Kevät toi

…kasvavan vakaumuksen siitä, että globaali energiantarve on mahdollista tyydyttää kestävästi, jos sen eteen tehdään riittävästi töitä; ja siitä, että biodiversiteetin kaventumista voidaan hidastaa parantamalla ympäristötietoisuutta kaikkialla maailmassa. Olen loppun kallistuvan lukuvuoden aikana löytänyt Viikistä kampuksen söpöimmän puun, parhaan lounasravintolan ja suosikkiluennoitsijani. Näppituntumalla valitsin sivuaineekseni ympäristönmuutoksen ja -politiikan, joka kuivahkon kuuloisesta nimestään huolimatta on kerrassaan tajunnanräjäyttävää. Ja lisäksi käsittämättömän tärkeä aihe.

Mutta en nyt tullut puhumaan siitä!

Häkellyttävin seikka, jonka olen täällä yliopistossa sisäistänyt, on tiedon suhteellisuus ja subjektiivisuus. Opiskelemme soveltavaa tiedettä, mikä tarkoittaa sitä, että suurin osa oppimateriaalistamme on opettajiemme luomaa. Luennoitsijat kertovat meille omista tutkimuksistaan ja niiden tuloksista, joten meille ei sanota; ”Asia on näin”, yhtä usein kuin meille sanotaan ”Voimme spekuloida asian olevan näin”. Jotkin uudet tutkimustulokset toden totta kumoavat asioita, jotka meille opetettiin faktoina peruskoulussa!

On huikean virkistävää opiskella asioita, jotka ”ovat näin nykytiedon valossa”. On järkyttävää huomata aikaisemmin omaksuneensa vanhentunutta, yksinkertaistettua ja jopa täysin virheellistä tietoa, kyseenalaistamatta: ihmisten kanssa on helppoa olla eri mieltä, mutta jos jokin asia esitetään kasvottomasti ja lähteettömästi totuutena, niin sen sisäistää ilman että edes tajuaa. Olen riemuissani tästä valaistumisesta, ja aion yllättyä, jos yliopistolla tai elämällä on jotain vielä tätäkin tärkeämpää opetettavaa minulle. Vau.

Teidän,

(tästä lähtien kaiken suhteen skeptinen) Sini