Luokkaan asennetaan akustisia levyjä ja työstä aiheutuvan häiriön takia siellä ei voi tenttiä.
Opetusteknologiapalvelut pahoittelee aiheutuvaa haittaa.
Luokkaan asennetaan akustisia levyjä ja työstä aiheutuvan häiriön takia siellä ei voi tenttiä.
Opetusteknologiapalvelut pahoittelee aiheutuvaa haittaa.
Kumpulan uusi EXAM-luokka Chemicumissa, os. A.I. Virtasen aukio 1, 1 krs, avautuu vihdoin ke 30.5. klo 13.00.
Luokan äänieristystä viimeistellään, joten luokassa on tarjolla kertakäyttöisiä korvatulppia. Niitä löytyy joko luokasta tai rakennuksen vahtimestareilta.
Kumpulan uuden EXAM-luokan avaaminen siirtyy teknisistä syistä parilla päivällä. Chemicumissa, os. A.I. Virtasen aukio 1, oleva luokka aukeaa näillänäkymin keskiviikkona 30.5. Varaamme kuitenkin edelleen oikeuden aikataulumuutoksiin.
Kumpulan kampuskirjasto menee remonttiin ja EXAM- tenttitila suljetaan 18.5. Kumpulasssa ei voi viikkoon tenttiä. Uusi luokka avataan Chemicumin luokassa A122 maanantaina 28.5. Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.
Sulkuviikolla ei voi tehdä ns. paperitenttejä EXAMissa.
Opetusteknologiapalvelut pahoittelee mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
EDIT 25.5.
Kumpulan uuden EXAM-luokan avaaminen siirtyy teknisistä syistä parilla päivällä. Chemicumissa, os. A.I. Virtasen aukio 1, oleva luokka aukeaa näillänäkymin keskiviikkona 30.5.
Ke 21.3. alkaneet yliopiston IT-ongelmat eivät vaikuta EXAMINARIUMin eli tenttejä voi tehdä normaalisti. Sen sijaan sähköpostiosoite opetusteknologiapalvelut@helsinki.fi ei toimi toistaiseksi.
Edit 23.3. klo 10.03: opetusteknologiapalvelut@helsinki.fi alkaa tämänhetkisen tiedon mukaan toimia aamupäivän aikana.
Edit2 23.3. klo 13.05: opetusteknologiapalvelut@helsinki.fi toimii normaalisti.
Jos uutta tenttiaikaa varatessasi Examinarium ilmoittaa ”Suorituskertoja ei jäljellä. Ei uusintamahdollisuutta”, ota yhteyttä tentaattoriin.
Käytännössä olet jättänyt perumatta tenttiajan tai keskeyttänyt tenttisi. Järjestelmä tulkitsee nämä suorituskerroiksi, jotka tentaattori voi vapauttaa. Tapauksessa, jossa olet palauttanut tenttivastauksesi normaalisti, odota arviointia ennen uuden tenttiajan varaamista.
Käyttöliittymäteksti 12.3. päivitetyssä versiossa on harhaanjohtava suhteessa yliopistomme käytäntöihin, eikä ole suoraan yhteydessä oikeuksiisi uusia tentti. Selvitämme mahdollisuuksia käyttöliittymätekstin muuttamiseksi. Katso lisätietoa Examinariumin suorituskertalogiikasta
Jos viikkoviesti ei maanantaina 5.2. tipahtanut normaalisti s-postiisi, katso roskapostikansioosi.
Kaikki Helsingin yliopiston kirjaston toimipaikat, Kaisa-talo ja kampuskirjastot, ovat avoinna perjantaina 2.2.2018 normaalien aukioloaikojensa mukaisesti, joten EXAM-tenttejäkin voi tehdä normaalisti.
