Helsingin yliopisto
Huomaa että olen istunut luennoilla. Neulon niillä nimittäin kaulahuivia, joka alkaa kohta olla valmis! Kolme oikein-kolme nurin, välillä muistiinpanoja ja välillä levottomia puheita voisi olla syksyn luentojeni kaava.
Kuitenkin näinä pimeinä marraskuisina päivinä, olen välillä koulumatkoilla miettinyt, mikä saa minut heräämään kouluun, kun kukaan ei ole sinne patistamassa. Akateeminen vapaus tarkoittaa sitä, että ei ole mitään poissaololappuja tai nettisivua, minne poissaolot merkittäisiin, vaan koulunkäynti on täysin sinusta itsestäsi kiinni. Minusta tämä tuntuu oikeastaan aika erikoiselta, kun on koko peruskoulun ja sen jälkeen vielä lukion kamppaillut niiden poissaololappujen kanssa. Ja nyt sitten yhtäkkiä kouluun saakin mennä tai olla menemättä juuri niin kuin itse haluaa!
Välillä akateeminen vapaus houkuttelee jäämään kotiin, mutta toisaalta yritän juurruttaa itselleni, että käymällä luennoilla tenttiin luku on helpompaa. Ja luennoilla näkee kavereita! Tietenkin olen nyt kansantalouden tunneilla myös oppinut, että niukkuuden vallitessa vertaan luennoilla istumisen hyötyjä luennoilla istumisen parhaimpaan vaihtoehtoon. Mikäköhän on muuten rahamääräinen hyötyni istua niillä vai voiko sitä edes mitata?
Maanantaisin pääsen koulusta kuudelta, eikä auringosta todellakaan ole silloin enää merkkiäkään. Oikeastaan silloin on niin pimeää, että kotimatkalla olen törmännyt koulukaveriini, en ole nähnyt bussin numeroa, kuin vasta kun se on pysähtynyt pysäkille, enkä ole Oulunkylän asemalla erottanut rappusten välejä toisistaan.
Kuitenkin jostain ihmeellisestä syystä yhtenä näistä pimeistä maanantain kotimatkoista, koin ahaa-elämyksen. Minulle todellakin selvisi, miksi kenenkään ei tarvitse pakottaa minua luennoille, vaan miksi menen niille muutenkin. Luin viime keväänä tänne Viikkiin markkinoinnin pääsykokeeseen ihan hulluna (hulluna, hulluna!) ja olenkin nyt todella onnellinen, että pääsin sisään. Kai siksi jaksan pimeydestä ja kylmästä huolimatta herätä kouluun, sillä saan opiskella sitä mitä haluan. Ehkä voisin siis useammin olla vain iloinen, enkä aina valittaa säästä tai koulusta, HSL:stä tai bussista numero 550, kun eihän sinne Viikkiin oikeasti ole edes niin pitkä matka!