Memento mori. Muista kuolevaisuutesi, mutta muista myös myötätunto! Kirjoittajana: Jenni Spännäri

Koronapandemia on ollut meille monille muistutus kuolevaisuudesta ja katoavaisuudesta. Uuteen valoon ovat asettuneet niin tottumuksemme ja elämäntapamme, kuin käsityksemme länsimaisen elämän turvallisuudesta. Kuolemaa ei voikaan hallita, eikä lykätä elämän myöhäisiin vuosiin.

Myös nuoret ovat joutuneet silmätysten kuoleman mahdollisuuden kanssa eri tavalla kuin aikaisemmin. Vaikka koronainfektio on harvemmin nuorilla fataali, vakavan sairastumisen mahdollisuus, joka koskee paitsi itseä myös omia läheisiä, on pysäyttänyt ja järkyttänyt nuoria. Tästä kertoo muun muassa Yle uutisten haastattelema 22-vuotias Anni Alakoskela, joka viimeistelee teologian maisterintutkielmaa pandemia-ajan kokemuksista kirkon nuorisotyössä. (https://yle.fi/uutiset/3-11866510)

Kuoleman ja kuolevaisuuden muistaminen on ollut keskeistä taiteessa ja filosofiassa vähintään antiikista asti. Sekä oman että muiden ihmisten kuolevaisuuden muistaminen oli tärkeää esimerkiksi stoalaisille. Tällä tavoiteltiin mielenrauhaa sekä elämän että kuoleman edessä. Taiteessa tunnetaan vanitas-asetelmat pääkalloineen ja kuolema-aiheiset musiikkiteokset kuten requiemit.

Mutta jos tavoitteena on elää viisaasti, riittääkö oman kuoleman muistaminen ohjenuoraksi? Nykyaikaisen, monitieteisen viisaustutkimuksen tulosten mukaan ei.

 

Mitä on viisaus kuoleman äärellä?

Viisautta tutkitaan monilla eri tieteenaloilla filosofiasta sosiologiaan ja neurotieteeseen. Osittain juuri siitä syystä viisauden määritelmiä on monia. Niille on kuitenkin yhteistä moniulotteisuus: tutkimuksessa ajatellaan, että yhden yksittäisen asian sijaan viisaus koostuu monesta ulottuvuudesta. Niin sanotun kolmiulotteisen viisausmallin mukaan näitä ulottuvuuksia on kolme: kognitiivinen, reflektiivinen ja myötätuntoinen. Samantyyppiset ulottuvuudet nousevat esiin monissa muissakin malleissa: viisaudessa on kyse sekä tiedoista ja taidoista, pohtimisesta ja oppimisesta että myönteisestä sosiaalisuudesta. On huomattava, että nämä ulottuvuudet eivät ole viisauden lajeja, eivätkä edusta erityyppistä viisautta. Pikemminkin viisaudesta voidaan puhua vasta sitten, kun kaikki ulottuvuudet toteutuvat yhtä aikaa, ainakin jollakin tavalla.

Kuolevaisuuden muistamisen perinteessä korostuvat näistä viisauden ulottuvuuksista kognitiivisuus ja reflektiivisyys. Kognitiivinen eli tiedollinen ulottuvuus näkyy muun muassa siinä, että viisas tiedostaa omat rajansa ja rajallisuutensa – mutta on myös halukas ymmärtämään yhä lisää itsestään ja maailmasta. Reflektiivinen eli pohdiskeleva viisauden ulottuvuus tarkoittaa kykyä ja halua pohdiskeluun, vaikkapa pohdintaan elämästä ja kuolemasta. Mutta entä viisauden myötätuntoinen ulottuvuus?

Myötätunto tarkoittaa yksinkertaisesti myötäelämistä. Sitä, että pystymme tavoittamaan toisen ihmisen tilanteen sekä tiedon että tunteen tasolla – ja että toimimme sen mukaan. Myötätunto edellyttää aina jonkin toimen, pienen tai suuren: lempeän katseen, toisen kuuntelemisen tai pyyteettömän auttamisen. Myötätunto kuolevaisuuden äärellä voi tarkoittaa lähimmäisen huolien tai pelkojen kuuntelemista, rinnalla kulkemista tai vaikkapa lämpimän teekupposen tarjoamista surun hetkellä. Myötätuntoa vaaditaan, että voimme elää viisaasti kuoleman äärellä – ei pelkkää tietoa tai pohdintaa.

 

Myötätunnon viisas tasapaino

Kun myötätunto on rakentamassa viisautta, oleellista on tasapaino toisia kohtaan harjoitetun myötätunnon ja itsemyötätunnon välillä. Itsemyötätunnolle on kolme oleellisinta ohjenuoraa, jotka sopivat hyvin myös oman kuolevaisuuden pohtimiseen.

Ensiksi on muistettava lempeys itseä kohtaan. Kuittaisimmeko hyvän ystävän huolet kuoleman äärellä turhina ja lapsellisina? Emme varmasti. Itsemyötätunto haastaakin meitä suhtautumaan itseemme samalla lempeydellä ja ymmärryksellä kuin ystäviimme.

Toinen keskeinen asia on yleistäminen: kärsimys ja kuolema kuuluvat elämään ja koskevat kaikkia.

Tämä erottaa itsemyötätunnon itsesäälistä: itsesäälin vallassa saatamme ajatella, että juuri meitä on kohdannut erityisen suuri kärsimys, jota kukaan toinen ei koskaan ymmärtäisi. Itsemyötätunnon kautta voimme kokea yhteyttä muihin ihmisiin, joiden elämässä on kärsimyksen mahdollisuus, aivan samalla tavalla kuin omassammekin.

Kolmanneksi on hyvä harjoittaa hetkeen pysähtymistä ja omien tunteiden tunnistamista. Samalla kun huolemme, kärsimyksemme ja kuolevaisuutemme on totta, jokainen niistä on vain yksi tosiasia avarassa maailmassa. Itsemyötätunto ei vähättele eikä suurentele, vaan auttaa meitä tunnistamaan ja hyväksymään sekä kärsimyksen että ilon, sekä kuoleman että elämän.

 

Kun muistat kuolevaisuutesi, muista siis myös myötätunto – sekä itseäsi että muita kohtaan. Niiden välinen tasapaino vie kohti viisautta.

 

Jenni Spännäri

Kirjoittaja on teologian tohtori, joka toimii tutkijana Itä-Suomen yliopistossa ja Åbo Akademissa sekä tutkimusjohtajana CoHumans oy:ssa.  Hän on tutkinut myötätuntoa työelämässä, viisautta ja elämänkokemusta, vanhenemista, innovatiivisuutta sekä elämän merkityksellisyyttä useissa tutkimusprojekteissa.

 

 

 

 

 

Kirjallisuutta:

Ardelt, M. (2003). Empirical assessment of a three-dimensional wisdom scale. Research on Aging, 25(3), 275-324.

Bangen, K. J., Meeks, T. W., & Jeste, D. V. (2013). Defining and assessing wisdom: a review of the literature. The American journal of geriatric psychiatry : official journal of the American Association for Geriatric Psychiatry, 21(12), 1254–1266.

Neff, K. D. (2003). Self-compassion: An alternative conceptualization of a healthy

attitude toward oneself. Self and Identity, 2, 85-102.

Pessi, Anne Birgitta & Martela, Frank & Paakkanen, Miia (2017). Myötätunnon mullistava voima. PS-kustannus.

Spännäri, Jenni & Kallio, Eeva K. (2020). Viisaus – käyttäjän opas. Tuuma-kustannus.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.