”Tutkimuskurssit on kamalia.” -Anonyymi ryhmäläinen, 2019
Pidämme kurssissa kaikista tärkeimpänä sen avartavaa lähestymistapaa tutkimukseen. Koemme, että kurssi muutti henkilökohtaisia ennakkokäsityksiämme tieteellistä tutkimusta koskien, joita esimerkiksi lukiossa käymämme psykologian kurssit olivat muodostaneet. Kurssi antoi laajemman kokonaiskäsityksen tutkimuksen tekemisen prosessista ja merkityksestä sekä valmiuksia tarkastella kriittisemmin tutkimustietoa ja lähteitä. Nyt uskomme pystyvämme paremmin erottamaan laadukkaan tutkimuksen epävalidista.
Pidimme mielekkäänä kurssin rakennetta ja sitä, kuinka kurssi demonstroi oikean tutkimuksen tekemistä esimerkiksi siten, että tutkimusmenetelmien tavoin saimme itse valita tutkimuksen aiheen ja työmme esitystavat. Lisäksi jouduimme pureutumaan todella tarkasti tutkimuksen osa-alueisiin, kuten tutkimustuloksiin, -menetelmiin ja lähteisiin, mikä on myös olennainen osa tutkimuksen tekoa. Osa ryhmästämme koki kurssirakenteen ja tehtävänantojen väljyyden ahdistavana, ja osa taas piti valinnanvapaudesta ja siitä, että sai käyttää luovuuttaan. Tästä johtuen kurssilla opimme ainakin sietämään ehkä hieman paremmin epävarmuutta, mitä tutkimuksen tekeminenkin vaatii, kun asiat eivät aina mene suunnitelmien ja oman kontrollin mukaisesti. Siitä on hyötyä myös tulevan kandin tekemisessä.
Kurssilla saimme valita vapaasti tehtävien toteutustavat, esimerkkinä posteri neljännelle tapaamiskerralle
Tutkimuksemme aihe oli hyvä ja ajankohtainen monelle ryhmäläiselle omaan reflektioon, sillä vapaasäestyksen pianokurssi on heillä juuri ollut samaan aikaan menossa. Ruismäen puheet musiikintuntien vähentymisestä sai monessa aikaan tunnekuohuja. Miten nollatasolta lähtevä opettaja voi koulussa näin vähällä pianonsoiton opiskelulla pystyä säestämään ja kaiken lisäksi opettamaan pianonsoittoa koulussa? Kertomukset 70-luvun kolmestasadasta yliopiston musiikintunnista saivat meidät unelmoimaan noista ajoista. On harmillista, että taito- ja taideaineet nähdään oppiaineista ”turhimpina” ja ovat näin leikkausjonossa ensimmäisten joukossa, kun tehdään säästötoimenpiteitä. Ruismäen tutkimukset, aivotutkimukset ja Suomen (2019) väitöskirja osoittavat aivan päinvastaista ja korostavat musiikin merkitystä perusopetuksessa.
Ruismäki pitää tärkeänä, että opettajankoulutuksessa jokainen voisi löytää sen “oman juttunsa”, missä on hyvä ja mistä pitää. Näin omat pystyvyysuskomukset kehittyisivät. Terhi Vesiojan väitöskirjassa kerrotaan, että opettajan omat pystyvyysuskomukset vaikuttavat oppilaiden motivaatioon, oppimistuloksiin ja pystyvyysodotuksiin. Jäimme kuitenkin pohtimaan, miten omia vahvuuksiaan voisi kehittää, jos koulussa ei anneta tähän mahdollisuutta. Loogisesti ajateltuna taitoja voisi vahvistaa koulussa (erityisesti opettajaopiskelijat), mutta riittääkö tähän aikaa? Jääkö omien vahvuuksien vahvistaminen sittenkin pelkästään vapaa-ajalle töiden ja muiden koulutehtävien ohelle?
