Katsoin pitkäperjantaina YLE Areenasta löytyvän elokuvan Marikan kuolema (https://areena.yle.fi/1-50271891), joka kertoo Marika Laineen saattohoitoon liittyvästä surun ja luopumisen prosessista. Elokuva oli hyvin vaikuttava ja pisti minut uudelleen miettimään saattohoidossa olevien potilaiden ihmissuhteita kuoleman lähestyessä tai läheisen menetyksen jälkeen.
Kiinnostus ihmissuhteisiin ja niiden merkitykseen yksilön identiteetille ja selviytymiselle haasteiden kohdatessa näkyy suhteissa olemisen korostumisessa surun yhteydessä. Suhteiden korostuminen lähtee oletuksesta, jonka mukaan yksilön minuus rakentuu sosiaalisissa suhteissa toisiin ihmisiin. Merkitykselliset ihmissuhteet muokkaavat yksilön kokemusta omasta itsestä ja identiteetistä. Suhteiden korostuminen näkyy myös surututkimuksessa, erityisesti niissä suruteorioissa, jotka korostavat ihmissuhteiden jatkumista menetyksen jälkeen.
Kotisaattohoitoa tutkiessamme keskityimme ihmissuhteisiin siksi, että kriisissä ihminen tarvitsee ympärilleen läheisiä ja merkitykselliset ihmissuhteet antavat toivoa myös kuoleman ja surun kohtaamiseen. Lisäksi läheiset ihmissuhteet auttavat kuolevaa henkilöä sopeuttamaan elämän tavoitteita oman voinnin ja fyysisen kestävyyden mukaan. Toisin sanoen läheiset ihmissuhteet tukevat kokonaisvaltaisesti kokemusta elämän merkityksellisyydestä. Omaisen näkökulmasta saattoprosessi vaatii sekä merkityksellisyyden että ihmissuhteen uudelleen rakentamista. Jälkeen jäävän omaisen näkökulmasta ihmissuhteet eivät pääty kuolemaan, mutta suhteen muoto ja merkityksellisyys muuttuvat. Toisinaan kuoleman lähestyminen aktivoi ihmisen suhdetta Jumalaan tai korkeimpaan voimaan.
Surututkimus korostaa suhteiden merkitystä
Aikaisempi surututkimus korostaa, että leskien aikaisemmat parisuhteet näkyvät myös kuoleman yhteydessä ja saattavat vaikeuttaa lesken suru-prosessia. Erityisesti näin on niissä tilanteissa, joissa aikaisempi parisuhde on ollut pitkä ja erityisen merkittävä. Tästä johtuen koko uuden ikäihmisten solmiman parisuhteen ajan edesmennyt puoliso on ollut läsnä tarinoissa ja usein myös kodin esineissä. Myös edellisestä liitosta syntyneet lapset muistuttavat edesmenneestä puolisosta.
Uusin tutkimus nostaa esiin kuitenkin sen näkökulman, että kaikki muistelun rituaalit eivät ylläpidä suhdetta vainajaan, vaan osa rituaaleista auttaa myös irrottautumaan liian kiinni pitävästä suhteesta menetettyyn läheiseen. Tässä nousevat esiin ihmissuhteiden ylläpitämisen riskit ja ongelmat. Eräänä riskinä nähdään se, jos leski pitää liikaa kiinni suhteesta edesmenneeseen puolisoon eikä ollenkaan suuntaudu uuteen. Ihmissuhteiden muokkaamista korostavissa tutkimuksissa suru ymmärretään sosiaaliseksi prosessiksi, josta neuvotellaan myös läheisten välillä.
Lesket muistelivat puolisoa ja suunnittelivat omaa tulevaisuuttaan
Hautajaisrituaalit ja muut kuoleman jälkeiset tapahtumat auttavat kanavoimaan tunteita ja ymmärtämään tunteiden ja muistamisen merkitystä. Koti oli monelle leskelle tärkeä jäähyväisten paikka. 72-vuotias leskimies kertoo puolison saattamisesta kotona tapahtuneen kuoleman yhteydessä:
Hänen poikansa kysyi multa, että voitko sä nukkua täällä. Mä sanoin, että miksen mä voi nukkua täällä, olenhan mä hänen vieressä nukkunu jo kuus vuotta, että xx:hän hän on edelleenkin. Sitten tämä poika sanoi, että me voitais nyt pitää nelistään sellanen muistoillallinen. Mä hain sitten sisäfileet Stockan herkusta ja poika haki viinit meille, ja me istuttiin jonnekin kolmeen, neljään asti yöllä ja käytiin aina välillä katsomassa häntä. Syötiin ja juotiin hyvin, ja sen jälkeen mä menin hänen viereensä nukkumaan. Sitten seuraavana päivänä puolenpäivän maissa hautaustoimisto haki. Pahimmalta tuntui siinä vaiheessa, kun ruumispussin vetoketju vedetään kiinni ja hän todella lähti.
Kyseinen henkilö ei ollut ollenkaan ainoa haastattelemistamme leskistä, joille saattamisen prosessi kotona oli merkittävä. Hän oli kuitenkin ainoa, joka kertoi nukkuneensa kuolleen puolison vieressä. Muut myös kertoivat rauhallisemmasta kahvittelusta saattamisen yhteydessä, tässä tilanteessa pidettiin kunnon muistoillallinen viineineen.
Iso osa haastattelemistamme leskistä oli kokenut menetyksen vain joitakin kuukausia ennen haastattelua ja heidän tarinoissaan ei vielä keskusteltu esimerkiksi kuolemasiivouksesta. Näille leskille oli tärkeää puhua läheisen sairaudesta, kuolemasta ja hautajaisista. Ajatus tulevasta ja kodin mahdollisesta uudelleen järjestelystä ei heille ollut vielä ajankohtaista.
Oma tutkimuksemme vahvisti aikaisemman surututkimuksen tulokset siitä, että osa suuntautuu tulevaisuuteen ja osa pitää kiinni suhteesta edesmenneeseen. Haastattelemiemme leskien tarinoissa eroja näkyy siinä, kuinka kiinnipitävä tuo suhde edesmenneeseen on ja kuinka paljon suhteen annetaan muuttua ja suuntautua myös tulevaisuuteen. Tulevaisuudesta ja uusista suunnitelmista olisi varmaan ollut enemmänkin puhetta haastatteluiden aikana, mutta koska haastattelut tehtiin tarkoituksella melko pian kuoleman jälkeen ei useimmilla leskillä ollut vielä voimavaroja miettiä tulevaa. Niiden haastateltavien kohdalla, joita tapasimme kaksi kertaa, toisella kerralla keskustelu usein käsitteli myös lesken tulevaisuuden suunnitelmia.
Suosittelen katsomaan Marikan kuolema-elokuvan, jos et ole sitä jo katsonut!