Tutkijatapaaminen on vihdoin ohi ja varmasti suurin työ ryhmämme osalta alkaa olla tehty. Palataan ensin kuitenkin kurssimme alkulähteille tutustumaan, minkälaisten tutkimusartikkelien kanssa saimme olla tekemisissä.
Ensimmäisessä tutkijatapaamisessa keskustelumme nimikkotutkijan kanssa ajautui käsittelemään tyttöjen ja poikien eroja matematiikassa ja erityisesti matematiikkaa opiskelevien omista uskomuksista. Tämä aihe jäi kiinnostamaan meitä enemmänkin, joten pyysimme nimikkotutkijaamme Markku Hannulaa lähettämään omia aikaisempia tutkimuksiaan, jotka käsittelevät nimenomaan tyttöjen matematiikkataitoja. Artikkeli, joka kiinnosti meitä erityisesti oli Pupils´ self confidence in mathematics: gender comparisons (Hannula 2003). Artikkeli paljasti karun totuuden siitä, miten heikko itsetunto tytöillä on itsestään matematiikan osaajina. Tutkimuksen mukaan ne tytöt jotka saivat täysiä pisteitä matematiikan kokeista kokivat itsensä yhtä hyviksi matematiikassa kuin pojat, jotka saivat keskivertoja tuloksia (Hannula 2003).
Naisvaltaisella alalla, jossa koulutetaan tulevaisuuden kasvattajat ja kouluttajat, tämä artikkeli tietysti puhutteli meitä. Miten me opettajina voisimme muuttaa tätä kulttuuria? Mitä yhteiskunta voisi tehdä toisin? Entä mistä tämä tyttöjen heikko itsetunto oikein johtuu?
Tutkimusartikkelissa tutkittiin määrällisellä menetelmällä sitä, miten eri ikäiset tytöt ja pojat suoriutuvat matemaattisista tehtävistä ja toisaalta miten nämä henkilöt itse arvioivat osaamistaan (Hannula 2003). Tutkimuksen avulla pystyttiin vertaamaan vastaajien todellista osaamista ja sen suhdetta vastaajien uskomuksiin omasta osaamisesta. Tutkimuksen merkittävin tulos oli se, että tyttöjen ja poikien välillä on suuria eroja kaikissa ikäluokissa ja tasoryhmissä (Hannula 2003). Tutkimus oli laaja kartoitus suomalaisen peruskoulun tilanteesta. Kyselylomake lähetettiin kouluihin ympäri suomea ja tutkimukseen osallistui yli 3000 vastaajaa (Hannula 2003). Tutkimusta voidaan siis todella pitää yleistettävänä kartoituksena maamme tilanteesta. Matematiikkauskomukset jaettiin analyysin perusteella kolmeen profiiliin: itsetuntoon, menestysorientaatioon ja puolustusorientaatioon. Kaikilla näillä profiileilla tyttöjen itsetunto oli merkittävästi poikia heikompi. Tutkimuksessa huomattiin myös, että itsetunto laskee vanhemmilla oppilailla (Hannula 2003).
Tämä tutkimus pysäytti meistä monen ajattelemaan sitä, missä mennään yhdenvertaisuuden saralla. Suomessa meillä vallitsee uskomus siitä, että yhdenvertaisuus on jo saavutettu, eikä siihen tarvitse enää kiinnittää huomiota. Tytöillä ja pojilla on samanlaiset mahdollisuudet koulutuksessa. Tulokset osoittavat kerta toisensa jälkeen sen, että tytöt ovat matematiikassa taitavampia kuin pojat. Kuitenkin, kuten Hannulakin totesi tutkijatentissä: tyttöjen matematiikkaitsentunto on edelleen poikia matalampi, eli yli kymmenen vuotta sitten tehty tutkimus on yhä ajankohtainen. Tutkimuksessa Hannulla korostaa opettajan roolia oppilaiden matematiikkaitsetunnon rakentajana (Hannula 2003). Myös tutkijatentissa Hannula kertoo siitä, miten erilaiset odotukset tytöille ja pojille usein vallitsevat matematiikan opetuksessa. Opettaja usein huomaamattaan vaatii tytöiltä siisteyttä ja tarkkaavaisuutta ja poikien osalla oikea vastaus matemaattiseen tehtävään riittää. Meidän tulee siis todella kiinnittää huomiota siihen, miten puhumme tytöille ja pojille, sillä puheella on todellakin suuri merkitys. Sen avulla me osaksemme rakennamme todellisuutta, jossa oppilaat rakentavat itsetuntoaan. Tämä aihe on kaukana lööppimme lupaamasta huumorista.