Miten jouduttaa “oman spessujutun” löytämistä, jos se on hukassa? Tulisiko omia vahvuuksia lähestyä jo valmiiksi tuttujen oppiaineiden parista, vai voisiko se mahdollisesti olla jokin, jos ei nyt aivan uusi, niin ainakin vähemmän tuttu oppiaine, josta on tällä hetkellä kiinnostunut? Lukemamme artikkelin mukaan musiikilla on positiivisia vaikutuksia minäpystyvyyteen (Juvonen, Lehtonen, Ruismäki, 2012). Ruismäen näkemyksen mukaan millä tahansa oppiaineella voi olla samanlaisia vaikutuksia. Taito- ja taideaineita on kuitenkin varsin helppo soveltaa muuhun opetukseen verrattuna moniin teoreettisiin aineisiin. Kuinka hyödyntää esimerkiksi fysiikan tai biologian osaamista muissa oppiaineissa?
Kuinka minäpystyvyyteen (musiikin saralla) voidaan vaikuttaa? Tulisiko kehittää musiikillisia taitoja vai pyrkiä vaikuttamaan opiskelijoiden ja opettajien asenteisiin? Henna Suomi (2019, 174) nostaa väitöskirjassaan esille, että luokanopettajaopintojen jälkeen alle puolet (43 %) arvioi kiinnostuksensa musiikkia kohtaan lisääntyneen, mutta lähes kolmasosa (31%) koki sen puolestaan heikentyneen. Pohdimme sitä, mistä tämä heikentyminen mahdollisesti voisi johtua. Käsitelläänkö musiikin didaktiikan kursseilla tarpeeksi opiskelijoiden kokemuksia omiin musiikillisiin taitoihinsa ja haasteisiin liittyen. Musiikin kurssi voi olla omia taitoja lisäävä ja minäpystyvyyttä kohottava, mutta siellä saattaa myös syntyä kokemus siitä, että omat taidot eivät olekaan riittävät jollain osa-alueella. Jäävätkö opiskelijat yksin tällaisen kokemuksen kanssa?
Kysyimme Ruismäeltä, oliko heidän tutkimuksensa (Juvonen, Lehtonen, Ruismäki, 2012), tavoitteena saada lisää tietoa vai vaikuttaa päätöksen tekoon. Ruismäen mukaan tämän tutkimuksen tarkoitus on ollut todistaa, että menestyminen musiikissa voi heijastua osaamiseen ja minäpystyvyyteen myös muissa oppiaineissa. Tutkimus todella osoitti, että musiikin harrastajat uskovat omaan menestymiseen enemmän kuin ei-musiikinharrastajat useassa oppianeessa. Näiden tulosten vuoksi Juvonen ym. (2012) pohtivat, että taito- ja taideaineiden osuutta ei saisi missään nimessä pienentää. Silti tämä tieto ei tavoita päättäjiä ja tavoittaako se edes opettajia?
Ruismäen ideaali olisi, että kaikki käytännön työ perustuisi tutkimukseen. Kun opettaja kohtaisi työssään ongelman, hän voisi tutkia onko asiasta aikaisempaa tietoa ja tekisi päätöksensä ja toimenpiteensä tutkimustulosten pohjalta. Näin ei kuitenkaan koulumaailmassa ole. Ruismäen mielestä olisi todella hyödyllistä, jos yliopistosta olisi suora väylä kentälle tutkimustulosten jaossa. Hän ymmärtää, että yksittäisen opettajan vastuulla ei voi olla pysyä kaiken tiedealansa tekemän tutkimuksen perässä. Joten olisi luotava viestintätoimiston kaltainen organisaatio, joka huolehtisi tutkimustiedon tiivistämisestä ja levityksestä kouluille. Mitä tulee poliittiseen päätökseen tekoon, olisi samalla tavalla aktiivisesti lobattava poliitikoille tutkimustietoa. Myös tutkimus olisi kohdistettava niihin arjen ongelmiin mitä opettaja työssään kohtaa. Ruismäen idea hyvin vaikuttavasta tutkimuksesta olisi esimerkiksi se, että tutkittaisiin mikä vaikutus on taide- ja taitoaineiden lisäämisellä tuen tarpeessa olevien oppilaiden ongelmiin.
Mielestämme tutkimustiedon tuominen konkreettisen työn päätöksentekoon olisi upea ajatus. Totta kai opettajankoulutuksessa saamme paljon pitkään tutkittua teoriatietoa, mutta maailma muuttuu nopeasti ja uusia ilmiötä ilmestyy koulumaailmaan jatkuvasti. Uudet haasteet olisi helpompi kohdata, jos olisi mahdollisuus jatkuvaan oman tiedon kehittämiseen ja niin, että se ei kuitenkaan veisi liiaksi resursseja perustyöltä. On jopa mahdollista, että oman tiedon kehittäminen voi vaikuttaa opettajan minäpystyvyys kokemukseen opettajana ja se taas aikaisemmin mainitun mukaan vaikuttaa opettajan sinnikkyyteen ja joustavuuteen silloin, kun asiat eivät suju helposti.
