Tekstin laativat DigiErko-koulutuksen 6. vuosikurssin opiskelijat Marika Raitanen, Päivi Pihlaja & Emilia Mattila
Muuttuva maailma ja digitaalinen muutos asettavat uusia mahdollisuuksia ja haasteita oppimiselle ja opettamiselle. Maailman ongelmat ja haasteet sekä yhteiskuntien palvelut ja tuotteet ovat yhä monimutkaisempia, joten näiden ratkaisemiseen tarvitaan yhä useammin eri alojen ammattilaisten yhteistyötä. Oppijat ja opettajat harjoittelevat 2000-luvun taitojen kautta yhteistyötä, toimijuutta ja vuorovaikutusta. Yhteistyö ja yhteistyötaidot ovat oleellinen osa 2000-luvun taitojen oppimisessa (Korhonen, T. 2.2.2023). Tiedetään, ettei teknologia itsessään muuta mitään, vaan muutos välittyy sosiaalisten käytäntöjen myötä. Tällöin tarvitaan yhteistyötä yli rajojen eri toimijoiden kesken, vuorovaikutuksessa, yhteisöllisemmin ja uutta luovia tapoja kehittäen. Miten tähän tarpeeseen voidaan vastata varhaiskasvatuksessa nyt ja tulevaisuudessa?
Mitä ihmettä ovat yhteistyöverkostot ja yhteiskehittäminen ?
Kai Hakkaraisen ja Hanna Reiniuksen luennolla (3.2.2023) opitun perusteella reflektoimme varhaiskasvatuksen digipedagogisia yhteistyöverkostoja opettajan osaamisen kehittämisen tukena. Jo valitsemamme otsikko sisältää monta merkittävää sanaa, jotka määrittelemme ensin.
Pohdimme, miten käsitämme digipedagogisen osaamisen. Kehitetäänkö tällöin digitaalista osaamista välineistä, laitteista ja sovelluksista käsin? Vai kehitetäänkö digitaalisten välineiden avulla osaamista, jolloin opitaan uusia asioita digilaitteita ja -palveluita hyödyntäen. Viitatessa pedagogiikkaan tarkastellaan oppimisen ja opettamisen tapoja. Näiden tulisi vahvistaa oppijan, mutta yhtälailla opettajan 2000-luvun taitoja. Näemme, että nämä kaikki yhdessä muodostavat opettajan digipedagogisen osaamisen, joista Kyllönen (2019) käyttää termiä pedagogis-sisällöllinen teknologiaosaaminen.
Osaamisen kehittäminen taasen viittaa kehittämisasiantuntijuuteen, joka on pitkäaikaista oman työn kehittämistä yhteisöissä ja luovaa proaktiivista suhtautumista muutokseen. Nykyajan ongelmat ovat liian kompleksisia yksilön ratkaistavaksi, joten tarvitaan yhteistyötä ja verkostojen tuomaa yhteiskehittäjyyttä tekemisen tueksi. (Hakkarainen & Reinius, 3.2.2023 luento).
Yhteistyöverkostoilla tarkoitetaan työyhteisön sisällä tehtävää jatkuvaa kehittämistä ja ennen kaikkea päiväkodin ulkoisten toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Näissä ulkopuolisissa verkostoissa oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ja yhteistyö tuo uusia virikkeitä opettajan omaan työhön sekä työyhteisön kehittämistyöhön. (Hakkarainen & Reinius, 3.2.2023 luento).
Millaisia ovat varhaiskasvatuksen digipedagogisen osaamisen yhteistyöverkostot?
Alla olevassa kuvassa on havainnollistettu, miten varhaiskasvatuksen pedagogis-sisällöllinen-teknologiaosaaminen (Kyllönen, 2019) kehittyy koko koulutus- ja työuran aikana yhteistyöverkostoissa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisen pedagogis-sisällöllistä-teknologiaosaamista eli tässä tekstissä digipedagogista osaamista tulee tietoisesti rakentaa jo kasvatusalan peruskoulutuksesta lähtien (ks kuvan 1. porras). Digipedagogisen peruskoulutuksen jälkeen tulee työelämässä huomioida mm. jatkuva oppiminen, täydennyskoulutukset, eri työelämän vaiheessa olevien henkilöiden osaaminen, vahvuuksien ja kokemuksen hyödyntäminen ja vertaismentorointi (ks. kuvan portaat 2-4). Näiden kautta digipedagoginen osaaminen kehittyy yhteistoiminnallisesti ja jo olemassa oleva osaaminen leviää ja kristallisoituu. Merkittävä osa yhteistyöverkostoja ovat myös varhaiskasvatuksen järjestäjien osaamista tukevat rakenteelliset tekijät, kuten laitekannat, henkilöstöresurssit ja toimintaa ohjaavat asiakirjat.
