Helsingin yliopisto
Yliopistoelämäni ensimmäisenä aamuna istuin täpötäydessä bussissa. Ilman kosteusprosentti hipoi taivaita. Bussi mateli toukkajunan vauhdilla. Olin jo hieman myöhässä ensimmäisestä infotilaisuudesta, eikä oloni ollut millään tavalla hehkeä selkä hiestä nihkeänä. Vastapäätä minua istui pieni aasialainen tyttö, jolla näytti riittävän energiaa minullekin jaettavaksi. Tyttö näytti minulle kieltään. Ensin ärsyynnyin tytön epäkohteliaisuudesta, mutta väänsin omankin naamani rumasti mutrulle. Tyttö hihitti hysteerisesti irvistykselleni. Tytön äiti puhui kiireisenä puhelimeen, eikä osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa minun ja tytön erikoiseen kommunikointitapaan. Seuraavaksi tyttö osoitti minua sateenvarjollaan ja ”ampui” minua sillä. Lähdin leikkiin mukaan ja esitin kuollutta. Kun avasin silmäni, tyttö oli jo lähdössä ulos bussista ja vilkutti minulle hyvästiksi. Hei hei!
En tiedä, tapahtuiko minulle silmät avatessani jonkinlainen reinkarnaatio, mutta olen ollut orientoivan viikon ensimmäisestä päivästä lähtien käsittämättömän hyvällä tuulella. Sateenvarjolle on tullut käyttöä joka päivä (muuhunkin kuin viattomien opiskelijoiden ampumiseen, käsittääkseni syyskuussa rikottiin sade-ennätyksiä ympäri Suomea), mutta en ole antanut sateen ja matalapaineen lannistaa. Uudet ihmiset, vastaanottavaiset tutorimme ja Viikin maanläheinen ilmapiiri saivat minut sukeltamaan syvälle metsäläisten maailmaan jo ensimmäisellä viikolla. Syksy on ollut tähän asti vähintäänkin hektinen, mutta olen huomannut kiireisen elämäntavan sopivan minulle huomattavasti paremmin kuin kotona kököttäminen lukiokirjat kainalossa. Tuntuu täysin epätodelliselta, että vasta neljä kuukautta sitten asetin ylioppilaslakin päähäni.
Tuoreille metsäylioppilaille on koetettu korostaa ”hissikeskustelun” taitamisen tärkeyttä. Hissikeskustelu tarkoittaa noin minuutin kestävää esittelydemoa omasta alasta. Toistaiseksi uusien ihmisten kanssa käymäni keskustelut ovat kulkeneet suunnilleen seuraavaa rataa:
”Mitä sä opiskelet?”
”Metsien ekologiaa ja käyttöä.”
”Haha, aijaa, eli mitä?”
”No, halailen puita ja pompin suolla karpaloita keräten.”
Olisi ehkä syytä kehitellä keskustelutaitojani ja mainospuheitani, sillä metsätieteiden opinnot ovat osoittautuneet moninkertaisesti mielenkiintoisemmiksi kuin olisin muutama kuukausi sitten voinut kuvitellakaan. En enää kykene retkeilemään metsissä normaalisti, vaan tutkin torvijäkäliä ja puuston ikää melko fanaattisesti (tässä ehkä hieman liioittelen).
Olen ajoittain huomannut, että minun täytyy todella keskittyä ja motivoida itseäni, jotta opiskelu ei jäisi täysin toissijaiseksi toiminnaksi. Luennoilla ajatus lipsuu turhan herkästi fuksiaisiin, sitseihin tai toogabileisiin. Bileet, bileet, bileet. Voisin kirjoittaa juhlimisesta kokonaisen romaanin. Vilkkaana nuorukaisena en tietenkään voi jättää yhtäkään tapahtumaa väliin, ja järkyttävän aamuluentotorkkumisenkin uhalla täytän juhlakiintiötäni monena iltana viikossa. Sitseistä eli akateemisista pöytäjuhlista olen oppinut ainakin sen, ettei niihin kannata lähteä tyhjällä vatsalla. Muutenkin märkäkorvaopiskelijana voin jo neuvoa, että omat rajansa kannattaa oppia tuntemaan, muuten voi käydä köpelösti!
Metsätieteiden opiskelu on juuri niin käytännönläheistä kuin toivoinkin. Viime viikon vietimme Hyytiälän, eli tuttavallisemmin Hyden, metsäasemalla yhdessä metsäekonomian ja markkinoinnin opiskelijoiden kanssa. Kenttäjakson aikana tutustuimme monipuolisesti metsäekonomiaan ja –ekologiaan, kumisaappaitten monikäyttöisyyteen, eri suotyyppien upottavuuteen ja lähimmän kyläkaupan pullonpalautusautomaattiin. Relaskoopit, hypsometrit ja mittasakset tulivat tutuiksi. Yksi tähänastisen elämäni oudoimmista hetkistä oli keskiviikkobileiden jälkeisenä aamuna, kun parikymmentä äärimmäisen väsynyttä metsätieteiden opiskelijaa jonotti katsomaan juurikääpää. Olihan se kääpä todella näkemisen arvoinen! Viikon loppuhuipennuksena oli perjantainen seikkailu Lakkasuolla kaatosateessa. Moni oppi ojituksen seuraamuksia kantapään kautta. Villasukat märkinä on hyvä jäädä odottamaan ensi vuonna odottavaa Hyde-kesää!
Hyytiälän kenttäjakson seurauksena minut on vallannut perinteinen syysflunssa. Tänään en kuitenkaan voinut vastustaa kirpeän raikasta syysiltapäivää, vaan lähdin ihmettelemään Picea omorikan (serbiankuusi) ja Alnus incanan (harmaaleppä) oksia lähimetsääni, mistä tietenkin seurasi järkyttävä yskäkohtaus. Ei kai tässä muu auta kuin keittää teetä litratolkulla ja hautautua sohvan nurkkaan luentomateriaaleja tutkimaan. Ensi viikolla on tiedossa dendrologian tentti, jossa olisi tarkoitus tunnistaa puulajeja pelkistä paljaista oksista. Männyssä on käpyjä ja kuusi on numero, vai miten se meni?
Nuhaista ja sienirikasta syksyä toivottaen,
Reetta
Hyvä kirjoitus! Ps. kuusi on ruotsiksi sex.