Kaikenkaikkiaan kurssi on avannut tutkimuksen maailmaa ja ennakkokäsityksemmet tutkimuskentästä ovat muuttuneet. Ennenkaikkea tutkijan työn “yrittäjämäinen” luonne on yllättänyt ja pisteytysjärjestelmän luoma “kilpailuasetelma” on saanut meidät kyseenalaistamaan tutkimusten laatua sekä motiiveja tutkimuksen tekemisen taustalla. Toki tutkimusten luokitukset ennen julkaisua edellyttävät tietynlaista tasoa, mutta ohjaako se silti tutkijoita massatuotantomaisenpaan työtapaan. Ruismäen sanoin tutkimuksia ajaudutaan helposti tehtailemaan nuoruuden huumassa ja huippututkijoilta uusia julkaisuja voi ilmestyä jopa noin kolmen päivän välein. Tämä on kuitenkin osoitus myös tutkijan “yrittäjämäisestä” luonteesta, kerran hyvin brändätty nimi alkaa kantaa itse itseään julkaisusta toiseen.
Lisäksi kurssi antoi meille paljon ajatuksia taito- ja taideaineiden nykytilasta peruskoulussa sekä luokanopettajakoulutuksessa. Molemmat tutkimukset, joihin perehdyimme tukivat ajatusta musiikinopetuksen tärkeydestä. Tutkimuksiin syventymisen kautta olemme myös oppineet arvostamaan ryhmätyötaitoja ja taito- ja taideaineita eritavalla sekä todenneet niiden välisen yhteyden. Kuten edellisessä blogissamme kirjoitimme: “musiikinopetuksen tehtävä ei ole enää vain soittotaidon opettaminen ja hyvän musiikkisuhteen luominen, vaan myös oppilaan henkisen kasvun tukeminen ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen”. Musiikinopetus puhuttaa nyt muutenkin. Tukijatenttimme kanssa samana päivänä Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli (“Musiikin opettaminen edellytetyllä tavalla vaikuttaa olevan monelle tulevista luokanopettajista mahdotonta: Ollaan aika heikoilla jäillä”, HS 13.11.2019) Henna Suomen väitöskirjasta, johon myös Ruismäki viittasi useita kertoja. Jäämme seuraamaan keskustelua nyt uusin näkökulmin.
”Opetussuunnitelman mukainen opetus on myös tasa-arvokysymys. ”Oppilailla on oikeus saada heille kuuluvaa opetusta. Oikeus kuunnella erilaisia musiikkityylejä, oikeus soittaa eri soittimia ja luoda myös omaa musiikkia. Tällä hetkellä opetuksen yhdenvertaisuus ei toteudu kaikissa kouluissa”, Suomi sanoo.” – HS
Lähteet:
Sepp, Hietanen, Enbuska, Tuisku, Ruokonen, Ruismäki 2018: STUDENTS’ EXPECTATIONS AND REFLECTIONS ABOUT PIANO COURSES IN FINNISH PRIMARY SCHOOL TEACHER EDUCATION, University of Helsinki & University of Lapland, Finland
Juvonen, Lehtonen, Ruismäki 2012: Musiikki vahvistaa uskoa omaan menestymiseen myös muissa aineissa
Suomi, Henna 2019: Pätevä musiikin opettamiseen? Luokanopettajaksi valmistuvan musiikillinen kompetenssi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden toteuttamisen näkökulmasta: 2.2 Musiikin muuttuva asema luokanopettajakoulutuksessa ja 7 TULOSTEN TARKASTELU, University of Jyväskylä, Jyväskylä
Musiikin opettaminen edellytetyllä tavalla vaikuttaa olevan monelle tulevista luokanopettajista mahdotonta: ”Ollaan aika heikoilla jäillä”, Irina Hasala, HS 13.11.2019.
Julia Tuoma, Aino Malmi, Sonja Järvinen, Mari Aarnipelto, Maaria Taipale, Milja Niemi, Anni Mokkila, Liina Lehtimäki