Erilaisten ulkoisten verkostojen kautta mahdollistuu digipedagogisen osaamisen vahvistaminen. Identifioimme yhteistyötahoja, joiden kanssa jo työskentelemme tai verkostoja, joihin jo kuulumme. Näitä ovat mm. Innokas-verkosto, Uudet lukutaidot, EU Codeweek, KAVI ja eri yliopistot, moniammatillinen yhteistyö sekä lähikoulujen kanssa tehtävä nivelvaiheyhteistyö. Näiden lisäksi erilaiset täydennyskoulutukset tuovat uutta luovaa kehittämistä omaan työhön ja mahdollistavat yhteistyön kursilta saatujen kollegoiden kanssa. Varhaiskasvatuksen perinteisillä yhteistyötahoilla, kuten kirjastot, taito- ja tiedetoimijat, järjestöt jne., on tänä päivänä myös rohkeutta ja osaamista kokeilla uutta luovia yhteistyötapoja. Tämä yhteistyö on yhä tärkeämpää varhaiskasvatuksen työlle ja panostuksen arvoista! Yhteisten kokeilujen kautta rohkeus sekä taidot ja tiedot kasvavat molemmilla osapuolilla.
Jotta yhteistyöverkostoista saadaan paras mahdollinen hyöty ja ilo, tulee hallinnollisten rakenteiden tukea verkostomaista toimintaa koko työn elinkaaren ajan (ks. Kuvasta oikea reuna). Tällaisia tukevia rakenteita voi olla sekä työyhteisön sisällä että ulkopuolella. Työyhteisön sisällä tarvitaan asiantuntijaopettajia (digitutor tai tutoropettaja), jotta taitoja ja tietoja ylläpidetään työyhteisössä ja keskustelua kehittämisen kohteista pidetään aktiivisesti yllä ja erilaisia kokeiluja on työn alla ketteriä menetelmiä hyödyntäen. Vastaavasti hallinnon tasolla pitää olla riittävää resurssien ohjausta, jotta digikehittäminen mahdollistuu mm. laitteistojen myötä. Lisäksi hallinnon tasolla pitää ohjata mm. tavoite- ja kehittämissuunnitelmien kautta digiosaamista.
Miten olemme hyödyntäneet verkostoja opettajan osaamisen kehittämisessä?
Kirjoittajilla on kullakin varhaiskasvatuksen opettajan tausta. Seuraavat omakohtaiset esimerkit peilaavat kunkin kirjoittajan kokeiluja ja kokemuksia opettajan oman työn digipedagogisesta kehittämisestä, uutta luovista keksinnöistä, sekä työyhteisön ja vanhempien kanssa tehtävän digipedagogisen osaamisen kehittämisestä.
Korona-aika loi mahdollisuuden uutta luoviin keksintöihin eskariopetuksessa
Korhonen (2.2.2023) kertoi lähitapaamisen alustuksessa Vuorisen (2000) ajatuksesta määritellä kodin ja koulun yhteistyötä sen syvyyden mukaan joko yhteydenpidoksi, yhteistyöksi tai yhteistoiminnaksi. Korona-aika loi meille Suomessa tilanteen, jossa jouduimme miettimään, mitä ja miten tuota yhteistyötä sulku- ja liikkumisrajoitusten kanssa pystyi toteuttamaan. Tuo yllättävä tilanne tarjosi esiopetuksen järjestämiseen uuden mahdollisuuden digitaalisuuden hyödyntämiseen.
