktiivisuus on vähentynyt, kun yhä suurempi osa verkostossa mukana olijoista on taustaltaan selkeästi amatöörejä.

Toolbox Warsia voi lähestyä myös Muijsin, Westin ja Ainscow’n (2010) esittämän Uuden sosiaalisen liikkeen (New Social Movement) näkökulmasta. Vaikka kyse ei ole missään määrin merkittävästä yhteiskunnallisestä liikehdinnästä ja vaikka yhteisön taustalla on ainakin osin jo aiemmin kuvatusti pyrkimys markkinoida ja myydä tuotteita, voi verkoston toiminnassa havaita myös tietynlaista jaettua arvopohjaa ja sen rakentumista jonkinlaiselle kollektiiviselle identiteetille, jonka Muijs et al. nostavat esiin yhtenä Uuden sosiaalisen liikkeen piirteenä. Toolbox Warsin ytimenä voi nähdä laadun, kestävyyden ja tarkoituksenmukaisuuden ihannoinnin, ja siten se asettuu osin paradoksaalisestikin vastakkain kulututuskulttuurin ja teollisten massatuotteiden kanssa. Yhtenä esimerkkinä voisi olla Abbey Bike Toolsin ketjunkatkaisutyökalua, jota kehitettäessä yhdellä työkalulla katkaistiin ketju 10000 kertaa. Kaltaiseni kotimekaanikon tarvitsee katkaista ketju ehkä korkeintaan 10 kertaa vuodessa eli käytössäni tämä työkalu kestäisi seuraavat tuhat vuotta. Hankintaa onkin vaikea perustella, muulla kuin ”onhan se nyt hieno!” -argumentilla. Toisaalta kyse on työkalusta, jolle on aitoa tarvetta ja kun valinta tehdään kahdenkymmenen euron kiinalaisen työkalun ja kahdensadan euron amerikkalaisen työkalun välillä, kyse on lopulta ainoastaan ideologisesta ja arvopohjaisesta valinnasta.

Tällaisten yhteisöjen – ovat ne sitten aidosti ammatillisia, ei-ammatillisia tai jotain siltä väliltä – kohdalla on mielekästä pohtia, mitä itse saa yhteisössä mukana olemisesta. Se voi olla vertaistukea, jaettua iloa jonkin asian oppimisesta tai oivaltamisesta, väylä kysyä hyvinkin kapeaa erityisalaa koskevia kysymyksiä, joihin olisi vaikea saada vastausta muuta kautta, tai se voi olla vain tietoisuutta siitä, että joku toinenkin suhtautuu samalla pieteetillä johonkin suurimmalle osalle täysin yhdentekevään. Toisaalta tällainen kalliita ja ammattimekaanikoille suunnattuja erityistyökaluja esittelevä kuvavirtaan perustuva verkkoyhteisö voi lisätä turhaa kuluttamista ja aiheuttaa kierteen, jossa omasta työkaluvalikoimasta ja sen organisoinnista löytyy aina puutteita, parannettavaa ja hiottavaa. Näin kyse onkin täysin samasta ilmiöstä kuin yleisemminkin sosiaaliseen mediaan liitetyissä kuluttamiseen, ulkonäköön ja identiteetin rakentamiseen liittyvissä ongelmissa.

Tämän kirjoituksen tavoitteena on nostaa yhden ammattilaisia ja ei-ammattilaisia yhdistävän yhteisön toiminnan kautta tällaiseen yhteisöön ja yhteistoimintaan liittyvä vahvuuksia, mutta pohtia myös kriittisesti sitä, millaista joko eksplisiittisiä ja implisiittisiä tavoitteista verkostoilla voi myös olla. Yksittäisen toimijan osalta tällaisessa täysin vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteisössä mukana olossa on kyse lopulta siitä, saako toiminnasta jotain sellaista tietoa, osaamista, yhteenkuuluvuuden tunnetta tai muuta hyötyä. Vain sellainen yhteisö, joka pystyy tarjoamaan toimijoille jotain tällaista, osoittautuu lopulta toimivaksi.

Lähteet

Hakkarainen, K. & Reinius, H. (2021). Yhteistyössä toteutettavat digitutkimus-hankkeet. Luento, Helsingin yliopisto 5.2.2021.

Hubers, M., et al. (2017). Share and succeed: the development of knowledge sharing and brokerage in data teams’ network structures. Research Papers in Education, 33(2),216–238.

Korhonen, T., Lavonen, J., Kukkonen, M., Sormunen, K. & Juuti, K. (2016). Innovatiivinen koulu ja tulevaisuuden opettajuus. Teoksessa Cantell, H. & Kallioniemi, A. (toim.) Kansankynttilä keinulaudalla. Miten tulevaisuudessa opitaan ja opetetaan? Jyväskylä: PS-kustannus. 215–239.

Lehtoranta, J. (2021). Opettajien yhteistyöverkostot. Luento, Helsingin yliopisto 5.2.2021.

Muijs, D., West, M. & Ainscow, M. (2010). Why network? Theoretical perspectives on networking. School Effectiveness and School Improvement, 21(1), 5–26.

Niemi, H. & Multisilta, J. (2014). Kansainvälinen jakamisen pedagogiikka. Teoksessa Niemi H. & Multisilta, J. (toim.) Rajaton luokkahuone. Jyväskylä: PS-kustannus. 50–64.