Markku Hannulan artikkeli Emotions in Problem Solving (2015) toi meille uutta tietoa tänä päivänä välttämättöminäkin pidetyistä ongelmanratkaisutaidoista ja etenkin tunteiden vaikutuksesta niihin. Tutustuimme myös tunteiden moninaisuuden kirjoon ja toisten tunteiden, kuten innostuneisuuden välttämättömyyteen onnistuneessa ongelmanratkaisussa. Opimme, että tunteet ylipäätään ovat merkittävänä osana luokassa tapahtuvaa oppimista ja vuorovaikutusta, ja oppilaiden tunnekokemusten huomioiminen on tärkeä osa opettajan työtä. Tunteet ovat läsnä kaikkialla ja etenkin oppimisen kannalta on tärkeää, että oppilas kokee olevansa turvallisessa ympäristössä, jossa kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja; on varaa niin epäonnistua kuin onnistuakin. Avainasemassa ovat opettajan ja oppilaiden vuorovaikutustaidot, joita on tärkeä tietoisesti opetella yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Optimaaliseen tunneilmapiiriin vaikuttaa myös opettajan innostus, työmenetelmien valinta ja opetusmetodit.
Hannula (2015) puhuu artikkelissaan coping-taidoista, jotka ovat merkittävä osa tunteiden säätelyä; artikkelin ansiosta osaamme varmasti suhtautua oppilaiden käyttäytymismalleihin, esimerkiksi vaikeissa tilanteissa vitsailuun tai vertaissäätelyyn, kuten kaverin kanssa höpöttelyyn, aivan toiselle tapaa kuin ennen tätä kurssia.
Toisaalta ymmärsimme myös, että avoimet tehtävät mahdollistavat erityisen hyvin ongelmanratkaisutaitojen kehittämisen. Tällaisissa tehtävissä korostuu työn prosessi, monenlaisten ratkaisujen löytäminen ja erilaiset ideat, leikkimistä, tutkimista ja huumoria unohtamatta. Avoimet tehtävät tarjoavat jokaiselle yhteisöllisyyden tunteen ja onnistumisia, mikä taas lisää oppilaiden minäpystyvyyskokemuksia ja sitä kautta vaikuttavat myös mm. matematiikkakuvaan ja ylipäätään uskoon itsestä oppijana. Avoimet tehtävät tukevat myös oppilaan suoritukseen vaikuttavia autonomian ja kontrollin tunteita, ja kun tehtävä ja oppimisympäristö saadaan vielä kohtaamaan oppilaan yksilölliset tarpeet, on mahdollista saada oppilas motivoitua kohti parhaita mahdollisia suorituksia.
Artikkeli Emotions in Problem Solving (2015) tarjosi meille myös hyvän mahdollisuuden tutustua kirjallisuuskatsaukseen tutkimusmenetelmänä; Hannulan aineistoon perehtyminen on varmasti vienyt vuosikymmeniä, onhan artikkeleita aina vuodesta 1957 vuoteen 2011. Ensimmäisen vuoden opiskelijoina pystyimme vain ihailemaan taitavaa tiedonmäärän yhdistelemistä; toisten tutkimuksiin perehtymistä ja omankin aiemman tutkimuksen yhdistämistä maailmanlaajuisesti tutkittuun ilmiöön. Kirjallisuuskatsauksen lisäksi Hannulan valitsema videonäyte tuo tutkimukseen sisäistä validiteettia empiirisen osion täydentäessä artikkeleista muodostuvaa aineistoa. Yksittäinen tapaustutkimus sinällään ei toisi tutkimukseen ulkoista validiteettia ilman kirjallisuuskatsausta, mutta tapaustutkimuksen avulla
Hannulan on mahdollista yleistää lähdeartikkeleidensa antia. Empiirisen osion analyysitavat FACS (Facial Action Coding System) ja SPAFF (The Specific Affect Coding System) avasivat meille oven tunteiden analysoinnin maailmaan, jossa löytyy vielä runsaasti mielenkiintoista opittavaa niin mittareiden luotettavuuteen, tarkkaan toimivuuteen kuin tutkijan objektiivisuuteenkin liittyen. Ylipäätään se, mitä aineisto kertoo ja mitä se jättää kertomatta, tässä tutkimuksessa esimerkiksi oppilaan vireystilaan tai sosiaalisiin suhteisiin vaikuttavat tekijät pohdituttivat meitä pitkin matkaa.