Esiopetusta ei Tampereella oltu aiemmin mietitty etänä toteutettavaksi. Toteutuksen piti olla sellainen, että jokainen lapsi pystyisi osallistumaan tekemällä itse taitotasosta huolimatta esiopetustehtäviä joka päivä itsenäisesti omassa kodissaan. Päätimme Tampereella hyödyntää digitaalisuutta etätyöskentelyssä. Suomessa lähes kaikissa kodeissa on internetti, joten päätimme hyödyntää sitä ja sellaista sivustoa, johon kuka vaan pääsisi miltä vaan laitteelta. Teimme Etäeskarivideoita. Videoiden tekijöille tämä tilanne tuli nopeasti eteen. Nämä videot olivat uutta ja ne luotiin sillä hetkellä. Videot olivat varhaiskasvatuksen opettajan Marika Raitasen ja kuvaajan eli opettajan ja mediapedagogin Jukka Haverin, uutta luova idea. Varhaiskasvatuksen opettaja keksi sisällön ja esiintyi videoissa. Kuvaaja kuvasi, editoi ja julkaisi videot niin, että ne olivat päivittäin katsottavana aamulla klo 9. Aiemmin tämänlaista ei oltu tehty. (https://video.ibm.com/playlist/627018)
Yhteistyön näkökulmasta tämä oli kiinnostavaa tekijöiden kannalta. Tekemisessä opittiin paljon materiaalin tekemisestä videomuodossa. Tilanteessa, jossa elettiin, videoiden tekeminen oli voimaannuttavaa tekijöille. Pelkona oli tuolloin uusi Korona, mistä emme tienneet mitä se oli tuomassa mukanaan. Yhdessä tekeminen sai unohtamaan tuon pelottavan maailmantilanteen. Yhteistyö lapsen ja huoltajien kanssa jäi kuitenkin yhteydenpidoksi, jos sitä pystyi edes siksi kutsumaan. Tuossa hetkessä kahden hengen tiimi ei kyennyt luomaan muita puitteita. Jos tämänlaista yhteistyötä jatkossa tekisi, niin videoihin kannattaisi liittää alusta, jolla pääsisi vaihtamaan lapsen ja vanhempien kanssa ajatuksia tehtävistä sekä lapsen oppimisesta. Tarjolla kannattaisi olla monipuolista videomateriaalia. Tehtäviä tulisi eriyttää taitotasojen mukaan, jotta oppilaasta työskentely olisi motivoivaa. Tällöin voisi muodostua aitoa yhteistyötä lapsen ja vanhempien kanssa.
Varhaiskasvatusta sairaalaympäristössä
Tampereella on tällä hetkellä hanke, jossa varhaiskasvatusta tarkastellaan ja kehitetään sairaalaympäristössä. Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, huolimatta hänen terveydentilastaan. Lapsi nähdään toimijana ei vain hoidon kohteena. Tuo ympäristö tarjoaa hieman erilaisen leikki- ja oppimisympäristön lapselle. Sairaalaympäristö ei aseta estettä varhaiskasvatukselle vaan se tarjoaa myös ainutlaatuisen mahdollisuuden yhteistoiminnalliselle työskentelylle. Tuossa tavassa tehdä työtä on myös mahdollista kehittää asiantuntijuutta sillä tavalla, millä Korhonen (2.2.2023) alustuksessaan kertoi. Korhonen kertoi (2.2.2023) asiantuntijuuden kehittymisestä, professional learning communities -PLC, mallista, jossa ammatillisuutta kehitetään yhdessä. Jos kaikilla on sama visio ja arvot, kollektiivinen vastuu, reflektiivinen dialoginen työskentelytapa, tavoite tehdä yhteistyötä ajatellen ryhmän ja yksilön oppimista, yhteistyö tukee yksittäisen lapsen oppimista ja toimijuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Sairaalaympäristössä toimijoita on monia, siispä yhteisö on rikas ja monipuolinen. Toimijoilla on myös hieman erilaisia tavoitteita suhteessa lapseen. Parhaassa tapauksessa eriammattilaiset voisivat kehittää tuolta pohjalta omaa ammatillisuuttaan yhdessä ja sitä kautta myös tavoite, lapsen hyvinvointi, kasvatus ja kehitys pääsisi uudelle tasolle. Tuo ajatus on haasteellista ja uutta. Marika on saanut olla Vasu-agentin roolissa mukana tuon hankkeen pedagogisena tukena. Varhaiskasvatuksen näkökulmasta, lapsen kehityksen ja oppimisen näkökulmasta, varhaiskasvatuksen toteuttajalta vaaditaan vahvaa ammatillisuutta. Tuon opettajuuden toteuttamiseen digitaaliset työvälineet olisivat suuri mahdollisuus ja veisi ammatillisuuden uudelle tasolle. Tuossa hankkeessa digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia ei ole vielä kehitetty tai pohdittu, mutta toivottavasti jatkossa tätä visiota aletaan kehittämään. Marika jatkaa Vasu-agentin työtään innolla tuossa hankkeessa pitäen mielessään Innovatiivisen koulun mallin (Cantell & Kallioniemi, 2016, 222). Tuosta mallista on sovellettavissa monia asioita Sairaalahankkeeseen.