Vuoden ensimmäisessä tentaattoriviestissä vinkkejä Examinariumin käyttöön:
1. Examinarium-tenttien arvioinnista ja rekisteröinnistä
Tentaattoreiden ei tarvitse toimittaa rekisteröintiin Examinarium-tenttien suoritustietoja, jotka on merkitty kokonaissuoritukseksi. Käytännössä tentaattorin lukitessa arvioinnin (painike ”Lukitse ja tiedota opiskelijaa”), suoritustiedot esirekisteröityvät Oodiin. Opintoneuvojat saavat seuraavana aamuna tiedon esirekisteröidyistä Examinarium-tenteistä. Mikäli Examinariumissa on lukittu virheellinen suoritustieto, ilmoitetaan virheestä opintoneuvojille ja tiedot korjataan Oodiin.
Examinariumissa tentin arvosanavaihtoehtojen perässä on vaihtoehto ”Ei arviointia”. Tätä voi käyttää tapauksissa, joissa tenttiä ei syystä tai toisesta arvioida lainkaan. Ei-arvioiduista tenteistä ei lähde viestiä opiskelijalle eikä arviointi lähde Oodi-rekisteröintiin.
2. Suorituskerroista ja niiden vapauttamisesta
Tentin asetuksissa määritetään suorituskertojen määrä ennen arviointia. Arviointi vapauttaa tenttikerran vastattujen tenttien osalta, jotta uusiminen on mahdollista. Examinarium laskee vastatun tentin lisäksi keskeytetyn ja perumattoman tenttikerran (No-show) suorituskerraksi. Keskeytettyjen ja perumattomien tenttikertojen kohdalla tentaattori pystyy vapauttamaan opiskelijan suorituskerran seuraavasti: Examinariumin työpöydältä valitse tentti, klikkaa linkkiä
No-show-tapaukset / Keskeytetyt ja Vapauta. Vaihtoehtoisesti voi etsiä tehtyjä tenttejä Opiskelijat-sivun kalenterista ja vapauttaa hakutuloksista suorituskertoja. Tentin asetuksissa voi tarvittaessa korottaa suorituskertojen määrää. Oletusasetuksena sallittujen suorituskertojen määrä ennen arviointia on 1.
3. Tenttivastausten säilytysaika 12 kk
Muistathan, että tenttivastaukset ja arvioinnit säilyvät Examinariumissa vuoden ajan (12 kk). Mikäli tarvitset vastauksia tai suoritustietoja tätä pidempään esimerkiksi osasuoritustietojen koostamista varten, ota tiedot itsellesi talteen.
4. Uusi tenttitila Viikkiin helmikuussa ja tenttikone Lahteen
Uusi kuuden koneen tenttitila aukeaa Viikin Infokeskus Koronan neljännessä kerroksessa helmikuun aikana. Nykyinen kahden koneen tila poistuu tämän jälkeen käytöstä. Lähiaikoina opiskelijoillemme avautuu mahdollisuus tenttimiseen myös Lahdessa Niemen kampuksella.
5. Webinaari 1+2 = matemaattisten aineiden tenttiminen
2.2. EXAM-konsortion Akvaariorakkautta? -webinaarisarjan seuraavassa webinaarissa perjantaina 2.2.2018 kello 13.15 -14.45 aiheena on matemaattisten aineiden tenttiminen. Osoite: https://connect.funet.fi/akvaariorakkautta
tenttimiseen. Jokaisessa webinaarissa on kaksi tai kolme asiantuntijaa konsortiokorkeakouluista kertomassa omia kokemuksiaan EXAM-järjestelmästä ja tenttimisen digitalisaatiosta. Lisäksi on varattu aikaa myös EXAMiin liittyville kysymyksille. Webinaareihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, jokaiseen webinaariin mahtuu noin 100 osallistujaa ja puheenvuorot ovat katsottavissa myös tallenteelta myöhemmin. Seuraavien webinaarien teemat ja alustavat ajankohdat:
EXAMINARIUM-tenttejä voi tehdä kiinteistöjen aukioloaikojen puitteissa. Joulun välipäivinä muiden kampusten tenttisalit ovat pääsääntöisesti kiinni, mutta Keskustakampuksella Oppimiskeskus Aleksandria on auki. Tarkat aukioloajat täällä
http://www.helsinki.fi/kirjasto/fi/toimipaikat/aleksandria/