Olemme ehdottomasti sitä mieltä, että esim. tutkijamme Markku Hannulan tutkimus Emotions in Problem Solving on avannut meille uusia näkökulmia emootioiden vaikutukseen erityisesti ongelmanratkaisuun liittyvään itseluottamukseen ja ponnisteluun, sekä siihen, kuinka suuri rooli opettajalla on toimia ikään kuin tunteiden peilinä ja sanoittajana, sekä ilmapiirin rakentajana.
Seuraavaksi siirrytään tarkastelemaan kurssimme jännittävintä osuutta, tutkijatenttiä. Miten se meni? Entä mistä päädyimme siellä kyselemään ja keskustelemaan nimikkotutkijamme kanssa.
Tutkijatentti oli upea mahdollisuus syventää ymmärrystä Hannulan syväluotaavasta katsauksesta tunteisiin ongelmanratkaisussa, ja saimme tilaisuutemme käytettyä loistavasti. Pystyimme hyödyntämään tenttiä oppimistilanteena ja saimme näin ollen vastauksia meitä aidosti mietityttäneisiin kysymyksiin. Tästä hyvänä esimerkkeinä oli Hannulan vastaus pohdintaamme siitä, olisivatko hänen tutkimuksensa lopputulokset hyötyneet mahdollisen kontrastin tekemisistä kollaboratiivisen ongelmanratkaisutehtävätilanteen ja yksin tehtävän ongelmanratkaisutehtävän välillä. Hannulan mielestä tämä ei ole niin kovinkaan välttämätöntä nimenomaan tämän tutkimuksen tarpeisiin, sillä tällä tapaustutkimuksella tarkoituksena oli lähinnä havainnollistaa tunteiden toiminta ongelmanratkaisutilanteissa ja tukea kirjallisuuskatsauksen luomia väitteitä, eikä niinkään tehdä suoranaista empiiristä tutkimusta aiheesta. Kuitenkin Hannulan mukaan tässä kysymyksessä piilee hieno mahdollisuus jatkotutkimukselle, joten saimme tentin aikana myös hienoja ideoita omalle mahdolliselle tulevaisuuden tutkimustyölle!
Lisäksi tentin lopussa saimme mahdollisuuden pohtia Hannulan kanssa suomalaista luokkailmapiiriä. Kysyimme Hannulalta, kuinka hänen mielestään tutkimustuloksiin vaikuttaa tutkimuksen toteutus Suomessa, eikä esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa kilpailullisuus on paljon selkeämmin esillä. Hänen mukaansa kulttuurinen konteksti vaikuttaa todella paljon siihen, kuinka tunteita tuodaan esille ja näytetään. Hannula on huomannut että vaikkei suomalaisessa koulussa tunnelma olekaan suoranaisesti lämmin, kouluissamme ei kuitenkaan vallitse tyly tai tuomitseva ilmapiiri, joka luonnollisesti olisi haitallista hyvien oppimistulosten ja positiivisen luokkailmapiirin saavuttamiseksi. Suomalainen koulu on omalla uniikilla tavallaan rento ja antaa tilaa virheille.