Työyhteisön digipedagogisen kehittämisen esimerkkejä
Korona ajan täydennyskoulustuksia käyneenä, ihastelin miksi jotkut etäoppitunnit olivat niin loistavia ja toimivia, ja toiset ei. Huomasin, että osallistamisen keinot oli oleellinen tekijä kiinnostuksen ja motivaation ylläpitämisessä etäoppitunneilla. Hyödynsin kursseilla käytettyjä etätyövälineitä myöhemmin työyhteisössä mm.ulkona oppimisen pedagogiikan edistämiseksi. Ryhmien tarpeena oli saada oppisisältöjä, joita toteuttaa ulkona. Osallistimme kollegan kanssa talon yhteisessä palaverissa osallistujat Padlet-sovelluksen avulla yhteiskehittämään toimintoja ulos ja metsään ikätasoisen pedagogiikan huomioiden. Keskustelu oli vilkasta ja tunnelma iloinen ja energinen. Jälkeen päin etenkin palavereissa hiljaisimma kiittelivät, kuinka jokainen tuli kuulluksi ja kuinka vilkasta ideointi ja yhteiskehittäminen oli. Opin, että kuulluksi tulemisesa digitaalisista välineistä on todella hyötyä. Muutama kollega otti kokeilut myös omaan käyttöön vanhempien kanssa ideoidessa ja työyhteisössä esitellessä.
Käänteinen verkkopedagogiikka uutta luovan digiosaamisen kehittämisen keinona
Tässä on esimerkki uutta luovista digipedagosista kokeiluista ja opettajan oman digipedagogisen osaamisen kehittämisestä. Aion kokeilla edistää henkilöstön digipedagogista osaamista kokeilemalla ns. käänteistä verkkopedagogiikkaa. Käänteinen verkkopedagogiikkamalli luodaan hyödyntäen käänteistä oppimista. Yksi koulutuskokonaisuus muodostuu kolmesta osasta. Ensin osallistuvalle lapsiryhmälle lähetetään ennakkotehtävä, jossa on sekä ryhmän ammattilaisille että lapsille lyhyet osuudet. Toisessa osassa lapsiryhmän ja kasvattajien kanssa tavataan verkkotapaamisessa. Kolmannessa osassa lapsiryhmän ammattilaiset jatkavat toimintaa lasten kanssa omatoimisesti. Odotan mielenkiinnolla, tukeeko käänteinen verkkopedagogiikka sekä lasten että varhaiskasvatuksen ammattilaisten digitaalista osaamista ja saanko innostettua henkilöstöä hyödyntämään uudenlaista tapaa täydennyskouluttaa itseään.
Kirjoittajat
Emilia Mattila, varhaiskasvatuksen opettaja ja Helsingin yliopiston Innokas-verkoston projektisuunnittelija
Marika Raitanen, varhaiskasvatuksen opettaja, Vasu-agentti, Tampereen Kaupungin varhaiskasvatus
Päivi Pihlaja, varhaiskasvatuksen TVT-suunnittelija, Rovaniemen kaupunki
Lähteet
Hakkarainen, K. ja Reinius H. (3.2.2023) Yhteistyötä yli rajojen – tutkimuskäytäntökumppanuus toimintaperiaatteena. DigiErko-koulutus.
Korhonen, T. (2.2.2023) Yhteistyöverkostot -diaesitys. 3.lähitapaaminen. DigiErko-koulutus.
Korhonen, T., Lavonen, J., Kukkonen, M., Sormunen, K. & Juuti, K. (2016). Päätössanat. Innovatiivinen koulu ja tulevaisuuden opettajuus. Teoksessa Cantell, H. & Kallioniemi, A. (toim.). Kansankynttilä keinulaudalla. Miten tulevaisuudessa opitaan ja opetetaan? Juva: PS-kustannus.
Kyllönen, Mari (2019): Teknologian pedagoginen käyttö ja hyväksyminen: Opettajien digipedagoginen osaaminen ja kehittäminen TPACK-mallia käyttäen.