Toinen tutkijatenttiin nostamamme artikkeli käsitteli sukupuolten välisiä eroja ja itsetuntoa matematiikan oppimisessa (Gender comparisons of pupils’ self-confidence in mathematics learning). Poikien ja tyttöjen välinen ero matematiikan osaamisessa piilee itseluottamuksessa. Hannulan mukaan pojat ovat huomattavasti tyttöjä itsevarmempia omasta matematiikan osaamisestaan. Poikien ja tyttöjen erilaista hakeutumista matematiikan taitoja vaativille aloille selittävät siis enemmän yhteiskunta ja kulttuuri kuin itse osaaminen. Opettajien asenne ja ennakko-odotukset vaikuttavat paljon kuinka tytöt ja pojat suhtautuvat matematiikkaan. Hannula mainitsi myös, että opettajat käyttävät enemmän aikaa poikien matematiikan opetukseen ja antavat erilaista palautetta pojille ja tytöille. Pojille annettava palaute on huomattavasti positiivisempaa, vaikka kyse olisi samasta arvosanasta. Tyttöjen osaamista selitetään usein heidän tunnollisuudellaan ja ahkeruudellaan, mutta heidän lahjakkuuttaan epäillään, kun taas huonostikin menestyvillä pojilla sen sijaan uskotaan olevan kätkettyä potentiaalia sekä edellytyksiä menestymiseen. Siinä missä tytöt selittävät omaa menestystään omalla yrittämisellään ja tehtävän luonteella, niin pojat käyttävät useammin selityksenä omaa kyvykkyyttään. Hannulan mukaan tytöt selittävät puolestaan epäonnistumisia poikia enemmän tehtävän vaikeudella ja kykyjen puutteellaan. Onnistumisen syy on siis tytöillä epävakaampi ja epäonnistumisen syy vakaampi kuin pojilla.
Tutkimuksen toteutuksesta on aikaa ja vaikka olemmekin menneet asiassa eteenpäin, niin sukupuolten erilaisuus oppijoina elää vahvasti ajatuksissa. Tutkijatenttimme sai varjoryhmältä positiivista palautetta ja koimme ryhmänä onnistumisen iloa tutkijatentin jälkeen. Olimme yhdessä ponnistelleet tehtävän edessä ja päässeet ryhmämme asettamiin tavoitteisiin, joita olivat asiantuntevat kysymykset, mutta rento ja keskusteleva ilmapiiri.
Mitä muita ajatuksia kurssin sisältö on herättänyt ja mitä me olemme oppineet? Entä miten ryhmätyöskentely on sujunut kymmenen hengen työryhmällämme?
Kun kurssi alkoi, ei ollut vielä varmuutta siitä, miten kaikki tulee sujumaan. Kun heitettiin esille käsite “tutkijatentti”, sanasta nousi pelkästään kysymyksiä. Miten ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijat voivat antaa kritiikkiä tutkijalle, joka on tehnyt tutkimuksensa huolellisesti ja huomattavasti suuremman tietomäärän perusteella? Miten oma tietomäärä voisi ikinä saavuttaa lyhyessä ajassa sellaisen tason, että osaa lukea tieteellistä tekstiä tarpeeksi kriittisesti? Ja vielä englanniksi!
Kurssin aikana pelot ja epäilykset alkoivat pikkuhiljaa hälvetä, kun huomasi, että jokainen tehtävä johdattelee eteenpäin omaa tietoa ja varmuutta. Samoin myös ryhmä kannatteli joka askeleella, kun mitään ei tarvinnut osata tai tehdä yksin. Jo ensimmäisestä PowerPoint-esityksestä lähtien tiesi, että ryhmämme toimii ja tehtävät jaetaan tasaisesti. Oli hyvä huomata, että ryhmä voi toimia hyvinkin produktiivisesti, vaikka ryhmässä on toisilleen aluksi tuntemattomia ihmisiä, kunhan vain tehdään yhdessä se päätös, että jokaista kuunnellaan ja kunnioitetaan ja jokainen tekee oman osansa. Teimme heti sen päätöksen, että suhtaudumme kaikkiin tasavertaisesti. Siitä tiesi, että kurssi tulee kyllä sujumaan omalla painollaan, vaikka työmäärä välillä tuntuikin paljolta. Kurssin alussa käsiteltiin tavoitteita, jotka jälkeenpäin ajateltuna toteutuivat paremmin kuin itse olisi uskonut.
Olemme päässeet tekemään tutkimussuunnitelmaa, blogitekstejä, blogikommentteja, tieteellistä posteria, itsearviointia ja kaikenlaista pohdintaa eri näkökulmista. Nämä kaikki ovat harjoittaneet ja kehittäneet erilaisia taitoja, joista varmasti tulee olemaan hyötyä tulevaisuudessa. On aivan mahtavaa, että meillä on ollut näin ainutlaatuinen mahdollisuus oppia tieteellisiä termejä näinkin aikaisessa vaiheessa opintoja, sekä uppoutua tutkijoiden mieleen ja maailmaan. Se on kuitenkin fakta, että tulevaisuudessa uusia tutkijoita tarvitaan, jotka jatkavat jo tiedetyn kyseenalaistamista, syventämistä, analysointia ja kehittämistä. Olemme varmoja, että meistä jokainen tuleva tutkija ja luokanopettaja hyötyy näistä tutkimuksista ja menetelmiin tutustumisesta todella paljon – jo heti opintojen alusta alkaen.
Ensimmäinen blogikirjoitus tuntuu kaukaiselta ja näkemyksemme ovat muuttuneet valtavasti.
Pohdimme ensimmäisessä blogitekstissä kasvatustieteellisen tutkimuksen peruspiirteitä, alamme tutkimuksellisuuden merkitystä, yliopistossa opiskelua ja odotuksiamme “Kohti tutkivaa työtapaa”- kurssia kohtaan. Nyt onkin aika palata siihen mistä lähdimme liikkeelle ja ennen kaikkea siihen, mihin olemme päässeet.
Olettamukset kurssia kohtaan olivat korkealla. Odotimme taitojen ja valmiuksien lisääntyvän: tutkimustiedon käsittelyssä, tietokäsitysten muodostamisessa sekä tiedon kriittisessä arvioinnissa. Havittelimme valmiuksia hyvän ja luotettavan tieteellisen tiedon kriteereiden ymmärrykseen sekä eväitä syventävään paneutumiseen tutkimuksen teon saloihin. Pääsimme kurssin aikana arvioimaan Hannulan monipuolisia ja menetelmiltään rikkaita tutkimuksia. Opimme kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteita niin kirjallisuuskatsauksen kuin empiirisen tutkimuksen avulla. Saimme myös mahdollisuuden vertailla, arvioida, pohtia ryhmässä sekä perustella omia näkemyksiä suhteessa nimikkotutkijan tutkimuksellisiin valintoihin. Tämä jos jokin on kasvattanut meitä tutkivan oppimisen saralla.
Kurssi on aidosti kehittänyt tieteellistä ajatteluamme. Olemme oppineet lukemaan tutkimuksia kriittisellä silmällä, tiedon luotettavuutta arvioiden. Kuten luennolla todettiinkin, täydellistä tutkimusta ei ole olemassa. Jokaisessa on omat puutteensa, ja niitä on tärkeää osata arvioida. Oli myös rikastuttavaa huomata, kuinka erilaisia aiheita ja näkökulmia kasvatustieteellisellä tutkimuksella voi lähestyä, niin nimikkotutkimuksemme kuin muidenkin ryhmien tutkimuksiin tutustumisen kautta. Esimerkiksi toisin, kuin aluksi oletimme, kaikki kasvatustieteellinen tutkimus ei välttämättä pyrikään suoraan vaikuttamaan koulumaailmaan. Kurssi on ollut tämän suhteen silmiä avaava ja antanut meille hyvät eväät tulevaisuutta varten. Kun seuraavan kerran lähdemme tutustumaan haastavalta tuntuviin tutkimuksiin, tiedämme, mistä lähteä liikkeelle.
Ensimmäisessä blogitekstissä pohdimme myös itsenäistä opiskelua ja sen myötä koko ajan kasvavaa vastuuta omista opinnoista. Alkuun itsenäisyyden määrä jopa hirvitti. Kurssin edetessä pelot osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Saimme huomata sen, kuinka suuri merkitys ryhmällä ja sen toimimisella todella on. Vaikeissakin tilanteissa ryhmä kannatteli, eikä hankalienkaan asioiden kanssa tarvinnut painia yksin. Tämä toi turvaa, eikä vastuu tuntunut liian raskaalta, kun sen sai jakaa ryhmän kanssa.
Kurssi lähenee loppuaan ja opittujen akateemisten taitojen lisäksi ryhmäämme yhdistää kiitollisuus hyvin onnistuneesta ryhmätyöskentelystä, vaikka työryhmämme oli kurssin suurimpia. Hyvä me!
Lähteenä käytetty:
Markku Hannula: Emotions in Problem solving (2015)
Markku Hannula: Gender comparisons of pupils’ self-confidence in mathematics learning (2003)
Teksti: Veera Saksa, Nelli Karhunen, Sameer Besic, Ulriikka Sipiä, Aino Kemppi, Benjamin Heikkilä, Emmi Kölhi, Elisa Kontio, Sallamari Kortesalo ja Julia Koskela